Aistiharhoja

Wikipedian mukaan hallusinaatiot liittyvät psykooseihin eli mielisairauksiin, kuten skitsofreniaan, mutta niitä esiintyy myös terveillä ihmisillä. Hallusinaatioita esiintyy eniten puoliunessa, humalassa, tiettyjen huumausaineiden, kuten LSD:n ja psilosybiinin vaikutuksen alaisena tai erittäin väsyneenä.

Yli vuorokauden pituisissa ultrajuoksuissa on usein otolliset olosuhteet luomu-hallusinaatioiden syntymiselle, aistiharhan syntymistä edesauttavat tällöin väsyneet aivot. Viime vuoden Spartathlonissa minulla oli varsin kiusallisia aistiharhoja aamulla auringon noustua, kun Check Point 56 ei meinannut millään tulla näkyviin. Kaikenlaiset puskat ja aidanpätkät näyttivät matkan päästä ilmiselviltä huoltopisteiltä autoineen ja ihmisineen, kunnes välimatkan kutistuttua ne muuttuivat joksikin ihan muuksi. Spartathlonin reittiin voi muuten tutustua Google Earthissa, siellä voi virtuaalijuosta Sangas-vuoren ylityksen ja myös vaikkapa Check Pointia 55 ja 56 välisen piiiiiiitkän suoran.

Viime kevään Nove Collissa aamuauringon noustessa maalaismaisemassa liikennemerkit, pensaat tai postilaatikot näyttivät usein eläviltä ihmisiltä. Tämä ei ollut ollenkaan ikävää koska juoksu kulki mukavasti ja vaikkapa ylöspäin kurkottavan lapsen muuttuminen silmän verkkokalvolla liikenemerkiksi oli mukavaa ajanvietettä. Luulen että joitain sieniä popsimalla voisi saada aikaiseksi vastaavanlaisia visioita, mutta minä panostan mieluummin elimistön omilla kemikaaleilla syntyviin luomuhallusinaatioihin.

Maailman ensimmäinen spartathlonisti Pheidippides raportoi tavanneensa Pan-jumalan Sangas-vuorella, Pan oli kuulema ollut näreissään kun ateenalaiset eivät noteeraa Pania riittävästi. Minä en viime syksynä ensimmäisellä Sangas-vuoren ylityksellä Pania tavannut, mutta läheltä piti. Noin puolimatkassa kohti vuoren huippua ajauduin serpentiinipolulla syrjään reitiltä, ja arvelin päätyneeni umpikujaan. Niinpä huutelin perässä tulleelle saksalaiselle ultraajattarelle että täytyy vähän peruuttaa kun täältä ei pääse eteenpäin. Sitten jostain ylhaaltä pimeydestä kuului ystävällinen ääni: "Sure you can go there, just take the route from the right side of that rock." Sitten vielä taskulampun valokeila piirsi vaihtoehtoisen reitin rinteeseen, ja matka jatkui. Vaan ei se ollut Pan niin kuin ensin ajattelin, ihan vaan tavallinen Spartathlon-toimitsija istui korkealla kiven päällä katsomassa että kiipeäminen sujuu turvallisesti.

Auringonnousun nauttiminen kaikin aistein luonnon helmassa on muuten yksi hyvä syy osallistua Spartathlonin tyylisiin kisoihin. Toki auringonnousua voi katsella myös herätyskellon herättämänä tai koko yön jatkuneen ryyppäämisen jälkeen, mutta koko yön jatkuneen juoksemisen jälkeen siitä saa enemmän irti. Jos et usko, niin kokeile itse!