Tarkoitus oli hölkätä kahden edellisvuoden tapaan Berliinissä 100 mailia. Tällä kertaa Finisher-paita jäi saamatta, ja lenkki typistyi 15 tuntiin ja 100 kilometriin. Mailit inflatoituivat kilometreiksi. Mitään absoluuttisen pakottavaa syytä keskeyttämiselle ei ollut, en vaan jaksanut.
Kaksi vuotta sitten raahustin Berliinissä maaliin jalkapuolena, koska en ongelmista huolimatta suostunut keskeyttämään ensimmäistä ultrakisaani kahdeksaan vuoteen. Vuosi sitten hipsuttelin maaliin kepein askelin, kun suotuisat olosuhteet Berliinissä ja henkilökohtainen pöljähkö päivä osuivat onnellisesti samaan ajankohtaan.
Tällä kertaa maaliin pääsemisestä olisi pitänyt maksaa kovempi hinta kuin mitä olin ylimielisyyksissäni tähän operaatioon budjetoinut. Niinpä maksoin 30 euroa kyydistä Sportplatz Teltowilta hotellille. Uber-kuski soitti matkan ratoksi letkeää bluesia, ja kertoi mielenkiintoisia juttuja kotimaastaan Bangla Deshista. Ehdin myös hotellihuoneeseen katsomaan Alisan Birminghamin maratonin, yöunien ja hotelliaamiasen ahmimisen jälkeen. Elämä on valintoja.
Keskeyttäminen vuoden ainoassa ultrakisassa on lähtökohtaisesti paska juttu, mutta yritän noudattaa mummini "ilo pintaan vaik syän märkänis" -ohjetta. Keskityn siis Berliinin reissun onnistumisiin.
1. Uusien juoksuvarusteiden testausreissuni Berliinissä oli menestys
- Ultraurani alkuvuodet juoksin enimmäkseen ASICSeilla, ja nyt 2020-luvulla olen päätynyt Hokan kautta New Balanceen. Kesäkuussa ostamani New Balance FuelCell SC Elite V5 on ehdottomasti paras kenkä jolla olen koskaan juossut. Mainoksen mukaan se on "kilpajuoksukenkä juoksijoille, jotka tähtäävät omien ennätystensä rikkomiseen", ja tämä ei kuulosta optimiratkaisulta senior-kansalaisen ultraraahustamiseen, mutta so not?! Vaimennus ja etenkin rullaavuus ovat juuri sitä mitä olen aina kaivannut, ja 6+ min/km hölkkääminenkin sujuu näillä mainiosti. Lisäksi kenkä on kevyt (US 12.5 koko, paino 255 grammaa) ja lesti on kuin tehty minun jalalleni. Pieni miinus: Juoksemisen kannalta passeli 8 mm droppi on turhan jyrkkä kävelemiseen, mutta tähän ongelmaan selkein ratkaisu lienee kävelemisen vähentäminen!
- Suunnon urheilukelloista olin jo päättänyt siirtyä johonkin toiseen merkkiin, mutta DC Rainmakerin testauksia luettuani päätin antaa Suunnolle vielä yhden mahdollisuuden. Niinpä ostin Suunto Race 2:n, ja olen tyytyväinen hankintaani. Race 2:n akku riittänee kaikkiin minun tarpeisiin, ja ennen kaikkea, Suunnon navigointi toimii loistavasti. Kolme kertaa jouduin Berliinissä tarkistamaan sijaintini kartalta, ja joka kerta pikainen silmäys kelloon etukäteen ladatulle kartalle piirtyneisiin reittiviivoihin selkiytti tilanteen täydellisesti. Kertaalleen oltiin juostu porukalla harhaan, ja kaksi kertaa maastoon merkitty reitti poikkesi kisajärjestäjän etukäteen toimittamasta GPS-trackista.
- Lutkupulloliivin otin ensimmäistä kertaa käyttöön vuosi sitten, ja nyt yli 30 asteen lämmössä sen edut suhteessa old school pullovyöhän konkretisoituivat vakuuttavasti. Kahdelle juomapullolle oli oikeasti tarvetta, ja koska käytän hyvin istuvaa Dynafitin Alpine 8 juomaliiviä ilman etupuolen nyörejä, liivi heiluu hiukan juoksuaskelten mukana. Varsinkin vastatuuleen juostessa liivin siivekkeistä ohjautuu ilmaa liivin sisäpuolelle, ja kun selkäpuoli irtoaa jokaisen askelen kohdalla hiukan selästä, ilmastointi toimii loistavasti! Vauhdikkaassa polkujuoksussa tällainen viritys ei varmaan toimisi, mutta maantiehölkässä liivin heilumien ei haittaa. Paluuta perinteiseen pullovyöhön ei ole.
- Urheilujuomia olen käyttänyt vaihtelevasti. Olen aina vähän epäillyt, että litkujen sekoitteleminen ultrakisan aikana olisi liian vaivalloista. Otin kuitenkin Berliiniin mukaan muutaman pussin Jari Tompolta ostamaani Tailwindia, ja hyvä niin. Tailwind osui ja upposi. Seuraavassa ultrakisassani eväsrepusta löytyy enemmän enemmän Tailwindiä. Paluuta geeleihin ei ole.
 |
| Näillä mentiin Berliinissä. Juoksijan kunto petti, varusteet eivät. |
2. Ultrajuokseminen yli 30 asteen helteessä ei ole äärimmäisen vaarallista
Minulta kysytään silloin tällöin, että eikö noin pitkien matkojen juokseminen ole vaarallista. Eikö vähempi riittäisi, kun ikääkin on noin paljon? Myös ilman lämpötila nostetaan esiin terveysriskinä. Olen yleensä vastannut, että kovalla helteellä juostu 10 km tai puolimaraton on varmasti vaarallisempi kuin ultra. Perusteluna on tietysti se, että lyhyillä matkoilla sykkeet nostetaan yleensä lähelle maksimia, kun taas ultrajuoksussa edetään matalammilla sykkeillä. Nyt minulla on myös todistusaineistoa teoriani tueksi.
Kuluneen kesän kaksi numerolappujuoksuani olivat Englannin Keskuspankin järjestämä 10 kilometrin maastojuoksu ja Berliinin Mauerweglauf. Suunnon mukaan Lontoossa oli lämmintä 27 astetta ja Berliinissä enimmillään 31 astetta. Tosin Googlen kertoman mukaan "temperatures in Berlin soared to a peak of 35°C to 36.7°C on Saturday". Suunto mittasi molemmista kisoista minulle Heat Stress Score lukeman, joka kuvaa kuumuuden elimistölle aiheuttaman rasituksen määrää. Kovemmalla sykkeellä juostu Lontoon kympin riskitaso oli minun osaltani "Äärimmäisen korkea", kun taas Berliinin paahteessa hölkätty satanen nosti riskitason vain "Erittäin korkeaksi". M.O.T.
3. Maaliin juoksemista osaa arvostaa enemmän, kun välillä keskeyttää.
Ilman epäonnistumisen riskiä ei ole onnistumista. DNF:n jälkeen seuraavassa kisassa selkäranka on taas vahvempi, ja keskeyttämisen kynnys on korkeammalla. Ensi vuonna uusi yritys!
