Spartathlonin voi jakaa selkeästi kolmeen osaan. Ensimmäinen 80 km Korintin kanavalle hölkätään voimia säästellen. Toinen 80 km pätkä Sangas-vuorelle juostaan viileässä yössä, ja silloin yritetään saada karistettua raatobussi mahdollisimman kauas. Reitin viimeinen kolmannes Spartaan on eloonjäämiskamppailu, siellä mennään sen minkä jaksetaan.Kuinka juoksu sujuiTreenien perusteella kaikki näytti hyvältä, kunnon piti olla ainakin samanlainen kuin vuosi sitten. Perjantai-iltapäivä oli hiukan lämpimämpi kuin vuosi sitten, ja niinpä käytin Korintin kanavaan mennessä puoli tuntia enemmän aikaa kuin vuosi sitten. Antiikin Korintin jälkeen 97 km kohdalla oli hyvin aikaa seurustella pari minuuttia Mrs Schreechin kissojen kanssa.
Tämän jälkeen oli tarkoitus pitää yllä niin reipasta vauhtia, että raatobussi jäisi kauemmaksi taakse. Krampit kuriin saanut Jolkku tavoitti minut, ja lähdimme yhdessä kohti Nemeaa. Juoksu kulki mukavasti, mutta Nemeassa todettiin että raatobussi oli edelleen puolen tunnin päässä.
Matka jatkui kohti Lyrkiaa, joillain kohdin oli pientä probleemaa mutta aiemmista vuosista poiketen pystyin juoksemaan Malandrenin alamäet kohtuullisen helposti. Malandrenin huoltopisteellä Jan liittyi seuraan, mutta Edwiniä emme saaneet houkuteltua mukaan. Juoksu kulki edelleen siedettävän mukavasti, tosin Jolkku joutui jättäytymään porukasta vähän ennen Lyrkiaa.
Juoksu oli sujunut mielestäni joutuisasti, mutta Lyrkiassa ero raatobussiin oli edelleen puolen tunnin luokkaa. Matka kohti Mountain basea jatkui varman päälle varovaisesti, voimien säästäminen vuoren ylitykseen on aina paikallaan. Vuorelle kiipeäminen oli rankkaa mutta mukavaa, sen sijaan alamäki kohti Sangaksen kylää oli yhtä tuskaa jaloilla.
Sangaksen kylän huoltopisteellä oltiin raatobussin aikataulussa, ja siinä kohdassa kypsyi päätös keskeyttämisestä. Jalat eivät vaan suostuneet siirtymään kävelystä juoksuun, Janilla oli sama tilanne. Numeroukko pyyhälsi tässä kohdassa ohitsemme, ja siinä olisi ollut takuuvarma vetoapu Spartaan tarjolla, vaan eipä tällainen viime hetken erikoistarjouskaan kelvannut. Jatkoimme kävellen matkaa kohti Nestania, ja nousimme autokyytiin noin 167 km kohdalla.
Miksi keskeytin?Jalkaterät olivat isoin ongelma, erityisesti Sangas-vuorelta laskeutuminen oli tuskallista. Samaan aikaan iski myös (tilapäinen) energian vähyydestä aiheutunut väsymyskohtaus. Kun näihin asioihin yhdistyi musertava pettymys siitä että hyvän tuntuisesta juoksusta huolimatta raatobussiin ei ollut marginaalia enää ollenkaan, syntyi keskeytyspäätös helposti. Kaikki tuntui sumentuneissa aivoissa loogiselta, autoon nousemisen hetkellä alkanut vesisadekin vaan nauratti että olipa hyvä tuuri kun vältyttiin kastumiselta.
Sitten siirrytään jälkiviisasteluun. Vyölaukussani oli keskeytyshetkellä kaksi geeliä, niistä olisin saanut ainakin Nestaniin asti riittävän annoksen rakettipolttoainetta. Vatsan kanssa ei ollut missään vaiheessa isompia ongelmia, todennäköisesti olisin voinut myöhemmin saada energiat palautumaan ihan normaalilla syömisellä ja juomisella. Merkittäviä hiertymiä tai rakkuloita ei jaloistani löytynyt, ja muut jalkaterän kivut olisivat voineet helpottaa matkan jatkuessa. Vyölaukussani oli myös ibuprofeenia tällaisten tilanteiden varalle, mutta enpä tullut tätäkään mahdollisuutta käyttäneeksi. Eniten pelkäsin ja edelleen pelkään Spartathlonissa toisen päivän hellettä, tällä kertaa olisi ollut tarjolla juuri minun tilaukseni mukainen viileä keli ajoittaisine sateineen. Vyölaukussani oli sadevarusteita myös reippaampien sateiden varalle.
Tästä kaikesta en voi tehdä muuta johtopäätöstä, kuin että keskeytykseni oli turha. On tietysti mahdollista että ennen Spartaa eteen olisi vielä tullut tilanne jossa keskeyttäminen olisi ollut hyvin perusteltua tai peräti väistämätöntä, mutta tämä on pelkkää spekulaatiota. Keskeytykseni suurin syy löytyy ehdottomasti korvien välistä, vuoden 2008 hyvin menneiden kisojen jälkeen en ollut varautunut taistelemaan raatobussin aikataulujen kanssa ainakaan näin aikaisessa vaiheessa. Sangas-vuorelta laskeutumisen aikana raatobussifobiasta kärsivä nössö-luuseri-pullamössö-velliperse-tissiposkeilija –corner teki ahdistusta välittömästi helpottaneen keskeytyspäätöksen, jota rationaalisemmin ajattelevassa spartathlonisti-cornerissa ei ollut miestä peruuttamaan.
Toisaalta...Jos keskeytys oli turha, mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Treeniä oli niin paljon kuin tämän kesän ja syksyn ohjelmaani mahtui, sen kokonaismäärän lisäämisestä olisi todennäköisesti seurannut ylirasitusta. Toisaalta (ultra-matalasykkeisen) cross trainerin polkemisen osuutta olisi ehkä kannattanut vähentää, ja juosta enemmän. Minulla kertyi 3 kuukaudessa reilut 800 kilometria juoksua, kun Suomen Hitain juoksi saman määrän yhdessä kuukaudessa ja Lars Skytte Christoferssen 6 päivässä.
Kisataktiikkani oli aloittaa rauhallisesti, ja karistaa yöllä raatobussi kauemmas. Jälkiviisaana voi todeta, että perjantai-aamun ensimmäiset tunnit olisin voinut juosta aamun viileydessä lujempaakin vauhtia. Sen sijaan perjantai-iltapäivän kuumuudessa ei olisi ollut järkeä kiristää vauhtia, koska helle ja tuulettomuus tekivät rauhallisesta hölkästäkin riittävän rasittavaa.
Illan viilennyttyä luulin siirtyneeni rennon reippaaseen raviin jolla raatobussi karistetaan kauemmaksi, mutta vauhti ei sittenkään riittänyt. Tässä vaiheessa olisi vaan, perkele, pitänyt kylmästi lisätä vauhtia vaikka se ei olisi helppoa ollutkaan. Voimia se olisi vienyt ja jalat olisivat kärsineet, mutta edes yhden täyden tunnin eron saaminen raatobussiin olisi tehnyt mielialalle tosi hyvää.
Juoksuvarusteissa ja eväissä ei ollut valittamista. Pientä säätöä tulen jatkossa tekemään kenkiin ja sukkiin, ja ehkä yöjuoksua varten voisi hankkia tehokkaamman otsalampun. Drop bageihin tulen lisäämään entistä enemmän mustikkakeittoa, joka upposi aina hyvin ja viihtyi hyvin vatsassa.
Satunnaisia sattumuksia ja havaintoja matkan varrelta- Numeroukon kanssa alkumatkasta juoruillessamme keskustelu eksyi Pose-asioihin, ja päätimme ottaa kuvan tyylipuhtaasta pose-ultrajuoksemisesta. Kuva oli noteerattu kotoisen juoksufoorumin lisäksi myös unkarilaisessa juoksufoorumissa, niinpä tämän blogin vasemmassa laidassa olevassa NeoEarth –kartassa näkyykin melkoinen keskittymä Unkarista käyneitä lukijoita. Jos jollekulle jäi epäselväksi, niin kyseessä oli lievä lavastus, normaalissa juoksussa numeroukon polvi ei nouse ihan noin korkealle.
- Kisassa oli mukana myös sokea japanilainen juoksija (2.50 –tasoinen maratoonari), joka selvisi oppaansa kanssa kuulema jonnekin Nestanin ja Tegean välille asti. Vuoren ylitys on uskomaton suoritus!
- Zevgolatiosta lähtiessä oli joku Suomen Hitaimman kannattaja maalannut spray-maalilla ison ”Ari Mustala” –tekstin aitaan.
- Nemean viinitarhojen kohdalla ”tuoksui” tänä vuonna viini harvinaisen voimakkaasti, haju oli jotain epäonnistuneen kotiviinin ja onnistuneen kiljun väliltä. Spartassa samaan huoneeseen majoittunut Lars Skytte Christoferssen kertoi kiihdyttäneensä vauhtia viinitarhojen kohdalla, koska halusi päästä pois siitä löyhkästä mahdollisimman nopeasti.
- Illan pimennyttyä Nemean maisemissa lenteli aika paljon lepakoita, Jolkun kanssa päättelimme että ne olivat Vlad Seivästäjän lähettämiä ultralepakoita. Salamat välähtelivät horisontissa häämöttävien vuorten takana, mutta odotuksista huolimatta salaman loisteessa ei näkynyt kertaakaan Draculan linnaa.
- [huonoa huumoria]Jälkeenpäin oli helppo ymmärtää miksi Draculan linnaa ei näkynyt, mehän emme olleet Transylvaniassa vaan keskellä Peloponnesosta. Horisontissa näkyneet valoilmiöt eivät siis välttämättä olleetkaan salamia (salamia löytyi vain vyölaukustani) eikä ukkostakaan kuulunut. Niinpä Peloponnesoksen Keskimaalla näkyneet välähdykset saattoivatkin olla paikallisesta Orodruinista leimahdelleita lieskoja. Ehkä Sangas-vuorella 2500 vuotta aiemmin seikkaillut Pan on Feidippideksen sekoiluihin kyllästyttyään treidannut Sangaksen Sauronille, joka finanssikriisin rutistuksessa on lähtenyt hakemaan alempia tuotantokustannuksia ulkoistamalla osan Mordorin tuotannosta Peloponnesoksen Keskimaahan. Jatkoimme kuitenkin matkaa kohti Sangaksen suunnassa välähdellyttä valoa, koska niin oli meidän määrä tehdä. Olin aamulla jättänyt sormukseni Pomppivan Londoniumin majataloon Athendeliin, koska tiesin sormien usein turpoavan tällaisella reissulla. Tämä osoittautuikin oikein fiksuksi päätökseksi. Ympärillä pörränneet, alun perin tavallisisiksi vampyyri-lepakoiksi luulemamme Nazgûlitkin jättivät meidät rauhaan heti huomattuaan että tällä joukkueella ei ollut sormuksia tai muita arvoesineitä mukana.[/huonoa huumoria]
- Malandrenin tietämillä aikaisempinakin vuosina juoksijoita härnännyt MC Malandreni oli keksinyt uusia kujeita. Mopo oli vaihtunut isoon nelitahti-mönkijään, ja tällä kertaa pojat tyrkyttivät ahkerasti kyydityspalveluita juoksijoille. Kun kyyti ei kelvannut, piristettiin juoksijoita kiihdyttämällä ankarasti juoksijan selän takana ja sitten tekemällä lukkojarrutus muutama metri ennen juoksijan ohittamista. Mitään vaaratilannetta siinä ei oikeasti ollut koska pojat ajoivat tien toisessa reunassa, mutta kyllä tuollaisen kiihdytys+jarrutusäänen kuullessaan normaali ihminen säikähtää ihan kunnolla. Itse loikkasin asfaltin sivuun pientareelle, ja noin 50 metriä edelläni juossut japanilainen taisi saman käsittelyn saadessaan pistäytyä ojan pohjalla asti. Nuorempi polvi harrasti myös mopolla keulimista, eikä sekään tuntunut mukavalta kapealla tiellä.
- Maaliin asti päässeistä suomalaisista 14. kerran kisaan startannut Ari Mustala piti kovinta kyytiä. Tällä kertaa Suomen hitain oli nopein, ja Arin jalat kestivät hyvin loppuun asti. Loput kuusi Leonidakselle asti juossutta suomalaista ovat siitä erikoinen porukka, että heistä kenelläkään ei ole kokemusta raatobussilla matkustamisesta. Juha Jumisko, Ari Lindsten ja Keijo Ikäläinen olivat ensikertalaisia, ja Jorma Karppi, Pertti Eho ja varsinkin Ari Päivinen ovat joka kerta Akropolikselta startattuaan myös juosseet maaliin asti.
- Maaliin juosseista suomalaisista kolmen (Lindsten, Ikäläinen, Päivinen) maratonennätykset ovat päälle 3.30. Sen sijaan bussimatkustajien joukosta ei näin hitaita maratoonareita löytynyt ensimmäistäkään. Tästä voinee tehdä johtopäätöksen, että maratonaika on huono mittari jos yritetään ennustaa Spartathlonin selvittämistä. Toki juoksuvauhtia pitää löytyä niin paljon että Hellas Caniin ehtii mukavasti aikarajan puitteissa, mutta siitä eteenpäin on kyse ennen kaikkea jalkojen kestävyydestä, yleisestä lihaskunnosta, vatsasta ja kaikkein eniten korvienvälin kunnosta.
- Maaliin tulon jälkeen jalkojen putsauksessa istuessaan Pertsa esitteli miimikon taitojaan. Miehen sanaton tulkinta ”Whiter Shade of Palesta” oli niin vakuuttava, että mies pääsi esittämään taitojaan sairaalateltan sisäpuolelle.
- Yiannis Kouros on joskus todennut, että oikeasti Spartathlonin aikarajan pitäisi olla 30 tuntia, siitä hitaampi eteneminen ei ole enää Yianniksen mielestä ultrajuoksua vaan ties mitä retkeilyä. Viime vuosina 30 tunnin alittajia on ollut yleensä 10-15 kappaletta, mutta tänä vuonna taso oli niin laaja että viimeisenä Kouroksen kriteerien mukaiseen 30 tunnin alitukseen ehtineen Ari Mustalan sijoitus oli 28.
- Ensikertalaiselle spartathlonistille voi suositella 34-36 tunnin välille osuvaa loppuaikaa, silloin on Spartan pääkatu täynnä ihmisiä ja kannustusta riittää. Sen sijaan hiukan puolen päivän jälkeen alle 30 tunnin ajalla maaliin ehtinyt Suomen Hitain sai juosta pääkadun ihan rauhassa, paikalla ei ollut muita kilpailijoita eikä juuri yleisöäkään. Alla olevassa kuvassa neljän puolalalaisen ultraajan näyttävä saapuminen Leonidakselle.
- Paluumatkalla Spartasta Ateenaan bussi pysähtyi Korintin kanavalla. Meillä oli ollut jo jonkun aikaa spekulaatiota kanavan syvyydestä, siis siitä kuinka suuri pudotus oli kanavan ylittävältä sillalta veteen. Veikkaukset vaihtelivat 15-30 metrin välillä, sillan kaiteen yli kurkkimisen jälkeen joku taisi puhua 40 metristäkin. Hippi-insinööri Mikko laitettiin selvittämään asiaa. Kolmen kiven putoamisajoiksi sillalta veteen kellotettiin 3.92, 4.08 ja 4.18 sekuntia (muistaakseni). Tyhjiössä tämä olisi vastannut lähes 80 metrin pudotusta, mutta ilmanvastuksen vaikutuksen arvioiminen osoittautui hankalaksi. Fysiikan lakien ohi oikaisten tarkistin asian netistä, pudotusta on peräti 52 metriä.
- Sunnuntai-iltana kävimme Arton, Tommin ja Janin kanssa Ateenassa katsomassa AEK – Panathinaikos –jalkapallo-ottelun. Pelin taso ei ollut kummoinen, mutta vierasjoukkue Panathinaikosin voitosta huolimatta AEK:n kannattajat jaksoivat pitää yllä kiitettävän kovaa meteliä. Ei tällaista ole Suomessa. Taksikuskilta saimme ottelun jälkeen pikakurssin ateenalaisesta jalkapallosta: ”Panathinaikos number 1 Champions, AEK not very good, Olympiakos very, very fuck”.
- Kreikan liikenteessä ei ole mitään uutta, mutta sain tällä kertaa asiaan uuden näkökulman matkustettuani taksin etupenkillä moottoritiellä mennessämme jalkapallo-otteluun. Vauhtia oli 150-160 km/h, ja ahkerasta kaistojenvaihtelemisesta tuli elävästi mieleen Ruotsinlaivalla takavuosina olleet autopelit. Samalla tavalla edettiin talla pohjassa ja kaistaa vaihdettiin aina sen mukaan missä näytti olevan edes melkein auton mentävä kolo.
2010Ensi vuoden Spartathlon on juhlakisa, yksinkertaisen matematiikan mukaan vuonna 2010 tulee kuluneeksi tasan 2500 vuotta vuonna 490 EAA olleesta Marathonin taistelusta. Feidippideshän juoksi oman Spartan lenkkinsä juuri ennen Marathonin taistelua, pyytääkseen spartalaisia apuun taistelussa persialaisia vastaan. Minun matematiikkani mukaan ensi vuonna tulee kuluneeksi vasta 2499 vuotta Marathonin taistelusta, koska ajanlaskussa ei ymmärtääkseni vietetty erikseen vuotta 0, mutta tällainen pilkunviilaus ei ole tietenkään este Spartathloniin osallistumiselle.
Jos ja kun olen taas ensi syksynä Akropoliksella starttaamassa muiden spartathlonistien kanssa kohti Spartaa, tiedän että sillä kertaa keskeyttämisen kynnykseni on korkeampi kuin mitä se oli viikko sitten. Ottaessani kuvia maaliin saapuvista spartahlonisteista Leonidaksen patsaan tuntumassa, tunsin että joku katselee minua. Niinpä, se oli Leonidas, joka tuijotti ylhäältä jalustaltaan halveksuen ”
Mennään Bussilla” –corneria, jonka olisi vuotta aikaisemmin ollut erehdyksessä valmis kelpuuttamaan valiojoukkoihinsa. Kyllä hävetti.
