Alkuvuoden treenit menivät kohtuullisesti, syksyn 2013 selkävaivat helpottivat sopivasti vuoden vaihtuessa. Juokseminen piti toki aloittaa tammikuussa varovaisesti, koska edeltäneiden loka-joulukuun treenien kokonaismäärä oli vain 108 km juoksua ja pari tuntia korvikeliikuntaa päälle.
Muutamaan edelliseen vuoteen verrattuna vuoden 2014 uutuus harjoittelussani on ollut lajivalikoiman täsmentyminen. Juoksemaan oppii juoksemalla, ja kun jalat ovat kestäneet kilometrejä hyvin, ei korvikelajeille (cross trainer, vesijuoksu) ole ollut tällä kerta tarvetta. Kilometrien kertymisen on mahdollistanut parempi lihaskunto, jonka kehittämiseen olen vuosien jahkailun jälkeen ymmärtänyt panostaa
Spartathlon-starttia edeltävän juoksutreenin määräksi vuoden 2014 aikana kertyy 2476 kilometriä [EDIT 30.12.2014: tarkistuslaskennan jälkeen alkuvuoden 2014 treenikilometrien määräksi osoittautuikin 2223 km, optimismin puuskassa olin kirjannut Excel-laskuriin myös maaliin juostun Spartathlonin kilometrit mukaan treenikilometrien saldoon], joka on tasan 10x Spartathlon-reitin tänä vuonna ilmoitettu pituus. Numerologia on perinteisesti ollut varma tapa sotkea hyvät treeniohjelmat, mutta en vaan voi vastustaa kiusausta. Alla näkyvästä Excel-shiitistä näkyvät alkuvuoden treeniviikkojen kilometrit. Ensi viikolle olen kaavaillut tiistaiaamuksi määrämittaisen 7 km viimeistelylenkin, ja loppuviikolle tasan 10 % kertakorotuksen alkuvuoden juoksujen määrään.
Tammi-helmikuun treenit menivät suunnitelman mukaan, mutta maalis-huhtikuussa siitepölyallergia, flunssat ja epämääräiset ylirasitusoireet rajoittivat lenkkeilyä. Toukokuussa juoksu lähti taas kulkemaan, ja pääsin aloittamaan varsinaisen Spartathlon-treenin juhannuksen jälkeen ilman mainittavia ongelmia.
Suunnittelin kesän treeniohjelmaan 3 x kolmen viikon nousujohteista jaksoa, Excelissä nämä viikot erottuvat värikoodeilla vihreä-oranssi-punainen. Tämä ohjelma toteutui yllättävän hyvin, ainoastaan viikon 33 määrähuipennus (suunniteltu määrä näkyy katkoviivalla kuvassa) jäi vajaaksi kun meno hyytyi hetkellisesti. Pari ylimääräistä lepopäivää riitti kuitenkin tilanteen korjaamiseen, ja elo-syyskuussa juoksu kulki ajoittain hyvinkin lupaavasti.
Päivittäiset treenisuunnitelmat tarkensin fiiliksen mukaan. Yli 100 km viikot menivät enimmäkseen niin että maanantai ja perjantai olivat juoksuttomia päiviä, ja pisimmät yksittäiset lenkit olivat 30 kilometriä. Aika usein juoksin kaksi lenkkiä päivässä.
Juoksemisen lisäksi olen yrittänyt parantaa lihaskuntoani, olen tehnyt kevyttä kahvakuulatreeniä noin 5-10 minuuttia per päivä. Eihän tämä kovin paljoa ole, mutta kun lähtötaso on heikko, niin tälläkin vähällä tuntuu olevan merkitystä. Yli 100 km viikot sujuivat helposti, ja juoksuvauhti tuntuu hiukan parantuneen. Tässä näkymä Movescount-tilistäni, enimmillään 30 päivän juoksusaldoni oli 539 km:
Tällä hetkellä kunto tuntuu sopivan paskalta, eli hyvältä. Vuoden 2008 Spartathlon-vireeseeni nykyistä tilannetta on vaikea verrata, mutta toivottavasti läskin väheneminen kompensoi kertyneiden ikävuosien vaikutusta. Viime kesään verrattuna olen treenannut paremmin, mutta mihin asti se riittää Kreikassa, on kokonaan toinen asia.
Näillä mennään, toivottavasti Spartaan asti. Spartathlonin starttiin on aikaa 8 vuorokautta 20 tuntia 41 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti