Kunto tuntuisi olevan kohdallaan, juoksu kulkee mukavasti ja sykkeet ovat siellä missä pitääkin. Näin lähellä Spartathlonia alkaa kuitenkin luonnollisesti löytyä monenlaisia luulosairauteen viittaavia oireita, mutta yleensä ne kaikki katoavat kisan starttiin mennessä. Tässä pahimmat "vaivat" tältä viikolta:
- Vasen piriformis (tai joku sillä suunnalla olevista lihaksista) kiristelee edelleen, ei sitä tosin juostessa huomaa
- Ristiselässä oikealla puolella on yksi kireä lihasjänne, tämä on vaivannut satunnaisesti jo vuosien ajan, mutta eiköhän se saada ojennukseen
- Polvien sisäsyrjissä on välillä tuntunut juostessa (hyvin lievää) aristusta, samanlaista joka johti kesällä 2007 pitkään juoksutaukoon. Tähän liittyivät myös penikkavaivat, ja niitä on syytä epäillä myös nyt. Ei mulla juostessa ole tällä hetkellä mitään tuntemuksia säären sisäsyrjällä, mutta jos tungen peukalon ensimmäistä niveltä myöten luun ja lihaksen väliin, niin sattuu hiukan. Vai sattuko sellainen kaikilla muillakin?
- Tänään lenkillä ylämäkeen juostessa vasen jalka läpsyi samalla tavalla kuin viime marraskuussa, juuri ennen hermovaivasta johtunutta 2 kuukauden juoksutaukoa. Tarkemmin kuunnellessa myös oikea jalka läpsyi. Ehkä tämä johtui siitä että juoksin.
- Sikaflunssan oireita (joulupelko, himo syödä perunankuoria ym.) tai muitakaan flunssaoireita ei ole ollut yhtään, mutta tämä se vasta onkin pelottava tilanne. Minulla saattaa hyvinkin olla joku harvinainen kuumetauti, jonka ensioireena on täydellinen oireettomuus?!
Tulevalla viikolla lepään maanantain, ja tiistaista alkaen treenailen 2-3 tuntia päivässä. Jos kaikki menee hyvin, treenitunteja kertyisi noin 20 ja juoksua yli 100 km. Edellinen yli satasen viikko oli huhtikuun lopulla, eli ei tässä ole km-määrillä mässäilty. Vaan saattaapi jäädä myös ensi viikko alle satasen, keventely kohti Kreikkaa alkaa nimittäin juuri sinä päivänä kun siltä tuntuu. Päivä vain, ja treeni kerrallansa, oli muistaakseni isoäitini taajaan viljelemä slogan, ja sen mukaan mennään nytkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti