Menneen viikon aikana on treenattu näin: juoksua 136 km, cross traineria 3 tuntia ja vesijuoksua 1 tunti. Kohtuullisen paljon keskimääräisiin harjoitusmääriini verrattuna, mutta toisaalta vähemmän kuin tulevalla viikolla.
Viikon tärkein, hauskin ja paras treeni oli tänään juostu 55 km Montrail-lenkki Espoon ja Vihdin maastoissa. Juoksuseurana oli kolme tulevaa spartathlonistia Hietsu, Pertsa ja Mikael, kiitos mainiosta seurasta vielä kerran. Lenkki kulki suurelta osin Reitti 2000 -ulkoilupoluilla, kiersimme perinteisen Montrailin vaihteeksi vastapäivään järjestyksessä Salmi-Luukki-Pirttimäki-Solvalla-Haukkalampi-Kattila-Salmi. Reitin GPS-seuranta ja pari valokuvaakin löytyy täältä.
Lenkin keskivauhti oli leppoisa 7.41 min/km, tosin yhteensä noin puolen tunnin mittaiset huoltotauot "hidastivat" laskennallista keskivauhtia noin puolella minuutilla per kilometri. Kiirettä ei juuri pidetty, vaikka pahimmat juurakkoiset metsäpolut olivat minulle edelleen aika haasteellisia. Taitavampien maastojuoksijoiden rupatteluvauhdissa mukana pysyminen vaati minulta ajoittain totalitääristä omistautumista jalkojen liikutteluun, mutta ylimaallisia vaikeuksia ei onneksi ollut.
Mukavaa vaihtelua osuudelle Pirttimäki - Solvalla tarjosivat maastopyöräilijät, joiden Pitkäjärven ympäriajon reitti kulki samoissa maisemissa. Hienoa vauhtia kiitäneitä pyöräilijöitä väistellessä ja kannustaessa juoksu vaihtui usein kävelyksi ja seisoskeluksikin, mutta meillähän ei ollut kiire minnekään. Tuli todettua että siinä lajissa ei passaa paljon jarrutella. Saimme muuten pyöräilijöiden Solvalla huoltopisteeltä täydennystä eväisiimme, tämä oli niin hienoa palvelua että me ultra-niilot up-greidasimme maastopyöräilyn välittömästi hienoimpien kestävyysurheilulajien joukkoon!
Jos ihmettelet, että mikä ihmeen Montrail, niin sitä sopiikin ihmetellä. Montrail on amerikkalainen urheiluvarusteiden valmistaja, jonka tunnetuin tuote on maastojuoksukengät. Nyt juoksemamme lenkin ovat aikanaan "vihkineet" ultrajuoksijoiden käyttöön Töyrylän Tero ja hengenjättiläinen, he antoivat lenkille nimeksi Montrail. Ja hyvä niin.
Olen saanut hiukan palautetta näistä bloginoinneistani m.m. sähköpostitse ja puhelimitse. Kiitän palautteesta, ja vihjaisen samalla että palautetta saa kovasti mielellään kirjoitella myös tänne blogiin!
sunnuntai 31. elokuuta 2008
perjantai 29. elokuuta 2008
Jupinaa
Juoksuasioista vähän sivupoluille. Nyt kun ikää on kohta puoli vuosisataa, niin nykyajan nuorison kritisoiminen ja halveeraaminen on helppoa. Me vanhat kärttyiset äijät muistetaan elävästi että silloin vanhoina hyvinä aikoina oli kaikki paremmin, ja ennenkaikkea nuoriso oli fiksua ja reipashenkistä.
Katselin eräänä iltana paikallisen noin 13-14 vuoden ikäisen nuorison touhuja paikallisessa ruokakaupassa, ja kyllä oli onnettoman näköistä meininkiä. Jengi roikkui (omasta mielestään ehkä chillaili?) lippa vinossa marketin aulassa, ja aina välillä joku kävi syytämässä muutaman kolikon hedelmäpeliin. Näinhän eivät alaikäiset saisi tehdä, mutta nopeasti toimimalla siellä ehti muutaman kierroksen pelata, ennen kuin kassahenkilökunta ehti kieltämään.
Pelkkä chillailu ja hedelmäpelin pelaaminen olisi tietysti tylsää, joten välillä pitää käydä ulkona räkimässä ja/tai vetämäässä röökiä. Pitäähän ne hermosavut ottaa kun on ankara stressi, koskaan ei tiedä milloin kaupan täti tulee sanomaan että tuon ikäiset ei saa pelata hedelmäpeliä.
Tämä toiminta on niin rankkaa, että ei sitä kukaan jaksa ilman piristeitä. Voimat äärimmilleen ponnistaen nämä kansamme tulevaisuuden toivot jaksavat vielä vääntäytyä kauppaan ostamaan energia-juomaa. Ja homma toimii jatkuu.
On se vaan hyvä että Dietrich Mateschitz keksi Red Bullin. Sen jälkeen kaikki muutkin limpparitehtailijat ja ketkä vaan rikkaiksi haluavat ovat keksineet sekoittaa veteen kofeiinia, tauriinia ynnä muita kemian teollisuuden tuotteita, ja pakata litkun hienoon tölkkiin. Tämän nerokkaan keksinnön ansiosta nykynuoriso jaksaa harrastaa iltaisin kaikenlaista kivaa. Ilman tölkistä saatavaa energiaa saattaisi syrjäytyä koko sukupolvi. Eihän ne jaksaisi raahata lökäpöksyjään edes ostarille.
Lopuksi täytyy tunnustaa, että en minäkään ollut ehkä kaikkein ryhdikkäin yksilö 14 vuoden ikäisenä. Mutta en kuitenkaan notkunut ostoskeskuksessa ryystämässä energia-juomaa. Ja se ei johdy pelkästään siitä että ostoskeskuksia ja energiajuomia ei ollut silloin vielä keksitty.
Katselin eräänä iltana paikallisen noin 13-14 vuoden ikäisen nuorison touhuja paikallisessa ruokakaupassa, ja kyllä oli onnettoman näköistä meininkiä. Jengi roikkui (omasta mielestään ehkä chillaili?) lippa vinossa marketin aulassa, ja aina välillä joku kävi syytämässä muutaman kolikon hedelmäpeliin. Näinhän eivät alaikäiset saisi tehdä, mutta nopeasti toimimalla siellä ehti muutaman kierroksen pelata, ennen kuin kassahenkilökunta ehti kieltämään.
Pelkkä chillailu ja hedelmäpelin pelaaminen olisi tietysti tylsää, joten välillä pitää käydä ulkona räkimässä ja/tai vetämäässä röökiä. Pitäähän ne hermosavut ottaa kun on ankara stressi, koskaan ei tiedä milloin kaupan täti tulee sanomaan että tuon ikäiset ei saa pelata hedelmäpeliä.
Tämä toiminta on niin rankkaa, että ei sitä kukaan jaksa ilman piristeitä. Voimat äärimmilleen ponnistaen nämä kansamme tulevaisuuden toivot jaksavat vielä vääntäytyä kauppaan ostamaan energia-juomaa. Ja homma toimii jatkuu.
On se vaan hyvä että Dietrich Mateschitz keksi Red Bullin. Sen jälkeen kaikki muutkin limpparitehtailijat ja ketkä vaan rikkaiksi haluavat ovat keksineet sekoittaa veteen kofeiinia, tauriinia ynnä muita kemian teollisuuden tuotteita, ja pakata litkun hienoon tölkkiin. Tämän nerokkaan keksinnön ansiosta nykynuoriso jaksaa harrastaa iltaisin kaikenlaista kivaa. Ilman tölkistä saatavaa energiaa saattaisi syrjäytyä koko sukupolvi. Eihän ne jaksaisi raahata lökäpöksyjään edes ostarille.
Lopuksi täytyy tunnustaa, että en minäkään ollut ehkä kaikkein ryhdikkäin yksilö 14 vuoden ikäisenä. Mutta en kuitenkaan notkunut ostoskeskuksessa ryystämässä energia-juomaa. Ja se ei johdy pelkästään siitä että ostoskeskuksia ja energiajuomia ei ollut silloin vielä keksitty.
torstai 28. elokuuta 2008
Oma harjoitteluni
Aloitin itse juoksemisen syksyllä 2000. Täytin 40 vuotta, vaaka näytti reilut 100 kiloa ja jostain syystä vaimo ja tytär ostivat synttärilahjaksi lenkkeilyvarusteita. Lisää intoa lenkkeilyyn sain Matin kanssa lyömästäni vedosta, painoa piti pudottaa reilusti vuodenvaihteeseen mennessä. Tiukka ruokavalio ei synnynnäiselle suursyömärille sopinut, joten liikunnan lisääminen oli luonteva vaihtoehto. Vedonlyönnissä tosin kävi niin että yhteisellä päätöksellä maksoimme vedonlyöntisumman Punaiselle Ristille, kumpikaan meistä ei päässyt tavoitteeseen vuodenvaihteeseen mennessä. Lenkkeilyintonikin hiipui, en juossut talvella koska oli liukasta, enkä myöskään kesällä koska oli liian kuuma.
Keväällä 2003 työmaalääkärini Taina piti minulle veretseisauttavan palopuheen, veriarvoni olivat kuulemma sellaiset että korkean verenpaineen lisäksi saisin väistämättä aikuisiän diabeteksen ja sata muuta tautia seuraavien kymmenen vuoden aikana. Kaikki tämä olisi kuitenkin vapaaehtoista, painoa pudottamalla ja liikuntaa lisäämällä välttyisin moisilta vaivoilta. Selkävaivat estivät välittömän lenkille lähtemisen, mutta heinäkuun 2003 alussa pystyin aloittamaan säännöllisen treenin, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Lisää aikaa ja intoa lenkkeilyyn järjestyi syksyllää 2003, kun sain potkut silloiselta työnantajaltani. Uudelleentyöllistymisen järjestämiseen meni muutama kuukausi ja syksyn viileydessä oli hyvä kerätä kilometrejä.
Harjoittelun määräni ovat kehittyneet näin:
2000: 100 km
2001: 350 km
2002: 400 km
2003: 700 km
2004: 2050 km
2005: 2635 km
2006: 3100 km
2007: 3180 km + 97 tuntia muuta treeniä (vesijuoksu ja cross trainer lähinnä)
2008 (-elokuun loppu): 2425 km + 66 tuntia muuta treeniä
Miten pääsee maaliin, tartteeko treenata?
Spartathloniin ei kannata lähteä jos ei ole kunnossa, ja hyväkään kunto ei takaa varmaa maaliin pääsyä. Toisaalta Spartathlonin läpäisemiseksi ei tarvitse olla huippu-urheilija, maaliin pääsy aikarajan puitteissa vaatii ”vain” 8 minuutin 45 sekunnin keskimääräistä kilometrivauhtia. Jos olet varma että pystyt pitämään yllä kevyttä 6 minuutin km-vauhtia (siis 2000 metriä Cooperin testissä, naurettavan hidasta laahustamista!) vuorokauden verran, kannattaa miettiä Spartathloniin osallistumista. Tuolla 6 minuutin keskivauhdilla olisit päätynyt podiumille kaikissa 25:ssä juostussa Spartathlonissa, voittajana yhdeksän kertaa, kakkosena yksitoista kertaa ja viisi kertaa pronssi-mitalistina.
Olin itse viime syksynä Kreikassa yrittämässä Spartathlonia, mutta 190 km kohdalla loppui kunto ja raatobussi ahmaisi väsyneen juoksijan sisuksiinsa. Lisää tarinaa viime vuoden kisasta sivun vasemmassa laidassa olevasta Spartathlon 2007 linkistä. Tänä vuonna olen valmistautunut kisaan paremmin, treenit ovat menneet hyvin ja viime vuoden pienistä virheistä on tullut oppia. Niinpä usko on kova, että tällä kertaa jaksan Leonidaksen patsaalle asti.
Maaliin pääsy ei tietysti ole koskaan varmaa, mutta itseään voi psyykata vaikka sillä että vanhin Spartathlonin maaliin juossut on ollut iältään 73-vuotias. Viime syksynä kuuden maaliin juosseen suomalaisen joukossa oli kaksi ensikertalaista, 58-vuotiaat Jorma ja Yukio, joten kyllä tällaisen 47-vuotiaan nuorukaisen pitäisi moisesta matkasta selvitä helposti!
Olin itse viime syksynä Kreikassa yrittämässä Spartathlonia, mutta 190 km kohdalla loppui kunto ja raatobussi ahmaisi väsyneen juoksijan sisuksiinsa. Lisää tarinaa viime vuoden kisasta sivun vasemmassa laidassa olevasta Spartathlon 2007 linkistä. Tänä vuonna olen valmistautunut kisaan paremmin, treenit ovat menneet hyvin ja viime vuoden pienistä virheistä on tullut oppia. Niinpä usko on kova, että tällä kertaa jaksan Leonidaksen patsaalle asti.
Maaliin pääsy ei tietysti ole koskaan varmaa, mutta itseään voi psyykata vaikka sillä että vanhin Spartathlonin maaliin juossut on ollut iältään 73-vuotias. Viime syksynä kuuden maaliin juosseen suomalaisen joukossa oli kaksi ensikertalaista, 58-vuotiaat Jorma ja Yukio, joten kyllä tällaisen 47-vuotiaan nuorukaisen pitäisi moisesta matkasta selvitä helposti!
keskiviikko 27. elokuuta 2008
Spartathlonitis
Miksi ihmisen pitäisi juosta 246 kilometriä yhteen menoon? Jos siihen kysymykseen olisi yksiselitteinen ja ytimekäs vastaus, kirjoittaisin vastauksen tähän ja asia olisi sillä selvä. Luulen että tämän kaiken aiheuttaa Spartathlonitis-virus, mutta en ole varma, asia vaatii vielä tutkimista ja testaamista. Spartathlonitista ei löydy lääketieteen oppikirjoista, joten sillä ei ole virallista luokitusta eikä Kela korvaa siitä aiheutuneita kustannuksia. Asian selventämiseksi on syytä kertoa muutama perustieto Spartathlonista.
Spartathlon on legendaarinen ultrajuoksutapahtuma, jossa juostaan Ateenasta Spartaan 36 tunnin aikarajan puitteissa. Juoksu alkaa syyskuun viimeisenä perjantaiaamuna klo 7 Ateenasta Akropolis-kukkulalta, ja perille Spartaan pitää ehtiä lauantai-iltaan klo 19 mennessä. Spartathlonin historiasta kiinnostuneet löytävät helposti netistä tarinoita. Tässä pikaiset luonnehdinnat viidestä henkilöstä, joilla kaikilla on oma paikkansa Spartahlon Hall of Famessa.
Feidippides oli ateenalainen viestinviejä, joka lähetettiin syksyllä 490 EAA Ateenasta pyytämään spartalaisia apuun tulevassa sodassa. Persialaisten mahtava laivasto oli lähestymässä Ateenaa, ja ateenalaiset pelkäsivät armeijansa olevan liian heikko. Historioitsija Herodotoksen mukaan Feidippides lähti aamulla juoksemaan kohti Spartaa, ja oli perillä seuraavan päivän iltana. Matkalla Feidippides kohtasi Pan-jumalan Sangas -vuoren huipulla, mutta palaamme tähän aiheeseen myöhemmin.
Spartalaisten sotapäällikkö Leonidas otti vastaan Feidippideen välittämän avunpyynnön, mutta sotilaspoliittisista syistä spartalaiset eivät halunneet haaskata resurssejaan Ateenan puolustamiseen. Koska suora kieltäytyminen olisi ollut tylyä, spartalaiset lupasivat tulla apuun kuuden päivän kuluttua eli heti täydenkuun aikaan, "jumalien mukaan" sitä ennen ei passaisi lähteä sotaretkelle. Käytännössä Leonidas tiesi että täydenkuun aikaan tilanne olisi ohitse, ja hän olikin oikeassa, ateenalaiset yllättäen päihittivät Persian joukot Marathonin taistelussa. Kymmenen vuotta myöhemmin Leonidas teki itsestään legendan Thermopylaissa, ja nykyinen Spartathlonin reitti päättyy Spartan (ei Ateenan, kuten alunperin kirjoitin...) pääkadun päässä seisovan Leonidaksen patsaan luokse.
Englantilainen taistelulentäjä John Foden oli aina ollut kiinnostunut Kreikan historiasta, ja erityisesti häntä kiehtoi tarina Feidippideen juoksusta Ateenasta Spartaan ja takaisin. Urakka tuntui melkein mahdottomalta, mutta kestävyysjuoksua harrastanut Foden päätti kokeilla miten moinen juoksu onnistuisi käytännössä. Niinpä Foden ja kolme kollegaansa lähtivät syksyllä 1982 juoksemaan Ateenasta kohti Spartaa, ja kaksi heistä pääsi perille. Seuraavana syksynä juostuun ensimmäisenen viralliseen Spartathlon-juoksuun starttasi 48 juoksijaa, joista 16 selvisi maaliin asti. Lähtöviivalla oli sankka joukko maailman eliittiin kuuluneita englantilaisia ultrajuoksijoita, mutta kukaan heistä ei voittanut kisaa.
Ensimmäisen Spartathlonin voitti kreikkalainen Yiannis Kouros ylivoimaisesti, tosin kanssakilpailijat epäilivät entuudestaan tuntemattoman kanssakilpailijansa liftanneen osan matkasta auton kyydissä. Seuravina vuosina Kouros voitti ylivoimaisesti lähes kaikki kisat joihin osallistui, hän otti nimiinsä myös käytännössä kaikki maailmanennätykset 1-6 vuorokauden juoksuissa. Tänä vuonna Kouros palasi juoksemaan ultrakisoja muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen, ja nyt 52-vuotiaana hänellä on edelleen tapana voittaa kaikki ne kisat mihin osallistuu.
Seppo Leinonen Lohjalta on juossut 15 kertaa Spartathlonin maaliin, kukaan muu ihminen maailmassa ei ole pystynyt vastaavaan. Ilmeisesti Sepolla on krooninen spartathlonitis.
Spartathlon on legendaarinen ultrajuoksutapahtuma, jossa juostaan Ateenasta Spartaan 36 tunnin aikarajan puitteissa. Juoksu alkaa syyskuun viimeisenä perjantaiaamuna klo 7 Ateenasta Akropolis-kukkulalta, ja perille Spartaan pitää ehtiä lauantai-iltaan klo 19 mennessä. Spartathlonin historiasta kiinnostuneet löytävät helposti netistä tarinoita. Tässä pikaiset luonnehdinnat viidestä henkilöstä, joilla kaikilla on oma paikkansa Spartahlon Hall of Famessa.
Feidippides oli ateenalainen viestinviejä, joka lähetettiin syksyllä 490 EAA Ateenasta pyytämään spartalaisia apuun tulevassa sodassa. Persialaisten mahtava laivasto oli lähestymässä Ateenaa, ja ateenalaiset pelkäsivät armeijansa olevan liian heikko. Historioitsija Herodotoksen mukaan Feidippides lähti aamulla juoksemaan kohti Spartaa, ja oli perillä seuraavan päivän iltana. Matkalla Feidippides kohtasi Pan-jumalan Sangas -vuoren huipulla, mutta palaamme tähän aiheeseen myöhemmin.
Spartalaisten sotapäällikkö Leonidas otti vastaan Feidippideen välittämän avunpyynnön, mutta sotilaspoliittisista syistä spartalaiset eivät halunneet haaskata resurssejaan Ateenan puolustamiseen. Koska suora kieltäytyminen olisi ollut tylyä, spartalaiset lupasivat tulla apuun kuuden päivän kuluttua eli heti täydenkuun aikaan, "jumalien mukaan" sitä ennen ei passaisi lähteä sotaretkelle. Käytännössä Leonidas tiesi että täydenkuun aikaan tilanne olisi ohitse, ja hän olikin oikeassa, ateenalaiset yllättäen päihittivät Persian joukot Marathonin taistelussa. Kymmenen vuotta myöhemmin Leonidas teki itsestään legendan Thermopylaissa, ja nykyinen Spartathlonin reitti päättyy Spartan (ei Ateenan, kuten alunperin kirjoitin...) pääkadun päässä seisovan Leonidaksen patsaan luokse.
Englantilainen taistelulentäjä John Foden oli aina ollut kiinnostunut Kreikan historiasta, ja erityisesti häntä kiehtoi tarina Feidippideen juoksusta Ateenasta Spartaan ja takaisin. Urakka tuntui melkein mahdottomalta, mutta kestävyysjuoksua harrastanut Foden päätti kokeilla miten moinen juoksu onnistuisi käytännössä. Niinpä Foden ja kolme kollegaansa lähtivät syksyllä 1982 juoksemaan Ateenasta kohti Spartaa, ja kaksi heistä pääsi perille. Seuraavana syksynä juostuun ensimmäisenen viralliseen Spartathlon-juoksuun starttasi 48 juoksijaa, joista 16 selvisi maaliin asti. Lähtöviivalla oli sankka joukko maailman eliittiin kuuluneita englantilaisia ultrajuoksijoita, mutta kukaan heistä ei voittanut kisaa.
Ensimmäisen Spartathlonin voitti kreikkalainen Yiannis Kouros ylivoimaisesti, tosin kanssakilpailijat epäilivät entuudestaan tuntemattoman kanssakilpailijansa liftanneen osan matkasta auton kyydissä. Seuravina vuosina Kouros voitti ylivoimaisesti lähes kaikki kisat joihin osallistui, hän otti nimiinsä myös käytännössä kaikki maailmanennätykset 1-6 vuorokauden juoksuissa. Tänä vuonna Kouros palasi juoksemaan ultrakisoja muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen, ja nyt 52-vuotiaana hänellä on edelleen tapana voittaa kaikki ne kisat mihin osallistuu.
Seppo Leinonen Lohjalta on juossut 15 kertaa Spartathlonin maaliin, kukaan muu ihminen maailmassa ei ole pystynyt vastaavaan. Ilmeisesti Sepolla on krooninen spartathlonitis.
tiistai 26. elokuuta 2008
Mikä ihmeen Spartathlon?
Spartathlon juostaan Kreikassa joka vuosi syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Kirjoittelen tähän blogiin Spartathlonin historiasta ja merkityksestä, ja myös omasta valmistautumisestani tämän vuoden kisaan. Jutut liittyvät enimmäkseen ultrajuoksuun, mutta saatan sivuta myös eräitä muita aiheita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
