Juoksurintamalta ei ole juuri nyt mitään uutta kerrottavaa, joten loikkaan suosiolla asian viereen. Viime viikolla kuuntelin lenkillä radiota, ja juontajien jutut sivusivat usein ÄIJÄ-asioita. Tämähän on trendikäs teema, ja saman päivän iltana katselin pienen pätkän Hynysen&Nikulan Äijä-ohjelmaa. Jonet ajelivat monster-truckilla ja olivat oikein äijämäisiä siemaillessaan olutta tölkistä.
Mopojen ja autojen rassaaminen on hyvä harrastus, ei siinä mitään. Kyllä minäkin katselen (enimmäkseen tylsiä) F1-kisoja ja (usein kiinnostavampia) Moto GP –kisoja, vaikka en ole itse koskaan tuntenut viehtymystä moottorien raplaamiseen tai kaahailemiseen. En ole edes ajanut kertaakaan elämäni aikana mopolla tai moottoripyörällä, vaikka asuin vuodet 1960-70 Imatrankoskella ja seurasin Giacomo Agostinin, Phil Readin ja Jarno Saarisen menoa Imatran ajoissa kotipihalta tai keittiön ikkunasta.
Mutta asiaan. Nokkelimmat ovat jo arvanneet, että cornerin mielestä autojen ja mopojen rassaaminen ei ole niin äijä-meininkiä kuin jotkut tuntuvat uskovan. Näin on, mutta yllätys yllätys, en väitä että ultrajuoksu olisi äijämäisempää. Se ei nimittäin ole. Jos ultrajuoksuun sekoittuu liikaa testosteronia, tuloksena on usein huono kisa tai jopa DNF. Evidenssiä löytyy vaikkapa Endurancen järjestämän 100 km Suomi-juoksun tulosluettelosta: sataselle lähtevät naiset melkeinpä poikkeuksetta myös juoksevat satasen loppuun, sen sijaan ainakin 10-20% miehistä keskeyttää kisan lähes aina. Keskeytysten syy ei välttämättä ole miesten huonompi kunto, vaan todennäköisemmin sen hetkiseen kuntoon nähden liian kova aloitusvauhti, joka taas johtuu ties mistä.
Mikä sitten mättää? Jos vielä isompien pyörien laittaminen auton alle tekee automiehestä enemmän äijän, niin mikä olisi oikea sana kuvamaan Wernher von Braunia? Über-äijäkin olisi törkeää vähättelyä miehelle, joka alla olevassa kuvassa poseeraa suunnittelmansa Saturn 5 –raketin moottoreiden edessä. Jos mittasuhteet jäävät epäselviksi, klikkaa kuva suuremmaksi!
Saturn 5 tunnetaan myös kuurakettina, sillä lennätettiin astronautit kuuhun 40 vuotta sitten. Näitä raketteja käytettiin kaikkiaan 13 kertaa, ja kaikki laukaisut olivat onnistuneita. Vaikka Saturn 5:n luotettavuus oli siis samaa luokkaa testosteroni-rajoitteisten ultrajuoksijattarien suoritusten kanssa, en silti kyseenalaista tämän raketin tai varsinkaan sen suunnittelijan äijyyttä pätkän vertaa. Wernher von Braun oli enemmän äijä kuin kaikki auton moottoreita ropeloivat pikkuäijät yhteensä.
maanantai 29. kesäkuuta 2009
sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Kulkemattomuus eli ungoingness
Otsikon mukaista vaivaa olen yrittänyt parannella viime viikot. Kolmisen viikkoa sitten blogsensin tänne edellisen kerran, ja sen jälkeen olen treenaillut vähän mutta kevyesti. Kesäkuun kolmen ekan viikon saldo on 10 täyttä lepopäivää, juoksutreeniä on siis harrastettu vain 11 eri päivänä ja leppoisia kilometrejä on kertynyt 122 km. Tänään hölkyttelin 26 km lenkin joka meni toki hitaasti (about 6 min/km) mutta kuitenkin helposti, eli eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu.
Kulkemattomuuden perimmäinen syy oli varmaan jonkunlainen ylirasitus, ja siitä toipuminen tuntuu kestävän kohtuullisen pitkään. Treenin määrää ei tästä voi syyttää, vaan kyse on ollut (vähäisten) tehotreenien annostelusta. Juoksun nihkeyden lisäksi oireina oli yleinen väsymys ja sykkeiden jumiutuminen. Hyvässä ultrakunnossa ollessani sykkeeni on kevyellä lenkillä alimmillaan hiukan alle 120, mutta kun kesäkuun alussa 5.52 min/km vauhdilla hissutellun aamulenkin keskisyke oli 110 ja lenkin jälkeen oli epämääräinen olo, oli selvä että matala syke ei ollut tässä tapauksessa hyvä merkki. Sykelukemat vaihtelivat juoksulenkin aikana oudosti, joskus syke saattoi nousta esim. ylämäessä 20 pykälää, mutta mäen jälkeen sykelukema tuli alas tosi hitaasti.
Heinäkuun alussa pystyn toivottavasti aloittamaan viime vuoden tyylisen Spartathlon-treenin, tosin pieniä viilauksia täytyy tietenkin tehdä. Suunnitelma on pääpiirteittäin tällainen:
Kulkemattomuuden perimmäinen syy oli varmaan jonkunlainen ylirasitus, ja siitä toipuminen tuntuu kestävän kohtuullisen pitkään. Treenin määrää ei tästä voi syyttää, vaan kyse on ollut (vähäisten) tehotreenien annostelusta. Juoksun nihkeyden lisäksi oireina oli yleinen väsymys ja sykkeiden jumiutuminen. Hyvässä ultrakunnossa ollessani sykkeeni on kevyellä lenkillä alimmillaan hiukan alle 120, mutta kun kesäkuun alussa 5.52 min/km vauhdilla hissutellun aamulenkin keskisyke oli 110 ja lenkin jälkeen oli epämääräinen olo, oli selvä että matala syke ei ollut tässä tapauksessa hyvä merkki. Sykelukemat vaihtelivat juoksulenkin aikana oudosti, joskus syke saattoi nousta esim. ylämäessä 20 pykälää, mutta mäen jälkeen sykelukema tuli alas tosi hitaasti.
Heinäkuun alussa pystyn toivottavasti aloittamaan viime vuoden tyylisen Spartathlon-treenin, tosin pieniä viilauksia täytyy tietenkin tehdä. Suunnitelma on pääpiirteittäin tällainen:
- Viikoittain treeniä vähimmillään 8-10 tuntia, enimmillään 20 tuntia
- Ylipitkiä lenkkejä (esim 55 km Montrail -lenkki) 3-5 kpl
- Alle 5 min/km vauhdilla juoksen vain silloin tällöin, ja alle 4.30 min/km vauhteja vain vapaamuotoisina jumintappovetoina (poikkeuksena ehkä kerran tai pari 2 mailin juoksu Munkinpuistossa)
- Paljon maastojuoksua
- Lihaskunto ei ole ollut minulle ongelma, mutta silti aion panostaa senkin parantamiseen
- Jos jossain vaiheessa teen kaksi treeniä päivässä, niin niistä vain toinen on juoksua
- Juoksukenkien ja muiden varusteiden testausta ja säätämistä jatkan, että vältyisin tällä kertaa päkiän alle tulevilta rakkuloilta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)