keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Muitakin hienoja ultrakisoja

Spartathlonin juokseminen on minulle pahemman laatuinen päähänpinttymä, mutta onneksi on tarjolla myös muita mielenkiintoisia kisoja. Jos pääsen tällä kertaa Leonidaksen patsaalle asti, en tiedä olisinko tulossa Spartathloniin uudestaan seuraavana syksynä. Voi olla että pois jääminen olisi mahdoton ajatus, mutta yhtä hyvin on mahdollista että yksi maaliinpääsy riittäisi minulle.

Vasemmassa laidassa olevassa listassa on linkki muutamiin kiinnostaviin kisoihin, joista tosin UTMB ei ole näillä näkymin minulle realistinen vaihtoehto, mutta muut ovat. Nove Collin kävin viime keväänä juoksemassa, ja vaikka tapahtuma oli kaikin puolin mainio, en ehkä ole lähdössä sinne uudestaan. Sen sijaan Sakura Michi, Balaton Ultra ja Olympia-juoksu kiinnostavat kovasti.

Sakura Michi on japanilaisten versio Spartathlonista, siinä juostaan 250 km reitti Tyynen Valtameren rannalta Nagoyasta Japanin Meren rannalla sijaitsevaan Kanazawaan. Sakura on suomeksi kirsikka, ja Sakura Michi juoksu onkin omistettu Nagoya-Kanazawa linjalla ajaneen bussin rahastaja Ryoji Satolle, joka istutti elämäntyönään yli 2000 kirsikkapuuta tien varrelle. Ryoji arveli, että reunustamalla koko Japanin saaren ylittävän tien kirsikkapuilla hän voisi tuoda ihmisille onnea ja rauhaa. Sakura Michi juostaan keväällä kirsikkapuiden kukinnan aikaan, ja en keksi ainoatakaan syytä sille miksi en ainakin yrittäisi juosta tuota reittiä jonain keväänä. Juoksufoorumin keskustelua kahdesta viimeisimmästä Sakura Michistä löytyy täältä ja täältä.

Balaton Ultra on 212 km pituinen lenkki Balaton-järven ympäri, kisa juostaan yleensä juhannus-viikonloppuna. Unkarilaiset ultrajuoksijat ovat mukavaa porukkaa, joten joskus voisi käydä viettämässä liikunnallisen juhannuksen Balaton-järven rannalla.

Nemea-Olympia -juoksu on pituudeltaan 180 kilometriä, ja se juostaan osittain samoissa maisemissa kuin Spartathlon. Kisa järjestetään joka toinen vuosi (seuraavan kerran vuonna 2010), ja se on mittakaavaltaan pienempi kuin Spartathlon. Pienemmästä osanottajamäärästä on se etu että siellä kuljetukset ja majoitukset toimivat jouhevammin kuin Spartathlonissa, ja juoksun maali Antiikin Kreikan tärkeimpien olympialaisten pitopaikassa on vähintäinkin yhtä sykähdyttävä kun Leonidaksen patsas Spartassa. Vuoden 2010 kilpailukalenterissani on toukokuun kohdalla kevyt lyijykynämerkintä jossa lukee Nemea-Olympia.

4 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Moi,

Sakuran ensi vuoden päivämäärät ja ilmoittautumislomakkeet julkaistu:
http://shirotori.gujo.to/sakurainr/HP/sakurainr1.htm

corner kirjoitti...

No, tämän kanssa en pidä kiirettä. Jos Spartathlon jää kesken, niin sitten en edes harkitsekaan Japani reissua ensi keväälle. Jos Spartathlon onnistuu, niin sitten voisi ruveta miettimään, että olisinko mahdollisesti ansainnut moisen reissun jo ensi kevääksi! Paljon on vielä kysymysmerkkejä, mutta voihan sitä ainakin unelmoida.

Anonyymi kirjoitti...

Nemea-Olympiaan mieleni halajavi myös. Lyijykynää on hankala käyttää excel-taulukkoon, joten siellä on merkintä "Nemea-Olympia ehkä".

Toivottavasti pääset Leonidaalle tänä vuonna. Se loisi tällaiseen normaalia ultrajuosijaa raskasluisemmalle luottoa omaan tekemiseensä.

Tsemppiä viime hetken virityksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Skotlannissa on mielenkiintoinen "lyhyt pitkä ultra", 153 kilometrin West Highland Way Race, jos mm. hiekkatiet ja vähän avarammat maalaismaisemat kiehtovat, kuten minua. Nousuakin toki jonkin verran.

Kisaan otetaan 175 osallistujaa. Kiintiö näyttää vuoden 2009 osalta olevan jo täynnä.

http://www.westhighlandwayrace.org/

 

website traffic statistics
Find a Date