perjantai 13. kesäkuuta 2014

Spartathlon-update

Kreikkalaisten kanssa kun lähtee asioita säätämään, niin aina on syytä varautua yllätyksiin. Lähden ensi syyskuussa sittenkin juoksemaan Spartathlonia, sillä kisajärjestäjät päättivät lopulta hyväksyä Oxroadultralla juoksemani ajan 17:23:53 Spartathlon-kriteeriksi. Ihan järkevä linjaus, koska 180 kilometrin tulos 24 tunnin juoksussakin riittää Spartathloniin mukaan pääsemiseen. Minun kannaltani tämä oli erityisen mukava ratkaisu sen takia, että varasuunnitelmani eli Phidippides Runin järjestelyistä ei ole tullut kevään aikana mitään lisätietoa.

Alkuvuoden treenit eivät ole menneet ihan suunnitelmien mukaan, mutta siinä ei ole mitään uutta minun kohdallani. Tammi-helmikuussa sain juoksutreenit mukavasti käyntiin, mutta maalis-huhtikuussa siitepölysesongin alkaessa meno hyytyi ikävästi. Välillä oli flunssaa ja välillä muuten vaan ylirasittunut olo, ja parin kuukauden ajan juoksentelin vain noin 30 km/viikko. Toukokuussa tilanne onneksi normalisoitui.

Nyt on meneillään varsinaiseen Spartathlon-treenikauteeni valmistava jakso, jonka aikana yritän saada elimistön sopeutumaan hiukan totisempaan treenaamiseen. Tällä hetkellä juoksen 60-70 km viikkoja, ja lisäilen määriä varovaisesti. Juoksu kulkee mukavasti, ja jostain syystä sykkeet pysyvät tosi matalalla tasolla. Viileällä kelillä ultrakevyissä 5.40 min/km vauhdeissa sykkeet pysyvät 115 tuntumassa. Todennäköisesti voisin treenata jo nyt enemmän ja lujempaa, mutta enpä viitsi hötkyillä, koska hyvinkin mitättömän tuntuiset ylilyönit ovat usein johtaneet minulla kiusallisiin ylirasitusoireisiin.

Varsinainen 12+1 viikon Spartathlon-treenikauteni alkaa maanantaina 30.6.2014. Alustavasti olen kaavaillut tavoitteekseni juosta 12 viikon aikana yhteensä 1200 kilometriä, ja jaksottaa treenit neljään kolmen viikon pituiseen jaksoon. Cross traineria tai muita korvike-treenejä en aio ottaa ohjelmaan, mutta lihaskunnosta huolehdin paremmin kuin ennen. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea päivittäistä kahvakuulailua ja venyttelyä, noin 5-15 minuuttia per päivä.

Näillä mennään Spartaan. Jos joku Spartathlon-virkailija sattuisi olemaan sitä mieltä että ei muuten mennä, ja pyytää syksyllä numerolappuani pois, niin siihen pyyntöön on vain yksi vastaus: μολὼν λαβέ.
 

website traffic statistics
Find a Date