sunnuntai 30. elokuuta 2009

Parempi treeniviikko ja Montrathlon

Tällä viikolla treeniä kertyi suunnitelman mukaisesti noin 15 tuntia, ja juoksu on kulkenut mukavasti. Viikkoon sisältyi myös käynti hierojalla, valmistautuminen Spartathloniin etenee siis oikein mukavasti.

Viikon ohjelmistossa oli 6 tuntia Jack Bauer -treeniä (eli 4 x 1 h 30 min matalasykkeistä cross trainerin polkemista 24:n 5. tuotantokauden jaksoja DVD:ltä katsellen [olen nyt noin 18. jakson kohdalla ja presidentti Logan näyttää olevan niskan päällä, älkää vaan kertoko minulle miten tässä loppujen lopuksi käy!]), 2 kpl 10 km aamulenkkejä maastossa ja viikon lopuksi 55 km maastojuoksu. Tämä oli kesän neljäs 55 km lenkki, olen panostanut aiempaa enemmän ylipitkiin (maasto)lenkkeihin. Aiemmin olen pyrkinyt keräämään kilometrejä keskittämällä parin päivän jaksoille useammasta lenkistä koostuvan rypäksen, mutta nyt ajattelin kokeilla kuinka tällainen vielä enemmän lajinomainen valmistautuminen toimii.

Tällä kertaa Montrathlon juostiin aika vauhdikkaasti. Aikaa meni 6 tuntia 55 minuuttia, ja lepotauot huomioiden juoksuosuuksien nettovauhti oli reilusti alle 7.00 min/km. Sää suosi meitä erityisen ansiokkaasti, juoksun aikana oli yksi 5 minuutin kestoinen kaiken kasteleva kaatosadekuuro, joka ajoittui juuri Salmen huoltotauon kohdalle. Emme siis kastuneet ollenkaan, mutta läheltä piti.

Juoksun vauhti oli tosiaan reipas, ja nyt lenkin jälkeen on aika ryytynyt olo. Mutta ehkä sellainen kuuluukin asiaan reipasvauhtisen 55 km maastorymyämisen jälkeen? Hietsun ja Tommin rupatteluvauhtinenkin maastojuoksu sateen kastelemilla pitkospuilla ja poluilla oli sellaista lentoa, että me vähemmän rutinoituneet maastomenijät saimme juosta ihan tosissamme Kattilan maastoissa. Solvallan jälkeen seuramme puheenjohtaja Edvin näytti juoksemisen mallia, ja kiireisimmät saivatkin nauttia Pirttimäen kahvion tarjoiluista hyvän tovin ennen rauhallisemmin edenneen jälkijoukon saapumista. Hyvässä järjestyksessä pääsimme kuitenkin takaisin Luukkiin. Kiitos seurasta kaikille mukana juosseille, eli Tassuttelijalle, Edwinille, Hietsulle ja Tommille.

Kunnon viimeistely Spartathloniin jatkuu nyt näin:
  • Ensi viikko: Alkuviikkoon yksi tai kaksi lepopäivää Montrailista toipumiseen, tavoitteena saada koko viikolle kuitenkin noin 15 tuntia treeniä
  • Seuraava viikko: Jos tuntuma on hyvä, yritän saada kasaan noin 20 tuntia. Jos ylirasituksen oireita ilmenee, siirryn keventelyyn kesken viikon.
  • Sitä seuraava viikko: Kevennysviikko, ehkä 5-8 kpl vaihtelevia tunnin mittaisia treenejä
  • Ja sitten: Spartathlon-viikolla ei enää harjoittelua, viikon tavoitteena 246,8 km

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Treenaamisen sietämätön keveys

Aikomus oli treenata noin 15 tuntia tällä viikolla, muuta saldo jäi 8 tuntiin, sietämättömän kevyt viikko siis. Alkuviikosta oli pieniä ylirasituksen oireita, leposyke oli turhan korkealla ja vähän taisi olla univelkaakin tilannetta sotkemassa. Sitten kun muiden kiireiden takia ei ollut mahdollisuutta treenata kunnolla, päätin jättää tämän viikon suosiolla kevyemmäksi. Seuraavien kolmen viikon aikana pitäisi kuitenkin saada treenattua yhteensä vähintään 40 tunnin edestä, sen jälkeen voisi rauhallisin mielin kevennellä kohti Spartathlonia.

Viikon treenimäärän jääminen puoleen suunnitellusta ei ole mukavaa, varsinkin kun vuoden päätavoite on reilun kuukauden päässä. Toisaalta ylirasityksen oireiden kanssa on syytä olla tarkkana. Liian tehokkaan treenin jatkaminen kropan hälytysmerkeistä huolimatta voi turmella kisakunnon paljon pahemmin kuin parin ylimääräisen lepopäivän pitäminen. Joskus jopa ylimääräiset "lepo"viikot voivat olla paikallaan.

Vuoden 2008 keväällä juoksemani 202 km pituinen Nove Colli on hyvä todiste siitä että ultrakisan alla voi levätä pidempäänkin ilman juoksukunnon katoamista. Nove Collia edeltäneiden 25 päivän aikana pystyin treenaamaan yhteensä 5 tunnin ajan, muu aika meni enimmäksen erilaisten flunssa/mahatauti/kurkkukipu -yhdistelmien kanssa taiteillessa. Kuumeisesta valmistautumisesta huolimatta kisa meni erittäin hyvin.

Jotain hyvääkin oli menneen viikon vähissä juoksuissa. Lauantain ja sunnuntain samalla reitillä juostut 26 km juoksu-kävely lenkit (27 min juoksua/3 min kävelyä) menivät kelloa vilkuilematta minutin tarkkuudella samalla noin 5.45 min/km vauhdilla ja keskisykekin oli molemmilla kerroilla sama 124. Viime vuoden Spartathloniin valmistautuessani huomasin syyskuun alussa että vakionopeussäädin toimi hyvin, ja niin tuntuu olevan nytkin.

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Cola, kofeiini ja Montrail

Kävin juoksemssa Montrailin, 55,6 kilometriin meni aikaa 6 tuntia 36 minuuttia jonka mukainen vauhti oli 7.07 min/km. Juoksin taas sopivalta tuntuvaa vauhtia ilman sen tarkempaa suunnitelmaa, röykkyisimmät polut ja jyrkimmät mäet kävelin. Ainoan huoltotauon pidin Haukkalammella, ostoksiin ja juomarepun lataamiseen meni aikaa noin 10 minuuttia. Tämän lisäksi heti Haukkalammen jälkeen tuli pieni pysäys, kun jäin pariksi minuutiksi juoruilemaan vastaan tulleiden Saharan valloittajien Viljanen&Montonen kanssa.

Juoksu sujui kaikin puolin mukavasti, pidemmällekin olisi voinut jatkaa kunnon puolesta. Pari uutta asiaa tuli kuitenkin opittua tai huomattua. Lähdin aamulla klo 6.40 ajelemaan kohti Luukkia ja koska olo tuntui vielä lievästi uniselta, päätin juoda lenkin jälkeen nautittavaksi varatun Pepsin jo menomatkan aikana. Juoksemaan lähtiessä olikin sitten melkein hyperaktiivinen olo ja teki mieli juosta kaikki ylämäetkin. Myös syke oli aamujuoksuksi yllättävän korkealla. Noin puolen tunnin kohdalla olo "normalisoitui", ja hetken aikaa reisissä tuntui jopa pientä väsymystä. Sitten rasva-aineenvaihdunta taisi käynnistyä, ja juoksu muuttui susimaiseksi jolkotukseksi niin kuin tässä hommassa pitääkin. Johtopäätös: Cola-juomasta saa hyvin nopeaa energiaa, mutta sitä ei todellakaan tarvita vielä juoksun alussa.

Testailin kaupassa käteen sattuneita PowerBarin geelejä, mukana olleet maut olivat Vihreä omena, Musta viinimarja, Vanilja ja Trooppinen hedelmä. Kahdessa ensinmainitussa oli mukana myös kofeiinia, ja se tuntui antavan potkua tosi paljon. En juo ollenkaan kahvia, joten kofeiinin suhteen lähes neitseellisen kokematon ruumiini ilmeisesti reagoi tällaiseen piristeeseen keskimääräistä ärhäkämmin. Harmi vain että nämäkin geelit ovat maultaan tosi äklöttäviä, mutta onneksi on vielä aikaa jatkaa testailemista. Johtopäätös: Kofeiini-eväille voisi ollaa käyttöä Spartan valtatiellä.

Juurakkoisilla kivikkopoluilla kävelin pahimmat paikat, ja helpommillakin poluilla kompuroin noin 10 kertaa. Yhtään kertaa en mennyt turvalleni, mutta lukuisista kompasteluista pari oli potentiaalisesti hyvinkin vaarallisia läheltä piti -tilanteita. Jos 80 kg painoinen 48-vuotias äijä heittäytyy juoksuvauhdista vatsalleen kivikkoon, niin ihme on jos ei yhtään luuta mene poikki. Jossain vaiheessa huomasin, että kaikissa kompuroinneissa ongelman aiheutti kiveen tai juurakkoon osunut vasen jalka. Johtopäätös: Viime talven vasemman polven hermovaiva ja siihen todennäköisesti liittyvä piriformis eivät enää tunnu juostessa ollenkaan, mutta ilmeisesti vasen jalkani on edelleen heikompi enkä maastossa juostessani nosta sitä yhtä korkealle kuin oikeaa jalkaa. Jotain tarttis tehdä.

Lenkin luontohavainnoista täytyy mainita perhoset. Sitruunaperhosia ja metsänokiperhosia oli sankasti, ja myös amiraaleja ja neitoperhosia näkyi paljon. Käsittämättömän paljon oli myös Ohdakeperhosia (englanniksi Painted lady), joka on siitä erikoinen perhonen että se ei pysty talvehtimaan Euroopassa. Nyt Suomessa lentelevät yksilöt ovat keväällä Pohjois-Afrikasta kohti pohjoista lähteneiden ohdakeperhosten jälkeläisiä, joiden maallinen lepatus päättyy syksyllä ilmojen kylmetessä. Toivottavasti olen suorittanut lajimäärityksen oikein, tässä kuva jonka otin hiekkatiellä aurinkoa ottaneesta perhosesta vähän ennen Salmea.

09.08.2009 - Share on Ovi

Lenkin GPS-reitti löytyy täältä, tällä kertaa reitti on oikein ilman mitään harhailuja, ainoa pieni sähläys oli Saaren Mustasta lähtiessä mutta siitä ei kertynyt extra matkaa edes sataa metriä. Laitoin nyt puhelimen juomarepun hihnaan olkapään kohdalle, ja siitä kohdasta yhteys satelliitteihin oli selvästi parempi kuin vyölaukusta, joten lenkin pituus 55,6 kilometriäkin pitää varmasti paikkansa.

Nokian Sportstrackerin sivulla reitti näkyy oikein, mutta puhelimeni reittikartassa näkyy yksi huima loikka. Puhelimen mukaan olisin noin kilometrin verran Saaren Mustan jälkeen loikannut Myllymajanlammentien kohdalta Ghanan eteläpuolelle Atlantiin ja palannut sieltä salamannopeasti takaisin Espooseen. Epäilen että olen joutunut UFO-miesten abduktion uhriksi, en nimittäin muista tällaista loikkaa tehneeni joten on luontevaa päätellä että UFO-miehet ovat poistaneet päästäni kaikki asiaan liittyvät muistikuvat. Painava lisätodiste näiden vieraan sivilisaation edustajien teknologian korkeasta tasosta on se, että päästäni ei löydy minkäänlaisia lobotomia-arpia. Elämme mielenkiintoisia aikoja, hyvät ystävät.
 

website traffic statistics
Find a Date