keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Juoksuvuosi 2014

Vuosi 2014 oli hyvä juoksuvuosi. Ainoa tavoitteeni oli Spartathlonin maaliin juokseminen, ja siinä onnistuin.

Kreikan reissun jälkeen loka-joulukuussa en ole treenannut käytännössä ollenkaan, tahti on ollut yksi juoksulenkki per kuukausi. Alaselässä on ollut edelleen pientä ongelmaa, ja olen odotellut sen paranemista kaikessa rauhassa. Eilinen kympin lenkki meni kuitenkin ilman ongelmia, toki juoksualustakin (5 cm vastasatanutta lunta asfaltin päällä pehmusteena) oli poikkeuksellisen selkäystävällinen. Tammikuussa aloitan taas säännöllisen juoksuharjoittelun ja kevyen lihaskuntotreenin.

On mielenkiintoista huomata kuinka vaivatonta minulle on ollut sopeutua liikkumattomaan sohvaperunaelämään. Täytyy kyllä myöntää että syksyn mittaan on pari kertaa harmittanut "hukkaan menneet" hyvät juoksukelit, mutta kaiken kaikkiaan vieroitusoireet ovat olleet hyvin maltillisia. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.

Vuosi 2015 tulee olemaan minulle juoksennollisesti "välivuosi". En kuitenkaan aio pelkästään lepäillä laakereillani, kolmen kuukauden juoksemattomuus riittää. Ensisijainen tavoite on palata tammi-helmikuun aikana tavanomaiseen neljä juoksulenkkiä per viikko tahtiin, ja samalla saada lihaskuntoa vahvistettua. Jos tässä onnistun, seuraavaksi yritän välttää minulle lähes jokakeväisen väsymys/ylirasitus/allergia -oireyhtymän. Toivottavasti viime toukokuussa toimivaksi osoittautunut allergialääkkeiden yhdistelmä (Montelucast + Aerius + Flixonase) toimii niin hyvin että vältyn treenitauoilta.

Jos kevät sujuu hyvin eikä muita yllätyksiä tule, niin siinä tapauksessa lähetän todennäköisesti ilmoittautumisen 100 Meilen Berlin -juoksuun. Tämä kisa juostaan lauantaina 15. elokuuta vanhan Berliinin muurin maisemissa, ja minä kun en ole koskaan Berliinissä käynyt, niin tämän parempaa sightseeingia on vaikea kuvitella. Startti on lauantaiaamuna klo 6.00 ja 161,8 kilometrin matkalla on 27 huoltopistettä, mikäs siinä olisi retkeillessä! Tässä vaiheessa on turha lähteä miettimään tulostavoitteita, mutta (Spartathloniin jonon ohi pääsyn varmistava) 18 tunnin alitus olisi tietysti toiveissa.

Vuonna 2016 voisi olla taas Spartathlonin vuoro, mutta muitakin mielitekoja minulla on. Spartathlonitis-blogin pitämisen aloitin kesällä 2008, ja silloin kirjaamaltani to-do -listalta ovat juoksematta vielä Sakura Michi Nature Run (250k) sekä UltraBalaton (212k). Näiden lisäksi vaihtoehtovaput Kreikassa (Dolichos Race 250k) tai Italiassa (UltraMilano-SanRemo 285k) kutkuttavat.

Vuoden 2014 aikana juoksin yhteensä 2497 kilometriä. Joku saattaa ihmettellä että eikö niitä kilometrejä pitänyt olla tuon verran jo ennen Kreikan reissua, ja niinhän niitä pitikin olla. Mutta tarkistuslaskennassa huomasin, että harjoituskilometrien Excel-seurannassa olin laskenut jo etukäteen juostuiksi myös Spartathlonin kilometrit. Taisi olla optimismia ilmassa silloin kun Exceliä virittelin.

Vuoden 2014 kilometrisaldo jakaantui Spartathlon-juoksun ympärille näin: 2223 + 246 + 28 = 2497 km. Vuosituhannen vaihteessa aloitetun juoksu-urani aikana olen juossut kirjanpitoni mukaan toistaiseksi 26 760 kilometriä, ja vuosittain kilometrit jakautuvat näin:


Näistä kilometreistä 1035 km on pitkässä ultrakisassa maaliin asti juostuja A-luokan kilometrejä, ja noin 1500 km muuta numerolappu rinnassa juoksentelua. Loput on monenmoista treenilenkkeilyä.

Matka jatkuu vuonna 2015.

2 kommenttia:

Mika kirjoitti...

Aika maltillisia määriä minusta ultrajuoksijalle mutta kyllä vain Spartathlonkin niillä sujuu. Ei siis välttämättä tarvita 5000 tai edes 3000 kilometrin vuosia?

Joko uuden vuoden tavoitteet on kirkkaana mielessä?

corner kirjoitti...

Juu ei näköjään tarvita tolkuttomia treenimääriä, mutta toki olisi hyvä harjoitella enemmän ja monipuolisemmin. Olisi juoksun onnistumisen todennäköisyys suurempi, ja kisann jälkeinen palautuminen ei ehkä kestäisi kolmea kuukautta!

Tämän vuoden tavoite on Berliinin 100 mailia, mutta ei se ole vielä kovin kirkkaana mielessä. Katsotaan ensin kuinka kevään treenit sujuvat. Eilen juoksin vuoden ekan lenkin: 10 km vauhdilla 5.37 min/km ja syke oli päälle 140. Syyskuun lopulla vastaavan lenkin keskisyke oli 109.

 

website traffic statistics
Find a Date