Lenkki viikossa, kaksi parhaassa

Otsikon mukainen harjoitusmetodi on ollut käytössäni kesän ajan, ja kunto huononee tasaisella tahdilla. Jalat ovat kunnossa mutta muuten on ollut niin voimaton olo että olen katsonut viisaimmaksi panostaa lepäilyyn. Oireet ovat kuin perinteisessä ylikunnossa, mutta tämän vuoden treenimäärillä ei kyllä ylirastustilaa voi saada mitenkään syntymään. Lääkärissäkin kävin, mutta ei veriarvoista löytynyt mitään ihmeellistä, hemoglobiini ja tulehdusarvot olivat ihan kohdallaan. Otan siis edelleen kevyesti, ja luotan siihen että syksymmällä juoksu alkaa taas kulkea.

Pari viikkoa sitten pistäydyttiin Kreetalla, ja siellä juoksemani pari juoksulenkkiä kulkivat yllättävän mukavasti. Lämpöä oli päälle 30 astetta, mutta siitäkään ei ollut haittaa, kun lenkin aloitus- ja lopetuspisteet olivat Välimeressä. Asfaltti oli niin kuumaa että ASICS-2160 -kenkien kantapäät muuttuivat lenkkien lopulla pehmeiksi, vaikka Badwaterin lämpölukemista jäätiinkin kauaksi.

Kreetan reissulla käytiin myös katsomassa Samarian rotkoa, ja olihan se hieno paikka. Mahtavista maisemista sai nauttia koko 16 kilometrin matkan, ja röykkyisillä poluilla marssiminen tarjosi jaloille sen verran poikkeavaa ärsykettä että seuraavana päivänä reidet olivat lievästi jumissa. Mutta hyvin retkestä selvittiin, myös Siiri 11-v, jonka aiempi "kestävyysurheiluennätys" oli noin 4 kilometrin yhtämittainen kävely asfaltilla. Tästä voisi tehdä sellaisen johtopäätöksen että ei terveen ihmisen tarvitse "pitkiä" matkoja pelätä, matka ei tapa vaan vauhti. Meillä meni 16 km matkaan aikaa vajaat 6 tuntia johon sisältyi ainakin tunnin verran taukoja, ja sen päälle käveltiin vielä pari kilometriä Agia Roumeliin.

Samarian rotkossa näkyi Siiriä pienempiäkin retkeilijöitä. Erityisesti kiinnitti huomiota arviolta kuuden vuoden ikäinen mahdollisesti espanjalainen tyttö, joka oli vanhempiensa kanssa reissussa. Vähän ennen Samarian kylää ihmettelin, kun tosi pieni tyttö oli jäänyt polun sivuun tutkimaan joitain kukkia tai perhosia, ja vanhemmat menivät ainakin 50 metriä edellä. Sitten äitinsä huikkasi jotain, ja eskari-ikäiseltä näyttänyt tyttö hilpaisi nalle kainalossaan reippaaseen juoksuun kivikkoisella polulla. Vanhemmat saavutettuaan tyttö jatkoi juoksenteluaan samalla vauhdilla vielä pidemmälle eteenpäin, mitäs sitä pysäyttelemään kun on vauhtiin päässyt. Siinä oli liikkumisen riemua malliksi kaikille asiaan vakavammin suhtautuville!

Loppuvuodelle minulla ei ole muita juoksusuunnitelmia kuin lenkkipoluille palaaminen. JOS kaikki menisi hyvin ja saisin itseni syksyllä kohtuulliseen kuntoon, niin alustavasti olen harkinnut maaliskuun alussa Englannissa juostavaa Thames Path 100 mailin juoksua. Joku Englannissa juostava ultra on ollut minulla pitkään toiveissa, ja tämä voisi olla sopivan kevyt vaihtoehto. Reitti seurailee Thamesin vartta, joten korkeuseroja ei juuri ole eikä eksymistä tarvitse pelätä, ja aikaa on käytettävissä 30 tuntia. Toki sääolosuhteet ovat Brittein saarilla aina arvaamattomat ja kaatosateen yllättäessä juoksu saattaa kallistua mutapainin puolelle, mutta sehän olisi vaan mielenkiintoista.

JOS saisin itseni kuntoon talvella ja JOS Thames Path menisi hyvin ja JOS näyttäisi siltä että voisin olla toukokuussa kohtuullisessa kunnossa, niin sitten voisin harkita myös Grand Union Canal Racea tai vielä suunnitteluvaiheessa olevaa Dolichos Delphi-Olympia -juoksua. Mutta ei mennä asioiden edellä, harjoitusohjelmassani on tänään ja huomenna lepoa, ja tästä ohjelmasta aion pitää tiukasti kiinni.

Viime vuoden kevään Nemea-Olympia -juoksun reitistä lupasin laatia selvityksen, mutta se jäi viime kesänä tekemättä. Yritän saada kirjoitettua sen joskus syksyn aikana, siltä varalta että joku on lähdössä ko. kisaa juoksemaan ensi toukokuussa.