tiistai 1. toukokuuta 2012

Jotkut juoksee enemmän, jotkut vähemmän

Sietämättömän vähiin on jäänyt juokseminen alkuvuoden aikana. Ensimmäisen kvartaalin eli tammi-maaliskuun treenit olivat yhteensä 172 km juoksua ja kaksi tuntia cross traineria siihen päälle. Kun juoksu ei kulkenut niin panostin varman päälle lepäilemiseen.

Maaliskuun 28. päivä kirjasin harjoituspäiväkirjaan 8 km aamulenkin, joka kulki erinomaisen kepeästi 5.30 min/km vauhdilla. Aamupäivän ajan ehdin jo herkutella ajatuksella että huhtikuussa voisin palata edes 4 lenkkiä/vko treenitahtiin, mutta iltapäivällä iski pirullinen flunssa. Kuumetta riitti vajaan viikon, ja kurkkukivun sekä muiden jälkioireiden helpottamista odotellessa pidin kolme viikkoa täydellistä treenitaukoa. Huhtikuun saldoksi kertyi 51 km ultrakevyttä lenkkeilyä, tällä pohjalla vajaan parin viikon päästä juostava Lohjan 6 tunnin kisa menee enempi kävelyn ja Spiros Leinosen 60-v. synttäreitä juhliessa.

Mutta onneksi kaikki eivät ole näin vaivaisia. Kaksi viikkoa sitten juostiin Japanissa 250 km pituinen Sakura Michi -juoksu, jossa suomalaiskaksikko Veikko Sivosavi ja Mikael Heerman juoksivat komeasti maaliin. Mikaelilla olivat treenit jääneet aika vähiin lonkkavaivan takia mutta vanhat pohjat ovat sen verran hyvät että Sakura Michi onnistui, Mikaelin kisaraportin voi lukea täältä. Onnittelut Mikaelille ja Veikolle hienosta juoksusta, ja vielä ultra-extraonnittelut Mikaelille hienosta Sakura-Michi -takista.

Myös 100 km juoksun MM-kisat on juostu. Italialaiset sössivät kisajärjestelyissä välimerelliseen tyyliin, mutta kaikista logistiikkaongelmista huolimatta kisa saatiin juostua. Suomen joukkueella oli monenlaisia ongelmia, mutta vastoinkäymisistä huolimatta Janne Klasila juoksi satasen hienosti alle 7h30m "retkeilyrajan".

12 tunnin juoksussa ei tietääkseni ole virallista retkeilyrajaa määritetty, mutta Jari "X-Caliber" Tompon Norjan Ringerikissä juoksema 144 km tulos edustaa varmasti tavanomaista retkeilyvauhtia kovempaa kyytiä. X-caliber siis juoksi puoli vuorokautta alle 5.00 min/km keskivauhdilla, Jarin kisaraportti ilmestyy varmasti aikanaan tänne. Suomelta lähtee erittäin kova joukkue 24 tunnin juoksun MM-kisoihin ensi syksynä, Jarilla ja monella muulla on realistinen mahdollisuus 250 km ylitykseen.

Ensi perjantaina strattaa Kreikassa 255 km pituinen Dolichos Ultra Race, jossa ovat mukan Suomen Hitain Ari Mustala ja James Jumisko. Itsellänikin oli tämä kisa haaveena, mutta kunto ei tänä vuonna riitä Delphistä Olympiaan juoksemiseen. Kreikkalaiset tuskin saavat järjestettyä kisan aikaista tulospalvelua, mutta kun vaan jostakin saadaan tietoa kisan etenemisestä, niin kommentit löytyvät varmasti ensimmäisenä Juoksufoorumista. 

Tulevien kahden viikon aikana oma juoksullinen tavoitteeni on olla turmelematta olematonta juoksukuntoa (onkohan tämä mahdollisesti mahdollista vai mahdotonta?) ennen 12.5. juostavaa Lohjan 6h kisaa.

Ei kommentteja:

 

website traffic statistics
Find a Date