sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Syyskuu

Syyskuu on nyt paketissa, ja harjoituspäiväkirjasta löytyy 215 km juoksua. Se ei ole kummoinen määrä, mutta olen silti tyytyväinen. Se on nimittäin korkein km-lukemani sitten viime tammikuun, ja kuitenkin se on vähemmän kuin mitä tulen juoksemaan loka-, marras- ja joulukuussa.

Olin kaavaillut syyskuulle noin 250 km annosta, mutta jouduin kertaalleen hiukan keventelemään saadakseni varman päälle hoidettua lievät ylirasitusoireet. Juoksun määristä ei näitä oireita voi syyttää, vaan syyllinen oli yksi minimalistisen pieni vauhtihurjastelu. Intouduin eräällä aamulenkillä kokeilemaan että mikä mahtaa olla maksimisykkeeni nykyisin, ja niinpä ryntäsin 5 km alkuverryttelyn jälkeen 3 km vähän vauhdikkaammin. Puskin reippaaseen vastatuuleen hiukan päälle 4 min/km vauhtia, ja lopussa vähän lujempaa saadakseni sykkeen ylös, maksimisyke oli 176. Tuntuma oli kohtuullisen hyvä, varsinkin kun ottaa huomioon kaikenlaisen vauhtikestävyysharjoittelun täydellisen puuttumisen, mutta tästä cooper-testin tyylisestä rutistuksesta seurasi leposykkeiden jumiutuminen noin 50 lukemiin.

Tämän rutistuksen olisin tietysti voinut jättää tekemättäkin, mutta eiköhän tämä ollut ihan sopiva aika tuollaiselle kokeilulle. Tuli kerralla selväksi, että yli puolen vuosisadan ikä ja kevyehkö harjoittelupohja yhdessä tarkoittavat että tehotreenien ja -testienkin kanssa pitää olla tosi varovainen. Niinpä päätin lopullisesti että en osallistu tänä vuonna mihinkään juoksukilpailuun, en edes lyhyisiin kisoihin. En tarvitse ensi vuoden tavoitekisoissani vauhtikestävyyttä, joten turha sitä on treenatakaan.

Peruskuntokauteeni liitty olennaisena osana perskuntokausi. Olen panostanut säännölliseen venyttelyyn ja jumppaan saadakseni kaikki perslihakseni (piriformis ja gluteukset) hyvään kuntoon, ja sillä rintamalla onkin tapahtunut ilahduttavaa edistystä. Tällä hetkellä persoireet ovat hyvin vähäiset, suuri haaste on muistaa jatkaa venyttelyä myös sen jälkeen kun akuutit oireet katoavat. Olen myös harrastanut painonhallintaa aika menestyksekkäästi, puoli kiloa/viikko on paino putoillut viime aikoina. Mutta vaakan näytön ensimmäinen lukema on edelleen 8, joten sillä rintamalla riittää urakkaa jatkossakin.

Taas on Spartathlon juostu, ja tällä kertaa 8 suomalaista selvisi maaliin, isot onnittelut kaikille! SUL uutisoi Spartathlonin jälleen kerran ansiokkaasti, ja kisan aikaisista tunnelmista ja spekulaatioista voi lukea lisää Juoksufoorumista. Jos Spartathlon tuntuu liian tasaiselta, lyhyeltä ja muutenkin helpolta, niin suosittelen tutustumista Janne Marinin blogiin, sieltä löytyy tarinaa ja hienoja kuvia hiukan vaativammista kisoista.

Ei kommentteja:

 

website traffic statistics
Find a Date