Pronaatio, piriformis ja peroneus

Spartathlonin jälkeen pidin ensin kaksi täydellistä lepoviikkoa, ja sen jälkeen ehdin juosta 10-40 km viikkoannoksia joulukuun alkuun asti. Marraskuussa vasen jalka alkoi läpsyä sekä juostessa että kävellessä, ja lopulta päätin varovaisuussyistä siirtyä pelkästään cross trainerin polkemiseen ja vesijuoksuun. Vuoden viimeisen kvartaalin aikana ehdin juoksemaan vaatimattomat 160 km ja sen lisäksi kertyi vesijuoksua ja cross traineria 30 tunnin verran.

Jalkavaiva oli niin erikoinen että marraskuun lopulla marssin terveyskeskukseen, josta sain lähetteen jatkotutkimuksiin Hyvinkään sairaalaan. Joulukuun alussa tehdyn ElektroNeuroMyoGrafian eli ENMG-tutkimuksen jälkeen lääkäri kirjoitti tällaisen lausunnon:

Tutkituissa lihaksissa vasemmassa alaraajassa peroneuksen hermotusalueella polvitaipeessta alaspäin denervaatiota, ei denervaatiota polvitaipeesta proksimaalisesti. Peroneuksen motorinen johtumisnopeus hidastuu selkeästi fibulan pään yli mitaten, superficialiksen sensorinen vaste hyvä.

YHTEENVETO: poikkeava

Löydös sopii vasemmalla perifeerisen peroneushermon osittaiseen vaurioon fibulan pään kohdalla. Ilmeisesti juoksu tai hiukan väärä jalan asento venyttänyt peroneus-hermoa, kyseessä siis mansikanpoimijan pareesi -tyyppinen ongelma. Prognoosi vaikuttaa hyvältä, koska motorisia yksiköitä aktivoituu runsaasti.

ENMG-tutkimus
Elektroneuromyografiassa on kaksi osaa, neurografia ja myografia. Neurografiassa mitataan sensoristen ja motoristen hermojen johtumista stimuloitaessa yleensä pintaelektrodein tutkittavaa hermoa tietyn matkan päästä mittaavaan elektrodiin halutun hermon kohdalla; mitattavia suureita ovat mm. johtumisnopeus, amplitudi ja vasteen muoto. Myografiassa ohuilla elektrodineuloilla pistellään lihaksiin ja arvioidaan lihaksen sähköisen toiminnan luonnetta monitorikäyrältä ja ääniksi tulkittuna signaaleina. Mitattavia suureita ovat mm. insertioaktiviteetti, fibrillaatiot, amplitudin koon muutokset ja motoristen yksikkökokojen muutokset. EMG:llä saadaan tietoa lihaksen tilasta, hermolihasliitoksen tilasta ja lihaksen hermotuksesta.

Minun tapauksessani ongelmana on vasemman polven ulkosyrjällä olevan peroneus-hermon vaurioituminen, josta syystä säären etupuolella oleva Tibialis anterios –lihas ei toimi. Perinteisesti tällainen, myös Mansikanpoimijan halvauksen nimellä tunnettu vaiva seuraa pitkäaikaisesta kyykistelystä tai (mahdollisesti jalan asentoon vaikuttavista) lonkka- tai polvileikkauksesta. Luova ja idearikas yksilö voi kuitenkin löytää myös muita tapoja kyseisen vaivan hankkimiseen.

Hermovaurion takia jalkaterän liikkeet ovat vain pohjelihasten varassa. Jalkaterän ojentaminen ja varpaille nousu onnistuvat kyllä moitteettomasti pohjelihasta supistamalla, mutta jalkaterän koukistaminen (jossa tarvittaisiin säären etupuolella olevan Tibialis anterios –lihaksen supistamista) on vaisumpaa. Tästä syystä juostessa ja kävellessä askel läpsyy, kantapään osuttua ensin maahan askel ei rullaa eteenpäin vaan päkiä läpsähtää maahan iloisen holtittomasti.

Helposti havaittava oire Mansikanpoimijan halvauksesta on kantapäillä käveleminen, tai itse asiassa sen mahdottomuus. Kantapäällä ei voi seistä eikä varsinkaan kävellä, koska päkiä ei irtoa lattiasta vaikka miten koettaisi käskyttää. Pohjelihas on tässä tilassa myös herkkä kramppaamaan, esim. vesijuoksun aikana orastavaa kramppia on vaikea saada kuriin koska sääriluun vastakkaisella puolella oleva lihas ei hoida hommaansa. Lihastasapainon tärkeydestä puhutaan usein, mutta näin konkreettisesti itse koettuna asia saa uutta syvyyttä.

Wanha waiva
Ensimmäisen kerran minulla oli juoksemisen estäviä piriformis-ongelmia jo toukokuussa 2007. Silloin vaivat helpottivat parin viikon venyttelyn ja juoksutauon jälkeen. Sen jälkeen piriformis (tai muut sillä suunnalla olevat lihakset) ilmoittivat olemassaolostaan isommin vasta kesällä 2008, mutta pieniä nipistyksiä ja polven notkahduksia oli sitä ennenkin. Kuitenkin toukokuussa 2008 Nove Collin 202 kilometriä jyrkkine alamäkineen meni mukavasti loppuun asti, tässä kisassa jalkani olivatkin poikkeuksellisen hyvin levänneet kisaa edeltäneestä flunssa-putkesta johtuneen juoksutauon ansiosta. Toisaalta Nove Colliin verrattuna Spartathlonin 44 kilometriä pidempi reitti on paljon kuluttavampi. Jopa yksittäinen maraton voi aiheuttaa vaurioita juoksuelimissä, ja reilun 200 km lenkin päälle juostu maraton on tietysti vielä rankempi.

Kesällä 2008 laitoin harjoituspäiväkirjaani joitain merkintöjä lievistä piriformis-oireista, mutta missään vaiheessa ei polven alueella ollut kipuja. Piriformis-oireiden yhteydessä vasen polvi alkoi retkahdella satunnaisesti, ja erityisesti alamäkeen juokseminen ja samanaikainen vasemmalle kurvaaminen aiheutti usein polven notkahduksen. Syyskuussa viimeisiä Spartathlon-treenejä tehdessä piriformis ja koko vasen jalka olivat kuitenkin hyvässä kunnossa, eikä myöskään itse kisan aikana polvessa ollut mitään mainitsemisen arvoisia kipuja. Tosin loppumatkasta vasen polvi retkahteli niin että alamäkeen juokseminen oli mahdotonta, mutta kävelemisen kanssa ei onneksi ollut ongelmia.

Syyllinen esiin
En tiedä missä tämän ongelman perimmäinen syy on, mutta epäilykseni kohdistuvat tällä hetkellä tukipohjallisiin. Minulla on etenkin oikeassa jalassa vahva pronaatio, jalkaterä voi kääntyä varsinkin väsyneenä ja hitaasti juostessa askelen loppuvaiheessa lähes poikittain. Tukevan lenkkarin lisäksi myös tukipohjallinen on siis minun tapauksessani perusteltu ratkaisu. Vasen jalkani ei kuitenkaan pronatoi niin paljoa mutta silti molempien jalkojen tukipohjalliset ovat lähes samanlaiset, vaikka ilmeisesti vasemman jalan pohjallinen olisi voinut olla paljon kevyempi.

Hankin pohjalliset kesällä 2007, kun molempien polvien sisäsyrjien kipeytyminen esti juoksemisen täydellisesti. Polvet paranivat levolla, ja vaivojen uusiutuminen päätettiin estää tekemällä uudet tukipohjalliset. Polven sisäsyrjien kanssa ei ole sen jälkeen ollutkaan ongelmia, siltä osin pohjalliset toimivat hyvin. Mutta olisiko niin, että (vähemmän pronatoivan) vasemman jalan kantapään sisäsyrjän alla oleva extra tuki korjasi jalkaterän asentoa liikaa?

Lisää todistusaineistoa tälle teorialle löytyy Spartathlonin jälkeisistä varpaistani. Vahvasti pronatoivan oikean jalan kolmen pienimmän eli ulommaisen varpaan kynnet saivat kyytiä, jalkaterän kärki siis kampesi ulospäin pronaatiotuesta huolimatta. Sen sijaan vasemman jalan ulommaiset varpaat olivat moitteettomassa kunnossa mutta isonvarpaan kynsi lähti. Koska vasemman jalkaterän kärki vääntyi kengässä sisäänpäin, kantapään sisäsyrjän alla oleva tuki on ollut todennäköisesti liiallista.

Ultrajuoksun syventävät aineopinnot, opintokokonaisuus Jalkojen kestävyys
Siis mikä meni pieleen? Kesällä 2007 lisäsin treenin määrää saadakseni itseni Spartathlon-kuntoon, ja rasitusvammoilta välttyäkseni päätin käyttää vaihtelevasti erilaisia kenkiä ja lisätä treeniin myös maastojuoksua. Hyvä suunnitelma, mutta siitä huolimatta polvet kipeytyivät pahasti. Johtopäätökseni oli että vika oli jalkineissa, niinpä palasin aiemmin hyväksi havaittuihin ASICS 2120 kenkiin ja teetin uudet tukipohjalliset.

Jälkeenpäin mieleeni on noussut epäilys, että jalkojen kipeytyminen ei ehkä sittenkään ollut kenkien tai pohjallisten vika. Heinäkuussa 2007 työkiireiden helpotettua en malttanut pitää lepopäiviä juoksusta vaikka polvet jo lievästi oireilivat, ja niinpä kahden viikon jälkeen jouduin lopettamaan juoksemisen kokonaan polvien kipeytymisen takia. Voisiko tosiaan olla niin, että suurin syy polvien pettämiseen oli se että juoksin pari pitkää asfalttilenkkiä vaikka jalkoihin sattui joka askeleella?!

Kaksi kuukautta ennen polvien pettämistä olin Bornholmissa juoksemassa, ja sillä reissulla eräs ultrajuoksijakollega kommentoi suunnitelmaani aloittaa määräpainotteinen valmistautuminen kauden päätavoitteeseeni 2.7.2007 klo 9.00 muistaakseni näin ”Itse juoksin tuollaisessa tilanteessa jalat altani kahdessa viikossa, kannattaa aloittaa varovasti”. En kuitenkaan ole koskaan uskonut näin tärkeissä asioissa kuulopuheisiin tai kirjaviisauksiin, vaan suoritin nämäkin opintoviikot ihan itsenäisesti ja omin jaloin. Eihän tieteellisessä tutkimuksessakaan kannata nojata pelkästään olemassaolevien auktoriteettien tarinoihin, jos on mahdollisuus itse testata vallitsevan paradigman reliabiliteetti ja validiteetti.

Virheitä on siis tullut tehtyä, mutta eihän tämän homman liian helppoa pidäkään olla. En osaa myöskään olla pettynyt, ongelmista huolimatta pääsin molemmissa tämän vuotisissa kisoissani (Nove Colli ja Spartathlon) maaliin.

Myös tulevaisuus näyttää hienolta. Tulevien vuosien harjoittelussa ja kisoissa osaan välttää aiemmin tekemiäni virheitä, ja jotkut kisat saattavat tämän ansiosta mennä jopa hyvin. Toisaalta minulla on mahdollisuus tehdä ihan uusia opettavaisia virheitä ja typeryyksiä, sellaisia joiden olemassaolosta minulla ei vielä ole aavistustakaan. Voiko enempää harrastukseltaan toivoa?!

2009
Jalka on nyt paremmassa kunnossa kuin kuukausi sitten, pystyn jo nostamaan vasemman jalan päkiän irti lattiasta ja kantapäillä käveleminenkin melkein onnistuu. Vaurioitunut hermo paranee noin puoli millimetriä vuorokaudessa, ja aion jatkaa varovaista kuntouttamista vielä ainakin pari viikkoa. Juoksulenkit palaavat ohjelmaan vasta kun vasen jalka toimii yhtä hyvin (tai huonosti…) kuin oikea. Toivottavasti vielä tammikuun aikana.

Vuoden 2009 juoksusuunnitelmat ovat minulla vielä levällään. Sakura Michiin en lähde, ja luulen että jätän tänä vuonna myös Spartathlonin väliin. Luultavasti keskityn lyhyempiin matkoihin, ehkä voisin juosta satasen ja mahdollisesti jopa elämäni neljännen maratonin.

Toivotan mainiota vuotta 2009 kaikille maailman ihmisille. Erityisen ultrahyvää vuotta toivotan teille 3333 taudinkantajalle, jotka olette Spartathlonitis-viruksen riivaamina päätyneet tälle sivulle.