Jos tekniikka pelaa, lähetän tänne blogiin kuvia Kreikasta. Kuvat linkittyvät Share on Ovi -palvelusta, sieltä voi tsekata myös kuvien GPS-koordinaatit. Ovin Spartathlon-kanavassani on toistaiseksi vain yksi maisemakuva Spartan pääkadulta, mutta toivottavasti saan lähetettyä sinne loppuviikosta lisää aineistoa.
Juoksun edistymistä voi seurata myös kisajärjestäjien LIVE-seurannasta ja ennenkaikkea juoksufoorumin kisavalvojaisista.
Tässä non stop slide-show:
Ja tässä tuoreimmat kuvat:
Lento Budapestin kautta Ateenaan lähtee huomenna klo 9.30, nyt pakkamaan!
tiistai 23. syyskuuta 2008
maanantai 22. syyskuuta 2008
Velat saataviksi
Usein ihmiset kyselevät että miksi pitää lähteä Kreikkaan asti juoksemaan, eikös niitä maanteitä löydy lähempääkin. No löytyyhän niitä, mutta pitkän viikonlopun tai peräti koko viikon kestävä kisareissu on niin järisyttävän hieno kokemus että sitä vaan haluaa lisää. Itse juokseminen on tietysti tärkeintä, mutta erittäin oleellista on näillä reissuilla vallitseva ultra-upea ilmapiiri.
Varmaan kaikilla ultrajuoksun harrastajilla on tekemistä harrastuksensa ja muun elämän tasapainottamisen kanssa. Varsinkin kisoihin valmistautuessa juoksulenkkeihin menee niin paljon aikaa, että eräiden muiden elämänalojen suhteen joutuu tekemään kompromisseja. Muutama vuosi sitten perustelin lenkillä käymiseen menevän ajan sillä, että jos pelaisin vain yhden täyden kierroksen golfia viikossa, niin siihen menisi aikaa yhtä paljoa tai enemmänkin. Toissa viikolla en edes yrittänyt tarjota selitystä että come on, jos olisin pelannut mitättömät neljä kierrosta golfia tällä viikolla niin aikaa olisi mennyt melkein yhtä paljon. Tästä seuraa luonnollisesti kroonista stressiä ja huonoa omatuntoa.
Mutta kaikki tämä muuttuu kesiviikkona. Huonoa omatuntoa on turha potea Kreikassa kun lomat on aikanaan myönnetty ja lähtölupa saatu. Yht'äkkiä huomaatkin olevasi ympäristössä missä ei tarvitse tippaakaan miettiä mitä suustaan päästää, ultra-asioista on luvallista ja peräti suotavaa puhua aamusta iltaan, eikä kukaan huokaile siihen malliin että eikö tuolla urpolla todellakaan ole muuta elämää. Siellä velat muuttuvat saataviksi, ainakin muutaman päivän ajaksi.
Varmaan kaikilla ultrajuoksun harrastajilla on tekemistä harrastuksensa ja muun elämän tasapainottamisen kanssa. Varsinkin kisoihin valmistautuessa juoksulenkkeihin menee niin paljon aikaa, että eräiden muiden elämänalojen suhteen joutuu tekemään kompromisseja. Muutama vuosi sitten perustelin lenkillä käymiseen menevän ajan sillä, että jos pelaisin vain yhden täyden kierroksen golfia viikossa, niin siihen menisi aikaa yhtä paljoa tai enemmänkin. Toissa viikolla en edes yrittänyt tarjota selitystä että come on, jos olisin pelannut mitättömät neljä kierrosta golfia tällä viikolla niin aikaa olisi mennyt melkein yhtä paljon. Tästä seuraa luonnollisesti kroonista stressiä ja huonoa omatuntoa.
Mutta kaikki tämä muuttuu kesiviikkona. Huonoa omatuntoa on turha potea Kreikassa kun lomat on aikanaan myönnetty ja lähtölupa saatu. Yht'äkkiä huomaatkin olevasi ympäristössä missä ei tarvitse tippaakaan miettiä mitä suustaan päästää, ultra-asioista on luvallista ja peräti suotavaa puhua aamusta iltaan, eikä kukaan huokaile siihen malliin että eikö tuolla urpolla todellakaan ole muuta elämää. Siellä velat muuttuvat saataviksi, ainakin muutaman päivän ajaksi.
sunnuntai 21. syyskuuta 2008
Aistiharhoja
Wikipedian mukaan hallusinaatiot liittyvät psykooseihin eli mielisairauksiin, kuten skitsofreniaan, mutta niitä esiintyy myös terveillä ihmisillä. Hallusinaatioita esiintyy eniten puoliunessa, humalassa, tiettyjen huumausaineiden, kuten LSD:n ja psilosybiinin vaikutuksen alaisena tai erittäin väsyneenä.
Yli vuorokauden pituisissa ultrajuoksuissa on usein otolliset olosuhteet luomu-hallusinaatioiden syntymiselle, aistiharhan syntymistä edesauttavat tällöin väsyneet aivot. Viime vuoden Spartathlonissa minulla oli varsin kiusallisia aistiharhoja aamulla auringon noustua, kun Check Point 56 ei meinannut millään tulla näkyviin. Kaikenlaiset puskat ja aidanpätkät näyttivät matkan päästä ilmiselviltä huoltopisteiltä autoineen ja ihmisineen, kunnes välimatkan kutistuttua ne muuttuivat joksikin ihan muuksi. Spartathlonin reittiin voi muuten tutustua Google Earthissa, siellä voi virtuaalijuosta Sangas-vuoren ylityksen ja myös vaikkapa Check Pointia 55 ja 56 välisen piiiiiiitkän suoran.
Viime kevään Nove Collissa aamuauringon noustessa maalaismaisemassa liikennemerkit, pensaat tai postilaatikot näyttivät usein eläviltä ihmisiltä. Tämä ei ollut ollenkaan ikävää koska juoksu kulki mukavasti ja vaikkapa ylöspäin kurkottavan lapsen muuttuminen silmän verkkokalvolla liikenemerkiksi oli mukavaa ajanvietettä. Luulen että joitain sieniä popsimalla voisi saada aikaiseksi vastaavanlaisia visioita, mutta minä panostan mieluummin elimistön omilla kemikaaleilla syntyviin luomuhallusinaatioihin.
Maailman ensimmäinen spartathlonisti Pheidippides raportoi tavanneensa Pan-jumalan Sangas-vuorella, Pan oli kuulema ollut näreissään kun ateenalaiset eivät noteeraa Pania riittävästi. Minä en viime syksynä ensimmäisellä Sangas-vuoren ylityksellä Pania tavannut, mutta läheltä piti. Noin puolimatkassa kohti vuoren huippua ajauduin serpentiinipolulla syrjään reitiltä, ja arvelin päätyneeni umpikujaan. Niinpä huutelin perässä tulleelle saksalaiselle ultraajattarelle että täytyy vähän peruuttaa kun täältä ei pääse eteenpäin. Sitten jostain ylhaaltä pimeydestä kuului ystävällinen ääni: "Sure you can go there, just take the route from the right side of that rock." Sitten vielä taskulampun valokeila piirsi vaihtoehtoisen reitin rinteeseen, ja matka jatkui. Vaan ei se ollut Pan niin kuin ensin ajattelin, ihan vaan tavallinen Spartathlon-toimitsija istui korkealla kiven päällä katsomassa että kiipeäminen sujuu turvallisesti.
Auringonnousun nauttiminen kaikin aistein luonnon helmassa on muuten yksi hyvä syy osallistua Spartathlonin tyylisiin kisoihin. Toki auringonnousua voi katsella myös herätyskellon herättämänä tai koko yön jatkuneen ryyppäämisen jälkeen, mutta koko yön jatkuneen juoksemisen jälkeen siitä saa enemmän irti. Jos et usko, niin kokeile itse!
Yli vuorokauden pituisissa ultrajuoksuissa on usein otolliset olosuhteet luomu-hallusinaatioiden syntymiselle, aistiharhan syntymistä edesauttavat tällöin väsyneet aivot. Viime vuoden Spartathlonissa minulla oli varsin kiusallisia aistiharhoja aamulla auringon noustua, kun Check Point 56 ei meinannut millään tulla näkyviin. Kaikenlaiset puskat ja aidanpätkät näyttivät matkan päästä ilmiselviltä huoltopisteiltä autoineen ja ihmisineen, kunnes välimatkan kutistuttua ne muuttuivat joksikin ihan muuksi. Spartathlonin reittiin voi muuten tutustua Google Earthissa, siellä voi virtuaalijuosta Sangas-vuoren ylityksen ja myös vaikkapa Check Pointia 55 ja 56 välisen piiiiiiitkän suoran.
Viime kevään Nove Collissa aamuauringon noustessa maalaismaisemassa liikennemerkit, pensaat tai postilaatikot näyttivät usein eläviltä ihmisiltä. Tämä ei ollut ollenkaan ikävää koska juoksu kulki mukavasti ja vaikkapa ylöspäin kurkottavan lapsen muuttuminen silmän verkkokalvolla liikenemerkiksi oli mukavaa ajanvietettä. Luulen että joitain sieniä popsimalla voisi saada aikaiseksi vastaavanlaisia visioita, mutta minä panostan mieluummin elimistön omilla kemikaaleilla syntyviin luomuhallusinaatioihin.
Maailman ensimmäinen spartathlonisti Pheidippides raportoi tavanneensa Pan-jumalan Sangas-vuorella, Pan oli kuulema ollut näreissään kun ateenalaiset eivät noteeraa Pania riittävästi. Minä en viime syksynä ensimmäisellä Sangas-vuoren ylityksellä Pania tavannut, mutta läheltä piti. Noin puolimatkassa kohti vuoren huippua ajauduin serpentiinipolulla syrjään reitiltä, ja arvelin päätyneeni umpikujaan. Niinpä huutelin perässä tulleelle saksalaiselle ultraajattarelle että täytyy vähän peruuttaa kun täältä ei pääse eteenpäin. Sitten jostain ylhaaltä pimeydestä kuului ystävällinen ääni: "Sure you can go there, just take the route from the right side of that rock." Sitten vielä taskulampun valokeila piirsi vaihtoehtoisen reitin rinteeseen, ja matka jatkui. Vaan ei se ollut Pan niin kuin ensin ajattelin, ihan vaan tavallinen Spartathlon-toimitsija istui korkealla kiven päällä katsomassa että kiipeäminen sujuu turvallisesti.
Auringonnousun nauttiminen kaikin aistein luonnon helmassa on muuten yksi hyvä syy osallistua Spartathlonin tyylisiin kisoihin. Toki auringonnousua voi katsella myös herätyskellon herättämänä tai koko yön jatkuneen ryyppäämisen jälkeen, mutta koko yön jatkuneen juoksemisen jälkeen siitä saa enemmän irti. Jos et usko, niin kokeile itse!
lauantai 20. syyskuuta 2008
Spartathlonitis Goes Fashion
Meille kaikille miehille on tuttu joka-aamuinen stressi: mitä pukisi päälle kun vaatekaappi pursuaa toinen toistaan muodikkaampia ja trendikkäämpiä asusteita. Ei ole helppoa tämä miehen elämä. Erityisen julmasti pukeutumisstressi raatelee suurien juhlapäivien alla. Ensi viikonloppuna minulla on edessä ultrajuoksijan joulu-vappu-juhannus-pääsiäis-synttäri-nimppari-merkkipäivän veroinen celebraatio, ja sitä ei passaa pilata tekstiileistä murehtimisella. Niinpä minulla on tarkat suunnitelmat valmiina jo nyt.
Tämän syksyn trendejä ovat keinokuidut ja eri tuotemerkkien vallaton yhdisteleminen, väriyhdistelmien suhteen olemme täydellisen vapaamielisiä. Sini-valko-musta väriyhdistelmä pukeutumisen lähtökohtana on perusteltu myös sillä, että samat värit löytyvät myös Eestin lipusta, ja eestiläinen ultrajuoksija Peeter Vennikas viettää Spartathlonin aikana 50-vuotis synttäreitään kotonaan Eestissä. Onnittelut Peeterille jo etukäteen!
Tekstiilit: Hattu Teva Desert River Rat, T-Paita Endurance/NoName, Pitkähihainen neon-keltainen paita yökäyttöön Brooks, shortsit Newline, varvassukat Feelmax tai Injinji, pohjalliset Matti Kyyrö ja kengät ASICS 2120.
perjantai 19. syyskuuta 2008
Viikonlopun ruokavihje
Viikonlopun menún laatiminen on aina yhtä työlästä. Tulevan viikonlopun syömisistäni en tiedä vielä mitään, mutta sitä seuraavan osalta alkaa suunnitelma olla selvä.Kuvassa näkyvät 6639 KCal jaan 17 drop bagiin, ja näiden lisäksi syön ja juon tietysti huoltopisteillä tarjolla olevia eväitä runsain määrin. Mustikkakeitot ja Gainomax palautusjuomat ovat mukana ennen kaikkea siitä syystä että pidän niiden mausta. Yli vuorokauden mittaisessa suorituksessa liian yksipuolinen ruoka/juomavalio aiheuttaa ainakin minulla elimistössä hylkimisreaktioita, joten monenlaista evästä on syytä olla mukana menússa.
Jos kaikki menee hyvin, viikonlopun energiankulutus on noin 20 MCal, ja siihen päälle vielä sunnuntaina nautittavat palautumisjuomat ja ruoat. Tärkein palautumisjuoma tullee olemaan Mythos.
torstai 18. syyskuuta 2008
Viikko vielä
Tänään oli ohjelmassa hieronta, luulen että piriformikset saatiin möyhennettyä niin tehokkaasti ettei siltä suunnalta enää pitäisi tulla ongelmia. Huomenna on aikomus juosta kympin lenkki, lauantaina on vuorossa tunnin cross trainer -treeni ja sunnuntaina vielä viimeistelyksi tunnin hölkyttely. Sen jälkeen seuraavat juoksuaskelet otan perjantai-aamuna.
Sääennusteet lupaavat Kreikkaan kisapäiväksi 24 astetta lämmintä ja satunnaista pilvisyyttä. Ennusteet voivat vielä muuttua monta kertaa, mutta eihän se juokseminen ole säästä kiinni, Spartaa kohti lähdetään vaikka mittari näyttäisi minkälaisia lukemia.
Kilpailunumeroni on 43, ja ennakkotiedon mukaan osallistujia on 366 kappaletta. Suomalaisia on ilmoittautunut 20, joista ilmeisesti 18 on myös mukana kisassa. Lisäksi kisaan starttaa suomalais-australialais-uusseelantilainen Vesa Murto. Virallinen Spartathlon-sivu on edelleen saman näköinen kuin viime keväänä, mutta täydellinen osallistujaluettelo löytyy amerikkalaisen ultrajuoksijatar Lisa Blissin blogista. Lisa on viime vuotisen Badwaterin voittaja, ja hän tulee nyt ensimmäistä kertaa juoksemaan Spartathlonia.
Sääennusteet lupaavat Kreikkaan kisapäiväksi 24 astetta lämmintä ja satunnaista pilvisyyttä. Ennusteet voivat vielä muuttua monta kertaa, mutta eihän se juokseminen ole säästä kiinni, Spartaa kohti lähdetään vaikka mittari näyttäisi minkälaisia lukemia.
Kilpailunumeroni on 43, ja ennakkotiedon mukaan osallistujia on 366 kappaletta. Suomalaisia on ilmoittautunut 20, joista ilmeisesti 18 on myös mukana kisassa. Lisäksi kisaan starttaa suomalais-australialais-uusseelantilainen Vesa Murto. Virallinen Spartathlon-sivu on edelleen saman näköinen kuin viime keväänä, mutta täydellinen osallistujaluettelo löytyy amerikkalaisen ultrajuoksijatar Lisa Blissin blogista. Lisa on viime vuotisen Badwaterin voittaja, ja hän tulee nyt ensimmäistä kertaa juoksemaan Spartathlonia.
tiistai 16. syyskuuta 2008
Spartathlonitis ja kuvataide
Ruotsalainen Sparthlon-voittaja Rune Larsson on myös kovan luokan taidekriitikko, kommentti löytyy Spartathlon 2006 videosta 40 minuutin kohdalta. Näin hän arvioi kuvataidetta:I'm not a great judge of art, such as sculpture or statues, and whatever you can make out of bronze. But I'll tell you one thing: The most beutiful piece of art on this planet is the statue of King Leonidas, in the eyes of a runner who has run all the way from Athens just to touch that statue.Toivottavasti voin parin viikon kuluttua vahvistaa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että Rune on oikeassa.
Viime syksyn Spartathlonista on tehty kaksi erillistä tunnin mittaista videota, ne löytyvät täältä ja täältä.
EDIT: Lisäsin tuohon vasemmalle pyörimään viime syksynä ottamiani kuvia 1-51 Check Pointeilta, niitä voi myös katsella yhtenäisenä slide show'na täällä.
maanantai 15. syyskuuta 2008
Muita harrastuksia
Kirjoittelin vähän tarinaa sijoitusasioista, niitäkin kun olen harrastanut. En tohdi saastuttaa tätä hurmahenkistä ultrajuoksu-blogia niin maallisilla ja raadollisilla asioilla, mutta vuoden 1987 pörssiromahduksesta kiinnostuneet voivat halutessaan pistäytyä täällä. Huomenna palaan taas juoksuasioihin.
perjantai 12. syyskuuta 2008
3 x valmistautuminen
Olen nyt valmistautumassa kolmatta kertaa yli 200 km pituiseen ultrakisaan. Ennen näitä "isoja" kisoja juoksin 8 kpl 100 km, 12h tai 24h ultria, mutta nämä olivat lähinnä ultrajuoksuun tutustumista ja "alkeisopintojen" suorittamista.
Syksyn 2007 Spartathloniin ja viime kevään Nove Colliin yritin valmistautua noin 12 viikon pituisella nousujohteisella harjoitusputkellä, mutta molemmat valmistautumiset jäivät suunniteltua vaatimattomammiksi. Kesällä 2007 harjoitteluni meni pieleen polvivaivojen ja niistä seuranneiden penikoiden takia. Harjoitustunteja sain toki kasaan kohtuullisen määrän, mutta suurin osa treenistä oli korvikelajeja (vesijuoksu ja cross trainer). Viime keväänä Nove Colliin valmistautuminen meni lievästi läskiksi kun viimeisen neljän viikon keventely meni enimmäkseen flunssan kourissa. Onneksi itse kisa onnistui hyvin.
Nyt on Spartathlon 2008 viimeisiä keventelyjä ja 246 km hölkyttelyä vaille valmis. Treenit ovat menneet paremmin kuin edellisillä kerroilla, tässä yhteenvedot kolmesta 12 viikon valmistautumisestani.
Spartathlon 2007: 441 km juoksua, 39 tuntia vesijuoksua, 30 tuntia cross traineria, yhteensä 109 tuntia
Nove Colli 2008: 648 km juoksua, 15 tuntia vesijuoksua, 6 tuntia cross traineria, yhteensä 86 tuntia
Spartathlon 2008: 878 km juoksua, 12 tuntia vesijuoksua, 25 tuntia cross traineria, yhteensä 125 tuntia
Pari tarkennusta vielä. Vuosi sitten Spartathloniin treenatessani tein myös kävelylenkkejä polvia säästääkseni, tuosta 441 km saldosta noin 100 km oli itse asiassa kävelyä. Nove Colliin treenatessani viimeisiltä 4 viikolta jäi pois noin 25 tuntia suunniteltua treeniä sairastelun takia, toisaalta sohvalla makoilemisen ja lepuutamisen ansiosta jalat olivat kisaan startatessani erittäin tuoreen tuntuiset.
Tällä kertaa minulla ei (vieläkään) ole mitään valittamista. Treenit ovat menneet mukavasti, ja pienet piriformis-vaivat varmasti häipyvät ohjelman kevenemisen mukana. Jos jostain pitäisi valittaa, niin painoni on nyt 83,0 kg eli pari kiloa enemmän kuin vuosi sitten. Tämä johtuu tietysti siitä että ruoka on maistunut, niin kuin kovaa treenatessa pitääkin. Voi olla että olisin voinut välttyä viime kevään flunssaputkelta jos olisin syönyt paremmin. En toki noudattanut mitään tiukkaa dieettiä silloinkaan, mutta asia taitaa olla niin että jos treenaan yli 10 tuntia viikossa niin silloin ei miinuskaloreihin ole varaa. Muuten on suuri vaara että tauti iskee.
Syksyn 2007 Spartathloniin ja viime kevään Nove Colliin yritin valmistautua noin 12 viikon pituisella nousujohteisella harjoitusputkellä, mutta molemmat valmistautumiset jäivät suunniteltua vaatimattomammiksi. Kesällä 2007 harjoitteluni meni pieleen polvivaivojen ja niistä seuranneiden penikoiden takia. Harjoitustunteja sain toki kasaan kohtuullisen määrän, mutta suurin osa treenistä oli korvikelajeja (vesijuoksu ja cross trainer). Viime keväänä Nove Colliin valmistautuminen meni lievästi läskiksi kun viimeisen neljän viikon keventely meni enimmäkseen flunssan kourissa. Onneksi itse kisa onnistui hyvin.
Nyt on Spartathlon 2008 viimeisiä keventelyjä ja 246 km hölkyttelyä vaille valmis. Treenit ovat menneet paremmin kuin edellisillä kerroilla, tässä yhteenvedot kolmesta 12 viikon valmistautumisestani.
Spartathlon 2007: 441 km juoksua, 39 tuntia vesijuoksua, 30 tuntia cross traineria, yhteensä 109 tuntia
Nove Colli 2008: 648 km juoksua, 15 tuntia vesijuoksua, 6 tuntia cross traineria, yhteensä 86 tuntia
Spartathlon 2008: 878 km juoksua, 12 tuntia vesijuoksua, 25 tuntia cross traineria, yhteensä 125 tuntia
Pari tarkennusta vielä. Vuosi sitten Spartathloniin treenatessani tein myös kävelylenkkejä polvia säästääkseni, tuosta 441 km saldosta noin 100 km oli itse asiassa kävelyä. Nove Colliin treenatessani viimeisiltä 4 viikolta jäi pois noin 25 tuntia suunniteltua treeniä sairastelun takia, toisaalta sohvalla makoilemisen ja lepuutamisen ansiosta jalat olivat kisaan startatessani erittäin tuoreen tuntuiset.
Tällä kertaa minulla ei (vieläkään) ole mitään valittamista. Treenit ovat menneet mukavasti, ja pienet piriformis-vaivat varmasti häipyvät ohjelman kevenemisen mukana. Jos jostain pitäisi valittaa, niin painoni on nyt 83,0 kg eli pari kiloa enemmän kuin vuosi sitten. Tämä johtuu tietysti siitä että ruoka on maistunut, niin kuin kovaa treenatessa pitääkin. Voi olla että olisin voinut välttyä viime kevään flunssaputkelta jos olisin syönyt paremmin. En toki noudattanut mitään tiukkaa dieettiä silloinkaan, mutta asia taitaa olla niin että jos treenaan yli 10 tuntia viikossa niin silloin ei miinuskaloreihin ole varaa. Muuten on suuri vaara että tauti iskee.
Born To Run
Bruce on ihan jees, mutta tämä ei ole musiikki-blogi joten siirryn suoraan juoksuasioihin. Ihmiset ovat syntyneet juoksemaan, antropologien mukaan ihmisrodun 2 miljoonaa vuotta sitten Afrikan savanneilla alkanut kehitys viitaa nimenomaan siihen että ihmisen fysiologia on optimoitunut pitkänmatkanjuoksua varten. Jalkojen rakenne jalkaholveineen ja akillesjänteineen on kuin tehty ultrajuoksua varten, sen sijaan pikajuoksussa nelijalkaiset päihittävät Usain Boltinkin mennen tullen. Myös Gluteus maximus eli iso pakaralihas on ennen kaikkea juoksun kannalta tarpeellinen, kävellessä sillä ei ole juurikaan käyttöä.
Kun esi-ihmiset opettelivat kävelemään takajaloillaan, muuttui samalla ihmisten ruokavalio monipuolisemmaksi. Keräilytalouden rinnalle kehittyi metsästys, ja ensimmäinen metsästystyyli oli riistaeläinten juokseminen kiinni. Saaliseläimet Afrikan savanneilla olivat sen verran nopeita että niiden pyydystäminen oli pitkällinen prosessi, metsästäjiltä vaadittiin siis kovaa juoksukuntoa. Ihminen ei varmasti saa antilooppia kiinni muutaman sadan metrin matkalla, mutta useamman tunnin viestimetsästyksellä se onnistui.
Darwinin oppien mukaisesti parhaat metsästäjät (eli kovimmat juoksijat) nauttivat yhteisössään suurinta arvostusta, ja näin ollen he myös pääsivät suurimmalla todennäköisyydellä monistamaan geenejään eli lisääntymään. Naisille oli tietysti loogista valita lastensa isäksi sellainen yksilö joka todennäköisimmin pystyy tuomaan paistia leirinuotiolle myös huonoina aikoina. Nykyään naiset eivät taida pitää ultrajuoksutuloksia lastensa isäkandidaatteja valkatessaan tärkeimpänä kriteerinä, vaikka kyky tuoda ruokaa perheelle varmaan löytyykin tyttöjen vaatimuslistan Top 10:stä edelleen.
Lisää tarinaa tästä teemasta löytyy Bernd Heinrichin kirjasta Why We Run
Kun esi-ihmiset opettelivat kävelemään takajaloillaan, muuttui samalla ihmisten ruokavalio monipuolisemmaksi. Keräilytalouden rinnalle kehittyi metsästys, ja ensimmäinen metsästystyyli oli riistaeläinten juokseminen kiinni. Saaliseläimet Afrikan savanneilla olivat sen verran nopeita että niiden pyydystäminen oli pitkällinen prosessi, metsästäjiltä vaadittiin siis kovaa juoksukuntoa. Ihminen ei varmasti saa antilooppia kiinni muutaman sadan metrin matkalla, mutta useamman tunnin viestimetsästyksellä se onnistui.
Darwinin oppien mukaisesti parhaat metsästäjät (eli kovimmat juoksijat) nauttivat yhteisössään suurinta arvostusta, ja näin ollen he myös pääsivät suurimmalla todennäköisyydellä monistamaan geenejään eli lisääntymään. Naisille oli tietysti loogista valita lastensa isäksi sellainen yksilö joka todennäköisimmin pystyy tuomaan paistia leirinuotiolle myös huonoina aikoina. Nykyään naiset eivät taida pitää ultrajuoksutuloksia lastensa isäkandidaatteja valkatessaan tärkeimpänä kriteerinä, vaikka kyky tuoda ruokaa perheelle varmaan löytyykin tyttöjen vaatimuslistan Top 10:stä edelleen.
Lisää tarinaa tästä teemasta löytyy Bernd Heinrichin kirjasta Why We Run
torstai 11. syyskuuta 2008
Keventely alkoi tänään
Eilen oli viimeinen kahden treenin päivä, juoksin 26 km lenkin ja poljin tunnin verran cross traineria. Tästä eteen päin vain yksi treeni päivässä, ja niidenkin kesto tippuu ensi viikolla yhteen tuntiin. Huomenna ajattelin vielä juosta vähän pidemmän lenkin.
Tällä kertaa koko Spartathlonia edeltävä treeniputki on mennyt putkeen, mainittavia jalkavaivoja ei ole ollut eikä huolestuttavia ylirasituksen oireitakaan ole näkynyt. Harjoittelumäärät ovat olleet niin suuria (enimmillään 25 tuntia 7 peräkkäisen päivän aikana) että epäilemättä olen ollut erittäin lähellä ylirasitusta, mutta ilmeisesti olen onnistunut ajoittamaan lepopäivät juuri sopivaan aikaan. Leposykkeet ovat pysyneet 40-45 haarukassa ja kaikki lenkit ovat menneet loppuun asti ilman suurempaa raastoa.
Näin suuren harjoitusmäärän kestäminen selittynee suurelta osin sillä, että harjoittelussani on ollut pääpaino määrällä, tehoa eli "laatua" ei ole ollut käytännössä ollenkaan. Juoksulenkkien keskisykkeet ovat olleet 120:n molemmin puolin, kun keväällä 2007 Matti Jääskeläisen mittaama aerobinen kynnykseni oli 147. Tosin tällä hetkellä aerobinen kynnykseni on varmaan alempi, koska olen harjoitellut vain ultramatalilla syketasoilla.
Voi olla että silloin tällöin olisi kannattanut juosta muutama vauhdikkaampikin lenkki, mutta toisaalta kaikki tänä vuonna juoksemani lenkit ovat olleet reilusti Spartathlonin tavoitevauhtiani nopeampia. Kaikki kesän aikana juoksemani asfalttilenkit (ja myös juoksu/kävelyt 90/10 suhteessa) ovat menneet alle 6 minuutin kilometrivauhdilla, mutta Spartathlonissa minun on turha edes haaveilla alle 8 minuutin km-vauhdista.
Tällä kertaa koko Spartathlonia edeltävä treeniputki on mennyt putkeen, mainittavia jalkavaivoja ei ole ollut eikä huolestuttavia ylirasituksen oireitakaan ole näkynyt. Harjoittelumäärät ovat olleet niin suuria (enimmillään 25 tuntia 7 peräkkäisen päivän aikana) että epäilemättä olen ollut erittäin lähellä ylirasitusta, mutta ilmeisesti olen onnistunut ajoittamaan lepopäivät juuri sopivaan aikaan. Leposykkeet ovat pysyneet 40-45 haarukassa ja kaikki lenkit ovat menneet loppuun asti ilman suurempaa raastoa.
Näin suuren harjoitusmäärän kestäminen selittynee suurelta osin sillä, että harjoittelussani on ollut pääpaino määrällä, tehoa eli "laatua" ei ole ollut käytännössä ollenkaan. Juoksulenkkien keskisykkeet ovat olleet 120:n molemmin puolin, kun keväällä 2007 Matti Jääskeläisen mittaama aerobinen kynnykseni oli 147. Tosin tällä hetkellä aerobinen kynnykseni on varmaan alempi, koska olen harjoitellut vain ultramatalilla syketasoilla.
Voi olla että silloin tällöin olisi kannattanut juosta muutama vauhdikkaampikin lenkki, mutta toisaalta kaikki tänä vuonna juoksemani lenkit ovat olleet reilusti Spartathlonin tavoitevauhtiani nopeampia. Kaikki kesän aikana juoksemani asfalttilenkit (ja myös juoksu/kävelyt 90/10 suhteessa) ovat menneet alle 6 minuutin kilometrivauhdilla, mutta Spartathlonissa minun on turha edes haaveilla alle 8 minuutin km-vauhdista.
tiistai 9. syyskuuta 2008
Jesper Olsen
Aika usein minullekin esitetään taivasteluja tyyliin "Mä en tajuu miten kukaan jaksaa juosta noin paljon!". Toki minä juoksen enemmän kuin useimmat muut ihmiset, mutta toisaalta juoksen paljon vähemmän kuin vaikkapa Jesper Olsen. Minulla oli kesällä ilo ja kunnia olla mukana organisoimassa Jesper Olsenin ja Sarah Barnettin maailmanympärijuoksun Suomen osuutta, ja täällä Etelä-Suomessa olin pari päivä Jesperin ja Sarahin mukana juoksemassa ja huoltamassa. World Runin Suomen osuus oli Jesperille ja Sarahille poikkeuksellisen "helppo", koska Suomessa oli niin tasokas ja kattava huolto. Vielä kerran kiitokset Uusitalon Reiskalle/Pyroll Oy:lle logistiikkapalveluista sekä lukuisille juoksufoorumin kautta löytyneille avustajille, näin tasokasta supporttia ei World Run tulee todennäköisesti saamaan missään muussa maassa!
Tällä hetkellä Jesper ja Sarah ovat ilmeisesti siirtyneet Puolasta Tsekin puolelle, ja heinäkuun alussa Nordkapista alkaneen juoksun aikana on matkaa taitettu jo reilusti yli 3000 kilometriä. Tahti on noin 1500 kilometriä kuukaudessa, ja siihen päälle vielä satunnaiset juoksukilpailut joihin Jesper ja Sarah matkan varrella osallistuvat. Siinä on haastetta kerrakseen: Matkaa jäljellä vielä 37 000 kilometriä ja tulevien reilun kahden vuoden aikana on joka aamu herätys uudessa paikassa. Siinä tarvitaan reipasta mieltä ja sopeutumiskykyä ja pitkää pinnaa. Hyvä juoksukunto ja vahvat jalatkin ovat hyvät olemassa.
Huomisaamuna käyn juoksemassa 26 km aamulenkin. Ennen lenkkiä syön aamupalan ja selaan Hesarin, heti lenkin jälkeen hyökkään ensin jääkaapille ja sitten käyn suihkussa. Ei tuollaiselle aamulenkille lähtö ole aina kovin helppoa, mutta Jesperin tilanteen muistaminen nostaa motivaatiota kummasti. Todennäköisesti Jesper on heräillyt samaan aikaan teltassaan (mahdollisesti ankarassa vesisateessa), purkanut teltan ja pakannut tarvikkeet kärryihin, ja lähtenyt keskimäärin 50 km päiväetapilleen. Helppoa ja kevyttä on tällainen harrastelijaultraajan elämä!
World Runin viimeisimmistä vaiheista löytyy lisää tietoa juoksun kotisivulta
Tällä hetkellä Jesper ja Sarah ovat ilmeisesti siirtyneet Puolasta Tsekin puolelle, ja heinäkuun alussa Nordkapista alkaneen juoksun aikana on matkaa taitettu jo reilusti yli 3000 kilometriä. Tahti on noin 1500 kilometriä kuukaudessa, ja siihen päälle vielä satunnaiset juoksukilpailut joihin Jesper ja Sarah matkan varrella osallistuvat. Siinä on haastetta kerrakseen: Matkaa jäljellä vielä 37 000 kilometriä ja tulevien reilun kahden vuoden aikana on joka aamu herätys uudessa paikassa. Siinä tarvitaan reipasta mieltä ja sopeutumiskykyä ja pitkää pinnaa. Hyvä juoksukunto ja vahvat jalatkin ovat hyvät olemassa.
Huomisaamuna käyn juoksemassa 26 km aamulenkin. Ennen lenkkiä syön aamupalan ja selaan Hesarin, heti lenkin jälkeen hyökkään ensin jääkaapille ja sitten käyn suihkussa. Ei tuollaiselle aamulenkille lähtö ole aina kovin helppoa, mutta Jesperin tilanteen muistaminen nostaa motivaatiota kummasti. Todennäköisesti Jesper on heräillyt samaan aikaan teltassaan (mahdollisesti ankarassa vesisateessa), purkanut teltan ja pakannut tarvikkeet kärryihin, ja lähtenyt keskimäärin 50 km päiväetapilleen. Helppoa ja kevyttä on tällainen harrastelijaultraajan elämä!
World Runin viimeisimmistä vaiheista löytyy lisää tietoa juoksun kotisivulta
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
Vakionopeussäädin kuntoon
Viikon aikana tuli treenattua näin: 126 km juoksua, 7 h 30 min cross traineria, 2 h vesijuoksua ja yksi perusteellinen hieronta. Tunneissa laskettuna enemmän kuin kertaakaan aiemmin yhden treeniviikon aikana.
Juoksulenkejä oli 5 kpl, kaikki olivat juoksu/kävelyä suhteessa 90/10, eli noin 27 minuutin juoksun jälkeen kävelin 3 minuuttia. Yksi 20 km lenkki oli vauhdiltaan vähän reippaampi eli 5.18 min/km, loput neljä 26 km lenkkiä olivat vauhdiltaan 5.46 - 5.53 min/km. En säännöstellyt 26 km lenkkien vauhtia mitenkään tietoisesti, hölkyttelin vain sopivalta tuntuvaa kyytiä noin 120 sykkeellä, ja mukavan tasaisena näytti vauhti pysyvän. Näissä ultrahommissa on ei juuri tarvitse viritellä loppukirejä tai rytminvaihdoksia varten, luotettavasti toimiva vakionopeussäädin on tärkeämpi varuste.
Cross traineria poljin 5 x 1 h 30 min pätkät. Näiden treenien pituus määräytyy sen mukaaan, että katselin treenatessani TV-sarja 24:n toisen tuotantosarjan jaksoja, kaksi pätkää per treeni. Jack Bauerin kanssa on siis treenattu kohtuullisen ahkerasti, ja siinä sivussa pelastettiin Los Angeles ydinkatastrofilta.
Ensi viikolla tiputan treenin määrän noin 15 tuntiin, ja seuraavalla viikolla noin 7 tuntiin. Alun perin ensi viikosta piti tulla maksimiviikko, mutta eiköhän tässä ole jo hyvä kohta aloittaa asteettainen kevenns kohti Kreikkaa. Minulla ei ole koskaan ollut mitään kiveen hakattua harjoitusohjelmaa, vain jonkunlainen hahmotelma viikoojen treenimääristä ja niitä sitten säädellään tuntemusten mukaan. Joskus teen vain pientä hienosäätöä, jos joskus säädän niin isolla lekalla että missään valmennusohjeissa ei sellaista suositella.
Viikon treenit menivät siis oikein mukavasti, pieniä asiaankuuluvia ongelmia tietysti on aina mutta ei mitään oikeasti huolestuttavaa. Vasemman puolen piriformis edelleen oireilee ajoittain, mutta se ei käytännössä rajoita juoksemista. Vasemmassa jalkaterässä tuntuu joskus Morton-tyyppistä kipuilua cross traineria polkiessa, mutta juostessa sitä ei ole tuntunut ollenkaan. Pieni ongelma on myös vasemman jalan keskivarpaan kynsi joka saattaa lähteä irti vielä ennen Spartathlonia, mutta kynsien lähtemisestä on kertynyt sen verran kokemusta että paniikkiin ei ole syytä.
Juoksulenkejä oli 5 kpl, kaikki olivat juoksu/kävelyä suhteessa 90/10, eli noin 27 minuutin juoksun jälkeen kävelin 3 minuuttia. Yksi 20 km lenkki oli vauhdiltaan vähän reippaampi eli 5.18 min/km, loput neljä 26 km lenkkiä olivat vauhdiltaan 5.46 - 5.53 min/km. En säännöstellyt 26 km lenkkien vauhtia mitenkään tietoisesti, hölkyttelin vain sopivalta tuntuvaa kyytiä noin 120 sykkeellä, ja mukavan tasaisena näytti vauhti pysyvän. Näissä ultrahommissa on ei juuri tarvitse viritellä loppukirejä tai rytminvaihdoksia varten, luotettavasti toimiva vakionopeussäädin on tärkeämpi varuste.
Cross traineria poljin 5 x 1 h 30 min pätkät. Näiden treenien pituus määräytyy sen mukaaan, että katselin treenatessani TV-sarja 24:n toisen tuotantosarjan jaksoja, kaksi pätkää per treeni. Jack Bauerin kanssa on siis treenattu kohtuullisen ahkerasti, ja siinä sivussa pelastettiin Los Angeles ydinkatastrofilta.
Ensi viikolla tiputan treenin määrän noin 15 tuntiin, ja seuraavalla viikolla noin 7 tuntiin. Alun perin ensi viikosta piti tulla maksimiviikko, mutta eiköhän tässä ole jo hyvä kohta aloittaa asteettainen kevenns kohti Kreikkaa. Minulla ei ole koskaan ollut mitään kiveen hakattua harjoitusohjelmaa, vain jonkunlainen hahmotelma viikoojen treenimääristä ja niitä sitten säädellään tuntemusten mukaan. Joskus teen vain pientä hienosäätöä, jos joskus säädän niin isolla lekalla että missään valmennusohjeissa ei sellaista suositella.
Viikon treenit menivät siis oikein mukavasti, pieniä asiaankuuluvia ongelmia tietysti on aina mutta ei mitään oikeasti huolestuttavaa. Vasemman puolen piriformis edelleen oireilee ajoittain, mutta se ei käytännössä rajoita juoksemista. Vasemmassa jalkaterässä tuntuu joskus Morton-tyyppistä kipuilua cross traineria polkiessa, mutta juostessa sitä ei ole tuntunut ollenkaan. Pieni ongelma on myös vasemman jalan keskivarpaan kynsi joka saattaa lähteä irti vielä ennen Spartathlonia, mutta kynsien lähtemisestä on kertynyt sen verran kokemusta että paniikkiin ei ole syytä.
perjantai 5. syyskuuta 2008
Aamulla kun kävin lenkillä...
Päivän urheilullisesta annista ei ole mitään erityistä kerrottavaa, mutta keskitytään sitten lenkin aikana bongaamaani ilmiöön.Satuin hölkyttellessäni näkemään pienimuotoisen draaman erään talon pihalla, näytelmän aiheena oli mattojen ulos vieminen ja ilmeisesti myös muut sukupuolien väliset siivouspoliittiset näkemyserot.
Miehet suhtatuvat siivousasioihin yleensä pragmaattisesti; jos kämpässä on liian likaista niin lian poistaminen voi olla paikallaan. Sen sijaan monilla naisilla siivoamiseen liittyy ylevämpia tarkoitusperiä ja tavoitteita, joita keskiverto miehen putkiaivoilla ei voi ymmärtää. Toki mies voi oppia ennakoimaan ja ottamaan omissa toiminnoissaan huomioon naisen siivous-kommervenkit, mutta tuskin yksikään mies voi väittää niitä oikeasti ymmärtävänsä. Sigmund Freud oli ehkä oikeilla jäljillä, tai sitten ei ollut.
Matemaattisesti homma menee suunnilleen näin. Oletetaan että kämpän siisteydellä (eli likaisuuden vähäisyydellä) on saavuttamaton absoluuttinen nollapiste, jota kuva lukuarvo 0. Vastaavasti siivousoperaation aloittamisen triggeroivaa saastaisuuden astetta voidaan merkitä lukuarvolla 100. Saastaisuuden määrä kehittyy käsittääkseni ajan suhteen lineaarisesti. Eri ihmisillä ja sukupuolilla tämä satasen saavuttaminen edellyttää erilaista saastaisuuden astetta, mutta tämän ulottuvuuden jätän tarkastelun ulkopuolelle.
Kun kämppä on siinä kunnossa että se pitää siivota, mies käyttäisi siivoamiseen keskimäärin yhden yksikön verran aikaa tai efforttia, ja saavuttaisi siisteydessä tason noin 20. Naiselle tämä ei kuitenkaan riitä, vaan hän panostaa siivoamiseen täydet kaksi yksikköä, joista jälkimmäisellä siisteys saavuttaa ehkä tason 10-15. Toisen aikayksikön ahertamisen ansiosta ei varsinaisessa siisteyden asteessa enää siis tapahdu tilastollisesti kovin merkittävää muutosta, mutta naisten mielestä se on silti perusteltua. Siivouksen jälkeenkin naisella riittää vielä ainakin puoli yksikköä energiaa tämän ohimeneväksi hetkeksi saavutetun siisteyden varjelemiseen edes parin päivän ajaksi. Eli siivouksen jälkeen edes ulkoeteisen lattialle ei saa tuoda kenkien mukana hiekkaa, ja puoliksi luettua lehteä ei saa jättää huolettomasti pöydälle lojumaan.
Miehen logiikalla ajatellen miesten tyyli siivota on tehokkaampi, ehkä jopa optimaalinen, kämppä pysyy kohtuullisen siistinä kohtuullisen pienellä panostukselle. Naiset sen sijaan saattavat käyttää siivousoperaatioon 100-150% enemmän työpanosta, mutta lisäpanostuksen vaikutus keskimääräiseen siisteyteen on marginaalinen. Kämppä pysyy tosi siistinä vain pienen ohikiitävän hetken. Graafisella esityksellä asiaa voisi selventää paremminkin, mutta enpä jaksa nähdä vaivaa niin paljoa.
Mainittakoon vielä että omia kokemuksia näistä asioista minulle on kertynyt 1960-luvulta alkaen, tosin tämän vuosituhannen puolella tämän aihepiirin kokemukset ovat olleet miellyttävän harvalukuisia. En muuten väitä että tämä yleinen siivousteoria koskisi samalla tavalla kaikkia naisia (tai miehiä), yksilöllisiä eroja on aina.
No nyt runoratsu karahti laukalle, parempi lopettaa runoilu tähän. Huomenna palaan ultrajuoksu-asioihin.
Miehet suhtatuvat siivousasioihin yleensä pragmaattisesti; jos kämpässä on liian likaista niin lian poistaminen voi olla paikallaan. Sen sijaan monilla naisilla siivoamiseen liittyy ylevämpia tarkoitusperiä ja tavoitteita, joita keskiverto miehen putkiaivoilla ei voi ymmärtää. Toki mies voi oppia ennakoimaan ja ottamaan omissa toiminnoissaan huomioon naisen siivous-kommervenkit, mutta tuskin yksikään mies voi väittää niitä oikeasti ymmärtävänsä. Sigmund Freud oli ehkä oikeilla jäljillä, tai sitten ei ollut.
Matemaattisesti homma menee suunnilleen näin. Oletetaan että kämpän siisteydellä (eli likaisuuden vähäisyydellä) on saavuttamaton absoluuttinen nollapiste, jota kuva lukuarvo 0. Vastaavasti siivousoperaation aloittamisen triggeroivaa saastaisuuden astetta voidaan merkitä lukuarvolla 100. Saastaisuuden määrä kehittyy käsittääkseni ajan suhteen lineaarisesti. Eri ihmisillä ja sukupuolilla tämä satasen saavuttaminen edellyttää erilaista saastaisuuden astetta, mutta tämän ulottuvuuden jätän tarkastelun ulkopuolelle.
Kun kämppä on siinä kunnossa että se pitää siivota, mies käyttäisi siivoamiseen keskimäärin yhden yksikön verran aikaa tai efforttia, ja saavuttaisi siisteydessä tason noin 20. Naiselle tämä ei kuitenkaan riitä, vaan hän panostaa siivoamiseen täydet kaksi yksikköä, joista jälkimmäisellä siisteys saavuttaa ehkä tason 10-15. Toisen aikayksikön ahertamisen ansiosta ei varsinaisessa siisteyden asteessa enää siis tapahdu tilastollisesti kovin merkittävää muutosta, mutta naisten mielestä se on silti perusteltua. Siivouksen jälkeenkin naisella riittää vielä ainakin puoli yksikköä energiaa tämän ohimeneväksi hetkeksi saavutetun siisteyden varjelemiseen edes parin päivän ajaksi. Eli siivouksen jälkeen edes ulkoeteisen lattialle ei saa tuoda kenkien mukana hiekkaa, ja puoliksi luettua lehteä ei saa jättää huolettomasti pöydälle lojumaan.
Miehen logiikalla ajatellen miesten tyyli siivota on tehokkaampi, ehkä jopa optimaalinen, kämppä pysyy kohtuullisen siistinä kohtuullisen pienellä panostukselle. Naiset sen sijaan saattavat käyttää siivousoperaatioon 100-150% enemmän työpanosta, mutta lisäpanostuksen vaikutus keskimääräiseen siisteyteen on marginaalinen. Kämppä pysyy tosi siistinä vain pienen ohikiitävän hetken. Graafisella esityksellä asiaa voisi selventää paremminkin, mutta enpä jaksa nähdä vaivaa niin paljoa.
Mainittakoon vielä että omia kokemuksia näistä asioista minulle on kertynyt 1960-luvulta alkaen, tosin tämän vuosituhannen puolella tämän aihepiirin kokemukset ovat olleet miellyttävän harvalukuisia. En muuten väitä että tämä yleinen siivousteoria koskisi samalla tavalla kaikkia naisia (tai miehiä), yksilöllisiä eroja on aina.
No nyt runoratsu karahti laukalle, parempi lopettaa runoilu tähän. Huomenna palaan ultrajuoksu-asioihin.
Suomessa vai ulkomailla?
Olen kirjoitellut sekä ulkomaisista että kotimaisista ultrakisoista, ja jostain syystä minulla on tällä hetkellä kova hinku ulkomaisiin kisoihin. Juoksu-urani aikana ole osallistunut kymmeneen ultrakisaan, joista puolet Suomessa ja puolet ulkomailla:
2004 Masokistin Unelma 100 km: 10.58.03
2005 Bornholm 12h: 111,12 km
2005 Masokistin Unelmam 100 km: 10.54.55
2006 Lohja 12h: 105,78 km
2006 Bornholm 24 h: 124.662 km (=DNF)
2006 Masokistin Unelma 100 km: 10.24.00
2007 Lohja 12h: 110,60 km
2007 Bornholm 24h: 110,460 (=DNF)
2007 Spartathlon DNF (~190 km, ~28 h)
2008 Nove Colli 202 km: 27.51.53
Suuri syy ulkomailla kisailemiseeni on se, että pidän yhtenä lenkkinä tai pätkänä juostavista kisoista enemmän kuin yksittäisen lenkin kiertämisestä. Erityisen hienoa kahdessa viimeisimmässä kisassani (kesken jäänyt Spartathlon ja paremmin mennyt Nove Colli) on ollut yöllä juokseminen. Kun juoksu kulkee ja olet itsellesi oudossa ympäristössä aistimassa ympäröivää luontoa, niin siinä voi päästä aika lähelle nirvanaa. Väsymys ei ole minua vaivannut viileinä yön tunteina, outo ympäristö ja pieni eksymisen mahdollisuus pitävät mielen virkeänä.
Legendaarinen Suomi-juoksu juostiin muutaman kerran yhdellä 100 km lenkillä. Tällaisten kisojen järjestäminen on kuitenkin erittäin suuritöistä, niinpä Suomi-juoksukin juostaan nykyään 5 km lenkillä jossa huollon järjestäminen onnistuu vähemmillä resursseilla.
Yhtenä lenkkinä juostavien kisojen suosiminen liittyy varmasti luonteenlaatuun, mies miestä vastaan kisaileminen ja ennätysten murskaaminen ei ole minun alaani. Mukavuushakuiselle luonteelleni sopii paremmin että kisassa on vain viimeinen aikaraja johon mennessä pitää olla perillä. Siihenkin ehtiminen on riittävä urakka minulle ainakin Spartathlonissa. Ja jos juoksu jostain syystä sattuu kulkemaan paremmin niin saahan sitä sitten reippaamminkin mennä jos siltä tuntuu.
Mies miestä vastaan -taistelusta vielä pieni loppukevennys. Toukokuussa juostiin 100 km juoksun Tanskan mestaruudesta, ja mestaruuden voitti Ove Karlsen erinomaisella tuloksella 7.55.20. Mestari oli periaatteessa tyytyväinen tulokseensa, mutta harkitsi kuitenkin kisan jälkeen puolileikillään itsemurhaa tai ainakin juoksu-urheilun lopettamista. Maailmanympärijuoksija Jesper Olsen kertoi Suomessa ollessaan että Ovella kesti pari viikkoa toipua normaaliin mielentilaansa kisan jälkeen. Mikä siis meni pieleen? Ove voitti Tanskan mestaruuden, mutta jäi kuitenkin kisassa toiseksi. Ensimmäisenä ehti maaliin ensimmäistä 100 km kisaanssa juossut norjalainen 42-vuotias isoäiti Margrethe Løgavlen, jonka aika oli peräti 7.43.27. Mummeli oli aloittanut maraton-juoksun pari vuotta aiemmin, ja tuumi että kyllä sitä maratonia pidemmällekin voisi juosta.
2004 Masokistin Unelma 100 km: 10.58.03
2005 Bornholm 12h: 111,12 km
2005 Masokistin Unelmam 100 km: 10.54.55
2006 Lohja 12h: 105,78 km
2006 Bornholm 24 h: 124.662 km (=DNF)
2006 Masokistin Unelma 100 km: 10.24.00
2007 Lohja 12h: 110,60 km
2007 Bornholm 24h: 110,460 (=DNF)
2007 Spartathlon DNF (~190 km, ~28 h)
2008 Nove Colli 202 km: 27.51.53
Suuri syy ulkomailla kisailemiseeni on se, että pidän yhtenä lenkkinä tai pätkänä juostavista kisoista enemmän kuin yksittäisen lenkin kiertämisestä. Erityisen hienoa kahdessa viimeisimmässä kisassani (kesken jäänyt Spartathlon ja paremmin mennyt Nove Colli) on ollut yöllä juokseminen. Kun juoksu kulkee ja olet itsellesi oudossa ympäristössä aistimassa ympäröivää luontoa, niin siinä voi päästä aika lähelle nirvanaa. Väsymys ei ole minua vaivannut viileinä yön tunteina, outo ympäristö ja pieni eksymisen mahdollisuus pitävät mielen virkeänä.
Legendaarinen Suomi-juoksu juostiin muutaman kerran yhdellä 100 km lenkillä. Tällaisten kisojen järjestäminen on kuitenkin erittäin suuritöistä, niinpä Suomi-juoksukin juostaan nykyään 5 km lenkillä jossa huollon järjestäminen onnistuu vähemmillä resursseilla.
Yhtenä lenkkinä juostavien kisojen suosiminen liittyy varmasti luonteenlaatuun, mies miestä vastaan kisaileminen ja ennätysten murskaaminen ei ole minun alaani. Mukavuushakuiselle luonteelleni sopii paremmin että kisassa on vain viimeinen aikaraja johon mennessä pitää olla perillä. Siihenkin ehtiminen on riittävä urakka minulle ainakin Spartathlonissa. Ja jos juoksu jostain syystä sattuu kulkemaan paremmin niin saahan sitä sitten reippaamminkin mennä jos siltä tuntuu.
Mies miestä vastaan -taistelusta vielä pieni loppukevennys. Toukokuussa juostiin 100 km juoksun Tanskan mestaruudesta, ja mestaruuden voitti Ove Karlsen erinomaisella tuloksella 7.55.20. Mestari oli periaatteessa tyytyväinen tulokseensa, mutta harkitsi kuitenkin kisan jälkeen puolileikillään itsemurhaa tai ainakin juoksu-urheilun lopettamista. Maailmanympärijuoksija Jesper Olsen kertoi Suomessa ollessaan että Ovella kesti pari viikkoa toipua normaaliin mielentilaansa kisan jälkeen. Mikä siis meni pieleen? Ove voitti Tanskan mestaruuden, mutta jäi kuitenkin kisassa toiseksi. Ensimmäisenä ehti maaliin ensimmäistä 100 km kisaanssa juossut norjalainen 42-vuotias isoäiti Margrethe Løgavlen, jonka aika oli peräti 7.43.27. Mummeli oli aloittanut maraton-juoksun pari vuotta aiemmin, ja tuumi että kyllä sitä maratonia pidemmällekin voisi juosta.
torstai 4. syyskuuta 2008
Myös Suomessa on hienoja ultra-kisoja!
Eilen tuli listattua muutama ultra-matkailullinen haave, mutta ei ulkomaille lähteminen ole tietenkään pääasia. Suomessa juostaan vuosittain noin 10 ultrakisaa, ja kaikki ovat omalla tavallaan erinomaisia tapahtumia. Tässä listattuna kotimaiset tämän vuoden ultrat:
60 km Vaajakosken Maastoultra, lokakuussa
63 km Joensuun 1½-maraton, toukokuussa
84 km Vaarojen Maraton, Koli lokakuussa
6h Hiekkaharju, Vantaa toukokuussa
100 km Suomi-juoksu, Perniö kesäkuussa
100 km Masokistin Unelma, Helsinki elokuussa
100 km Wihan kilometrit, Tampere lokakuussa
12h Ossin Unelma, Nurmo elokuussa
24h Endurance E24, Espoo tammikuussa
24h Ponnenjärvi Non-stop, Töysä toukokuussa
Näiden lisäksi Peräkylän Ponnistus järjestää lokakuun lopulla Mammuttimarssin, joka sijoittuu lajityypiltään maastoultrailun ja seikkailu-urheilun välimaastoon. Lisäksi ensi vuonna järjestetään toukokuussa mahdollisesti Lohjalla 12 tunnin ratajuoksu.
Jos ultra-buumi jatkuu, saadaan tulevina vuosina varmasti lisää uusia ultra-tapahtumia Suomeen. Ainakin pari uutta maastoultraa on mietinnässä, ja myös maantiejuoksua Paavo Nurmen patsaalta Paavo Nurmen patsaalle (siis Helsinki-Turku tai päin vastoin) on ajateltu ääneen.
60 km Vaajakosken Maastoultra, lokakuussa
63 km Joensuun 1½-maraton, toukokuussa
84 km Vaarojen Maraton, Koli lokakuussa
6h Hiekkaharju, Vantaa toukokuussa
100 km Suomi-juoksu, Perniö kesäkuussa
100 km Masokistin Unelma, Helsinki elokuussa
100 km Wihan kilometrit, Tampere lokakuussa
12h Ossin Unelma, Nurmo elokuussa
24h Endurance E24, Espoo tammikuussa
24h Ponnenjärvi Non-stop, Töysä toukokuussa
Näiden lisäksi Peräkylän Ponnistus järjestää lokakuun lopulla Mammuttimarssin, joka sijoittuu lajityypiltään maastoultrailun ja seikkailu-urheilun välimaastoon. Lisäksi ensi vuonna järjestetään toukokuussa mahdollisesti Lohjalla 12 tunnin ratajuoksu.
Jos ultra-buumi jatkuu, saadaan tulevina vuosina varmasti lisää uusia ultra-tapahtumia Suomeen. Ainakin pari uutta maastoultraa on mietinnässä, ja myös maantiejuoksua Paavo Nurmen patsaalta Paavo Nurmen patsaalle (siis Helsinki-Turku tai päin vastoin) on ajateltu ääneen.
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
Muitakin hienoja ultrakisoja
Spartathlonin juokseminen on minulle pahemman laatuinen päähänpinttymä, mutta onneksi on tarjolla myös muita mielenkiintoisia kisoja. Jos pääsen tällä kertaa Leonidaksen patsaalle asti, en tiedä olisinko tulossa Spartathloniin uudestaan seuraavana syksynä. Voi olla että pois jääminen olisi mahdoton ajatus, mutta yhtä hyvin on mahdollista että yksi maaliinpääsy riittäisi minulle.
Vasemmassa laidassa olevassa listassa on linkki muutamiin kiinnostaviin kisoihin, joista tosin UTMB ei ole näillä näkymin minulle realistinen vaihtoehto, mutta muut ovat. Nove Collin kävin viime keväänä juoksemassa, ja vaikka tapahtuma oli kaikin puolin mainio, en ehkä ole lähdössä sinne uudestaan. Sen sijaan Sakura Michi, Balaton Ultra ja Olympia-juoksu kiinnostavat kovasti.
Sakura Michi on japanilaisten versio Spartathlonista, siinä juostaan 250 km reitti Tyynen Valtameren rannalta Nagoyasta Japanin Meren rannalla sijaitsevaan Kanazawaan. Sakura on suomeksi kirsikka, ja Sakura Michi juoksu onkin omistettu Nagoya-Kanazawa linjalla ajaneen bussin rahastaja Ryoji Satolle, joka istutti elämäntyönään yli 2000 kirsikkapuuta tien varrelle. Ryoji arveli, että reunustamalla koko Japanin saaren ylittävän tien kirsikkapuilla hän voisi tuoda ihmisille onnea ja rauhaa. Sakura Michi juostaan keväällä kirsikkapuiden kukinnan aikaan, ja en keksi ainoatakaan syytä sille miksi en ainakin yrittäisi juosta tuota reittiä jonain keväänä. Juoksufoorumin keskustelua kahdesta viimeisimmästä Sakura Michistä löytyy täältä ja täältä.
Balaton Ultra on 212 km pituinen lenkki Balaton-järven ympäri, kisa juostaan yleensä juhannus-viikonloppuna. Unkarilaiset ultrajuoksijat ovat mukavaa porukkaa, joten joskus voisi käydä viettämässä liikunnallisen juhannuksen Balaton-järven rannalla.
Nemea-Olympia -juoksu on pituudeltaan 180 kilometriä, ja se juostaan osittain samoissa maisemissa kuin Spartathlon. Kisa järjestetään joka toinen vuosi (seuraavan kerran vuonna 2010), ja se on mittakaavaltaan pienempi kuin Spartathlon. Pienemmästä osanottajamäärästä on se etu että siellä kuljetukset ja majoitukset toimivat jouhevammin kuin Spartathlonissa, ja juoksun maali Antiikin Kreikan tärkeimpien olympialaisten pitopaikassa on vähintäinkin yhtä sykähdyttävä kun Leonidaksen patsas Spartassa. Vuoden 2010 kilpailukalenterissani on toukokuun kohdalla kevyt lyijykynämerkintä jossa lukee Nemea-Olympia.
Vasemmassa laidassa olevassa listassa on linkki muutamiin kiinnostaviin kisoihin, joista tosin UTMB ei ole näillä näkymin minulle realistinen vaihtoehto, mutta muut ovat. Nove Collin kävin viime keväänä juoksemassa, ja vaikka tapahtuma oli kaikin puolin mainio, en ehkä ole lähdössä sinne uudestaan. Sen sijaan Sakura Michi, Balaton Ultra ja Olympia-juoksu kiinnostavat kovasti.
Sakura Michi on japanilaisten versio Spartathlonista, siinä juostaan 250 km reitti Tyynen Valtameren rannalta Nagoyasta Japanin Meren rannalla sijaitsevaan Kanazawaan. Sakura on suomeksi kirsikka, ja Sakura Michi juoksu onkin omistettu Nagoya-Kanazawa linjalla ajaneen bussin rahastaja Ryoji Satolle, joka istutti elämäntyönään yli 2000 kirsikkapuuta tien varrelle. Ryoji arveli, että reunustamalla koko Japanin saaren ylittävän tien kirsikkapuilla hän voisi tuoda ihmisille onnea ja rauhaa. Sakura Michi juostaan keväällä kirsikkapuiden kukinnan aikaan, ja en keksi ainoatakaan syytä sille miksi en ainakin yrittäisi juosta tuota reittiä jonain keväänä. Juoksufoorumin keskustelua kahdesta viimeisimmästä Sakura Michistä löytyy täältä ja täältä.
Balaton Ultra on 212 km pituinen lenkki Balaton-järven ympäri, kisa juostaan yleensä juhannus-viikonloppuna. Unkarilaiset ultrajuoksijat ovat mukavaa porukkaa, joten joskus voisi käydä viettämässä liikunnallisen juhannuksen Balaton-järven rannalla.
Nemea-Olympia -juoksu on pituudeltaan 180 kilometriä, ja se juostaan osittain samoissa maisemissa kuin Spartathlon. Kisa järjestetään joka toinen vuosi (seuraavan kerran vuonna 2010), ja se on mittakaavaltaan pienempi kuin Spartathlon. Pienemmästä osanottajamäärästä on se etu että siellä kuljetukset ja majoitukset toimivat jouhevammin kuin Spartathlonissa, ja juoksun maali Antiikin Kreikan tärkeimpien olympialaisten pitopaikassa on vähintäinkin yhtä sykähdyttävä kun Leonidaksen patsas Spartassa. Vuoden 2010 kilpailukalenterissani on toukokuun kohdalla kevyt lyijykynämerkintä jossa lukee Nemea-Olympia.
tiistai 2. syyskuuta 2008
Ultra-Trail du Mont Blanc eli UTMB
UTMB on Euroopan suurin maastoultra, kisan 166 km pitkä reitti kiertää Mont Blancin Ranskan, Sveitsin ja Italian alueilla. Reitillä on kokonaisnousua ja -laskua (ei siis korkeuseroa, kuten olin alun perin kirjoittanut) lähes 10 kilometriä, ja mäet ovat paikoitellen erittäin jyrkkiä. Polut ovat pahimmillaan niin kivikkoisia että niiden käveleminen päivänvalossa olisi tavalliselle ihmiselle melkein mahdotonta, silti kovimmat maastoultraajat juoksevat näitä polkuja pimeässä yössä!
Tämän vuoden UTMB juostiin viime viikonloppuna, ja voittajaksi selvisi 20-vuotias espanjalainen Kilian Jornet loistavalla alle 21 tunnin ajalla. Toisena tuli maaliin Nepalia edustava Dawa Sherpa noin tuntia hitaammalla ajalla. Endurancen jäsen Janne Marin juoksi hienosti sijalle 139, Jannen blogista löytyy ennen kisaa otettuja hienoja kuvia Mont Blancin maisemista, ja lähi päivinä sinne varmasti ilmestyy myös varsinainen kisaraportti. Onnittelut Jannelle hienosta juoksusta!
UTMB on erittäin mielenkiintoinen kisa, mutta luulen että minulta se jää juoksematta. Nuuksion kivikkojen ja juurakkojen seassa juokseminen on minulle niin haasteellista, että Mont Blancin kiertämisestä en varmasti selviäisi ilman katkenneita luita. Parempi keskittyä vain tasaisempiin alustoihin. Toisaalta, jos tämän vuoden UTMB:n voittaja olikin nuori, viime vuonna kisan voiton nappasi 59-vuotias Mario Olmo. Ikävuosien puoleta ei ole kiire.
Tämän vuoden UTMB juostiin viime viikonloppuna, ja voittajaksi selvisi 20-vuotias espanjalainen Kilian Jornet loistavalla alle 21 tunnin ajalla. Toisena tuli maaliin Nepalia edustava Dawa Sherpa noin tuntia hitaammalla ajalla. Endurancen jäsen Janne Marin juoksi hienosti sijalle 139, Jannen blogista löytyy ennen kisaa otettuja hienoja kuvia Mont Blancin maisemista, ja lähi päivinä sinne varmasti ilmestyy myös varsinainen kisaraportti. Onnittelut Jannelle hienosta juoksusta!
UTMB on erittäin mielenkiintoinen kisa, mutta luulen että minulta se jää juoksematta. Nuuksion kivikkojen ja juurakkojen seassa juokseminen on minulle niin haasteellista, että Mont Blancin kiertämisestä en varmasti selviäisi ilman katkenneita luita. Parempi keskittyä vain tasaisempiin alustoihin. Toisaalta, jos tämän vuoden UTMB:n voittaja olikin nuori, viime vuonna kisan voiton nappasi 59-vuotias Mario Olmo. Ikävuosien puoleta ei ole kiire.
maanantai 1. syyskuuta 2008
Piriformis
Piriformis on päärynänmuotoinen lihas (musculus piriformis), jonka tehtävänä on lonkkanivelen ojennus, ulkokierto sekä raajan loitontaminen. Se sijaitsee syvällä perseessä. Juoksua harrastavilla ihmisillä kyseinen lihas saattaa ärsyyntyä, jolloin juokseminen hankaloituu, ja seurannaisvaikutuksena vaivoja voi tulla myös muualle juoksuelimiin.
Minulla on viime toukokuisen Nove Colli -juoksun jälkeen ollut ajoittain lieviä kiristyksiä piriformiksen suunnalla, tosin ahkeralla takareisien venyttelyllä olen saanut oireet pysymään aisoissa. Vuoden urheilullinen päätavoite lähestyy vauhdilla, ja niinpä kävin tänään FysioFoxissa varmistamassa että piriformiksen kanssa ei tule ongelmia Kreikassa.
Kiropratikko Anders esitelmöi ensin lihasten, hermojen ja nivelien yhteistoiminnasta (tai niiden lievästä puutteesta minun tapauksessani), ja hoiti siinä sivussa muutamat lukkiutuneet selkänikamani ja SI-niveleni auki. Ihan kaikkia Andersin selityksiä en ymmärtänyt, mutta piriformis-vaivaan liittyen mulla oli myös vasemman polven toiminnassa häikkää, joka parani kertalaakista pienten manipulaatioiden jälkeen. Jälkiruoaksi oli Tuomaksen hieronta, jolla saatiin lihasjumit mukavasti auki.
Näin hyvin ei ole mennyt yhteenkään ultrakisaan valmistautuminen minulla koskaan, saa nähdä menevätkö viimeiset viikot yhtä suotuisissa merkeissä. Edessä on enää pari viikkoa määrällisesti runsaampaa treeniä, ja siihen päälle puolitoista viikkoa keventelyä.
Minulla on viime toukokuisen Nove Colli -juoksun jälkeen ollut ajoittain lieviä kiristyksiä piriformiksen suunnalla, tosin ahkeralla takareisien venyttelyllä olen saanut oireet pysymään aisoissa. Vuoden urheilullinen päätavoite lähestyy vauhdilla, ja niinpä kävin tänään FysioFoxissa varmistamassa että piriformiksen kanssa ei tule ongelmia Kreikassa.
Kiropratikko Anders esitelmöi ensin lihasten, hermojen ja nivelien yhteistoiminnasta (tai niiden lievästä puutteesta minun tapauksessani), ja hoiti siinä sivussa muutamat lukkiutuneet selkänikamani ja SI-niveleni auki. Ihan kaikkia Andersin selityksiä en ymmärtänyt, mutta piriformis-vaivaan liittyen mulla oli myös vasemman polven toiminnassa häikkää, joka parani kertalaakista pienten manipulaatioiden jälkeen. Jälkiruoaksi oli Tuomaksen hieronta, jolla saatiin lihasjumit mukavasti auki.
Näin hyvin ei ole mennyt yhteenkään ultrakisaan valmistautuminen minulla koskaan, saa nähdä menevätkö viimeiset viikot yhtä suotuisissa merkeissä. Edessä on enää pari viikkoa määrällisesti runsaampaa treeniä, ja siihen päälle puolitoista viikkoa keventelyä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
