sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Thames Path 2012 treenit alkuun

Marraskuussa oli tavoitteena juosta noin 300 km, ja harjoituspäiväkirjan lukema 303 km kertoo että tällä kertaa suunnitelma toteutui. Treenejä kertyi yhteensä 15 kpl eli viikkoon mahtui vain 3 tai 4 lenkkiä, mutta tuntuu siltä että tässä iässä lepopäiviin panostaminen on viisasta. Juoksulenkkien keskipituus oli 20 km, lyhimmillään juoksin kympin mittaisia aamulenkkejä ja neljä kertaa matkaa kertyi 30 kilometriä tai hiukan päälle.

Syyskuun alussa aloitin 12+1 viikon pituisen "peruskuntokauden", jonka tavoitteena oli saada elimistö tottumaan normaaliin lenkkeilyyn kevään ja kesän juoksutaukojen jälkeen. Tämä jakso on nyt takana, marraskuun lopulla juoksin syksyn ensimmäisen 100 km viikon ja sen päälle otin nyt päättyneen viikon hyvinkin kevyesti.

Huomenna 5.12.2011 alkaa 12+1 viikon valmistautuminen kohti Thames Path 100 -kisaa, ja naputtelin Exceliin hienon suunnitelman. Tällaiset kaavailut eivät ole minulla koskaan toteutuneet, kaikenlaisia vaivoja ja muita kiireitä kun tulee väistämättä vastaan, mutta on kuitenkin hyvä tehdä suunnitelma josta voi sitten poiketa.

Ultrajuoksunumerologian kannattajana valitsin lähtökohdaksi mukavan pyöreän luvun 1000 km, jonka verran yritän ehtiä juoksemaan tulevien 12 viikon aikana. Rytmitin treenisuunnitelmani kolmen viikon pätkiin, joissa kahta kovempaa viikkoa seuraa yksi kevyempi. Treenien kappalemäärän aion pitää suhteellisen pienenä, 4-5 lenkkiä viikossa saa riittää yli 100 km viikoillekin. Kilometrit aion kerätä pääsääntöisesti kympin aamulenkkejä ja 20-35 km normilenkkejä juoksemalla, työmatkani on 35 km ja sitä on tarkoitus juoksennella kohtuullisen usein. Kuten ennekin, pidemmät lenkit juoksen niin että pidän noin puolen tunnin välein kävelytauon jolloin syön tai juon eväitä. Juoksuvauhti on aamulenkeillä tyypillisesti 5.10 - 5.30 min/km, ja pidemmillä lenkeillä 5.30-5.50 min/km jota kävelytauot vielä hidastavat. 

Tuossa alla on syksyn toteutuneet treenit, ja suunnitelma tuleville kolmelle kuukaudelle. Käytännössä rytmitykset tulevat elämään muiden kiireiden, mahdollisten vaivojen, säätilojen ja ihan vaan fiilisten mukaan, mutta jos onnistuisin saamaan tuleville 12 viikolla 100 tuntia treeniä kasaan niin sitten voisi lähteä luottavaisin mielin Thamesin rantaa juoksentelemaan.   




































Thames Pathin jälkeen seuraava tavoite olisi ollut Dolichos Ultra Kreikassa toukokuun alussa, mutta nyt näyttää siltä että tämä reissu jää minulta tekemättä. Palautumisaika Thames Pathin jälkeen on alkanut vähän epäilyttää ja kun kalenteriin on alkanut kertyä aika paljon muutakin menoa keväälle, niin taitaa olla viisainta jättää 260 km kisan kokeileminen tuonnemmaksi.

Ei kommentteja:

 

website traffic statistics
Find a Date