Piriformis on päärynänmuotoinen lihas (musculus piriformis), jonka tehtävänä on lonkkanivelen ojennus, ulkokierto sekä raajan loitontaminen. Se sijaitsee syvällä perseessä. Juoksua harrastavilla ihmisillä kyseinen lihas saattaa ärsyyntyä, jolloin juokseminen hankaloituu, ja seurannaisvaikutuksena vaivoja voi tulla myös muualle juoksuelimiin.
Minulla on viime toukokuisen Nove Colli -juoksun jälkeen ollut ajoittain lieviä kiristyksiä piriformiksen suunnalla, tosin ahkeralla takareisien venyttelyllä olen saanut oireet pysymään aisoissa. Vuoden urheilullinen päätavoite lähestyy vauhdilla, ja niinpä kävin tänään FysioFoxissa varmistamassa että piriformiksen kanssa ei tule ongelmia Kreikassa.
Kiropratikko Anders esitelmöi ensin lihasten, hermojen ja nivelien yhteistoiminnasta (tai niiden lievästä puutteesta minun tapauksessani), ja hoiti siinä sivussa muutamat lukkiutuneet selkänikamani ja SI-niveleni auki. Ihan kaikkia Andersin selityksiä en ymmärtänyt, mutta piriformis-vaivaan liittyen mulla oli myös vasemman polven toiminnassa häikkää, joka parani kertalaakista pienten manipulaatioiden jälkeen. Jälkiruoaksi oli Tuomaksen hieronta, jolla saatiin lihasjumit mukavasti auki.
Näin hyvin ei ole mennyt yhteenkään ultrakisaan valmistautuminen minulla koskaan, saa nähdä menevätkö viimeiset viikot yhtä suotuisissa merkeissä. Edessä on enää pari viikkoa määrällisesti runsaampaa treeniä, ja siihen päälle puolitoista viikkoa keventelyä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Minulla sama vamma päällä, mutta kuinka olet sitä venytellyt ?
Mulla venyttely tuntuu pahentavan tilannetta !
Juostessa tuo ei hirveästi ole haitannut, mutta esim. autoa ajaessa pidempää matkaa alkaa ämyrin ja takareiden välimaastoa riipiin v- maisesti...
Lääkäriltä sain kyllä lähetteen OMT fysioterapeutille, mutta enpä ole vielä käynyt, ehkä pitäisi.
Mulle ei ole vielä ihan täysin valjennut että mikä on perimmäinen ongelma ja mitkä ovat seurannaisvaikutuksia. Oletan että kireät takareidet ovat suurin syyllinen tähän vaivaan, niitä venyttelen yleensä TV:tä katsellessani. Istun kulmasohvan nurkassa, nostan toisen jalan suoraksi sohvalla ja pidän toisen lattialla, sitten vaan kumarrun ylös nostetun jalan suuntaan ja venytän.
Piriformista ja sen alapuolella olevaa poikittaislihasta olen hieronut tennispallolla autoa ajaessani. Pallo vain sopivaan paikkaan pakaran alle, ja sitten liikenteeseen. Lisää tietoa tästä menetelmästä löytyy Juoppohullun päiväkirjasta.
Kiropraktikko Anders totesi että vasemman puolen piriformis (tai koko pakara) oli poissa pelistä seuraavalla kokeella. Makasin selällään hierontapenkillä, nostin toista jalkaa polvi suorana hiukan ylös, sitten Anders painoi nilkasta alas ja käski runtata koipea ylös. Oikealla jalalla se toimi, mutta vasemmalla vedin (tiedostamatta) ensin polvea koukkuun ja sitten vasta nostin jalkaa. En siis käyttänyt pakaralihaksia vaan ilmeisesti enemmän reisilihaksia. Sama varomisautomatio toimii myös juostessa vaikka sitä ei itse niin huomaakaan.
Lähetä kommentti