Sijoitukseni Oxroad Ultran korkeatasoisessa Pojat yli 50 v. sarjassa oli kolmas, ja tämä oli ensimmäinen podium finish sijoitukseni yli 40 vuoteen. Pärjäsin 1960-luvulla hyvin Imatran rautatieläisten lasten hiihtokilpailuissa ja Teppanalan kansakoulun maastojuoksukilpailuissa, mutta sen jälkeen on mitalirintamalla ollut hiljaisempaa.
Ennen starttia
Matkustin Turkuun junalla vanhan Kaupthing-kollegani Jaskan kanssa, ja illalla seitsemän jälkeen oltiin perillä Turun Satamassa. Penttilän Mika joukkoineen oli Linnan pihalla ottamassa vastaan ilmoittautumisia, ja parin tunnin luppoaika ennen starttia sujui rattoisasti juoksuvarusteita viritellen.
Yhdeksältä lähdettiin hölkyttelemään hevosvankkurin perässä kohti Turun tuomiokirkkoa. Matkalla esittelin vanhan opiskelukaupunkini tärkeimpiä kulttuurinähtävyyksiä, kuten Samppalinnan terassi, Olavin Krouvi ja Kåren. Kirkon edessä kuormasimme itsemme bussiin, ja siirryimme Liedon kunnantalon edustalle odottamaan starttia.
Lieto - Nahkurinverstas
Oxroad Ultran varsinainen startti tapahtui klo 22.00. Lähdin itse liikkeelle luontevalta tuntunutta noin 5.45 min/km vauhtia, ja samassa porukassa oli alku matkasta kymmenkunta juoksijaa. Klasila, Penttinen ja muutama muu vauhdikkaampi menijä katosivat horisonttiin jo ensimmäsen mutkan jälkeen.
Ensimmäinen maraton tuli täyteen hienosti valaistun Raunion veljesten sahan kohdalla, ja siinä vaiheessa juoksijaporukka oli venynyt pitkäksi letkaksi. 60 kilometrin merkiltä eteenpäin juoksin suurimman osan matkasta itsekseni, mitä nyt muita ohitellessani tai ohitetuksi tullessani tuli yleensä kilometrin tai parin verran juostua samaa matkaa.
Someron huoltopisteelle (74,7 km) jätin otsalampun ja käsivarsissa olleet vilkkuledit, ja lähdin jatkamaan matkaa aamun valjetessa. Seuraava välitavoite oli ehtiä Nahkurinverstaan huoltopisteelle (103,6 km) alle 10 tunnin ja 30 minuutin. Olin 80 kilometrin merkillä ajassa 8 tuntia 8 minuuttia, ja siinä juostessa laskeskelin päissäni että edessä olevat 23,6 km pitäisi edetä kävelytaukoineen 6.00 min/km vauhtia.
Niinpä lisäsin juoksuvauhtia ja 5.35 – 5.40 min/km nopeudetkin onnistuivat vaivattomasti. Ohittaessani 100 km merkin kello kertoi että marginaalia tavoiteaikaani oli muutama minuutti, mutta pidin varmuuden vuoksi yllä reipasta vauhtia. Vajaa kilometri ennen Nahkurinverstasta olo heikkeni, ja maisema alkoi suorastaan sumentua. Selvisin kuitenkin huoltopisteelle ajassa noin 10 tuntia ja 26 minuuttia, ja sain heti tuolin alleni. Heikko olo johtui akuutista energianpuutteesta ja nestevajauksesta, ja tiesin että tilanne korjaantuu nopeasti sopivilla eväillä.
Painotan että kaikilla Oxroadin huoltopisteillä oli erittäin hyvä meininki ja hyvä palvelu, mutta haluan kuitenkin nostaa Porras/Nahkurinverstaan kategoriaan parhaista huoltopisteistä kaikkein parhain. Lepäsin Nahkurinverstaalla 10 minuuttia, ja siinä ajassa ehdin tilaamaan 6 tai 7 mukillista sekamehua, pari mukillista cola-juomaa, yhden mukillisen lihalientä, pullollisen sekamehua matkaevääksi ja yhden sääennusteen. Kaikki tilaukset toteutettiin vauhdikkaasti, ainoa kauneusvirhe oli että Nahkurinverstaan vastaavan meteorologin klo 12 alkavaksi lupaama sade alkoi todellisuudessa jo klo 11.58. Niin hyvää palvelua sain Nahkurinverstaan lepotuolilla retkottaessani, että mielestäni yksi Michelin-tähti olisi paikallaan, eikä kaksikaan olisi liioittelua.
Nahkurinverstas-Hämeenlinna
Sokerimehun litkimisen jälkeen voimat palasivat nopeasti, ja sitten ei ollutkaan jäljellä muuta kuin 57,3 km reissu Nahkurinverstaalta Hämeenlinnaan. Juoksu kulki edelleen vaivattomasti, eivätkä kävelytauot venyneet paria minuuttia pidemmiksi. Viimeisten 20 km matkalla juokseminen oli luullakseni lähemmäs 7 min/km hiippailua, mutta eihän minulla ollut kiirettä. Tunnelmat 142,1 km kohdalla olivat vieressä olevan Jorma Kivelän ottaman kuvan mukaiset: ei merkittäviä ongelmia, mutta Guarana-ampullin avaaminen vaati ankaraa keskittymistä. Hämeenlinnan keskustakorttelit juostiin polkupyörän perässä, ja maali oli Hämeenlinnan portilla. Maalissa Penttilän Mika ripusti absoluuttisen hienon osallistujamitalin kaulaani, ja tulihan siinä annettua asiapitoiset kisakommentitkin VO2-ohjelman toimittajalle. Vointini oli juoksun jälkeen kohtuullisen hyvä, ja huilattuani varttitunnin telttakatoksessa hurautin taksilla Aulangolle hotelliin.
Selityksiä
Olen yleensä joutunut kirjaamaan kisaraporttieni loppuun selityksiä ja listauksia pieleen menneistä asioista, mutta tällä kertaa voin käyttää positiivisempaa lähestymistapaa. Oxroad Ultra meni hienosti, koska:
• Minulle sopii parhaiten yhdellä pitkällä reitillä juostavat ultrakisat, lyhyen lenkin kiertäminen ei vaan innosta. Oxroad Ultran reitti ylämäkineen, alamäkineen ja mutkineen sopii minulle muutenkin minulle täydellisesti. Jalkani kestävät vaihtelevaa maastoa paljon paremmin kuin tasaisella alustalla ravaamista.
• Sää oli täydellinen, T-paita riitti koko reissun ajaksi eikä missään vaiheessa tullut liian kylmä tai kuuma. Viimeisten kolmen tunnin sadekin tuli minulle kuin tilauksesta, se piristi mukavasti siinä vaiheessa kun juoksuvauhti alkoi hiipumaan.
• Jalkapohjien ja varpaiden kanssa ei ollut mitään ongelmia, joten juokseminen oli senkin puolesta loppuun asti helpompaa kuin missään yhdessäkään aiemmassa ultrastartissani. Akileine NOK Blister Cream ja Injinji Performance Midweight sukat tekivät suurimman työn varpaideni hyvinvoinnin puolesta
• Energiaa riitti mukavasti koko juoksun ajan. Minulla oli omia eväitä (5 x Pirkka mustikkakeitto, 5 x FAST Recovery Vanilla ja 8 x Sponser geeli) yhteensä 3200 Kcal edestä, ja näiden lisäksi otin huoltopisteillä silloin tällöin Cola-juomaa tai palan banaania. Nahkurinverstaan mehunlipitys oli ainoa mittavampi välitankkaus. Melko suuri osa käyttämästäni energiasta tuli siis läskin polttamisesta, ja näinhän sen ultrajuoksussa pitääkin mennä.
• Vatsan kanssa ei ollut mitään ongelmia, Imodiumiakaan ei tarvinnut ottaa.
• Ultrajuoksuun kuuluu yleensä hyvien ja huonojen hetkien vaihtelu, mutta nyt minulla ei ollut missään vaiheessa mainittavia vaikeuksia. Juoksu kulki koko ajan, ja koko ajan oli vahva luottamus siihen että juoksen Hämeenlinnaan asti eikä se tule olemaan edes vaikeaa.
• Treenit ennen kisaa menivät mukavasti, ja vaikka alkuvuoden aikana juostu 1710 kilometriä on vähemmän kuin olisin toivonut, määräviikkojen ja keventelyjen ajoitus onnistui hyvin. Graafinen esitys treeneistä alla:
Conclusion
Edellinen onnistunut ultrajuoksuni oli Olympia-juoksu toukokuussa 2010. Sen jälkeen on ollut nihkeämpää, joten tärkein tavoitteeni Oxroadilla oli selvitä kunnialla maaliin. Toisena tavoitteena oli Spartathlon-juoksun starttiluvan takaava 10h30m ajan alitus 103,6 km Control Pointilla, ja kolmas tavoite oli kävelytaukojen pitäminen 2-3 minuutin pituisina Hämeenlinnaan asti. Kaikki tavoitteet toteutuivat.
Täällä Keski-Uudellamaalla on suhteellisen paljon ultrajuoksijoita, ja hyvin mennyt Oxroad Ultra nostaa statustani paikallisissa ultrajuoksupiireissä merkittävästi. En ole enää pelkästään Paijalan paskin Spartathlonisti, vaan nyt myös Paijalan toiseksi paskin Härkätien juoksija. Tästä tittelistä olen ylpeä.
Entäs sitten?
Syksyn suunnitelmat ovat vielä auki. Ultrajuoksu jatkuu ehdottomasti, mutta syksyn tärkein tavoite on luoda pohja onnistuneelle ultravuodelle 2014. Voi olla että juoksen syksyllä jonkun pienen kisan, tai sitten en.
Toivottavasti Oxroad Ultra saa jatkoa. Mika Penttilän kasaama tiimi teki mahtavan työn, ja ensi vuonna olisi varmasti tulossa paljon lisää juoksijoita. Kisaorganisaatioon tarvittaisiin luonnollisesti vahvistusta ettei yksittäisten ihmisten työtaakka veny kohtuuttomaksi, mutta tämän vuoden kokemusten pohjalta on hyvä tehdä suunnitelmia tulevasta. Omasta ja muiden juoksijoiden puolesta vielä kerran: KIITOS!
*) Otsikon lähde: Oxroad Ultraa samaa tahtia juossut Eppu Lumme filosofeerasi yön pimeydessä juostessamme kuinka JÄRJETTÖMÄN MAHTAVAA touhua ultrajuoksu ja kaikki muukin pitkäkestoinen ulkoilmassa rymyäminen on, kilpailullisesta lopputuloksesta riippumatta. Olen samaa mieltä.
