Thames Path 2012 treenit alkuun

Marraskuussa oli tavoitteena juosta noin 300 km, ja harjoituspäiväkirjan lukema 303 km kertoo että tällä kertaa suunnitelma toteutui. Treenejä kertyi yhteensä 15 kpl eli viikkoon mahtui vain 3 tai 4 lenkkiä, mutta tuntuu siltä että tässä iässä lepopäiviin panostaminen on viisasta. Juoksulenkkien keskipituus oli 20 km, lyhimmillään juoksin kympin mittaisia aamulenkkejä ja neljä kertaa matkaa kertyi 30 kilometriä tai hiukan päälle.

Syyskuun alussa aloitin 12+1 viikon pituisen "peruskuntokauden", jonka tavoitteena oli saada elimistö tottumaan normaaliin lenkkeilyyn kevään ja kesän juoksutaukojen jälkeen. Tämä jakso on nyt takana, marraskuun lopulla juoksin syksyn ensimmäisen 100 km viikon ja sen päälle otin nyt päättyneen viikon hyvinkin kevyesti.

Huomenna 5.12.2011 alkaa 12+1 viikon valmistautuminen kohti Thames Path 100 -kisaa, ja naputtelin Exceliin hienon suunnitelman. Tällaiset kaavailut eivät ole minulla koskaan toteutuneet, kaikenlaisia vaivoja ja muita kiireitä kun tulee väistämättä vastaan, mutta on kuitenkin hyvä tehdä suunnitelma josta voi sitten poiketa.

Ultrajuoksunumerologian kannattajana valitsin lähtökohdaksi mukavan pyöreän luvun 1000 km, jonka verran yritän ehtiä juoksemaan tulevien 12 viikon aikana. Rytmitin treenisuunnitelmani kolmen viikon pätkiin, joissa kahta kovempaa viikkoa seuraa yksi kevyempi. Treenien kappalemäärän aion pitää suhteellisen pienenä, 4-5 lenkkiä viikossa saa riittää yli 100 km viikoillekin. Kilometrit aion kerätä pääsääntöisesti kympin aamulenkkejä ja 20-35 km normilenkkejä juoksemalla, työmatkani on 35 km ja sitä on tarkoitus juoksennella kohtuullisen usein. Kuten ennekin, pidemmät lenkit juoksen niin että pidän noin puolen tunnin välein kävelytauon jolloin syön tai juon eväitä. Juoksuvauhti on aamulenkeillä tyypillisesti 5.10 - 5.30 min/km, ja pidemmillä lenkeillä 5.30-5.50 min/km jota kävelytauot vielä hidastavat. 

Tuossa alla on syksyn toteutuneet treenit, ja suunnitelma tuleville kolmelle kuukaudelle. Käytännössä rytmitykset tulevat elämään muiden kiireiden, mahdollisten vaivojen, säätilojen ja ihan vaan fiilisten mukaan, mutta jos onnistuisin saamaan tuleville 12 viikolla 100 tuntia treeniä kasaan niin sitten voisi lähteä luottavaisin mielin Thamesin rantaa juoksentelemaan.   

Thames Pathin jälkeen seuraava tavoite olisi ollut Dolichos Ultra Kreikassa toukokuun alussa, mutta nyt näyttää siltä että tämä reissu jää minulta tekemättä. Palautumisaika Thames Pathin jälkeen on alkanut vähän epäilyttää ja kun kalenteriin on alkanut kertyä aika paljon muutakin menoa keväälle, niin taitaa olla viisainta jättää 260 km kisan kokeileminen tuonnemmaksi.

53100 Lappeenranta Revisited

Kävin pikaisella Lappeenrannan keikalla, ohjelmassa oli saudiarabialais-sveitsiläis-suomalaista juhlimista perjantai-iltana ja nostalgia-henkinen aamulenkki lauantaina. Vireystila ei ollut lenkille lähtiessä aivan paras mahdollinen, mutta kuitenkin siedettävä. Edellisen illan shampanja- ja viinitarjoilut olivat sen verran tasokkaita (kiitos ja merci!), ettei niin jaloista juomista taida saada krapulaa syntymään vaikka yrittäisi.

Lähdin aamulenkille heti kahdeksan jälkeen Valtakadulta hotelli Cumuluksen edestä, ja suunnitelmani oli juoksennella ympäri kaupunkia ihan vaan sen mukaan minne jalat vie. Tässä reissun tunnelmia:

• 1-2 km: Luontevaa oli aloittaa lenkki rakuunamäeltä. Suuntasin kohti upseerikerhoa rakuunakivi kiertäen, ja jatkoin sieltä upeiden panssarivaunujen ohi kohti Helsingintietä.
• 3 km: Helsingintien alitettuani pääsin Rottakoulun maastoon, jossa kouluaikoina pidettiin maastojuoksukisoja ja kirjoitusten jälkeen ryömittiin rynnäkkökiväärin kanssa jäätyneissä panssarivaunun urissa.
• 4-7 km: Lentokentän ympäri kiertää pururata (vai onko se vaan latupohja) jossa oli mukava juoksennella, sauvakävelijöitäkin oli aika paljon samalla lenkillä. 
• 8-10 km: Lentoaseman takana ei ole enää sitä metsää jossa pidettiin luullakseni Lappeenrannan historian viimeiset rautatieläisten lasten hiihtokilpailut talvella 1971, eikä lentokentän kulmassakaan ollut sitä vanhaa rakennusta jossa lennokkikerhomme rakenteli Kiuruja ja Kuhia. Nerokkaasti nimetty ruokakauppa Tapuli lentokentän päässä oli vaihtanut nimeä, en muista uutta nimeä mutta kyllä se taisi olla vähemmän harjaanjohtava kuin vanha nimi.
• 11-12 km: Kesämäen koulun ei-kovin-energiatehokkaalta-vaikuttava arkkitehtuuri näytti olevan ennallaan, ja  seuraavaksi saavuinkin vanhoille kotikonnuilleni Tykkiin. Kadut olivat enimmäkseen vanhoilla paikoillaan mutta asfaltoituina, ja joitain taloja oli pistetty uusiksi. Kaikenlaisia nostalgisia ajatuksia pyöri päässä niissä maisemissa hölkytellessä. Armilan koulu näytti olevan ennallaan, mutta päädyssä asuneen talonmiehen bokseri Aki oli jättänyt vartiopaikallensa "Kiinteistössä on videovalvonta" -kyltin. Vanhan Armilan koulun alakerrassa ollut sivukirjasto oli näköjään suljettu, onneksi ehdin lukea sen tarjonnan jo 70-luvun alkuvuosina.
• 13-15 km: Ratakadulta tein pienen koukkauksen Keltun puolella, kunnes päätin loikkia metsän halki ja junaradan ylittäen Harapaisen puolelle. Niissä maisemissa olen mm. voittanut Armilan koulun 4. luokkien hiihtokilpailun ja muutamaa vuotta myöhemmin opiskellut keskioluen juomista. Lievää kaipuun kaljakorin kilinää olin kuulevinani jalkapallokentän ohittaessani, siellä joskus poikain kanssa jäähdyteltiin keppanapulloja ojan pohjalla ja katseltiin vallin päältä alasarjan potkupallomatseja.
• 16 km: Harapainen oli pian nähty, joten päätin suunnistaa kohti jäähallia. Reitinvalinta noudatti tietysti samaa reittiä jota kuljimme SaiPan peleihin 70-luvulla, ensin Lepolankatua ja sitten oikealle Juvakankadulle. Vanhaan hyvään aikaan Juvakankadun päästä alkoi metsä jossa käytiin koulun kanssa suunnistamassa, mutta eipä siellä nyt olisi paljoa mahtunut suunnistamaan kun rastien päällä on omakotitaloja.
• 17 km: Jäähallin parkkipaikka oli suunnilleen entisellä kohdallaan, mutta siellä taitaa olla nyt myös harjoitusjäähalleja ja iso tekojääratakin. Lappeenrannassa pelataan (jos jäädytys onnistui?!) tänä viikonloppuna veteraanien jääpalloturnaus, johon oli Veiterän lisäksi tulossa myös venäläisiä veteraanijoukkueita. Hotelli Cumuluksessa oli ainakin yksi joukkueellinen itänaapurin jääpalloilijoita, mutta joukossa oli niin tuhdissa kunnossa olleita tovereita että uskon erinomaisen liikunnaopettajani Esko Heltolan pyörittelevän heitä miten päin vaan. En tosin tiedä Lilen nykykuntoa, mutta toivottavasti luistelu sujuu vielä.
• 18-21 km: Jäähallin sivuutettuani ja SaiPan mainokset ihailtuani jatkoin matkaa eteenpäin. Lauritsalan suunnassa en ole kovin paljoa liikkunut, mutta keltamustan sydämen hakatessa mukavan maltillisia 125 lukemia päätin ulottaa lenkin Saimaan kanavalle asti. Suuntavaistoni ei ehkä ole ihan maailman paras, mutta Hakali-viittoja seuraamalla tiesin olevani oikealla tiellä.
• 22-23 km: Kanavalle päädyttyäni käännyin vasemmalle, ja kurvasin pikku hiljaa kohti Kaukaan tehtaita. Hakalin tietämillä kiinnitti huomiota että useammallakin pihalla tai kadunpätkällä treenattiin ilmaveivejä ja kliinisen viileitä sijoituksia ylämummoon. Olisin luullut että Hakalissa treenattaisiin myös fyysistä peliä, mutta ehkä ne treenit järjestetään vasta illemmalla.
• 24-27 km: Kaukaan tehtaan alueen läpi ei ole tainnut päästä kulkemaan enää aika moneen vuoteen, ja niinpä minäkin jouduin tekemään pitkän lenkin tehdasalueen kiertämiseksi. Vähän tästä aiheutui päänraapimista, mutta kartan perusteella reitinvalinta taisi olla optimaalinen.
• 28-29 km: Sairaalan ohi matka jatkui kohti Myllysaarta, jossa tuli muutama juhannuskin vietettyä, sekä siviilinä että ei-siviilinä. Viimeisten 30 vuoden aikana Myllysaareen on rakennettu lisää rakennuksia, ja mielestäni koko paikka on kutistunut noin puoleen entisestään. Tai sitten muistan väärin. Myllysaari ja SaiPa liittyvät toisiinsa sillä tavalla, että legendaarinen laitahyökkääjä Markku Eiskonen hukkui siellä eräiden mailanpainajaisten jälkeen, jos en ihan väärin muista. Nuoremmille lukijoille kerrottakoon vielä, että noin 70 vuotta sitten Myllysaaren yli vaappui savua tupruttanut venäläinen pommikone, joka putosi järveen Myllysaaren päässä. Kaikki Lappeenrannan pikkupojat ryntäsivät tietysti sitä ihmettelemään. No, minä en ollut siinä porukassa sentään mukana, mutta isäni oli.
• 30 km: Myllysaaren jälkeen päätin hilpaista rinnettä ylös katsomaan Kimpisen pururadan kunnon. Samalta se näytti ja tuntui kuin 70-luvullakin, mutta Kimpisen kentän 400 metrin radan väri on sentään päivitetty.
• 31 km: Kimpisen jälkeen jatkoin Raastuvankatua kohti keskustaa, ja Kirkkokadulla kurvasin alas oikealle kohti satamaa. Siitä on tullut käveltyä muutamankin kerran nuorena miehenä, mutta parannuksena vanhoihin aikoihin verrattuna jalkakäytävä on nyt tasainen alamäki. Niillä vanhoilla loivilla portailla oli aina kompastumisen vaara. Satamasta jatkoin ylös linnnoituksen valleille, joita on kovasti restauroitu. Ylhäällä Kristiinankadulla oli reipas markkinatunnelma, oikein harasoo meininki suorastaan.
• 32-33 km: Linnoituksen jälkeen kävin kurkkaamassa Pikisaaren asumuksia, ja jatkoin kohti Palloa. Huopatehtaankadulla ei ole Huopatehdasta ja Lapinkatu 4 ei ole enää siinä kunossa mihin se minun kesällä 1978 tekemäni maalausurakan jälkeen jäi, mutta tämä ei tullut minulle yllätyksenä. Liisankatu oli entisellään ja syke näytti nousseen hetkellisesti 150:een, ja Satulinnan paikalla oli edelleen joku tylsä kerrostalo. Satulinnaa en tosin ole itsekkään nähnyt kuin valokuvista. Se purettiin jo 1950-luvulla kun peltiseppä Niiranen sanoi ukille että tuon katon korjaaminen ei onnistu ikinä.
• 34 km: Lappeenrannan kirkossa pääsin ripille mutta eipä sen ohittaminen aiheuttanut suurempia mielenliikutuksia. Pienen koukkauksen jälkeen suuntasin takaisin hotellille.

Lenkki oli tasalaatuista ultraroskakilometrien keräilyä, aina puolen tunnin välein pidin parin minuutin kävelypaussin. Eväänä oli 2 x 2 dl Gainomaxia takin taskuissa, mikä oli litroissa mitattuna hiukan alakanttiin kun aikaa meni reilut kolme ja puoli tuntia. Tarkoitukseni oli hörppiä myös Cola-juomaa jossain matkan varrella, mutta unohdin rahat hotellille. Toisaalta tämä on hyvää treeniä ultrakisoja varten, joskus kisoissa joutuu pärjäämään hetkellisesti vähemmällä juomisella. Myös rasvanpolttomekanismin toiminta on ultrajuoksussa matkan jatkumisen kannalta elintärkeää, ja sitäkin tässä tuli treenattua mukavasti.

Alla olevassa kartassa näkyy GPS:n tallentama reitti:

Lopuksi kerrottakoon, että lokakuun treenien saldo oli 212 km juoksua ja 9 tuntia cross traineria. Krossarin polkeminen ei kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiin, mutta selkävaivan takia jouduin muutaman päivän ajan rajoittamaan juoksua. Mutta sainpahan katsottua Dr Housen viidennen tuotantokauden loppuun, nyt minulla alkaa olla myös lumbaaripunktion toteutus hallinnassa.

Treeni kohti kevään kisoja jatkuu vanhaan malliin, ja marraskussa yritän saada kasaan mielellään noin 300 km juoksua. Työ- ym. kiireet sotkevat välillä treenaamista, ja vasemman jalan etuvarpaan kipristely sekä lonkankoukistajien kiristely häiritsevät ajoittain, mutta muuten juoksu kulkee kohtuullisen mukavasti.

Ai niin, pari kulinaarista kommenttia vielä. Perjantai-iltana nautittiin Ravintola Wolkoffin erinomaisesta tarjoilusta, ja lauantaina lähtiessäni kohti kotia huipensin matkan kulinaarisen annin nauttimalla pizzan Kourulan Cup-Kahvilassa. Luotettavat lähteet olivat nimittäin kertoneet minulle, että sieltä saa yhtä hyvää pizzaa kuin Adriano Barista 1970-luvun lopulla. Vaikka olin vähän epäileväinen, niin kyllä Cup-Kahvilan pizza oli hyvin lähellä reilun 30 vuoden takaista Adriano Barin pizzaa! Voi olla että Cup-Kahvila ei pääse ihan samalle tasolle, mutta varsinkin pohja oli parasta mitä olen maistanut noin 30 vuoteen. Myös päällyste oli hyvää, mutta sen tarkempi analysoiminen täytyy jättää toiseen kertaan.

Syyskuu

Syyskuu on nyt paketissa, ja harjoituspäiväkirjasta löytyy 215 km juoksua. Se ei ole kummoinen määrä, mutta olen silti tyytyväinen. Se on nimittäin korkein km-lukemani sitten viime tammikuun, ja kuitenkin se on vähemmän kuin mitä tulen juoksemaan loka-, marras- ja joulukuussa.

Olin kaavaillut syyskuulle noin 250 km annosta, mutta jouduin kertaalleen hiukan keventelemään saadakseni varman päälle hoidettua lievät ylirasitusoireet. Juoksun määristä ei näitä oireita voi syyttää, vaan syyllinen oli yksi minimalistisen pieni vauhtihurjastelu. Intouduin eräällä aamulenkillä kokeilemaan että mikä mahtaa olla maksimisykkeeni nykyisin, ja niinpä ryntäsin 5 km alkuverryttelyn jälkeen 3 km vähän vauhdikkaammin. Puskin reippaaseen vastatuuleen hiukan päälle 4 min/km vauhtia, ja lopussa vähän lujempaa saadakseni sykkeen ylös, maksimisyke oli 176. Tuntuma oli kohtuullisen hyvä, varsinkin kun ottaa huomioon kaikenlaisen vauhtikestävyysharjoittelun täydellisen puuttumisen, mutta tästä cooper-testin tyylisestä rutistuksesta seurasi leposykkeiden jumiutuminen noin 50 lukemiin.

Tämän rutistuksen olisin tietysti voinut jättää tekemättäkin, mutta eiköhän tämä ollut ihan sopiva aika tuollaiselle kokeilulle. Tuli kerralla selväksi, että yli puolen vuosisadan ikä ja kevyehkö harjoittelupohja yhdessä tarkoittavat että tehotreenien ja -testienkin kanssa pitää olla tosi varovainen. Niinpä päätin lopullisesti että en osallistu tänä vuonna mihinkään juoksukilpailuun, en edes lyhyisiin kisoihin. En tarvitse ensi vuoden tavoitekisoissani vauhtikestävyyttä, joten turha sitä on treenatakaan.

Peruskuntokauteeni liitty olennaisena osana perskuntokausi. Olen panostanut säännölliseen venyttelyyn ja jumppaan saadakseni kaikki perslihakseni (piriformis ja gluteukset) hyvään kuntoon, ja sillä rintamalla onkin tapahtunut ilahduttavaa edistystä. Tällä hetkellä persoireet ovat hyvin vähäiset, suuri haaste on muistaa jatkaa venyttelyä myös sen jälkeen kun akuutit oireet katoavat. Olen myös harrastanut painonhallintaa aika menestyksekkäästi, puoli kiloa/viikko on paino putoillut viime aikoina. Mutta vaakan näytön ensimmäinen lukema on edelleen 8, joten sillä rintamalla riittää urakkaa jatkossakin.

Taas on Spartathlon juostu, ja tällä kertaa 8 suomalaista selvisi maaliin, isot onnittelut kaikille! SUL uutisoi Spartathlonin jälleen kerran ansiokkaasti, ja kisan aikaisista tunnelmista ja spekulaatioista voi lukea lisää Juoksufoorumista. Jos Spartathlon tuntuu liian tasaiselta, lyhyeltä ja muutenkin helpolta, niin suosittelen tutustumista Janne Marinin blogiin, sieltä löytyy tarinaa ja hienoja kuvia hiukan vaativammista kisoista.

Peruskuntokausi

Juoksu kulkee taas kohtuullisesti, ja menneistä virheistä viisastuneena pyrin nyt välttäämään ylilyöntejä ja keskityn vain pohjan rakentamiseen vuodelle 2012. Nuorempana (eli vähän päälle 4-kymppisenä) pystyin mm. juoksemaan ex tempore yli 200 km harjoitusviikon, ja kunto tuntui sen jälkeen vain paranevan. Nyt tuollaisesta tempauksesta olisi todennäköisenä seurauksena ylirasitustila ja jalkavaivoja. Niinpä olen vakaasti päättänyt vastustaa kiusausta, ja ehdottomasti en lähde juoksemaan mitään ultrakisaa tänä syksynä. Keskityn vain siihen, että olisin joulukuun alussa valmis aloittamaan hiukan määrätietoisemman treenin kohta Thames Pathia.

Touko-kesäkuun vaikeuksilleni on muuten löytynyt mielenkiintoinen selitys. Silloinhan minulla oli perinteisen itseaiheutetun ylikuntoilusta johtuvan liikarasituksen oireet: Lenkille ei jaksanut lähteä, ja jos lähti niin alle 6 min/km vauhti tuntui jo äärimmäiseltä raastamiselta. Kolmen viikon totaalilepokaan ei juuri auttanut. Tilanne oli siinä mielessä outo, että näitä oireita edeltänyt harjoitteluni oli niin kevyttä että siitä ei pitäisi ylirasitusta syntyä.

Kävinpä sitten lääkärilläkin, ja verikokeiden mukaan kilpirauhasarvot olivat hiukan yläkantissa. Tämä olisi saattanut johtua satunnaisesta heilunnasta tai mittausvirheestäkin, joten menin muutaman viikon päästä uusintakokeisiin. Niiden mukaan kilpirauhasarvo oli laskenut hiukan, mutta oli edelleen lähellä luvallisten lukemien ylälaitaa. Lääkärin kanssa jutustellessa muistin yht´äkkiä, että minullahan oli ollut touko-kesäkuussa ikävä "hammassärky", jonka takia kävin kaksi kertaa hammaslääkärilläkin. Mitään vikaa ei hampaista löytynyt edes röntgen-kuvissa, oikealla puolella leukaperässä tuntunut kipu jäi siis arvoitukseksi. En myöskään pystynyt kohdistamaan kipua mihinkään tiettyyn hampaaseen, tuntemukset olivat vain "takahampaiden suunnalla".

Tässä vaiheessa tohtori Watson teki johtopäätöksen: Sekä verikokeiden mittaustulokset että takahampaiden tietämillä olleet oireet täsmäävät mainiosti akuuttiin kilpirauhasvaivaan, joka oli heinäkuussa jo paranemaan päin. Kyseessä on autoimmunologinen ilmiö, jolle ei sen kummempaa syytä yleensä löydy. Nyt vain tarkkaillaan tilannetta ja marraskuussa katsotaan seuraavan kerran että miltä veriarvot näyttävät. Mainio juttu että asia selvisi, mutta vähän harmittaa että en itse ymmärtänyt jo aiemmin hakea ratkaisua autoimmunologiselta puolelta. Lääketieteellisen alan pätevyyteni perustuu täysin Dr Housen oppeihin, mutta kyllä ahkeran House DVD:iden katselun jälkeen pitäisi intubointien lisäksi myös autoimmunologisten asioiden olla paremmin hallinnassa.

Vielä pari kommenttia syksyn suunnitelmistani. Panostan rauhalliseen kilometrien keräilyyn ja lihashuoltoon, harjoittelun määrät eivät ole vielä kovin merkittäviä. Syyskuussa olen ajatellut juoksevani noin 250 km, lokakuussa ehkä lähemmäs 300 km ja marraskuussa yli 300 km. Jokaiseen viikkoon mahtuu kaksi tai kolme täysin juoksutonta päivää, ja mahdollisia ylirasitusoireita monitoroin paranoidisen tarkasti. Leposykkeeni on nyt aamuisin hiukan päälle 40, ja lepopäivän plus nukutun yön jälkeen syke on pari kertaa ollut jopa 39. Tilanne on siis hyvä, ja sykkeiden jääminen lähemmäksi 50 lukemia aiheuttaisi välittömästi treeniohjelman kevennyksen.

Laitan tähän loppuun Sports Trackerista peräisin olevat kuvatukset tämän aamun mukavasti menneestä lenkistä. Matkaa kertyi (hiukan hortoilevan GPS:n mukaan) 26,9 km, ja neljän kävelypätkän hidastama keskivauhti oli 5.49 min/km. Syke pysyi mukavasti 120 molemmin puolin, ja tankkaukseksi aamulla syöty yksi banaani sekä matkaeväänä ollut pullollinen Lidlin urheilujuomaa riittivät hyvin polttoaineeksi. Tai toivottavasti banaanin ja Freeway Power Generation -voimajuoman lisäksi paloi myös vähän läskiä. Tällaisella kevytlenkkeilyllä mennään kohti talvea, asfalttinylkkyilyn lisäksi tarkoitus on käydä jonkin verran juoksemassa myös maastolenkkejä

UTMB ja muuta turhuutta

Mont Blanc on Länsi-Euroopan korkein vuori, ja viime viikonloppuna niissä maisemissa juostiin neljä erillistä juoksutapahtumaa. Kaikkien kisojen järjestäjä on North Face, eli urheilutekstiilien myyminen on organisaattorin pirullinen taka-ajatus, mutta itse tapahtuma on kuitenkin ymmärtääkseni tervehenkinen ultrajuoksutapahtuma. Rahallisesti arvokkaita palkintoja ei jaeta, ja homma pyörii tuhansien vapaaehtoisten työpanoksen varassa.

Noin 166 kilometrin pituinen Ultra-Trail du Tour du Mont-Blanc eli kavereiden kesken UTMB on se alkuperäinen Mont Blancin kierros, ja osallistujamäärien jatkuvan kasvun takia nykyään järjestetään myös lyhyemmät Courmayeur - Champex - Chamonix (CCC) ja Sur les Traces des Ducs de Savoie (TDS) -juoksut. Neljäs kisa on perus-UTMB:hen verrattuna hiukan extreemimpi tapaus La Petite Trotte à Léon eli PTL, siinä juostaan ja vuorikiipeillään viiden vuorokauden aikana yli 300 kilometrin lenkki jossa on korkeuseroa yli 25 km. Seurakaverini Juha ja Janne kiersivät viime viikolla menestyksekkäästi PTL:n, tämän reissun kuulumisia ja henkeäsalpaavia kuvia voitte aikanaan katsella Jannen blogista.

Kuten olen aiemminkin moneen kertaan kirjoittanut, olen pohjimmiltani asfalttinylkky eivätkä alppijuoksut ole minua varten. Kyllä sitä terve ihminen keksii elokuun lopussa järkevämpääkin tekemistä kuin tasapainoilla henkensä kaupalla vuorenrinteessä.

Suhtaudun UTMB:hen niin välinpitämättömästi, että 2010 keväällä Nemea-Olympia -juoksusta saamieni kolmen UTMB-pisteen vanheneminen ei harmita ollenkaan. UTMB:lle pääsemiseksi pitää nimittäin olle vähintään 5 UTMB-pistettä kerättynä, eikä sen jälkeenkään ole ollenkaan varmaa että kisaan pääsee mukaan. Ensi kevään suunnitelmissani olevan Thames Pathin juoksemisesta saisi kaksi UTMB-pistettä, mutta silläkään ei ole mitään väliä koska minä en niitä pisteitä tarvitse.

Youtubessa on paljon videoita alppimaisemista, tuosta alta löytyy helikopterikuvaa tämän vuoden UTMB:stä. Maisemat on kieltämättä hienot, mutta niitähän on helpointa ja mukavinta katsoa tietokoneen näytöltä, vai mitä. Onhan?




Menneen kesän juoksuistani ei ole tällä hetkellä kovin paljoa kerrottavaa. Kilometrejä on kertynyt vähän mutta säästeliäästi, mutta parempaan päin ollaan menossa koko ajan. Eiköhän tässä ensi kevääksi kuntoon päästä.

Ai niin... UTMB:ssä kuulema lähes kaikki Kilian Jornetia hitaammat menijät ja varsinkin asfalttinylkyt käyttävät sauvoja jyrkimmillä osuuksilla. Yksi kaveri pyysi kysymään, että millaiset sauvat siellä pitäisi olla, voiko sellaisiin teleskooppisauvoihin luottaa, joita tämä kaveri oli nähnyt Nove Collissa keskieurooppalaisten käyttävän?

Lenkki viikossa, kaksi parhaassa

Otsikon mukainen harjoitusmetodi on ollut käytössäni kesän ajan, ja kunto huononee tasaisella tahdilla. Jalat ovat kunnossa mutta muuten on ollut niin voimaton olo että olen katsonut viisaimmaksi panostaa lepäilyyn. Oireet ovat kuin perinteisessä ylikunnossa, mutta tämän vuoden treenimäärillä ei kyllä ylirastustilaa voi saada mitenkään syntymään. Lääkärissäkin kävin, mutta ei veriarvoista löytynyt mitään ihmeellistä, hemoglobiini ja tulehdusarvot olivat ihan kohdallaan. Otan siis edelleen kevyesti, ja luotan siihen että syksymmällä juoksu alkaa taas kulkea.

Pari viikkoa sitten pistäydyttiin Kreetalla, ja siellä juoksemani pari juoksulenkkiä kulkivat yllättävän mukavasti. Lämpöä oli päälle 30 astetta, mutta siitäkään ei ollut haittaa, kun lenkin aloitus- ja lopetuspisteet olivat Välimeressä. Asfaltti oli niin kuumaa että ASICS-2160 -kenkien kantapäät muuttuivat lenkkien lopulla pehmeiksi, vaikka Badwaterin lämpölukemista jäätiinkin kauaksi.

Kreetan reissulla käytiin myös katsomassa Samarian rotkoa, ja olihan se hieno paikka. Mahtavista maisemista sai nauttia koko 16 kilometrin matkan, ja röykkyisillä poluilla marssiminen tarjosi jaloille sen verran poikkeavaa ärsykettä että seuraavana päivänä reidet olivat lievästi jumissa. Mutta hyvin retkestä selvittiin, myös Siiri 11-v, jonka aiempi "kestävyysurheiluennätys" oli noin 4 kilometrin yhtämittainen kävely asfaltilla. Tästä voisi tehdä sellaisen johtopäätöksen että ei terveen ihmisen tarvitse "pitkiä" matkoja pelätä, matka ei tapa vaan vauhti. Meillä meni 16 km matkaan aikaa vajaat 6 tuntia johon sisältyi ainakin tunnin verran taukoja, ja sen päälle käveltiin vielä pari kilometriä Agia Roumeliin.

Samarian rotkossa näkyi Siiriä pienempiäkin retkeilijöitä. Erityisesti kiinnitti huomiota arviolta kuuden vuoden ikäinen mahdollisesti espanjalainen tyttö, joka oli vanhempiensa kanssa reissussa. Vähän ennen Samarian kylää ihmettelin, kun tosi pieni tyttö oli jäänyt polun sivuun tutkimaan joitain kukkia tai perhosia, ja vanhemmat menivät ainakin 50 metriä edellä. Sitten äitinsä huikkasi jotain, ja eskari-ikäiseltä näyttänyt tyttö hilpaisi nalle kainalossaan reippaaseen juoksuun kivikkoisella polulla. Vanhemmat saavutettuaan tyttö jatkoi juoksenteluaan samalla vauhdilla vielä pidemmälle eteenpäin, mitäs sitä pysäyttelemään kun on vauhtiin päässyt. Siinä oli liikkumisen riemua malliksi kaikille asiaan vakavammin suhtautuville!

Loppuvuodelle minulla ei ole muita juoksusuunnitelmia kuin lenkkipoluille palaaminen. JOS kaikki menisi hyvin ja saisin itseni syksyllä kohtuulliseen kuntoon, niin alustavasti olen harkinnut maaliskuun alussa Englannissa juostavaa Thames Path 100 mailin juoksua. Joku Englannissa juostava ultra on ollut minulla pitkään toiveissa, ja tämä voisi olla sopivan kevyt vaihtoehto. Reitti seurailee Thamesin vartta, joten korkeuseroja ei juuri ole eikä eksymistä tarvitse pelätä, ja aikaa on käytettävissä 30 tuntia. Toki sääolosuhteet ovat Brittein saarilla aina arvaamattomat ja kaatosateen yllättäessä juoksu saattaa kallistua mutapainin puolelle, mutta sehän olisi vaan mielenkiintoista.

JOS saisin itseni kuntoon talvella ja JOS Thames Path menisi hyvin ja JOS näyttäisi siltä että voisin olla toukokuussa kohtuullisessa kunnossa, niin sitten voisin harkita myös Grand Union Canal Racea tai vielä suunnitteluvaiheessa olevaa Dolichos Delphi-Olympia -juoksua. Mutta ei mennä asioiden edellä, harjoitusohjelmassani on tänään ja huomenna lepoa, ja tästä ohjelmasta aion pitää tiukasti kiinni.

Viime vuoden kevään Nemea-Olympia -juoksun reitistä lupasin laatia selvityksen, mutta se jäi viime kesänä tekemättä. Yritän saada kirjoitettua sen joskus syksyn aikana, siltä varalta että joku on lähdössä ko. kisaa juoksemaan ensi toukokuussa.

Juoksuvuosi 2011: Pyyhe kehään

Eipä tullut vuodesta 2011 kummoista juoksuvuotta minulle, heitin pyyhkeen kehään. Talvella kävin rämpimässä Espoossa 24 tunnin juoksua 100 km verran ennen keskeytystä, ja muista kisastarteista ei ole tietoa. Kalenteriin merkatut Bodominjärven ultraintervallin ja Spartathlonin olen peruuttanut omalta osaltani, ja en ole toistaiseksi jaksanut suuunnitella syksylle mitään pienempiäkään tavoitteita.

Touko-kesäkuussa olen tehnyt enimmäkseen muita asioita kuin treenannut. Mitättömistä treenimääristä huolimatta toukokuussa alkoi tulla ylirasituksen oireita, ja päätin huilata niin kauan kunnes olo on taas virkeä ja lenkille on pakko päästä. Täydellistä taukoa kesti kolme viikkoa, ja sen jälkeenkin on meno ollut nihkeää. Vasemman jalan jalkaterä/varpaat aihettavat edelleen ongelmia, eikä vasemman puolen gluteus minimus ja oikea lonkkakaan ole ihan parhaassa iskussa. Tähän kun yhdistetään elo-syyskuulla odotettavissa olevat työkiireet, niin päättelin että riittävään Spartathlon-kuntoon pääseminen ei ole todennäköistä. Luusalon Mikon ultra-intervalli olisi kyllä ollut oikein mukava kokeilu, mutta siihen kohtaan heinäkuuta kalenteriini ilmestyi lomamatka.

Näin kaatuivat suuret suunnitelmat, mutta harmituksen määrä on yllättävän maltillinen. Ehkä spartathlonitis-virus on hellittäämässä otettaan minussa, tai on ainakin latentti-vaiheessa. Juoksukunnolleni tai sen ajoittaiselle puutteelle voisi löytyä myös numerologinen selitys: parilliset vuosiluvut ovat aina olleet urallani menestyksekkämpiä kuin parittomat vuosiluvut. Tässä todisteaineisto:

• 2002: Elämäni ensimmäinen maraton, vähäisellä harjoittelulla maaliin asti Tukholman helteessä
• 2003: Ei kisoja
• 2004: Elämäni ensimmäinen 100 km kisa, Masokistin Unelma aikaan 10:58:03
• 2005: Kovista odotuksista huolimatta 100 km aika parani vain parilla minuutilla
• 2006: Alkuvuodesta pari vaatimattomampaa kisaa, mutta Masokistin Unelmassa THE aikaraja rikki kun 100 km meni aikaan 10:24:00. Näiden lisäksi tilastoihin jäivät edelleen voimassa olevat ennätykseni ½.maratonilla (1:25:55) ja maratonilla (3:09:59), sen jälkeen en ole pikamatkoja juossutkaan.
• 2007: Lohjan 12h juoksu alle tavoitteen, Bornhomin 24h täysin pieleen, Spartathlonissa keskeytys
• 2008: Nove Colli maaliin, Spartathlon maaliin
• 2009: Spartathlon keskeytys
• 2010: Nemea-Olympia -juoksu maaliin
• 2011: Espoon 24h huonosti treenanneena kunnon mukainen suoritus eli täysin pieleen
• 2012: ?

Kesän 2011 tavoitteeni on nyt vain ja ainoastaan juoksennella sen verran kuin mukavalta tuntuu. Kesälomareissulla voisin käydä juoksemassa Samarian rotkon läpi, mutta jos Välimeressä lilluminen tuntuu houkuttelevammalta niin sitten panostan Välimeressä lillumiseen. 

Huhtikuu

Huhtikuun teemana oli juoksemaan totuttelu. Määrät ovat olleet aika pieniä eli keskimäärin 50 km/viikko, tarkoitukseni oli toki juosta hiukan enemmänkin mutta muita kiireitä on ollut niin paljon ettei lenkille ole ehtinyt. Tilanne on kuitenkin kohtuullisen hyvä, sillä nyt onkin syytä edetä maltilla ettei parin viime vuoden aikana tutuksi tulleita ylikunto-oireita tai muita vammoja tarvitsisi kokea kesän aikana. Ylikuntoa eli ylirasitusta yritän pitää loitolla rajoittamalla lenkkien määrää ja/tai vauhtia sekä ja syömällä hyvin, ja vammaosaston ennaltaehkäisyssä pääpaino on venyttelyllä ja (valitettavasti enimmäkseen suunnitteluvaiheessa olevalla) lihaskunnon parantamisella.

Tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä., juoksu kulkee mukavasti ja lenkkivauhteja joudun suorastaan säännöstelemään. Jalat tykkäisivät viedä alle 5 minuutin km-vauhdillakin, mutta mitäpä minä maraton-tyyppisellä vauhtikestävyydellä tekisin kun tavoite on Spartathlonissa. Pieniä pätkiä kannattaa toki juosta nopeamminkin juoksuväljyyden ylläpitömiseksi, mutta pidemmät vk-lenkit johtavat minulla yleensä hetkelliseen vauhdin paranemiseen ja pian sen jälkeen ylikuntoon, tätäkin aihetta on tullut opiskeltua pari kertaa.

Jalat tuntuvat kestävän juoksua mukavasti, tosin pitkään vaivannut Gluteus Minimus eli pieni pakaralihas jumittaa edelleen lievästi vasemmalla puolella mutta ei se juoksua haittaa ollenkaan. Yritän jyrätä lihaksen auki superpallo-menetelmällä, mutta jos se ei toimi niin sitten raahaan perseeni tohtori Timgrenin piikitettäväksi.

Kiusallisin juoksuun liittyvä ongelmani on edelleen vasemman jalan etuvarpaan kipristely. Tämäkään vaiva ei estä juoksemista, mutta ajoittain juoksunautinto häiriintyy kun tuntuu että varvas on ihan kaksin kerroin. Olen kokeillut etuvarpaan teippaamista kiinni suorempana pysyvään keskivarpaaseen, ja voi olla että joitain muitakin innovaatioita täytyy vielä kehitellä. Mutta eiköhän tämä homma korjaannu ajan mittaan.

Spartathloniin siis tähdätään, ja vuoden 2012 suunnitelmiakin on jo tehty. Ensi vuoden keväälle olin ajatellut ensisijaisesti Englannissa juostavaa Grand Union Canal Racea, ja sen vaihtoehtoina olisivat olleet  Sakura Michi huhtikuussa tai Balaton Ultra kesäkuussa. However, Olympia-juoksun järjestäjä Effie ilmoitti että ensi vuoden toukokuussa järjestettäisiinkin mahdollisesti uusi 220 km pituinen Delfi -Olympia -juoksu. Asiaan liittyy vielä epävarmuuksia, mutta jos tuollainen tapahtuma järjestetään niin kyllähän minä sinne haluaisin päästä mukaan!

=160=

Otsikossa näkyy Spartathlonin lähtönumeroni, viime viikolla sain Ateenasta kuittauksen että ilmoittautumispaperini ovat tulleet perille. Aikomukseni on siis olla Akropoliksella perjantaina 30.9. klo 7.00 valmiina starttaamaan kohti Spartaa. Muitakin kisoja oli harkinnassa, mutta pähkäilyn jälkeen päätin että Spartathlonin maaliin juokseminen on tämän vuoden ainoa tavoite ja muut mahdolliset kisastartit ovat vain osa Spartathlon-treeniä.

Spartathlonin lisäksi kalenteriini on merkattu myös Luusalon Mikon järjestämä Bodominjärven 8 x 13 km ultraintervalli heinäkuun alussa. Se on varmasti hyvää valmistautumista Kreikan reissua varten, ja muutenkin mielenkiintoinen kokeilu. Lisäksi juoksen luultavasti joitain lyhyempiä kisoja, mutta niistä teen päätöksiä päivän kunnon ja fiiliksen mukaan.

Koska Spartathlon on niin pitkä ja rasittava kisa, siihen on valmistauduttava huolellisesti ja perusteellisesti. Tällä kertaa päätin jaksottaa valmistautumiseni 2 x 12 viikon jaksoon. Huhti-touko-kesäkuussa yritän treenata pohjakuntoni sellaiseksi, että juhannuksen jälkeen kunto olisi kohtuullisen kova. Siitä olisi sitten hyvä aloittaa nousujohteisen kolmen kuukauden harjoitusputki jossa treenin määrä nousisi vähintään 120 tuntiin.

Helmi-maaliskuun juoksut ovat jääneet minulla aika vähälle. Helmikuun flunssaputken helpotettua on kiusana ollut työkiireistä johtuva ajanpuute, mutta eiköhän tässä pikku hiljaa päästä treenaamisen makuun. Tällä hetkellä ei mainittavia vaivoja ole, mutta viime kesän ja syksyn (sekä Espoon 24h juoksun) pilanneet lonkka-persevaivat tuntuvat taustalla sen verran että venyttelyyn ja lihashuoltoon on syytä panostaa.

Pientä ongelmaa on ollut myös vasemman jalan etuvarpaan kanssa, sillä on nyt taipumusta taittua juostessa alas päin ja sen seurauksena kynsi ei siinä kauaa viihdy. Tämä varvasongelma on ilmeisesti plantaari-faskiitin hoidossa käytetyn yötuen sivuvaikutus, faskiitti kyllä parani mutta varpaiden venytys "ylös päin" taisi lisätä etuvarpaan nivelten liikuvuutta juoksemisen kannalta ei-toivotulla tavalla. Onneksi tästä ei ole kovin suurta haittaa juoksemiselle, ja eiköhän se varvas asetu aloilleen kun tarjotaan hoidoksi riittoisasti annosteltuja kilometrejä.

E24 - Soitellen sotaan

Eipä mennyt putkeen Espoon 24 tunnin juoksu. Ajatus oli päästä jonnekin 160 - 180 - 200 kilometrin lukemille, mutta lopputulokseksi jäi vaatimaton 102,851 kilometriä. Jos tästä jotain positiivista yrittää löytää, niin tämä oli elämäni neljästoista ultrajuoksukisa ja kaikissa (pieleen menneissäkin) yrityksissä on matkaa kertynyt vähintään 100 kilometriä. Plussan puolelle on laskettava myös Esport Arenalla ollut hieno tunnelma ja erinomainen tulostaso, Suomen ultrajuoksun taso nousee kohisten!  

Itse en ole jaksanut pitää listaa omista juoksuistani, mutta ei se ole tarpeenkaan kun Deutsche Ultramarathon Vereinigung hoitaa tilastoinnin saksalaisella täsmällisyydellä. Linkin takana olevasta D-U-V:n listasta löytyy koko ultrajuoksuhistoriani, sieltä puuttuu vain kaksi Spartathlon keskeytystäni sekä viime viikonlopun tulos.

Mikä meni Esport Arenalla pieleen? Perimmäinen syy on tietysti huono kunto, jalat eivät kestäneet kaarrejuoksua. Olisi pitänyt ehtiä juoksemaan enemmän ja olisi pitänyt ehtiä treenaamaan myös 400 metrin radalla. Tällainen kevyt "soitellen sotaan" -valmistautuminen on riittänyt minulla pari kertaa yllättävän hyvään suoritukseen (Nove Colli 2008 ja Nemea-Olympia 2010), mutta tällä kertaa homma ei toiminut.

Suunnitelmani oli lähteä liikkeelle normaalia ~5.40 min/km lenkkivauhtiani, joka puolen tunnin välein tapahtuvien ruokailu/juomailu -kävelyjen kanssa tasoittuisi noin 6.00 min/km menoksi. Tämän vauhdin ylläpitäminen johtaisi 240 km lopputulokseen, mutta minulle paremmin sopiva tasaisesti hiipuva vauhdinjako olisi voinut riittää neljänneksittäin jaettuna 58 + 53 + 48 + 41 = 200 km tulokseen. Tällä systeemillä olisi lopussa saanut jo kävellä aika paljon, mutta kuten ultrajuoksussa usein tapahtuu, teorian soveltaminen käytäntöön ei ole aina helppoa! Varasuunnitelma oli keventää neljännekset 55 + 50 + 40 + 35 = 180 km aikatauluksi, mutta sekin oli minulle liian kova tavoite.

Juoksu lähti liikkeelle oikein mukavasti, ja ensimmäiset pienet ongelmat tulivat noin 5 tunnin juoksun jälkeen. Oikean jalan keskivarpaaseen tullut rakkula vaati hoitoa, mutta puhkaisun, puhdistamisen ja paketoinnin jälkeen siitä ei ollut enää juoksun aikana mitään vaivaa. Thank you, Dr Stanley! Myös oikea lonkka oireili lievästi, mutta pikainen hieronta sekä heti sen jälkeen tehty suunnan muutos auttoivat tässä asiassa.

Tässä vaiheessa juoksuvauhti alkoi tietenkin hidastua, mutta merkittäviä ongelmia ei kuitenkaan ollut. Eniten päänvaivaa aiheutti tässä vaiheessa yllättäen elektroniikka. Kuuden jälkeen yritin kuunnella SaiPa - Tappara -ottelun selostusta nettiradion kautta, mutta käveltyäni pari kierrosta nettiyhteyksiä säätäen päädyin lopulta kuuntelemaan jääkiekkoasiat YLEn FM-kanavan kautta. Ja ihan hyvinhän SaiPalle kävikin.

Seuraavaksi oli vuorossa mp3-soittimen käyttöönotto. Olin hakenut edellisellä viikolla Clas Ohlsonilta halvan soittimen johon olin ladannut Procol Harumin tuotannon hyvässä järjestyksessä.Soittimen käyttäminen oli kaikkea muuta kuin helppoa, ja kun lopulta sain musiikin soimaan, soitin päätti pistää kappaleet mielivaltaiseen järjestykseen. No, hyviä biisejähän ne oli myös sikin sokin kuunneltuna. Mainittakoon että tohtori Toh Tampereelta epäili, että myöhemmin iskeneet vatsavaivat olisivat olleet seurausta nimenomaan sekaisin nautitusta Procol Harumista. Mielenkiintoinen teoria!

Ongelmat iskivät noin 10 tunnin kohdalla. Oikean etureiden yläosa ja lonkka alkoivat taas vaivata, ja edessä häämöttänyt suunnanvaihdos alkoi hiukan huolestuttaa. Vastapäivään juokseminen eli vasemmalle kurvaaminen oli lonkkavaivan kanssa helpompaa kuin oikealle kurvaaminen, ja kävinkin ennen puolta yötä kaksi kertaa hieronnassa. Jälkimmäisen hieronnan aikoihin vatsavaivat alkoivat pahentua, vatsan sisältö tuli ulos melkoisen vauhdikkaasti joko ylä tai alakautta. Jopa yleensä vatsan rauhoittamiseen sopiva Elovena-kaurapuuro hujahti elimistön läpi kahden kierroksen aikana, ja tällaisten tyhjennysten jälkeen oli vähän pidempi lepotauko paikallaan.

Puolen yön suunnanvaihdoksen aikaan kampesin itseni taas radalle, ja silloin oli vitsit vähissä. Olin ottanut kaksi ibuprofeenia, mutta siitä huolimatta kipu oli melkoinen. Lepäilyn jäykistämin jaloin kävelykin oli yhtä tuskaa, eikä tyhjän vatsan aiheuttama energiavaje auttanut asiassa. Suunnanmuutoksen jälkeen lähdettiin etenemään myötäpäivään, ja tilanne muuttui entistä hankalammaksi, kaarteessa kävely oikealle kurvaten oli niin vaikeaa että jouduin pitämään kesken kävelyn pari lepuutustaukoa per kaarre. Siinä vaiheessa totesin, että eiköhän tämä ollut tässä.

Nyt on ollut viikko aikaa kypsytellä asioita, ja tällaisia johtopäätöksiän ja huomioita olen tehnyt:

• Ennen juoksua vaivannut plantaari faskiitti ei ollut suuri ongelma. Ensimmäisten tuntien aikana se kyllä tuntui ajoittain, mutta ei edes hidastanut juoksua missään vaiheessa. Kuuden tunnin jälkeen en enää muistanut koko vaivaa. 
• Jalkaterät selvisivät muutenkin hyvin, ainoastaan oikean jalan keskimmäisten varpaiden kynnet lähtevät taas kerran. Mutta tämä on minulle tuttua, juoksun lopputulokseen asialla ei ollut vaikutusta.
• Polvet ja nilkat kestivät hyvin Arenan kovan alustan vähäisistä harjoituskilometreistä huolimatta. Tietysti tilanne olisi ollut toinen jos olisin pystynyt jatkamaan täyden ajan.
• Oikea etureisi ja lonkka jumittuivat niin pahasti että vastaavasta minulla ei ole aiempaa kokemusta. Kyllä reidet ovat olleet lujilla esim. Lohjan Citymarketin parkkihallin 12h juoksuissa, mutta siellä tilanne on ollut pahimmillaankin vain sellainen että juokseminen on ollut vaikeaa mutta käveleminen on sentään onnistunut. Hierojatkin ihmettelivät, että kuinka voi oikean puolen ulkoreisi olla kireä kuin viulunkieli, kun vasen puoli oli samaan aikaan ihan ok. No, kaarrejuoksuhan tämän takana tietysti oli, yhdistettynä vähäisiin harjoituskilometreihin ja huonoon lihaskuntoon.
• Vatsa meni sekaisin. Näiltä vaivoilta olen viime vuosina välttynyt, mutta nyt meni joku pieleen. Olin ehkä luottanut liikaa Kreikan ja Italian juoksuissa hyvin toimivaan sekakäyttöön, siellä on kaikilla huoltopisteillä omanlaisensa eväät, ja siitä sitten valitsen parhaalta näyttävät vaihtoehdot. Kyllä E24:nkin huoltopöytä oli hyvin varustettu, mutta yllättäen valikoima pysyi joka kierroksella lähes samana! Join ehkä hiukan liikaa mustikakeittoa ja Gainomaxia, ja mahdollisesti (harjoituslenkeillä hyvin toimineet) Sponserin geelit eivät sittenkään sovi vatsalleni näin pitkissä suorituksissa.
• Päätin keskeyttää vaikka jalat vielä liikkuivat, siis pää petti? Jälkiviisaana olen sitä mieltä, että keskeytys oli tällä kertaa perusteltu. Lonkka oli siinä kunnossa, että muutaman tunnin raahustamisella olisi ehkä saanut kilometrejä kertymään lisää mutta kisan jälkeinen juoksukuntoon palautuminen olisi voinut olla pitkällisempikin prosessi, varsinkin kun olin jo tässä vaiheessa ottanut kaksi ibuprofeeniakin. Jos jotain pitää kyseenalaistaa, niin koko kisaan lähteminen noin vähällä treenillä ei ehkä ollut fiksuin päätös. Tai ehkä kisaa edeltäävä 12 viikon treeniä olisi vielä saattanut olla riittävästi, mutta kesä-lokakuun kestänyt lähes täydellinen juoksutauko söi pohjakuntoa liikaa.

Jalat ovat palautuneet kisasta yllättävän nopeasti, tiistaina normaalia kävelemistä rajoitti eniten yksi tulehtunut kynsivalli oikeassa jalassa. Lenkille ei kuitenkaan vielä ole kiire, alkuviikosta iski nimittäin kiusallinen flunssa. Tällaisen pitkäkestoisen liikuntasuorituksen jälkeen vastuskyky on hetkellisesti alhaalla, kun elimistön omat korjaussarjat keskittyvät juoksussa tulleiden rasitusten korjaamiseen, ja liikkellä olevat flunssabakteerit ja -virukset osaavat hyödyntää tämän window of opportunityn erinomaisesti.

Kevään, kesän ja syksyn juoksusuunnitelmat ovat vielä auki. Luusalon Mikon järjestämään Bodom-järven ultra-intervalliin olen ilmoittautunut, mutta Kreikkaankaan en ole vielä lähettänyt postia. Katsellaan nyt.

Faskiitti-paskiiitti

Nyt on treenit treenattu, tämä viimeinen viikko vaan lepäillään eli käytännössä panostetaan työasioihin. Viimeiset kaksi viikkoa menivät harjoittelun osalta hiukan pieleen, koska vasempaan kantapäähän/jalkapohjaan iski plantaarifaskiitti eli jalkapohjan kalvojänteen tulehdus. Jouduin vähentämään treenin määrää suunnitellusta ja korvaamaan juoksua cross trainerin polkemisella. Tällä hetkellä kantapää tuntuu kuitenkin sen verran hyvältä että juoksemiselle ei pitäisi olla estettä ensi viikonloppuna.

Plantaarifaskiitti ei ole minua aiemmin vaivannut, mutta sehän on vaan mielenkiintoista kun 50 vuotta vanhasta kropasta löytyy uusia ilmiöitä. Juoksufoorumista sain paljon hyviä vinkkejä vaivan parantamiseksi, "parasta" tässä vaivassa taitaa olla se että pienen PF-kivuin kanssa juokseminen ei taida olla kovin vaarallista. Faskiitti tulee ja menee omia aikojaan, ja onpa sellaisiakin kokemuksia ollut joillain ultrajuoksu-kollegoilla, että lievästi vaivannut faskiitti on parantunut täysin 100 km juoksun aikana.

Tuossa alempana näkyvässä taulukossa näkyy harjoitteluni viikkosaldot viimeiseltä 12 viikolta, juoksut kilometreinä ja cross trainer -treenit kilometreiksi muunnettuna periaatteella 1 tunti = 10 km. Määrien puolesta tuo näyttää enemmän maratoonarin kuin ultrajuoksijan harjoittelulta, mutta Espoossa nähdään mihin se riittää.

Harjoituspäiväkirjoistani löytyy tällä hetkellä 19 933 km juoksutreeniä viimeisten 8 vuoden ajalta. Toivottavasti matkamittari pyörähtää ensi lauantai-iltana 2:lla alkavaan lukemaan!

Pari viikkoa vielä

Nyt on 10 viikkoa treeniä takana, ja edessä on vielä pari kevyempää viikkoa sekä kisaviikko. Ihan suunnitelmien mukaan ei ole harjoittelut menneet, joulun ja uudenvuoden pyhinä piti juosta enemmänkin mutta outo heikotus laittoi suunnitelmat uusiksi. Olisikohan ollut jotain orastavaa flunssaa tai muuta vastaavaa, olo oli niin heikko että vaihdoin suunnitellun kahden lenkin päivän pariinkin otteeseen totaalilepäilyksi.

Uuden vuoden jälkeen tilanne onneksi normalisoitui, ja ehdin juoksemaan loppiaisviikolla 115 km. Juoksuvauhdit olivat 5.40 - 5.57 min/km ja ohjelmisto oli tällainen:

ma: lepo
ti: 10 + 15 km
ke: lepo
to: 10 + 15 km
pe: lepo
la: 15 + 20 km
su: 20 + 10 km

Juoksu kulki mukavasti ja enemmänkin olisi mennyt jos olisi ollut aikaa käytettävissä, mutta eiköhän tämä 115 km ollut pohjien huteruus huomioon ottaen sopiva määrämaksimi tällä kertaa. Seuraaville 2 viikolle olen ankaran matemaattisen mallinnuksen jälkeen päättänyt annostella yhteensä 119 kilometriä treeniä (harmaat palkit yllä olevassa kuvassa), sitten vaan lepuutetaan muutama päivä ennen E24:ää.