torstai 11. syyskuuta 2008

Keventely alkoi tänään

Eilen oli viimeinen kahden treenin päivä, juoksin 26 km lenkin ja poljin tunnin verran cross traineria. Tästä eteen päin vain yksi treeni päivässä, ja niidenkin kesto tippuu ensi viikolla yhteen tuntiin. Huomenna ajattelin vielä juosta vähän pidemmän lenkin.

Tällä kertaa koko Spartathlonia edeltävä treeniputki on mennyt putkeen, mainittavia jalkavaivoja ei ole ollut eikä huolestuttavia ylirasituksen oireitakaan ole näkynyt. Harjoittelumäärät ovat olleet niin suuria (enimmillään 25 tuntia 7 peräkkäisen päivän aikana) että epäilemättä olen ollut erittäin lähellä ylirasitusta, mutta ilmeisesti olen onnistunut ajoittamaan lepopäivät juuri sopivaan aikaan. Leposykkeet ovat pysyneet 40-45 haarukassa ja kaikki lenkit ovat menneet loppuun asti ilman suurempaa raastoa.

Näin suuren harjoitusmäärän kestäminen selittynee suurelta osin sillä, että harjoittelussani on ollut pääpaino määrällä, tehoa eli "laatua" ei ole ollut käytännössä ollenkaan. Juoksulenkkien keskisykkeet ovat olleet 120:n molemmin puolin, kun keväällä 2007 Matti Jääskeläisen mittaama aerobinen kynnykseni oli 147. Tosin tällä hetkellä aerobinen kynnykseni on varmaan alempi, koska olen harjoitellut vain ultramatalilla syketasoilla.

Voi olla että silloin tällöin olisi kannattanut juosta muutama vauhdikkaampikin lenkki, mutta toisaalta kaikki tänä vuonna juoksemani lenkit ovat olleet reilusti Spartathlonin tavoitevauhtiani nopeampia. Kaikki kesän aikana juoksemani asfalttilenkit (ja myös juoksu/kävelyt 90/10 suhteessa) ovat menneet alle 6 minuutin kilometrivauhdilla, mutta Spartathlonissa minun on turha edes haaveilla alle 8 minuutin km-vauhdista.

Ei kommentteja:

 

website traffic statistics
Find a Date