Cola, kofeiini ja Montrail

Kävin juoksemssa Montrailin, 55,6 kilometriin meni aikaa 6 tuntia 36 minuuttia jonka mukainen vauhti oli 7.07 min/km. Juoksin taas sopivalta tuntuvaa vauhtia ilman sen tarkempaa suunnitelmaa, röykkyisimmät polut ja jyrkimmät mäet kävelin. Ainoan huoltotauon pidin Haukkalammella, ostoksiin ja juomarepun lataamiseen meni aikaa noin 10 minuuttia. Tämän lisäksi heti Haukkalammen jälkeen tuli pieni pysäys, kun jäin pariksi minuutiksi juoruilemaan vastaan tulleiden Saharan valloittajien Viljanen&Montonen kanssa.

Juoksu sujui kaikin puolin mukavasti, pidemmällekin olisi voinut jatkaa kunnon puolesta. Pari uutta asiaa tuli kuitenkin opittua tai huomattua. Lähdin aamulla klo 6.40 ajelemaan kohti Luukkia ja koska olo tuntui vielä lievästi uniselta, päätin juoda lenkin jälkeen nautittavaksi varatun Pepsin jo menomatkan aikana. Juoksemaan lähtiessä olikin sitten melkein hyperaktiivinen olo ja teki mieli juosta kaikki ylämäetkin. Myös syke oli aamujuoksuksi yllättävän korkealla. Noin puolen tunnin kohdalla olo "normalisoitui", ja hetken aikaa reisissä tuntui jopa pientä väsymystä. Sitten rasva-aineenvaihdunta taisi käynnistyä, ja juoksu muuttui susimaiseksi jolkotukseksi niin kuin tässä hommassa pitääkin. Johtopäätös: Cola-juomasta saa hyvin nopeaa energiaa, mutta sitä ei todellakaan tarvita vielä juoksun alussa.

Testailin kaupassa käteen sattuneita PowerBarin geelejä, mukana olleet maut olivat Vihreä omena, Musta viinimarja, Vanilja ja Trooppinen hedelmä. Kahdessa ensinmainitussa oli mukana myös kofeiinia, ja se tuntui antavan potkua tosi paljon. En juo ollenkaan kahvia, joten kofeiinin suhteen lähes neitseellisen kokematon ruumiini ilmeisesti reagoi tällaiseen piristeeseen keskimääräistä ärhäkämmin. Harmi vain että nämäkin geelit ovat maultaan tosi äklöttäviä, mutta onneksi on vielä aikaa jatkaa testailemista. Johtopäätös: Kofeiini-eväille voisi ollaa käyttöä Spartan valtatiellä.

Juurakkoisilla kivikkopoluilla kävelin pahimmat paikat, ja helpommillakin poluilla kompuroin noin 10 kertaa. Yhtään kertaa en mennyt turvalleni, mutta lukuisista kompasteluista pari oli potentiaalisesti hyvinkin vaarallisia läheltä piti -tilanteita. Jos 80 kg painoinen 48-vuotias äijä heittäytyy juoksuvauhdista vatsalleen kivikkoon, niin ihme on jos ei yhtään luuta mene poikki. Jossain vaiheessa huomasin, että kaikissa kompuroinneissa ongelman aiheutti kiveen tai juurakkoon osunut vasen jalka. Johtopäätös: Viime talven vasemman polven hermovaiva ja siihen todennäköisesti liittyvä piriformis eivät enää tunnu juostessa ollenkaan, mutta ilmeisesti vasen jalkani on edelleen heikompi enkä maastossa juostessani nosta sitä yhtä korkealle kuin oikeaa jalkaa. Jotain tarttis tehdä.

Lenkin luontohavainnoista täytyy mainita perhoset. Sitruunaperhosia ja metsänokiperhosia oli sankasti, ja myös amiraaleja ja neitoperhosia näkyi paljon. Käsittämättömän paljon oli myös Ohdakeperhosia (englanniksi Painted lady), joka on siitä erikoinen perhonen että se ei pysty talvehtimaan Euroopassa. Nyt Suomessa lentelevät yksilöt ovat keväällä Pohjois-Afrikasta kohti pohjoista lähteneiden ohdakeperhosten jälkeläisiä, joiden maallinen lepatus päättyy syksyllä ilmojen kylmetessä. Toivottavasti olen suorittanut lajimäärityksen oikein, tässä kuva jonka otin hiekkatiellä aurinkoa ottaneesta perhosesta vähän ennen Salmea.



Lenkin GPS-reitti löytyy täältä, tällä kertaa reitti on oikein ilman mitään harhailuja, ainoa pieni sähläys oli Saaren Mustasta lähtiessä mutta siitä ei kertynyt extra matkaa edes sataa metriä. Laitoin nyt puhelimen juomarepun hihnaan olkapään kohdalle, ja siitä kohdasta yhteys satelliitteihin oli selvästi parempi kuin vyölaukusta, joten lenkin pituus 55,6 kilometriäkin pitää varmasti paikkansa.

Nokian Sportstrackerin sivulla reitti näkyy oikein, mutta puhelimeni reittikartassa näkyy yksi huima loikka. Puhelimen mukaan olisin noin kilometrin verran Saaren Mustan jälkeen loikannut Myllymajanlammentien kohdalta Ghanan eteläpuolelle Atlantiin ja palannut sieltä salamannopeasti takaisin Espooseen. Epäilen että olen joutunut UFO-miesten abduktion uhriksi, en nimittäin muista tällaista loikkaa tehneeni joten on luontevaa päätellä että UFO-miehet ovat poistaneet päästäni kaikki asiaan liittyvät muistikuvat. Painava lisätodiste näiden vieraan sivilisaation edustajien teknologian korkeasta tasosta on se, että päästäni ei löydy minkäänlaisia lobotomia-arpia. Elämme mielenkiintoisia aikoja, hyvät ystävät.