torstai 24. heinäkuuta 2014

Imatra Revisited

Marraskuussa 2011 kävin nostalgialenkillä nuoruuteni maisemissa Lappeenrannassa, ja nyt oli vuorossa paluu lapsuuden maisemiin. Asuin elämäni ensimmäiset vuodet 1960–1969 Imatrankoskella, ja viimeisten 30 vuoden aikana en ole Vuoksen rannalla liikkunut. Oli siis hyvä syy käydä tarkistamassa tilanne.

Olin saanut kutsun tulla Hinkanrantaan saunomaan ja harrastamaan kulinarismia, ja tällaiseen retkeen oli luontevaa liittää myös juoksulenkki. Keli oli mukavan lämmin, ei mikään Spartathlon-helle, mutta varmasti tämä palveli myös syyskuun lopun Kreikan reissuun valmistautumista. Juoksulenkille kertyi mittaa 37 kilometriä, ja keskivauhti oli 6.39 min/km. Käytännössä hölkkäsin hiukan alle 6 minuutin vauhtia, mutta maisemien ihmettely ja jäätelönsyönti hidastivat etenemistä. Juoksemani reitti näkyy alla olevalla kartalla ja tarkemmat speksit löytyvät MovesCountista. (Jos löydän joskus MovesCountistani Embed-painikkeen, niin embedaan treenin tähän).



0 km Lähdin liikkeelle Valtionhotellin pihalta, ja suunnistin Imatrankosken sillan yli kohti voimalaitosta. Kosken ja voimalaitoksen väliin jäävällä niemellä oli vielä 45 vuotta sitten valaistu latu, mutta nyt ei latupohjaa löytynyt. Jäljellä oli enää juurakkoinen ja mutkikas polku. Vanhan valaistun ladun valotolppiakaan en nähnyt, luulen että voittoa tavoittelevana pörssiyhtiönä Fortum ei halua haaskata sähköään turhuuksiin.

2 km Voimalaitoksen tarkistettuani olisin mielelläni syönyt jäätelön, mutta siltojen välissä ei ollut enää jäätelökioskia. Jatkoin matkaa yli Vuoksen sillan, ja kurvasin Pistetalojen risteyksestä oikealle, kohti Kuparia.

3 km Monet luokkakavereistani asuivat Kuparilla, mutta en pienenä poikana juuri liikkunut niissä maisemissa. Toki hiihdin usein kouluun talvella, mutta latu kulki enimmäkseen metsässä. Juoksin nyt kouluaikojeni jälkeen rakennettua Pietarintietä pitkin, josta siirryin Disan kalakaupan jälkeen tutummalle Ensontielle.

7 km Pelkolan rajanylityspaikan lähestyessä tein U-käännöksen ensimmäisten rajavyöhykkeestä kertovien kylttien kohdalla, ja suuntasin Ensontietä kohti vanhaa kouluani.

10 km Ensimmäinen Alma materini eli Teppanalan kansakoulu oli edelleen pystyssä, mutta eipä siellä taida enää olla oppilaita. Melkoinen metsä oli kasvatettu koulun eteläpuolelle, ja on ihan hyvä ettei moista näköestettä ollut 1960-luvun lopulla. Mainiolla opettajallamme Lankisen Manulla meni joskus päivän viimeinen tunti ylipitkäksi, mutta kun Jakolan bussi näkyi lähestyvän pellon takaa, sain aina Manulta luvan hilpaista pysäkille.


Vanhojen luokkakavereideni tekemisistä kansakouluajan jälkeen minulla ei ole juuri havaintoja, mutta yhden julkkiskohupaljastuksen voin toki tehdä. Muusikko-näyttelijä Katriina Honkanen oli samalla luokalla, ja istuimme jopa samassa pulpetissa!

11 km Rajapatsaan maisemat näyttivät enimmäkseen tutuilta. Ruokakauppojen paikoille oli toki tullut Kebab-Pizzerioita, pubeja ja kirppareita, mutta näinhän kehitys kehittyy muuallakin kuin PeräBerberiassa. Venäläisten ostosmatkailijoiden vaikutusta en kovin paljoa Imatralla huomannut, mitä nyt Pietarintien varrella olleet kalakaupat olivat selvästi itäisille asiakkaille tarkoitettuja.

12 km Neste Oil Rajapatsas oli siinä kohdassa, missä oli ennen Kesoil. Juuri se Kesoil, jota Agostini ja muut MV-Agusta -kuskit käyttivät Imatran Ajojen aikana varikkonaan. En viitsinyt käydä katsomassa, että olisiko Neste Oilin seinässä ollut muistolaattaa kertomassa vanhoista ajoista.

12,7 km Rautatiesillan ylitettyäni varauduin jäätelönsyöntiin, mutta eipä ollut sillan kupeessa enää kioskia. Perkele. Juoksin ja rämmin metsän poikki junaradan tuntumaan sillan alle. Ratapihalla oli mukavasti aktiviteettia, ja Lokakuun Rautateiden raskaan sarjan diesel-veturi olikin juuri lähdössä kohti kotiaan. Nappasin kuvan veturista ja kuski morjesti minulle, vanhalle junansuorittajalle, kollegiaalisesti.


Eipä tiennyt Lokakuun Rautateiden edustaja, että länsimaisten ihmisten kanssa kaveeratessaan on syytä olla varovainen. Kollegansa Anatoli oli nimittäin meillä kotona katsomassa Imatran Ajoja vuonna 1967 tai 1968, ja viihtyi niin hyvin, että sai seuraavalla viikolla yllättäen ja pyytämättä siirron jonnekin muualle, mahdollisesti BAM-radalle Siperiaan. Lieventävänä asianhaarana ei tainnut toimia edes se, että Anatoli kannusti Vostok-merkkisellä pyörällä 500-kuutioisissa kisannutta Neuvosto-Eestin edustaja Endel Kiislaa.

13 km Imatrankosken asema purettiin jo 70-luvun alussa, ja asemapuiston vieressä olleet kreosootille tuoksuneet ratapölkytkin oli korjattu pois. Jatkoin matkaa kohti vanhaa kotitaloani, ja muistelin mennessäni vanhoja naapureitani. Talon toisessa päädyssä asuivat ensin Pelliset, sitten Taposen Simo ja lopuksi Tiaiset. Pellisten poika Jorma kuoli autokolarissa, Taposen Simo kuoli työnsä ääreen ja Tiaisten pieni tytär Anne kuoli myös ikävässä liikenneonnettomuudessa.


Kotitaloni on oikein siististi entisöity, ja siellä oli tietääkseni jossain vaiheessa päiväkoti. Mietiskelin että miltä talon sisällä mahtaa näyttää nykyään. Olisin toki voinut mennä Team Noutaja -juoksupaidassani jupisemaan lapsukaisille, että tämän talon pohjoispäädyssä on muuten tosi huono karma, mutta päättelin että se olisi ollut huono idea.

14 km Koska pistetalojen suunnalta ei löydy enää ensimmäistäkään kioskia tai kauppaa (K-kauppa Hyötyläinenkin oli lopettanut), jäätelönpuute pakotti minut palaaman siltojen yli keskustaan. Ostin jätskin ensimmäiseltä kohdalle osuneelta kioskilta Valtiohotellin puistosta, ja palasin takaisin Vuoksen itärannalle.

Pistetalojen viereen rakennettujen talojen paikalla oli 50 vuotta sitten jääkiekkokaukalo, jossa Imatran Ketterä pelasi mm. Lieksan Hurttia ja Varkauden Valtteja vastaan. Silloin ei ollut pleksejä eikä muistaakseni muitakaan verkkoja edes kaukalon päädyssä. Eräässä ottelussa maalin takana ottelua seurannut nuorehko kundi sai kiekon otsaansa. Verta tuli rutosti, mutta kaveri vaan hoki vittu-saatanaa eikä itkenyt ollenkaan. Se teki pieneen poikaan vaikutuksen.

15 km Sankarihautausmaan kautta jatkoin matkaani Kirkon ohi Imatran Yhteislyseolle, ja sieltä edelleen metsän halki kohti lehmuskujaa. Aseman mutkasta TT-kuskit, nuo oman aikansa gladiaattorit, kiihdyttivät kohti olkipaaleilla pehmustettuja lehmuksia, mutta eipä siellä tainnut kenelläkään mennä kaarre leveäksi. Kerran muistaakseni Teuvo Länsivuori (Yamaha) ja Phil Read (MV-Agusta) kolistelivat katteita lehmusten varjoon rinnakkain kurvatessaan, ja se oli aika pelottavan näköistä.


Aseman mutkan takana oleva ratapiha näyttää toimivan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta joissain asioissa maailma on muuttunut viimeisten 50 vuoden aikana. Meidän perhe asui ratapihan länsipuolella ja kaverit asuivat toisella puolella, joten sosiaalinen elämä edellytti meiltä 5-10 -vuotiailta jatkuvaa ratapihan ylittelemistä. Tarkkana piti tietysti olla, varsinkin jos oli tarve alittaa koko ratapihan pituisten junien vaunuja. Vanhemmilta oli tiukka ukaasi, että vain sellaisten vaunuletkojen ali sai mennä, joiden kummassakaan päässä ei ollut kiinni veturia. Käytännössä tulkitsimme asian niin, että vaunuissa kiinni olevasta höyryveturista (kyllä, höyryvetureita käytettiin vielä 1960-luvulla yleisesti vaihtotöissä) ei tarvinnut välittää, jos piipusta ei tuprahdellut merkittävää määrää savua/höyryä. 

Imatrankosken ratapihalla pistäydyin edellisen kerran joskus 1980-luvun alussa, kun nuorena rautatievirkamiehenä käytiin kollegoiden kanssa krebaamassa pitkin ja poikin Kouvolan Rautapiiriä. Kerran päädyttiin Imatrankoskelle syömään ja juomaan, josta puolen yön jälkeen palattiin Vuoksen itärannan kautta yöjunalle. Ratapihaankin silloin tutustuttiin.

16 km Lehmuskujan hölkättyäni suunnistin Imatrankosken urheilukentälle, ja matkalla kävin tarkistamassa urheilukentän takana olleen pienen lammen. Kyseinen lätäkkö näytti umpeen kasvaneelta, mutta vesilinnut varmaan arvostavat kehitystä. Vielä 1960-luvulla vettä oli enemmän, ja kävimme joskus talvella luistelemassa siellä. Jää ei ollut ihan tasalaatuista, ja muistan kuinka Leiniäisen Hanskin hokkarit iskivät hienosti kipinöitä iltahämärässä. Minun luisteluvauhdillani eivät olisi kipinät sinkoilleet, vaikka olisin sirklannut asfaltilla.


17 km Imatrankosken urheilukentän pinnoite ei ollut ihan yhtä hyvässä kunnossa kuin 1960-luvulla, mutta hyvin siellä pystyi juoksemaan. Tein yhden 400 metrin kunniakierroksen, mutta muita lajeja kuten moukarinheittoa en ehtinyt kokeilemaan. Rantalentopallo näytti olevan tämän kesän ykköslaji Imatralla, sen sijaan yleisurheilijoita ei kentällä näkynyt.

Imatrankosken urheilukentän suuri historiallinen merkitys on sen toimiminen Imatran Ajojen varikkona. Siellä roikuimme seuraamassa kisaan valmistautuvia kuskeja ja mekaanikkoja, ja keräilimme nimmareita. Paria päivää ennen ensimmäisiä harjoitusajoja varikko suljettiin yleisöltä, jonka jälkeen sinne pääseminen oli haasteellisempaa, vaan ei mahdotonta.

Urheilukentän jätettyäni päätin suunnistaa Tainionkoskelle, ja uhohdin tyystin Vernon Cottlen ja Jock Taylorin muistomerkillä käymisen. Sorry, dudes!

18 km Ahopellon Puutarhan kyltti oli aika huonossa hapessa. Kasvihuoneiden nykyistä kuntoa en jäänyt tarkistamaan, mutta vielä 45 vuotta sitten sieltä käytiin ostamassa kurkkuja ja tomaatteja. Tie olisi suorastaan houkutellut vauhdikkaampaan juoksuun, mutta maltoin mieleni. Tämä olisi varmaan hyvä paikka bongata paikallisia juoksijoita, mutta eipä näkynyt edes ForrestG:tä.

20 km Rautatiesillan kohdalla palasin Vuoksen länsirannalle, ja jatkoin matkaa kohti pohjoista. Mitään tarkempaa reittisuunnitelmaa minulla ei ollut, mutta Tornatorin perustaman Tainionkosken voimalaitoksen kohdalla päätin ottaa suunnan kohti Joutsenoa.

23 km Karhumäessä oli Valintatalo, jossa täydensin juomavarastoa ja ostin tietysti jäätelöä. Pysäytin reitintallennuksen kaupassa sisällä käydessäni, ja siinä kohdassa tuli reittiviivaan pieni katkos. Maisemat olivat minulle outoja, mutta suunta tuntui olevan oikea ja kadun nimi lupaavasti Joutsenonkatu, joten jatkoin matkaa.

29 km Korvenkylän jälkeen päädyin kuutostien vieressä kulkevalle Jänhiäläntielle. Aurinko paistoi aika kuumasti, mutta onneksi olin täyttänyt vesipullon Karhumäessä.

33 km Jänhiälän risteys on rakennettu uusiksi, mutta minähän käännyin vanhasta muistista siitä mistä mentiin 50 vuotta sitten. Junaradan alitus onnistui hyvin, mutta sillan jälkeen viritetyn verkkoaidan alitse kömpiminen vaati lievää akrobatiaa. Tien reunassa oli vielä 50 vuotta sitten Jänhiälän tanssilavaa ennen varoituksena ”KOPELOI SERVOJA” -kyltti, mutta nyt sillä kohdalla oli tiessä keskiraskas hidaste, joka näkyy alla olevassa kuvassa. Ei taida Jänhiälän lavalla olla paljoa aktiviteetteja nykyään, mikä ei yhtään hämmästytä. Sinne pääseminen on tehty tolkuttoman vaikeaksi.


Loppumatka kohti Hinkanrantaa sujui asiallisesti. Syke nousi helteessä korkeimmillaan lukemaan 145, mutta juoksu kulki ilman ongelmia. Lenkin päätepisteeksi olin valinnut Hinkanrannassa kasvavan Justus-nimisen koivun, joka oli jo 50 vuotta sitten sairaan iso. Justus oli edelleenkin paikallaan, mutta pieniä ikääntymisen merkkejä olin havaitsevinani. Nimen Justukselle antoi Raija Repo, joka oli kotiapulaisemme 60-luvun puolivälin aikoihin.

Justusta morjestettuani siirryin matkan jälkimmäiseen osaan, johon kuuluivat muun muassa seuraavat asiat:

•    Normaalit proteiinipalkkarit, ja vähän kuohujuomaa päälle

•    Saunan lämmitys, Misa-kiuas vuodelta 1962 syttyi mukavasti parin saunaoluen voimalla

•    Löylyt olivat maailman parhaat, ja Saimaan vesi juuri sopivasti 22-23 asteista

•    Saunan jälkeen Gourmet Chef Alain ja Master of Mushrooms Anu tarjoilivat Kassleria kanttarelleilla ja jälkiruokana oli Pannacotta mustikoilla ja metsämansikoilla. Très bien!


•    Ruokajuomakin oli maukasta, ja Saimaa (Tetriluoto, Lylyt ja Satamosaari etulalalla, Mietinsaari ja Kyläniemi taustalla) oli idyllinen taustamaisema. Sain myös tohtori Jyrkiltä nimen Spartathlon-lääkärintodistukseen. Merçi ja kiitos kaikille mukana olleille!

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Pari pikku juttua:)
-Jakola-Huhtasenkylä linjaa ajoi "linjuri" tai joskus "linikka". Ainoa B-alkuinen sana oli tuolloin paikallisleipomo Buttenhoff.
-Enson asemapäällikkö Anatoli sai siirron Kiev´iin, ei Siperiaan. Siperia lienee tällä hetkellä mukavampi paikka....
-Hyötyläisen kauppa oli riippumaton, ihan kuten Anttikoskikin. Ainoa ketjumyymälä oli osuuskauppa, eli Osula. Se oli pistetalossa nr 4.
-Imatran ajot ajetaan jälleen reilun viikon päästä; Muistojen Imatran ajo. http://www.imk.fi/imatranajo/index.php
Mukana tänäkin vuonna herrat Agostini, Read, Länsivuori yms veteraanit, ajanmukaisilla pyörillään. Esimerkki ajatuksesta "minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa" on Rhodesiaa edustanut maailmanmestari Jim Redman, pappa on vaan 83 v ja edelleen ajaa kovaaaaaaa.
Jänhiälän (Jänölän) lavalla tanssitaan edelleen. Paikalliset eläkeläisjärjestöt tanssivat siellä kerran kuukaudessa, paikallisten soittajien tahdittamana.
Justus-koivu sai nimensä Mummo Ankan härän mukaan, molemmat kun olivat kovin suuria. Mummo sai myöhemmin vielä isomman härän, jonka nimeksi tuli Nantti.
Juoksuiloa:))

corner kirjoitti...

Kiitos tarkennuksista, muistini on hatara. Tai olisko niin päin, että vielä toistaiseksi on aivosoluihini tallentuneena (enimmäkseen turhia ja tarpeettomia) uudempia tietoja niin paljon, että nämä 60-luvun muistikuvat ovat vielä vähän utuisia.

corner kirjoitti...

Anatolin siirto Ukrainaan 1960-luvun lopulla oli hyvinkin loogista, koska Brezhnev nimesi BAM-radan poliittiseksi hankkeeksi vasta vuonna 1974. Sen sijaan Viipurin asemapäällikkö sai (yllättäen ja pyytämättä) siirron BAM-radalle 1980-luvulla, mutta se on toinen tarina.

 

website traffic statistics
Find a Date