Spartathlon 2012: juoksemista vaille valmis

Nyt on treenattu 12 viikkoa. Seuraavan juoksulenkin starttipaikkana on Akropolis-kukkula ja ajankohta ensi perjantaiaamu klo 7. Alkuperäiseen suunnitelmaani verrattuna kevensin kahden viimeisen viikon juoksumääriä 70 ja 40 kilometriin. Enemmänkin olisin voinut juosta mutta tämä oli vain varotoimenpide kun aavistuksenomaisia ylirasituksen oireita olin havaitsevinani. En usko että määrien pienentäminen turmelee kuntoani, vuoden 2008 Nove Colli ja vuoden 2010 Nemea-Olympia -juoksu menivät hyvin vaikka starttia edeltävien viikkojen aikana jouduin pitämään pari-kolme viikkoa totaalista juoksutaukoa.

Yhteensä ehdin juoksemaan 12 viikon aikana 760 kilometriä ja siihen päälle 24 tuntia cross traineria. Tämä vastaa minulla 1000 km juoksua, jonka määrän jotkut treenaavat yhdessä kuukaudessa, mutta minulle tämä oli alkuvuoden treenien vähäisyys ja muut kiireet huomioon ottaen maksimaalinen annostus.

Pyöreät 1000 km on kaunis luku, ja vielä hienompaa numerologiaa löytyy Spartathlon-starttia edeltäneiden 12 kuukauden treeneistä. Edeltäneen vuoden aikana juoksemieni kilometrien määrä on sama kuin henkilötunnukseni loppuosa! Jos ei tällaisella numerologisella hienosäätämisellä saada aikaiseksi pangalaktista hyperkompensaatio, niin millä sitten? Tässä vielä 12 viikon suoritteet graafisena esityksenä:

Spartathlon on aina arvoituksellinen. Hyväkään kunto ei takaa maaliin pääsyä, mutta kyllä minulla on kohtuullisen luottavainen olo. Treenin määrä on tietysti aika vaatimaton, mutta olen mielestäni onnistunut toteuttamaan sen fiksusti. Tässä arvio maaliin pääsyn mahdollisuuksiinni vaikuttavista tekijöistä, ylhäältä alas eli from tip to toe:

• Motivaatio on vahva, ja vuoden 2009 keskeytyksen tyylistä nössöilyä ei tulla näkemään. Itse olen tietysti eniten vastuussa tästä asiasta, mutta minulla on kova luottamus myös suomalaisten huoltoauton miehitykseen. Alatyylistä vittuilua ja armotonta ruoskanheilutusta on luvattu tarjota, jos olen jättämäässä kisaa kesken ilman hyväksyttävää syytä.
• Aerobinen kunto tuntuisi olevan hyvällä mallilla. Syke on asiallisella tasolla ja reagoi rasituksen muutoksiin niin kuin pitää. Hengitykseni on normaalisti pitkän lenkin vauhtia juostessani 4/4 eli sisäänhengitykseen menee neljä askelta ja uloshengitykseen saman verran. Viimeisillä pitkillä lenkeilläni hengitys tuntui olevan lähempänä normaalia hengittämistä ilman mitään fyysistä rasitusta, tahti oli jotain 5/5 tai 6/6 askelta per henkäys tai jotain sinne päin.
• Lihaskunto ei ole sen huonompi kuin ennenkään. Olen satunnaisesti koettanut treenata keskivartalon lihaksia, mutta tällä saralla olisi pitänyt tehdä paljon enemmän töitä. Läskiä minussa on nyt muutama kilo vähemmän kuin ennen, tästä on varmasti pitkässä juoksussa hyötyä.
• Jalat ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa. Oikea polvi vihoittelee juoksemaan lähtiessä vanhaan malliin, mutta lihasten lämmettyä tämä ongelma katoaa. Kiropraktikko Anders Å. totesi kisaa edeltävän viikon tsekkauksessa että vasemman puolen lonkankoukistaja ja keskimmäinen pakaralihas eivät toimineet kunnolla, mutta Andersin käsittelyllä tilannetta saatiin korjattua. However,vasemman lonkan/pakaran alue on etukäteen ajatellen merkittävin Spartaan asti selviämistä varjostava riski.
• Jalkapohjat ja varpaat ovat aika hyvällä mallilla. Varpaani ovat niin käppyräiset että ne tarvitsevat korkeussuunnassa reilusti tilaa, ja sitä järjestyi kun puukotin pohjallisista pienempien varpaiden alta siivun pois.

Itse kisan varalta suunnitelmani on selkeä. Lähden liikkeelle sopivan reipasta vauhtia, en liian hitaasti kuten vuonna 2009. Hellas Canissa voisin olla mieluusti tuntia ennen raatobussia (kuten vuonna 2008), mutta pienempikin marginaali riittää jos kone käynnistyy hitaasti.

Antiikin Korintin jälkeen alkaa minun mielessäni se osuus, jolla raatobussi pitäisi saada karistettua kahden tunnin päähän. Tämä onnistuu kun kävelee vain suunnitelman mukaisesti muutaman minuutin pätkän kerran puolessa tunnissa, ja pitää juoksuvauhdin reippaana hölkkänä. Jyrkemmät ylämäet tietysti kävellään, mutta loivemmat juostaan. Tärkeintä on pitää huolta siitä että jalat liikkuvat, mutta Mrs. Screechin kissoja (97 km) pitää kuitenkin ehtiä morjestamaan ja Nemean punaviiniä maistamaan jos sellaista huoltopisteellä tarjotaan.

Sangas-vuoren ylityksen jälkeen kyse on sitten vain siitä että pitää pysyä liikkeellä ja mielellään juosta enemmän kuin kävellä. Näillä mennään.

Lento Ateenaan lähtee keskiviikkona (ei perjantaina, kuten alunperin kirjoitin). Majoitus on perinteiseen tapaan Hotel Londonissa tai jossain muussa Glyfadan hotellissa, ja meillä on Juoksufoorumista tuttujen Jolkun, Timin ja Uberlehrerin kanssa tilauksessa viihtyisä neljän hengen sviitti. Nämä Spartathlon-sviitit ovat todellisia tilaihmeitä, kompaktin kokoiseen kahden hengen hotellihuoneeseen ahdetaan neljä sänkyä jolloin vapaata lattiatilaa jää vain pieni kaistale sängyn päätyjen ja seinän väliin. Mutta hyvin sinne on aina mahduttu.

Laitan tähän loppuun pienen Youtube-videon, jossa on heti alussa esitelty Hotel Londonin vastaus kysymykseen "Kuinka majoitetaan neljä ultrajuoksijaa kahden hengen huoneeseen?".