Plan B on hylätty, ja Englanninmatka peruutettu. Joulukuu meni itsenäisyyspäivän jälkeen kaksi lenkkiä/viikko tahdilla, ja kun meno oli edelleen nihkeää niin kevensin ohjelman tammikuussa yhteen lenkkiin viikossa. Pakkaskelien alettua pudotin ohjelmasta sen viimeisenkin lenkin, ja aikomus oli palata lenkkipoluille sitten kun pakkasmittarin lukemat ovat siedettäviä.
Ilmatieteilijät lupaavat ensi viikon alkuun jopa 5-10 asteen pakkasia, mutta silloin en vielä aloita treeniä. Eilen iski nimittäin flunssa, ja nyt on pää puolillaan räkää. Mutta eiköhän tässä kevään mittaan saada terveystilanne ja sää sellaiseen kuosiin että pääsen taas lenkille.
Plan B:n jälkeen olisi aakkosissa tullut seuraavaksi Plan C, mutta koska mitään suunnitelmaa ei oikeasti ole olemassa niin olkoon se sitten Plan ¿¡. Seuraava kisastartti on Leinosen Sepon 6 tunnin juoksu Lohjalla toukokuussa, mutta siitä eteen päin on suunnitelmat levällään. Lyhyemmän aikavälin suunnitelmiin kuuluu crème brûléen tohottaminen ja syöminen, Finrexinin siemailu ja sitten Suomen tasavallan seuraavan presidentin valitseminen. Jossain välissä yritän ehtiä myös siemailemaan hunajateetä ja brandya, ja TV:n töllöttämisen ohella pelaan varmasti myös Angry Birdsiä ja lueskelen Jack Reacherin seikkailuja. Hyvin saan ajan kulumaan vaikka en lenkillä käykään!
sunnuntai, 5. helmikuuta 2012
sunnuntai, 1. tammikuuta 2012
Plan B From Outer Space
Otsikko "Plan B From Outer Space" viittaa siihen, että Thames Path -valmistautumiseni ensimmäiset 4 viikkoa ovat poikenneet alkuperäisestä suunnitelmasta niin paljon että olen siirtynyt varasuunnitelmaan. Voi olla että kevään aikana varasuunnitelma-aakkosissa siirrytään B:tä pidemmällekin. Männes näkkee, kuten Saudi-Arabian evakkokarjalaisilla on tapana sanoa.
Edellisessä blogsennuksessani kerroin, että syksyn treenit olivat menneet hyvin ja marras-joulukuun vaihteen kevyen viikon jälkeen varsinainen valmistautuminen kohti Thames Pathia alkaisi 5.12.2011. Ensimmäiselle viikolle kaavailin noin 75 kilometrin verran juoksua, ja tämä myös toteutui. Itsenäisyyspäivänä Suomen Thames Path -joukkue juoksi Espoon takametsissä Montrail-lenkin, jolle kertyi parin "suunnistusvirheen" ja yhden oikaisun jälkeen noin 59 km. Lenkin tiedot näkyvät tuossa alla, huomautettakoon että datassa näkyvä päivämäärä 30.5.2011 johtuu kännykässäni olleesta väärästä päiväyksestä. Lisäksi kaksi sisätiloissa pistäytymistä (Salmi ja Pirttimäki) hämmensivät GPS:n niin että näistä pysähdysten aikana GPS mittasi yli 2 kilometrin verran virtuaalista harhailua, vaikka oikeasti en liikkunut metriäkään.
Espoon lenkki meni hyvin, mutta sen jälkeen on mennyt huonosti. Tässä viimeisten neljän viikon juoksusuoritteet, ensin proosamuodossa ja sitten Excelinä:
vk 1 (5.12.-): 79 km
Aikomukseni oli juosta 4-5 lenkkiä viikossa niin että mukana olisi yksi tai kaksi 30-35 km treeniä, mutta taas kerran suunnitelmat menivät uusiksi. Itsenäisyyspäivän über-ylipitkä lenkki meni tosi mukavasti, ja olin jo etukäteen päättänyt että siitä palautumisen varmistamiseksi pidän loppuviikon ohjelman hyvin kevyenä. Koska olo oli viikon lopulla edelleen väsynyt, kevensin myös seuraavan viikon treenejä, ja myös seuraavan, ja sitä seuraavan...
Jostain syystä elimistöni ei ole vieläkään toipunut kunnolla, leposykkeet ovat useimmiten päälle 50 vaikka harvat joulukuun jälkipuoliskolla juoksemani lenkit ovat olleet hyvin kevyitä ja lepopäiviä on ollut vähintäänkin riittävästi. Olen aiemmin onnistunut ajamaan elimistöni ylirasitustilaan (eli "ylikuntoon") treenaamalla liian lujaa, mutta en olisi uskonut että yksittäinen hölkkävauhdilla juostu 60 km lenkki voisi aiheuttaa saman asian.
Näin tässä kuitenkin on käynyt, vaikka tunsin joulukuun alussa olevani parhaassa kunnossani pitkään aikaan. Jos kävin marraskuun lopussa aamulla juoksemassa 30 km lenkin, niin iltapäivällä tuntui siltä että olisin helposti voinut tehdä saman lenkin uudestaan. Nyt joudun miettimään erikseen jokaista 10 km aamulenkille lähtemistä, ja usein pähkäilyn lopputulos on että parempi on levätä kuin lähteä valmiiksi väsyneenä tien päälle.
Nyt on kaksi kuukautta aikaa saada itseni kuntoon Thames Pathia varten, ja jos ei juoksu ala kulkemaan tammikuussa niin peruutan koko matkan. However, jos juoksu lähtisi kulkemaan, voin rakennella entistä nousujohteisemman treeniohjelman (eli Plan B From Outer Space) jonka seurauksena kuntoni voisi hyvinkin nousta Thames Pathin vaatimalle tasolle. Tämä toki edellyttäisi, että kuntoni ei kehittyisi normaalin kosmisen superkompensaation teorian mukaan, vaan nyt tarvittaisiin pangalaktista hyperkompensaatiota. Saas nähdä kuinka käy.
Edellisessä blogsennuksessani kerroin, että syksyn treenit olivat menneet hyvin ja marras-joulukuun vaihteen kevyen viikon jälkeen varsinainen valmistautuminen kohti Thames Pathia alkaisi 5.12.2011. Ensimmäiselle viikolle kaavailin noin 75 kilometrin verran juoksua, ja tämä myös toteutui. Itsenäisyyspäivänä Suomen Thames Path -joukkue juoksi Espoon takametsissä Montrail-lenkin, jolle kertyi parin "suunnistusvirheen" ja yhden oikaisun jälkeen noin 59 km. Lenkin tiedot näkyvät tuossa alla, huomautettakoon että datassa näkyvä päivämäärä 30.5.2011 johtuu kännykässäni olleesta väärästä päiväyksestä. Lisäksi kaksi sisätiloissa pistäytymistä (Salmi ja Pirttimäki) hämmensivät GPS:n niin että näistä pysähdysten aikana GPS mittasi yli 2 kilometrin verran virtuaalista harhailua, vaikka oikeasti en liikkunut metriäkään.
Espoon lenkki meni hyvin, mutta sen jälkeen on mennyt huonosti. Tässä viimeisten neljän viikon juoksusuoritteet, ensin proosamuodossa ja sitten Excelinä:
vk 1 (5.12.-): 79 km
- ti 59 km, juoksuvauhti noin 7 min 45 sek/km
- pe 10 km 5.36
- la 10 km 5.46
- la 10 km 5.41
- su 10 km 5.40
- to 8 km 5.40
- pe 15 km 5.41
- su 20 km 5.33
- la 15 km 5.45
- su 10 km 5.46
Aikomukseni oli juosta 4-5 lenkkiä viikossa niin että mukana olisi yksi tai kaksi 30-35 km treeniä, mutta taas kerran suunnitelmat menivät uusiksi. Itsenäisyyspäivän über-ylipitkä lenkki meni tosi mukavasti, ja olin jo etukäteen päättänyt että siitä palautumisen varmistamiseksi pidän loppuviikon ohjelman hyvin kevyenä. Koska olo oli viikon lopulla edelleen väsynyt, kevensin myös seuraavan viikon treenejä, ja myös seuraavan, ja sitä seuraavan...
Jostain syystä elimistöni ei ole vieläkään toipunut kunnolla, leposykkeet ovat useimmiten päälle 50 vaikka harvat joulukuun jälkipuoliskolla juoksemani lenkit ovat olleet hyvin kevyitä ja lepopäiviä on ollut vähintäänkin riittävästi. Olen aiemmin onnistunut ajamaan elimistöni ylirasitustilaan (eli "ylikuntoon") treenaamalla liian lujaa, mutta en olisi uskonut että yksittäinen hölkkävauhdilla juostu 60 km lenkki voisi aiheuttaa saman asian.
Näin tässä kuitenkin on käynyt, vaikka tunsin joulukuun alussa olevani parhaassa kunnossani pitkään aikaan. Jos kävin marraskuun lopussa aamulla juoksemassa 30 km lenkin, niin iltapäivällä tuntui siltä että olisin helposti voinut tehdä saman lenkin uudestaan. Nyt joudun miettimään erikseen jokaista 10 km aamulenkille lähtemistä, ja usein pähkäilyn lopputulos on että parempi on levätä kuin lähteä valmiiksi väsyneenä tien päälle.
Nyt on kaksi kuukautta aikaa saada itseni kuntoon Thames Pathia varten, ja jos ei juoksu ala kulkemaan tammikuussa niin peruutan koko matkan. However, jos juoksu lähtisi kulkemaan, voin rakennella entistä nousujohteisemman treeniohjelman (eli Plan B From Outer Space) jonka seurauksena kuntoni voisi hyvinkin nousta Thames Pathin vaatimalle tasolle. Tämä toki edellyttäisi, että kuntoni ei kehittyisi normaalin kosmisen superkompensaation teorian mukaan, vaan nyt tarvittaisiin pangalaktista hyperkompensaatiota. Saas nähdä kuinka käy.
sunnuntai, 4. joulukuuta 2011
Thames Path 2012 treenit alkuun
Marraskuussa oli tavoitteena juosta noin 300 km, ja harjoituspäiväkirjan lukema 303 km kertoo että tällä kertaa suunnitelma toteutui. Treenejä kertyi yhteensä 15 kpl eli viikkoon mahtui vain 3 tai 4 lenkkiä, mutta tuntuu siltä että tässä iässä lepopäiviin panostaminen on viisasta. Juoksulenkkien keskipituus oli 20 km, lyhimmillään juoksin kympin mittaisia aamulenkkejä ja neljä kertaa matkaa kertyi 30 kilometriä tai hiukan päälle.
Syyskuun alussa aloitin 12+1 viikon pituisen "peruskuntokauden", jonka tavoitteena oli saada elimistö tottumaan normaaliin lenkkeilyyn kevään ja kesän juoksutaukojen jälkeen. Tämä jakso on nyt takana, marraskuun lopulla juoksin syksyn ensimmäisen 100 km viikon ja sen päälle otin nyt päättyneen viikon hyvinkin kevyesti.
Huomenna 5.12.2011 alkaa 12+1 viikon valmistautuminen kohti Thames Path 100 -kisaa, ja naputtelin Exceliin hienon suunnitelman. Tällaiset kaavailut eivät ole minulla koskaan toteutuneet, kaikenlaisia vaivoja ja muita kiireitä kun tulee väistämättä vastaan, mutta on kuitenkin hyvä tehdä suunnitelma josta voi sitten poiketa.
Ultrajuoksunumerologian kannattajana valitsin lähtökohdaksi mukavan pyöreän luvun 1000 km, jonka verran yritän ehtiä juoksemaan tulevien 12 viikon aikana. Rytmitin treenisuunnitelmani kolmen viikon pätkiin, joissa kahta kovempaa viikkoa seuraa yksi kevyempi. Treenien kappalemäärän aion pitää suhteellisen pienenä, 4-5 lenkkiä viikossa saa riittää yli 100 km viikoillekin. Kilometrit aion kerätä pääsääntöisesti kympin aamulenkkejä ja 20-35 km normilenkkejä juoksemalla, työmatkani on 35 km ja sitä on tarkoitus juoksennella kohtuullisen usein. Kuten ennekin, pidemmät lenkit juoksen niin että pidän noin puolen tunnin välein kävelytauon jolloin syön tai juon eväitä. Juoksuvauhti on aamulenkeillä tyypillisesti 5.10 - 5.30 min/km, ja pidemmillä lenkeillä 5.30-5.50 min/km jota kävelytauot vielä hidastavat.
Tuossa alla on syksyn toteutuneet treenit, ja suunnitelma tuleville kolmelle kuukaudelle. Käytännössä rytmitykset tulevat elämään muiden kiireiden, mahdollisten vaivojen, säätilojen ja ihan vaan fiilisten mukaan, mutta jos onnistuisin saamaan tuleville 12 viikolla 100 tuntia treeniä kasaan niin sitten voisi lähteä luottavaisin mielin Thamesin rantaa juoksentelemaan.
Thames Pathin jälkeen seuraava tavoite olisi ollut Dolichos Ultra Kreikassa toukokuun alussa, mutta nyt näyttää siltä että tämä reissu jää minulta tekemättä. Palautumisaika Thames Pathin jälkeen on alkanut vähän epäilyttää ja kun kalenteriin on alkanut kertyä aika paljon muutakin menoa keväälle, niin taitaa olla viisainta jättää 260 km kisan kokeileminen tuonnemmaksi.
Syyskuun alussa aloitin 12+1 viikon pituisen "peruskuntokauden", jonka tavoitteena oli saada elimistö tottumaan normaaliin lenkkeilyyn kevään ja kesän juoksutaukojen jälkeen. Tämä jakso on nyt takana, marraskuun lopulla juoksin syksyn ensimmäisen 100 km viikon ja sen päälle otin nyt päättyneen viikon hyvinkin kevyesti.
Huomenna 5.12.2011 alkaa 12+1 viikon valmistautuminen kohti Thames Path 100 -kisaa, ja naputtelin Exceliin hienon suunnitelman. Tällaiset kaavailut eivät ole minulla koskaan toteutuneet, kaikenlaisia vaivoja ja muita kiireitä kun tulee väistämättä vastaan, mutta on kuitenkin hyvä tehdä suunnitelma josta voi sitten poiketa.
Ultrajuoksunumerologian kannattajana valitsin lähtökohdaksi mukavan pyöreän luvun 1000 km, jonka verran yritän ehtiä juoksemaan tulevien 12 viikon aikana. Rytmitin treenisuunnitelmani kolmen viikon pätkiin, joissa kahta kovempaa viikkoa seuraa yksi kevyempi. Treenien kappalemäärän aion pitää suhteellisen pienenä, 4-5 lenkkiä viikossa saa riittää yli 100 km viikoillekin. Kilometrit aion kerätä pääsääntöisesti kympin aamulenkkejä ja 20-35 km normilenkkejä juoksemalla, työmatkani on 35 km ja sitä on tarkoitus juoksennella kohtuullisen usein. Kuten ennekin, pidemmät lenkit juoksen niin että pidän noin puolen tunnin välein kävelytauon jolloin syön tai juon eväitä. Juoksuvauhti on aamulenkeillä tyypillisesti 5.10 - 5.30 min/km, ja pidemmillä lenkeillä 5.30-5.50 min/km jota kävelytauot vielä hidastavat.
Tuossa alla on syksyn toteutuneet treenit, ja suunnitelma tuleville kolmelle kuukaudelle. Käytännössä rytmitykset tulevat elämään muiden kiireiden, mahdollisten vaivojen, säätilojen ja ihan vaan fiilisten mukaan, mutta jos onnistuisin saamaan tuleville 12 viikolla 100 tuntia treeniä kasaan niin sitten voisi lähteä luottavaisin mielin Thamesin rantaa juoksentelemaan.
Thames Pathin jälkeen seuraava tavoite olisi ollut Dolichos Ultra Kreikassa toukokuun alussa, mutta nyt näyttää siltä että tämä reissu jää minulta tekemättä. Palautumisaika Thames Pathin jälkeen on alkanut vähän epäilyttää ja kun kalenteriin on alkanut kertyä aika paljon muutakin menoa keväälle, niin taitaa olla viisainta jättää 260 km kisan kokeileminen tuonnemmaksi.
lauantai, 5. marraskuuta 2011
53100 Lappeenranta Revisited
Kävin pikaisella Lappeenrannan keikalla, ohjelmassa oli saudiarabialais-sveitsiläis-suomalaista juhlimista perjantai-iltana ja nostalgia-henkinen aamulenkki lauantaina. Vireystila ei ollut lenkille lähtiessä aivan paras mahdollinen, mutta kuitenkin siedettävä. Edellisen illan shampanja- ja viinitarjoilut olivat sen verran tasokkaita (kiitos ja merci!), ettei niin jaloista juomista taida saada krapulaa syntymään vaikka yrittäisi.
Lähdin aamulenkille heti kahdeksan jälkeen Valtakadulta hotelli Cumuluksen edestä, ja suunnitelmani oli juoksennella ympäri kaupunkia ihan vaan sen mukaan minne jalat vie. Tässä reissun tunnelmia:
Alla olevassa kartassa näkyy GPS:n tallentama reitti, ja lisää tietoa löytyy klikkaamalla "View full workout data>".
Lopuksi kerrottakoon, että lokakuun treenien saldo oli 212 km juoksua ja 9 tuntia cross traineria. Krossarin polkeminen ei kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiin, mutta selkävaivan takia jouduin muutaman päivän ajan rajoittamaan juoksua. Mutta sainpahan katsottua Dr Housen viidennen tuotantokauden loppuun, nyt minulla alkaa olla myös lumbaaripunktion toteutus hallinnassa.
Treeni kohti kevään kisoja jatkuu vanhaan malliin, ja marraskussa yritän saada kasaan mielellään noin 300 km juoksua. Työ- ym. kiireet sotkevat välillä treenaamista, ja vasemman jalan etuvarpaan kipristely sekä lonkankoukistajien kiristely häiritsevät ajoittain, mutta muuten juoksu kulkee kohtuullisen mukavasti.
Ai niin, pari kulinaarista kommenttia vielä. Perjantai-iltana nautittiin Ravintola Wolkoffin erinomaisesta tarjoilusta, ja lauantaina lähtiessäni kohti kotia huipensin matkan kulinaarisen annin nauttimalla pizzan Kourulan Cup-Kahvilassa. Luotettavat lähteet olivat nimittäin kertoneet minulle, että sieltä saa yhtä hyvää pizzaa kuin Adriano Barista 1970-luvun lopulla. Vaikka olin vähän epäileväinen, niin kyllä Cup-Kahvilan pizza oli hyvin lähellä reilun 30 vuoden takaista Adriano Barin pizzaa! Voi olla että Cup-Kahvila ei pääse ihan samalle tasolle, mutta varsinkin pohja oli parasta mitä olen maistanut noin 30 vuoteen. Myös päällyste oli hyvää, mutta sen tarkempi analysoiminen täytyy jättää toiseen kertaan.
Lähdin aamulenkille heti kahdeksan jälkeen Valtakadulta hotelli Cumuluksen edestä, ja suunnitelmani oli juoksennella ympäri kaupunkia ihan vaan sen mukaan minne jalat vie. Tässä reissun tunnelmia:
- 1-2 km: Luontevaa oli aloittaa lenkki rakuunamäeltä. Suuntasin kohti upseerikerhoa rakuunakivi kiertäen, ja jatkoin sieltä upeiden panssarivaunujen ohi kohti Helsingintietä.
- 3 km: Helsingintien alitettuani pääsin Rottakoulun maastoon, jossa kouluaikoina pidettiin maastojuoksukisoja ja kirjoitusten jälkeen ryömittiin rynnäkkökiväärin kanssa jäätyneissä panssarivaunun urissa.
- 4-7 km: Lentokentän ympäri kiertää pururata (vai onko se vaan latupohja) jossa oli mukava juoksennella, sauvakävelijöitäkin oli aika paljon samalla lenkillä.
- 8-10 km: Lentoaseman takana ei ole enää sitä metsää jossa pidettiin luullakseni Lappeenrannan historian viimeiset rautatieläisten lasten hiihtokilpailut talvella 1971, eikä lentokentän kulmassakaan ollut sitä vanhaa rakennusta jossa lennokkikerhomme rakenteli Kiuruja ja Kuhia. Nerokkaasti nimetty ruokakauppa Tapuli lentokentän päässä oli vaihtanut nimeä, en muista uutta nimeä mutta kyllä se taisi olla vähemmän harjaanjohtava kuin vanha nimi.
- 11-12 km: Kesämäen koulun ei-kovin-energiatehokkaalta-vaikuttava arkkitehtuuri näytti olevan ennallaan, ja seuraavaksi saavuinkin vanhoille kotikonnuilleni Tykkiin. Kadut olivat enimmäkseen vanhoilla paikoillaan mutta asfaltoituina, ja joitain taloja oli pistetty uusiksi. Kaikenlaisia nostalgisia ajatuksia pyöri päässä niissä maisemissa hölkytellessä. Armilan koulu näytti olevan ennallaan, mutta päädyssä asuneen talonmiehen bokseri Aki oli jättänyt vartiopaikallensa "Kiinteistössä on videovalvonta" -kyltin. Vanhan Armilan koulun alakerrassa ollut sivukirjasto oli näköjään suljettu, onneksi ehdin lukea sen tarjonnan jo 70-luvun alkuvuosina.
- 13-15 km: Ratakadulta tein pienen koukkauksen Keltun puolella, kunnes päätin loikkia metsän halki ja junaradan ylittäen Harapaisen puolelle. Niissä maisemissa olen mm. voittanut Armilan koulun 4. luokkien hiihtokilpailun ja muutamaa vuotta myöhemmin opiskellut keskioluen juomista. Lievää kaipuun kaljakorin kilinää olin kuulevinani jalkapallokentän ohittaessani, siellä joskus poikain kanssa jäähdyteltiin keppanapulloja ojan pohjalla ja katseltiin vallin päältä alasarjan potkupallomatseja.
- 16 km: Harapainen oli pian nähty, joten päätin suunnistaa kohti jäähallia. Reitinvalinta noudatti tietysti samaa reittiä jota kuljimme SaiPan peleihin 70-luvulla, ensin Lepolankatua ja sitten oikealle Juvakankadulle. Vanhaan hyvään aikaan Juvakankadun päästä alkoi metsä jossa käytiin koulun kanssa suunnistamassa, mutta eipä siellä nyt olisi paljoa mahtunut suunnistamaan kun rastien päällä on omakotitaloja.
- 17 km: Jäähallin parkkipaikka oli suunnilleen entisellä kohdallaan, mutta siellä taitaa olla nyt myös harjoitusjäähalleja ja iso tekojääratakin. Lappeenrannassa pelataan (jos jäädytys onnistui?!) tänä viikonloppuna veteraanien jääpalloturnaus, johon oli Veiterän lisäksi tulossa myös venäläisiä veteraanijoukkueita. Hotelli Cumuluksessa oli ainakin yksi joukkueellinen itänaapurin jääpalloilijoita, mutta joukossa oli niin tuhdissa kunnossa olleita tovereita että uskon erinomaisen liikunnaopettajani Esko Heltolan pyörittelevän heitä miten päin vaan. En tosin tiedä Lilen nykykuntoa, mutta toivottavasti luistelu sujuu vielä.
- 18-21 km: Jäähallin sivuutettuani ja SaiPan mainokset ihailtuani jatkoin matkaa eteenpäin. Lauritsalan suunnassa en ole kovin paljoa liikkunut, mutta keltamustan sydämen hakatessa mukavan maltillisia 125 lukemia päätin ulottaa lenkin Saimaan kanavalle asti. Suuntavaistoni ei ehkä ole ihan maailman paras, mutta Hakali-viittoja seuraamalla tiesin olevani oikealla tiellä.
- 22-23 km: Kanavalle päädyttyäni käännyin vasemmalle, ja kurvasin pikku hiljaa kohti Kaukaan tehtaita. Hakalin tietämillä kiinnitti huomiota että useammallakin pihalla tai kadunpätkällä treenattiin ilmaveivejä ja kliinisen viileitä sijoituksia ylämummoon. Olisin luullut että Hakalissa treenattaisiin myös fyysistä peliä, mutta ehkä ne treenit järjestetään vasta illemmalla.
- 24-27 km: Kaukaan tehtaan alueen läpi ei ole tainnut päästä kulkemaan enää aika moneen vuoteen, ja niinpä minäkin jouduin tekemään pitkän lenkin tehdasalueen kiertämiseksi. Vähän tästä aiheutui päänraapimista, mutta kartan perusteella reitinvalinta taisi olla optimaalinen.
- 28-29 km: Sairaalan ohi matka jatkui kohti Myllysaarta, jossa tuli muutama juhannuskin vietettyä, sekä siviilinä että ei-siviilinä. Viimeisten 30 vuoden aikana Myllysaareen on rakennettu lisää rakennuksia, ja mielestäni koko paikka on kutistunut noin puoleen entisestään. Tai sitten muistan väärin. Myllysaari ja SaiPa liittyvät toisiinsa sillä tavalla, että legendaarinen laitahyökkääjä Markku Eiskonen hukkui siellä eräiden mailanpainajaisten jälkeen, jos en ihan väärin muista. Nuoremmille lukijoille kerrottakoon vielä, että noin 70 vuotta sitten Myllysaaren yli vaappui savua tupruttanut venäläinen pommikone, joka putosi järveen Myllysaaren päässä. Kaikki Lappeenrannan pikkupojat ryntäsivät tietysti sitä ihmettelemään. No, minä en ollut siinä porukassa sentään mukana, mutta isäni oli.
- 30 km: Myllysaaren jälkeen päätin hilpaista rinnettä ylös katsomaan Kimpisen pururadan kunnon. Samalta se näytti ja tuntui kuin 70-luvullakin, mutta Kimpisen kentän 400 metrin radan väri on sentään päivitetty.
- 31 km: Kimpisen jälkeen jatkoin Raastuvankatua kohti keskustaa, ja Kirkkokadulla kurvasin alas oikealle kohti satamaa. Siitä on tullut käveltyä muutamankin kerran nuorena miehenä, mutta parannuksena vanhoihin aikoihin verrattuna jalkakäytävä on nyt tasainen alamäki. Niillä vanhoilla loivilla portailla oli aina kompastumisen vaara. Satamasta jatkoin ylös linnnoituksen valleille, joita on kovasti restauroitu. Ylhäällä Kristiinankadulla oli reipas markkinatunnelma, oikein harasoo meininki suorastaan.
- 32-33 km: Linnoituksen jälkeen kävin kurkkaamassa Pikisaaren asumuksia, ja jatkoin kohti Palloa. Huopatehtaankadulla ei ole Huopatehdasta ja Lapinkatu 4 ei ole enää siinä kunossa mihin se minun kesällä 1978 tekemäni maalausurakan jälkeen jäi, mutta tämä ei tullut minulle yllätyksenä. Liisankatu oli entisellään ja syke näytti nousseen hetkellisesti 150:een, ja Satulinnan paikalla oli edelleen joku tylsä kerrostalo. Satulinnaa en tosin ole itsekkään nähnyt kuin valokuvista. Se purettiin jo 1950-luvulla kun peltiseppä Niiranen sanoi ukille että tuon katon korjaaminen ei onnistu ikinä.
- 34 km: Lappeenrannan kirkossa pääsin ripille mutta eipä sen ohittaminen aiheuttanut suurempia mielenliikutuksia. Pienen koukkauksen jälkeen suuntasin takaisin hotellille.
Alla olevassa kartassa näkyy GPS:n tallentama reitti, ja lisää tietoa löytyy klikkaamalla "View full workout data>".
Lopuksi kerrottakoon, että lokakuun treenien saldo oli 212 km juoksua ja 9 tuntia cross traineria. Krossarin polkeminen ei kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiin, mutta selkävaivan takia jouduin muutaman päivän ajan rajoittamaan juoksua. Mutta sainpahan katsottua Dr Housen viidennen tuotantokauden loppuun, nyt minulla alkaa olla myös lumbaaripunktion toteutus hallinnassa.
Treeni kohti kevään kisoja jatkuu vanhaan malliin, ja marraskussa yritän saada kasaan mielellään noin 300 km juoksua. Työ- ym. kiireet sotkevat välillä treenaamista, ja vasemman jalan etuvarpaan kipristely sekä lonkankoukistajien kiristely häiritsevät ajoittain, mutta muuten juoksu kulkee kohtuullisen mukavasti.
Ai niin, pari kulinaarista kommenttia vielä. Perjantai-iltana nautittiin Ravintola Wolkoffin erinomaisesta tarjoilusta, ja lauantaina lähtiessäni kohti kotia huipensin matkan kulinaarisen annin nauttimalla pizzan Kourulan Cup-Kahvilassa. Luotettavat lähteet olivat nimittäin kertoneet minulle, että sieltä saa yhtä hyvää pizzaa kuin Adriano Barista 1970-luvun lopulla. Vaikka olin vähän epäileväinen, niin kyllä Cup-Kahvilan pizza oli hyvin lähellä reilun 30 vuoden takaista Adriano Barin pizzaa! Voi olla että Cup-Kahvila ei pääse ihan samalle tasolle, mutta varsinkin pohja oli parasta mitä olen maistanut noin 30 vuoteen. Myös päällyste oli hyvää, mutta sen tarkempi analysoiminen täytyy jättää toiseen kertaan.
sunnuntai, 2. lokakuuta 2011
Syyskuu
Syyskuu on nyt paketissa, ja harjoituspäiväkirjasta löytyy 215 km juoksua. Se ei ole kummoinen määrä, mutta olen silti tyytyväinen. Se on nimittäin korkein km-lukemani sitten viime tammikuun, ja kuitenkin se on vähemmän kuin mitä tulen juoksemaan loka-, marras- ja joulukuussa.
Olin kaavaillut syyskuulle noin 250 km annosta, mutta jouduin kertaalleen hiukan keventelemään saadakseni varman päälle hoidettua lievät ylirasitusoireet. Juoksun määristä ei näitä oireita voi syyttää, vaan syyllinen oli yksi minimalistisen pieni vauhtihurjastelu. Intouduin eräällä aamulenkillä kokeilemaan että mikä mahtaa olla maksimisykkeeni nykyisin, ja niinpä ryntäsin 5 km alkuverryttelyn jälkeen 3 km vähän vauhdikkaammin. Puskin reippaaseen vastatuuleen hiukan päälle 4 min/km vauhtia, ja lopussa vähän lujempaa saadakseni sykkeen ylös, maksimisyke oli 176. Tuntuma oli kohtuullisen hyvä, varsinkin kun ottaa huomioon kaikenlaisen vauhtikestävyysharjoittelun täydellisen puuttumisen, mutta tästä cooper-testin tyylisestä rutistuksesta seurasi leposykkeiden jumiutuminen noin 50 lukemiin.
Tämän rutistuksen olisin tietysti voinut jättää tekemättäkin, mutta eiköhän tämä ollut ihan sopiva aika tuollaiselle kokeilulle. Tuli kerralla selväksi, että yli puolen vuosisadan ikä ja kevyehkö harjoittelupohja yhdessä tarkoittavat että tehotreenien ja -testienkin kanssa pitää olla tosi varovainen. Niinpä päätin lopullisesti että en osallistu tänä vuonna mihinkään juoksukilpailuun, en edes lyhyisiin kisoihin. En tarvitse ensi vuoden tavoitekisoissani vauhtikestävyyttä, joten turha sitä on treenatakaan.
Peruskuntokauteeni liitty olennaisena osana perskuntokausi. Olen panostanut säännölliseen venyttelyyn ja jumppaan saadakseni kaikki perslihakseni (piriformis ja gluteukset) hyvään kuntoon, ja sillä rintamalla onkin tapahtunut ilahduttavaa edistystä. Tällä hetkellä persoireet ovat hyvin vähäiset, suuri haaste on muistaa jatkaa venyttelyä myös sen jälkeen kun akuutit oireet katoavat. Olen myös harrastanut painonhallintaa aika menestyksekkäästi, puoli kiloa/viikko on paino putoillut viime aikoina. Mutta vaakan näytön ensimmäinen lukema on edelleen 8, joten sillä rintamalla riittää urakkaa jatkossakin.
Taas on Spartathlon juostu, ja tällä kertaa 8 suomalaista selvisi maaliin, isot onnittelut kaikille! SUL uutisoi Spartathlonin jälleen kerran ansiokkaasti, ja kisan aikaisista tunnelmista ja spekulaatioista voi lukea lisää Juoksufoorumista. Jos Spartathlon tuntuu liian tasaiselta, lyhyeltä ja muutenkin helpolta, niin suosittelen tutustumista Janne Marinin blogiin, sieltä löytyy tarinaa ja hienoja kuvia hiukan vaativammista kisoista.
Olin kaavaillut syyskuulle noin 250 km annosta, mutta jouduin kertaalleen hiukan keventelemään saadakseni varman päälle hoidettua lievät ylirasitusoireet. Juoksun määristä ei näitä oireita voi syyttää, vaan syyllinen oli yksi minimalistisen pieni vauhtihurjastelu. Intouduin eräällä aamulenkillä kokeilemaan että mikä mahtaa olla maksimisykkeeni nykyisin, ja niinpä ryntäsin 5 km alkuverryttelyn jälkeen 3 km vähän vauhdikkaammin. Puskin reippaaseen vastatuuleen hiukan päälle 4 min/km vauhtia, ja lopussa vähän lujempaa saadakseni sykkeen ylös, maksimisyke oli 176. Tuntuma oli kohtuullisen hyvä, varsinkin kun ottaa huomioon kaikenlaisen vauhtikestävyysharjoittelun täydellisen puuttumisen, mutta tästä cooper-testin tyylisestä rutistuksesta seurasi leposykkeiden jumiutuminen noin 50 lukemiin.
Tämän rutistuksen olisin tietysti voinut jättää tekemättäkin, mutta eiköhän tämä ollut ihan sopiva aika tuollaiselle kokeilulle. Tuli kerralla selväksi, että yli puolen vuosisadan ikä ja kevyehkö harjoittelupohja yhdessä tarkoittavat että tehotreenien ja -testienkin kanssa pitää olla tosi varovainen. Niinpä päätin lopullisesti että en osallistu tänä vuonna mihinkään juoksukilpailuun, en edes lyhyisiin kisoihin. En tarvitse ensi vuoden tavoitekisoissani vauhtikestävyyttä, joten turha sitä on treenatakaan.
Peruskuntokauteeni liitty olennaisena osana perskuntokausi. Olen panostanut säännölliseen venyttelyyn ja jumppaan saadakseni kaikki perslihakseni (piriformis ja gluteukset) hyvään kuntoon, ja sillä rintamalla onkin tapahtunut ilahduttavaa edistystä. Tällä hetkellä persoireet ovat hyvin vähäiset, suuri haaste on muistaa jatkaa venyttelyä myös sen jälkeen kun akuutit oireet katoavat. Olen myös harrastanut painonhallintaa aika menestyksekkäästi, puoli kiloa/viikko on paino putoillut viime aikoina. Mutta vaakan näytön ensimmäinen lukema on edelleen 8, joten sillä rintamalla riittää urakkaa jatkossakin.
Taas on Spartathlon juostu, ja tällä kertaa 8 suomalaista selvisi maaliin, isot onnittelut kaikille! SUL uutisoi Spartathlonin jälleen kerran ansiokkaasti, ja kisan aikaisista tunnelmista ja spekulaatioista voi lukea lisää Juoksufoorumista. Jos Spartathlon tuntuu liian tasaiselta, lyhyeltä ja muutenkin helpolta, niin suosittelen tutustumista Janne Marinin blogiin, sieltä löytyy tarinaa ja hienoja kuvia hiukan vaativammista kisoista.
sunnuntai, 11. syyskuuta 2011
Peruskuntokausi
Juoksu kulkee taas kohtuullisesti, ja menneistä virheistä viisastuneena pyrin nyt välttäämään ylilyöntejä ja keskityn vain pohjan rakentamiseen vuodelle 2012. Nuorempana (eli vähän päälle 4-kymppisenä) pystyin mm. juoksemaan ex tempore yli 200 km harjoitusviikon, ja kunto tuntui sen jälkeen vain paranevan. Nyt tuollaisesta tempauksesta olisi todennäköisenä seurauksena ylirasitustila ja jalkavaivoja. Niinpä olen vakaasti päättänyt vastustaa kiusausta, ja ehdottomasti en lähde juoksemaan mitään ultrakisaa tänä syksynä. Keskityn vain siihen, että olisin joulukuun alussa valmis aloittamaan hiukan määrätietoisemman treenin kohta Thames Pathia.
Touko-kesäkuun vaikeuksilleni on muuten löytynyt mielenkiintoinen selitys. Silloinhan minulla oli perinteisen itseaiheutetun ylikuntoilusta johtuvan liikarasituksen oireet: Lenkille ei jaksanut lähteä, ja jos lähti niin alle 6 min/km vauhti tuntui jo äärimmäiseltä raastamiselta. Kolmen viikon totaalilepokaan ei juuri auttanut. Tilanne oli siinä mielessä outo, että näitä oireita edeltänyt harjoitteluni oli niin kevyttä että siitä ei pitäisi ylirasitusta syntyä.
Kävinpä sitten lääkärilläkin, ja verikokeiden mukaan kilpirauhasarvot olivat hiukan yläkantissa. Tämä olisi saattanut johtua satunnaisesta heilunnasta tai mittausvirheestäkin, joten menin muutaman viikon päästä uusintakokeisiin. Niiden mukaan kilpirauhasarvo oli laskenut hiukan, mutta oli edelleen lähellä luvallisten lukemien ylälaitaa. Lääkärin kanssa jutustellessa muistin yht´äkkiä, että minullahan oli ollut touko-kesäkuussa ikävä "hammassärky", jonka takia kävin kaksi kertaa hammaslääkärilläkin. Mitään vikaa ei hampaista löytynyt edes röntgen-kuvissa, oikealla puolella leukaperässä tuntunut kipu jäi siis arvoitukseksi. En myöskään pystynyt kohdistamaan kipua mihinkään tiettyyn hampaaseen, tuntemukset olivat vain "takahampaiden suunnalla".
Tässä vaiheessa tohtori Watson teki johtopäätöksen: Sekä verikokeiden mittaustulokset että takahampaiden tietämillä olleet oireet täsmäävät mainiosti akuuttiin kilpirauhasvaivaan, joka oli heinäkuussa jo paranemaan päin. Kyseessä on autoimmunologinen ilmiö, jolle ei sen kummempaa syytä yleensä löydy. Nyt vain tarkkaillaan tilannetta ja marraskuussa katsotaan seuraavan kerran että miltä veriarvot näyttävät. Mainio juttu että asia selvisi, mutta vähän harmittaa että en itse ymmärtänyt jo aiemmin hakea ratkaisua autoimmunologiselta puolelta. Lääketieteellisen alan pätevyyteni perustuu täysin Dr Housen oppeihin, mutta kyllä ahkeran House DVD:iden katselun jälkeen pitäisi intubointien lisäksi myös autoimmunologisten asioiden olla paremmin hallinnassa.
Vielä pari kommenttia syksyn suunnitelmistani. Panostan rauhalliseen kilometrien keräilyyn ja lihashuoltoon, harjoittelun määrät eivät ole vielä kovin merkittäviä. Syyskuussa olen ajatellut juoksevani noin 250 km, lokakuussa ehkä lähemmäs 300 km ja marraskuussa yli 300 km. Jokaiseen viikkoon mahtuu kaksi tai kolme täysin juoksutonta päivää, ja mahdollisia ylirasitusoireita monitoroin paranoidisen tarkasti. Leposykkeeni on nyt aamuisin hiukan päälle 40, ja lepopäivän plus nukutun yön jälkeen syke on pari kertaa ollut jopa 39. Tilanne on siis hyvä, ja sykkeiden jääminen lähemmäksi 50 lukemia aiheuttaisi välittömästi treeniohjelman kevennyksen.
Laitan tähän loppuun Sports Trackerista peräisin olevat kuvatukset tämän aamun mukavasti menneestä lenkistä. Matkaa kertyi (hiukan hortoilevan GPS:n mukaan) 26,9 km, ja neljän kävelypätkän hidastama keskivauhti oli 5.49 min/km. Syke pysyi mukavasti 120 molemmin puolin, ja tankkaukseksi aamulla syöty yksi banaani sekä matkaeväänä ollut pullollinen Lidlin urheilujuomaa riittivät hyvin polttoaineeksi. Tai toivottavasti banaanin ja Freeway Power Generation -voimajuoman lisäksi paloi myös vähän läskiä. Tällaisella kevytlenkkeilyllä mennään kohti talvea, asfalttinylkkyilyn lisäksi tarkoitus on käydä jonkin verran juoksemassa myös maastolenkkejä
Touko-kesäkuun vaikeuksilleni on muuten löytynyt mielenkiintoinen selitys. Silloinhan minulla oli perinteisen itseaiheutetun ylikuntoilusta johtuvan liikarasituksen oireet: Lenkille ei jaksanut lähteä, ja jos lähti niin alle 6 min/km vauhti tuntui jo äärimmäiseltä raastamiselta. Kolmen viikon totaalilepokaan ei juuri auttanut. Tilanne oli siinä mielessä outo, että näitä oireita edeltänyt harjoitteluni oli niin kevyttä että siitä ei pitäisi ylirasitusta syntyä.
Kävinpä sitten lääkärilläkin, ja verikokeiden mukaan kilpirauhasarvot olivat hiukan yläkantissa. Tämä olisi saattanut johtua satunnaisesta heilunnasta tai mittausvirheestäkin, joten menin muutaman viikon päästä uusintakokeisiin. Niiden mukaan kilpirauhasarvo oli laskenut hiukan, mutta oli edelleen lähellä luvallisten lukemien ylälaitaa. Lääkärin kanssa jutustellessa muistin yht´äkkiä, että minullahan oli ollut touko-kesäkuussa ikävä "hammassärky", jonka takia kävin kaksi kertaa hammaslääkärilläkin. Mitään vikaa ei hampaista löytynyt edes röntgen-kuvissa, oikealla puolella leukaperässä tuntunut kipu jäi siis arvoitukseksi. En myöskään pystynyt kohdistamaan kipua mihinkään tiettyyn hampaaseen, tuntemukset olivat vain "takahampaiden suunnalla".
Tässä vaiheessa tohtori Watson teki johtopäätöksen: Sekä verikokeiden mittaustulokset että takahampaiden tietämillä olleet oireet täsmäävät mainiosti akuuttiin kilpirauhasvaivaan, joka oli heinäkuussa jo paranemaan päin. Kyseessä on autoimmunologinen ilmiö, jolle ei sen kummempaa syytä yleensä löydy. Nyt vain tarkkaillaan tilannetta ja marraskuussa katsotaan seuraavan kerran että miltä veriarvot näyttävät. Mainio juttu että asia selvisi, mutta vähän harmittaa että en itse ymmärtänyt jo aiemmin hakea ratkaisua autoimmunologiselta puolelta. Lääketieteellisen alan pätevyyteni perustuu täysin Dr Housen oppeihin, mutta kyllä ahkeran House DVD:iden katselun jälkeen pitäisi intubointien lisäksi myös autoimmunologisten asioiden olla paremmin hallinnassa.
Vielä pari kommenttia syksyn suunnitelmistani. Panostan rauhalliseen kilometrien keräilyyn ja lihashuoltoon, harjoittelun määrät eivät ole vielä kovin merkittäviä. Syyskuussa olen ajatellut juoksevani noin 250 km, lokakuussa ehkä lähemmäs 300 km ja marraskuussa yli 300 km. Jokaiseen viikkoon mahtuu kaksi tai kolme täysin juoksutonta päivää, ja mahdollisia ylirasitusoireita monitoroin paranoidisen tarkasti. Leposykkeeni on nyt aamuisin hiukan päälle 40, ja lepopäivän plus nukutun yön jälkeen syke on pari kertaa ollut jopa 39. Tilanne on siis hyvä, ja sykkeiden jääminen lähemmäksi 50 lukemia aiheuttaisi välittömästi treeniohjelman kevennyksen.
Laitan tähän loppuun Sports Trackerista peräisin olevat kuvatukset tämän aamun mukavasti menneestä lenkistä. Matkaa kertyi (hiukan hortoilevan GPS:n mukaan) 26,9 km, ja neljän kävelypätkän hidastama keskivauhti oli 5.49 min/km. Syke pysyi mukavasti 120 molemmin puolin, ja tankkaukseksi aamulla syöty yksi banaani sekä matkaeväänä ollut pullollinen Lidlin urheilujuomaa riittivät hyvin polttoaineeksi. Tai toivottavasti banaanin ja Freeway Power Generation -voimajuoman lisäksi paloi myös vähän läskiä. Tällaisella kevytlenkkeilyllä mennään kohti talvea, asfalttinylkkyilyn lisäksi tarkoitus on käydä jonkin verran juoksemassa myös maastolenkkejä
maanantai, 29. elokuuta 2011
UTMB ja muuta turhuutta
Mont Blanc on Länsi-Euroopan korkein vuori, ja viime viikonloppuna niissä maisemissa juostiin neljä erillistä juoksutapahtumaa. Kaikkien kisojen järjestäjä on North Face, eli urheilutekstiilien myyminen on organisaattorin pirullinen taka-ajatus, mutta itse tapahtuma on kuitenkin ymmärtääkseni tervehenkinen ultrajuoksutapahtuma. Rahallisesti arvokkaita palkintoja ei jaeta, ja homma pyörii tuhansien vapaaehtoisten työpanoksen varassa.
Noin 166 kilometrin pituinen Ultra-Trail du Tour du Mont-Blanc eli kavereiden kesken UTMB on se alkuperäinen Mont Blancin kierros, ja osallistujamäärien jatkuvan kasvun takia nykyään järjestetään myös lyhyemmät Courmayeur - Champex - Chamonix (CCC) ja Sur les Traces des Ducs de Savoie (TDS) -juoksut. Neljäs kisa on perus-UTMB:hen verrattuna hiukan extreemimpi tapaus La Petite Trotte à Léon eli PTL, siinä juostaan ja vuorikiipeillään viiden vuorokauden aikana yli 300 kilometrin lenkki jossa on korkeuseroa yli 25 km. Seurakaverini Juha ja Janne kiersivät viime viikolla menestyksekkäästi PTL:n, tämän reissun kuulumisia ja henkeäsalpaavia kuvia voitte aikanaan katsella Jannen blogista.
Kuten olen aiemminkin moneen kertaan kirjoittanut, olen pohjimmiltani asfalttinylkky eivätkä alppijuoksut ole minua varten. Kyllä sitä terve ihminen keksii elokuun lopussa järkevämpääkin tekemistä kuin tasapainoilla henkensä kaupalla vuorenrinteessä.
Suhtaudun UTMB:hen niin välinpitämättömästi, että 2010 keväällä Nemea-Olympia -juoksusta saamieni kolmen UTMB-pisteen vanheneminen ei harmita ollenkaan. UTMB:lle pääsemiseksi pitää nimittäin olle vähintään 5 UTMB-pistettä kerättynä, eikä sen jälkeenkään ole ollenkaan varmaa että kisaan pääsee mukaan. Ensi kevään suunnitelmissani olevan Thames Pathin juoksemisesta saisi kaksi UTMB-pistettä, mutta silläkään ei ole mitään väliä koska minä en niitä pisteitä tarvitse.
Youtubessa on paljon videoita alppimaisemista, tuosta alta löytyy helikopterikuvaa tämän vuoden UTMB:stä. Maisemat on kieltämättä hienot, mutta niitähän on helpointa ja mukavinta katsoa tietokoneen näytöltä, vai mitä. Onhan?
Menneen kesän juoksuistani ei ole tällä hetkellä kovin paljoa kerrottavaa. Kilometrejä on kertynyt vähän mutta säästeliäästi, mutta parempaan päin ollaan menossa koko ajan. Eiköhän tässä ensi kevääksi kuntoon päästä.
Ai niin... UTMB:ssä kuulema lähes kaikki Kilian Jornetia hitaammat menijät ja varsinkin asfalttinylkyt käyttävät sauvoja jyrkimmillä osuuksilla. Yksi kaveri pyysi kysymään, että millaiset sauvat siellä pitäisi olla, voiko sellaisiin teleskooppisauvoihin luottaa, joita tämä kaveri oli nähnyt Nove Collissa keskieurooppalaisten käyttävän?
Noin 166 kilometrin pituinen Ultra-Trail du Tour du Mont-Blanc eli kavereiden kesken UTMB on se alkuperäinen Mont Blancin kierros, ja osallistujamäärien jatkuvan kasvun takia nykyään järjestetään myös lyhyemmät Courmayeur - Champex - Chamonix (CCC) ja Sur les Traces des Ducs de Savoie (TDS) -juoksut. Neljäs kisa on perus-UTMB:hen verrattuna hiukan extreemimpi tapaus La Petite Trotte à Léon eli PTL, siinä juostaan ja vuorikiipeillään viiden vuorokauden aikana yli 300 kilometrin lenkki jossa on korkeuseroa yli 25 km. Seurakaverini Juha ja Janne kiersivät viime viikolla menestyksekkäästi PTL:n, tämän reissun kuulumisia ja henkeäsalpaavia kuvia voitte aikanaan katsella Jannen blogista.
Kuten olen aiemminkin moneen kertaan kirjoittanut, olen pohjimmiltani asfalttinylkky eivätkä alppijuoksut ole minua varten. Kyllä sitä terve ihminen keksii elokuun lopussa järkevämpääkin tekemistä kuin tasapainoilla henkensä kaupalla vuorenrinteessä.
Suhtaudun UTMB:hen niin välinpitämättömästi, että 2010 keväällä Nemea-Olympia -juoksusta saamieni kolmen UTMB-pisteen vanheneminen ei harmita ollenkaan. UTMB:lle pääsemiseksi pitää nimittäin olle vähintään 5 UTMB-pistettä kerättynä, eikä sen jälkeenkään ole ollenkaan varmaa että kisaan pääsee mukaan. Ensi kevään suunnitelmissani olevan Thames Pathin juoksemisesta saisi kaksi UTMB-pistettä, mutta silläkään ei ole mitään väliä koska minä en niitä pisteitä tarvitse.
Youtubessa on paljon videoita alppimaisemista, tuosta alta löytyy helikopterikuvaa tämän vuoden UTMB:stä. Maisemat on kieltämättä hienot, mutta niitähän on helpointa ja mukavinta katsoa tietokoneen näytöltä, vai mitä. Onhan?
Menneen kesän juoksuistani ei ole tällä hetkellä kovin paljoa kerrottavaa. Kilometrejä on kertynyt vähän mutta säästeliäästi, mutta parempaan päin ollaan menossa koko ajan. Eiköhän tässä ensi kevääksi kuntoon päästä.
Ai niin... UTMB:ssä kuulema lähes kaikki Kilian Jornetia hitaammat menijät ja varsinkin asfalttinylkyt käyttävät sauvoja jyrkimmillä osuuksilla. Yksi kaveri pyysi kysymään, että millaiset sauvat siellä pitäisi olla, voiko sellaisiin teleskooppisauvoihin luottaa, joita tämä kaveri oli nähnyt Nove Collissa keskieurooppalaisten käyttävän?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
