Berliinin kautta koukaten, suunta kohti Berliiniä?

Der Mauerweglauf eli Berlin Wall Race eli 100 Meilen Berlin on nyt hölkätty, kävelty ja löntystelty. Kahdeksan vuotta sitten kiersin Länsi-Berliinin 21 tunnissa, ja nyt muutaman vuoden juoksemattomuuden jälkeen aikaa meni vähän päälle 28 tuntia. Käytin jokaiseen kilometriin keskimäärin 10 minuuttia ja 30 sekuntia, mikä on koko juoksu-urani hitain keskivauhti. Pitkäkestoinen lorvehtiminen Mauerwegillä ei kuitenkaan harmita ollenkaan, sillä ainoa tavoite oli selvitä maaliin. 

28 tuntia Berliiniä

Olin optimistina laatinut itselleni tasaisesti hiipuvan 24 tunnin aikataulun, josta olisi ollut kisan aikaraja huomioiden varaa jäädä kuusi tuntia. Pysyin hahmottelemassani aikataulussa melkein puolimatkaan asti, mutta sitten oikean takareiden totaalijumiutuminen alkoi jarruttaa menoa. Yritin korjata tilannetta lisäämällä suolan ja magnesiumin mutustelua, kunnes onnistuin hukkaamaan elektrolyyttipussukkani. Onneksi sain (osuvasti nimetyltä!) Krampnitzin huoltopisteeltä kourallisen suola+magnesium -kapseleita varastoni täydennykseksi, mutta eipä niistäkään juuri ollut apua. Jalka pysyi tönkkönä koko loppumatkan. 

Teltowin huoltopisteellä 98 kilometrin kohdalla istuin alas inventoimaan kolmannen drop bagini sisältöä, ja tekemään tilannearvioita. Matkaa oli jäljellä reilut 60 kilometriä, ja aikaa käytettävissä 15 tuntia. Päättelin että maaliin pääsemisen varmistamiseksi minun ei kannata edes yrittää ottaa yhtäkään juoksuaskelta, koska luotto oikean jalan toimiseen oli mennyt. Teltowin jälkeen en myöskään istunut alas yhdelläkään huoltopisteellä ennen maalia. Loppumatkasta meno oli jo tosi hidasta hiippailua, mutta Berliinin 30 tunnin aikarajaan jäi kuitenkin marginaalia melkein kaksi tuntia. 

Tässä tasaisen varmasti hidastunut Mauerweglaufin etenemiseni excelöitynä: 

Vain yksi oikea ongelma

Ainoa todellinen ongelma Berliinissä oli yllättäen oikea jalka. Olin nimittäin varautunut siihen, että kroonisesti heikompi ja ongelmille altis vasen jalkani päättäisi, milloin on syytä hidastaa vauhtia. Joko vasen pohje kramppaisi, tai lonkka/pakara jumiutuisi. Vastoin odotuksia vasemmisto teki työnsä nöyrästi loppuun asti, ja kantoi myös suurimman vastuun etenemisestä oikeiston lakkoillessa. 

Vauhti oli alusta asti niin rauhallinen, että missään vaiheessa en kärsinyt vatsavaivoista tai energian puutteesta. Oli minulla matkassa mukana myös ii-hätäapupakkaus (in keis of imöödsensi - imodium & ibuprofen), mutta näihin rohtoihin ei Berliinissä tarvinut turvautua. 

Mitä jäi käteen

Lähdin Berliinin hakemaan varmistusta sille, että pystyn sittenkin jatkamaan ultrajuoksentelua vuoden 2017 selkäoperaation jälkeen. Asia tuli selväksi, kun über-tyylikäs FINISHER shirt ojennettiin käteen maalissa. Tyytyväinen pitää olla, sillä maaliin pääseminen näin kepoisella treenillä ei ole itsestään selvää.

Berliinin reissuun valmistautessani lenkkeilin 40-80 kilometriä viikossa, ja tästä suurin osa oli käveleskelemistä pitkin ja poikin pääkaupunkiseutua. Kevyen hölkän osuus kokonaiskilometreistä on ollut ehkä noin 15 prosenttia, ja kovatehoisemman "oikean" juoksutreenin osuus mitättömän pieni. Tässä kisaa edeltäneiden 12 viikon treenikilometrit ja keskivauhdit:

2025?

Oikeasti haluaisin vielä joskus päästä juoksemaan "jonkun" pidemmänkin kisan, mutta vuodelle 2025 sovelias tavoite on juosta satamailinen paremmin valmistautuneena. Tarvitsen lisää lihaskuntoa, jotta saan nostettua juoksemisen osuuden sekä treenistä että kisasuorituksesta yli 50 prosentin. 

Ja minä kun en mitään kinttupolkuja lähde könyämään vaan preferoin tasaisempia alustoja, taidan jo tietää mitä teen ensi elokuussa. Jawohl, kyllä JFK oli oikeassa.