Alla olevassa kuvassa näkyy alkuvuoden viikko-kilometrit. Oxroadia edeltävä 12 viikon treenirypäs jää noin 200 km alun perin suunniteltua kevyemmäksi. Viikolla neljä keskityin juoksun sijasta flunssan paranteluun, ja tämän jatkumona määrien maksimointi viikoilla 9-11 jäi alhaisemmille tasoille kuin mitä oli tarkoitus. En vaan uskaltanut lisätä viikko-kilometrejä tuon enempää, kun tuntui että aika lähellä ylirasituksen rajoja liikuttiin. Se on kuitenkin positiivista, että ihan nollaviikkoja ei ole tullut yhtään.
Jalat ovat kohtuullisessa kunnossa. Pienehkö ongelma on kireä vasen takareisi joka vaatii aktiivista venyttelyä, muuten vasen pakara jumittuu entistä pahemmin. En kuitenkaan usko että tämän kanssa tulee isompia ongelmia Oxroadilla, vaikka persuksessa pieni krooninen juntturaa asustaakin.
Ensi viikolla on ohjelmassa Cooper-testi Eläintarhan urheilukentällä, ja muutama hiukan reipasvauhtisempi kympin lenkki. Määrien pudotus on aika jyrkkä, mutta luulen että tämä systeemi sopii minulle parhaiten. Asiaan vaikuttaa myös se karu fakta, että kalenterissa on niin paljon muuta merkintää, ettei sinne paljoa enempää treeniä olisi saanut mahtumaankaan. Kisaviikolla vielä jotain kevyttä juoksentelua alkuviikosta, ja perjantaina 16.8. klo 17.02 junalla kohti Turkua ja OxRoadia!
1 kommentti:
Ei muuta kuin hyviä keventelyjä. LÄhtöviivalla pitää olla kaikki paikat kunnossa 100 prosenttisesti.
Lähetä kommentti