perjantai 3. lokakuuta 2008

ΣΠΑΡΤΑΘΛΟΝ 2008

Valmistautuminen
Tällä kertaa Spartathloniin valmistautuminen sujui ilman ongelmia. Toukokuussa juostun Nove Collin jälkeen otin kesäkuun erittäin kevyesti, kuukauden kokonaissaldo oli 125 km kevyttä juoksua ja reilu tunti vesijuoksua. Heinäkuussa aloitin 12 viikon mittaisen treeniputken kohti Spartathlonia, ja edellisenä kesänä riesana olleita jalkavaivoja tai keväällä Italian reissuun valmistautumista sotkenutta flunssaa ei tullut valmistautumista häiritsemään. Hyvin menneen treeniputken jälkeen oli myös itseluottamus kohdallaan, ja perjantai-aamuna Akropolikselta oli mukava lähteä hölkyttelemään kohti Spartaa.

Matka Ateenaan
Lensin Kreikkaan Budapestin kautta, Malevin Boeing 737-koneissa matka taittui mukavasti ja jalkatilaakin oli koneessa riittävästi. Pertsa ja Tarja tulivat samalla lennolla, ja Budapestissa tapasimme myös 10 kertaa Spartathlonin juosseen Andras Löwin joka oli matkalla Ateenaan vaimonsa ja 8 kk ikäisen poikansa kanssa. Andraksen opastuksella löysimme myös Ateenassa bussilla sujuvasti Hotelli Londonin luokse.

Hotel London
Hotelli Londonissa oli normaali Spartathlon-hässäkkä päällä, aula oli täynnä ilmoittautumisiaan hoitavia ja huonevarauksia selvittäviä tuttuja ja tuntemattomia ultrajuoksijoita. Osa suomalaisista oli saapunut jo edellisenä päivänä, ja keskiviikko-iltana viimeisetkin ehtivät paikalle.

Torstai kului juoksuvarusteita viritellessä ja tuttuja morjestellessa. Välillä käytiin kävelemässä rannalla, mutta Ateenan keskustaan emme lähteneet koska paikallisjunat olivat iltapäivällä lakossa. Syömistä tuli tietysti harrastettua mutta maltillisesti kuitenkin, mitään ähkyä en itselleni seuraavaksi aamuksi halunnut.

Raideliikenteen lisäksi lakossa olivat myös bensa-asemat, tai mahdollisesti niille polttoainetta toimittavat firmat. Tämä aiheutti ongelmia huoltoautoille, mutta onneksi kaikille riitti bensaa eikä yhtään huoltoautoa jouduttu työntämään reitin varrella.

Kreikan liikennettä on siunailtu ennenkin, mutta pakko on taas tilittää hiukan. Hotelli Londonin edessä kulkevalla kadulla ajetaan tietysti niin lujaa kuin mahdollista, mutta silti jaksaa ihmetyttää kun valot vilkkuen kaahaavan ambulanssin ohi ängetään molemmilta puolilta. Juoksureitin varrella hämmästytti liikenteen monimuotoisuus: kuorma-autot ja rekat ajavat lujaa ja niitä ohittelevat henkilöautot ja moottoripyörät vielä lujempaa, ja samoilla kaistoilla matelee seassa myös traktoreita ja mopoautoja. Ja siinä vieressä myös juoksijoita.

Akropolis
Perjantai-aamuna oli herätys klo 5. Aamun ohjelmassa oli kisavarustuksen pukeminen, varpaiden teippaus ja rasvaaminen sekä pikainen aamupala. Heti kuuden jälkeen lähti bussit kohti Akropolista, itse valitsin viimeisen bussin jonka kuski ei osannut suorinta tietä Akropolikselle vaan kiersi kunniakierroksen Ateenan keskustan kautta. Starttipaikalla oltiin vasta klo 6.40, siinä ei kauaa tarvinnut odotella kisan starttia.








Akropolis - Hellas Can (0 – 80 km)
Viileässä aamussa lähdettiin liikkeelle selvästi alle 6 min/km kyytiä, mutta ensimmäisten kilometrien juoksu loivaan alamäkeen tuntui helpolta. Sykkeeni oli alussa noin 140, ja ilman lämmetessä syke nousi korkeimmillaan päälle 150 lukemien. Tämä ei kuitenkaan huolestuttanut sillä juoksu kulki enkä hengästynyt pahemmin. Sykelukemassani oli arviolta 10-15 pykälää hellelisää ja jonkin verran myös kisalisää, joten luotin siihen että illan viilennyttyä sykkeet rauhoittuisivat.

Muita suomalaisia en nähnyt kovin usein, mutta muita juoksijoita oli kyllä jatkuvasti näkyvissä sekä edessä että takana. Maisemat olivat hienoja, tässä kuvassa Vorssan kovin jätkä Mika taustallaan Kreikan kauppalaivastoa.

Ilman lämpötila oli kuulemma korkeimmillaan noin 27 astetta, mutta ajoittain reippaasti puhaltanut tuuli viilensi mukavasti. Viimeisellä kilometrillä ennen Hellas Cania juostiin tosi reippaaseen vastatuuleen, ja siinä kohdassa 86 kg starttipainostani oli varmasti hyötyä. Ohitin siellä pienen mutta kevyen Lisa Blissin, jota vastatuuli tuntui heittelevän enemmänkin. No, myötätuulessa Lisa olisi loikkinut minulta karkuun vaivattomasti.

Suomalaisilta kannustusjoukoilta saatiin mukavasti tukea rantatiellä, ja Korintin kanavan sillan päässä oli erittäin innokas ja äänekäs kannustusjoukko Suomen lippuineen. Mukava yllätys oli paikalle pyytämättä ja tilaamatta ilmestynyt Erektorin johtama Team Popeda. Meni nimittäin pieni hetki ennen kuin aivot tajusivat että kyllä se on oikeasti Popedan musiikkia mitä tien varteen parkkeeratun auton stereot pauhasivat.


Hellas Can – Nemea (80 - 123 km)
Hellas Canissa minulla oli tunnin verran kaulaa raatobussiin, ja lähdin saman tien jatkamaan matkaa kohti Antiikin Korinttia. Juoksu kulki kohtuullisen mukavasti, eikä ongelmia ollut. Vatsassa tuntui olevan pientä ylimääräistä aktiviteettia, ja niinpä kävin Antiikin Korintissa keventämässä oloani. Jorma Karppi kertoi viime vuoden kisan jälkeen että Korintin huoltopisteellä on tasokas WC ja tämä pitikin paikkansa, aikaa kisan ainoaan paskataukoon meni noin 5 minuuttia.

Korintin jälkeen matka jatkui kohti Nemeaa. Ilta viileni ja juoksu oli edelleen helppoa, pidin kävelytauot lyhyinä ja yritin saada kerättyä lisää välimatkaa raatobussiin. Ms Screechin huoltopisteellä ei ollut kissa kotona. Tarkoitukseni oli kyllä kysäistä että missä Pasi Fan Clubin presidentti piileskelee, mutta raatobussin ajatteleminen sai säikyn ultraajan poistumaan huoltopisteeltä vauhdikkaasti.

100 km tuli täyteen 11 tunnin juoksun jälkeen, ja ilman viileneminen piti edelleen mielen korkealla. Välillä tosin silmät ”valehtelivat” ikävästi, ympärillä olevan maiseman perusteella tien piti olla loivaa alamäkeä tai korkeintaan tasamaata, mutta erittäin raskaasta askelluksesta pystyi päättelemään että ylämäkeen mentiin.

Nemean huoltopisteellä tapasin juuri eteenpäin lähdössä olleen Hietsun. Vaihdettiin siinä pari sanaa, sitten Hietsu lähti jatkamaan matkaansa ja minä istuin alas ruokailemaan. Olin saanut kasvatettua eron raatobussiin kahdeksi tunniksi, kisan alkupuolisko oli mennyt paremmin kuin olin osannut odottaa.


Nemea – Lyrkia (123 – 148 km)
Nemeasta lähtiessä vatsassa tuntui pientä levottomuutta, ja niinpä päätin kävellä muutaman kilometrin tilanteen rauhoittamiseksi. Peksu oli vaimoineen kannustamassa heti Nemean huoltopisteen jälkeen, ja Peksu pitikin minulle seuraa varmaan kilometrin verran. Puolisen tuntia käveltyäni siirryin taas juoksuun, ja Malandreni Road Sign –huoltopisteellä tapasin taas Hietsun ja myös X-Caliberin jolla oli ongelmia reisien ja vatsan kanssa. Tällä kohdalla ohitse vilahti myös aina rauhallisesti aloittava Eestin Aivar Luud, joka ehti maaliin reilusti alle 30 tunnin ajalla.

Malandrenin alamäet olivat jotenkin vaikeita. Mukavasti juostavia (ja vähän jyrkempiäkin) alamäkiä oli kilometritolkulla, mutta jostain syystä meno oli tukkoista. Juoksin kuitenkin sen verran että ero raatobussiin pysyi noin kahdessa tunnissa.


Lyrkia – Nestani (148 – 172 km)
Lyrkiassa puin päälleni vyötäröllä jo pitkään roikkuneen pitkähihaisen paidan. Drop bagissa oli myös hanskat, jotka muita varusteita ja eväitä säätäessäni unohdin huoltopisteen pöydälle. Toivottavasti hanskat löysivät hyvän kodin! Lyrkiassa istuessani lueskelin huoltopöydällä olleiden purkkien tekstejä, ja epäilyttävästi suklaavanukas-purkilta näyttäneestä ruskeasta purkista löytyikin riisivanukasta. Nappasin yhden purkin mukaan lähtiessäni kävelemään eteen päin, ja niin hyvältä vanukas maistui, että se olikin loppumatkan aikana tärkein ravintolähteeni.

Lyrkian jälkeen on enimmäkseen ylämäkeä Mountain Baselle asti, kävelin suurimman osan tästä pätkästä koska halusin säästää voimia vuoren ylitykseen. Vuoren juurella oli pieni yllätys kun drop bagiani ei löytynyt, olin ilmeisesti laittanut sen väärään laatikkoon Ateenassa. Vahinko ei ollut suuren suuri, pussin sisältämät eväät eivät olleet enää oleellinen osa ruokavaliotani.

Hanskojen unohtuminen Lyrkiaan oli pieni huolenaihe, mutta drop bagin puuttumiseen vedoten kysyin huoltopisteen porukoilta että löytyisikö edes ylimääräisiä hansikkaita kiipeämistä varten. Mountain Basen pomona häärinyt mukava ja sympaattinen britti-madame (juu juu, sama tyyppi josta käytin viime vuonna vähän toisenlaisia ilmaisuja) kaivoi minulle jostain paksut punaiset villahansikkaat, joiden läpi eivät piikkipensaiden piikit tuntuneet. Heittelimme vielä hyvässä hengessä jotain brittiläistä stiff upper lip –huumoria, ja sitten lähdin rinteeseen.

Vuorelle kiipeäminen sujui asiallisesti, haaste on niin suuri että pienet väsymykset hukkuvat adrenaliinin kohinaan. Menin molemmat rinteet varman päälle varovaista vauhtia, ehkä kymmenen kilpailijaa ohitti minut sekä ylös että alaspäin mennessä. Tunnelma oli kuitenkin oikein hyvä, ja reitti oli paremmassa kunnossa kuin vuotta aiemmin. Ylämäkeen oli laitettu enemmän tuikkuja opasteiksi joten reitillä oli helppo pysyä, ja alamäkeä oli ilmeisesti lanattu koska sepelilouhikko ei ollut jalkapohjille niin tuskallinen.

Sangaksen kylän jälkeen pyrin pitämään kävelytauot minimissään, ja viileässä aamussa meno olikin oikein nautinnollista. Kreikan maaseudulla on erittäin vähän valosaastetta, ja tähtitaivas oli häkellyttävän kirkas. Linnunrata näkyi hienosti, ja välillä otin otsalampunkin pois päältä jolloin tähtitaivas näkyi vielä hienommin. Tätä hupia en kuitenkaan suonut itselleni kuin pieniä annoksia, pimeässä liikkuminen voi olla vaarallista ja raatobussikin täytyi pitää riittävän kaukana. Viimeisellä huoltopisteellä ennen Nestania oli komea nuotio, mutta en tullut kysyneeksi olisiko makkaraa ollut paistettavaksi.


Nestani - Alea Tegea (172 – 195 km)
Nestanissa olin edelleen pari tuntia raatobussin edellä, ja fiilis oli mukava. Jatkoin viileässä aamussa kohti Alea Tegeaa, ja aurinko alkoi nousta vuorten takaa. Kreikan maaseudulla on ahkeraa porukkaa, lauantai-aamuna klo 7 oli viinipelloilla jo vilske käynnissä ja lisää porukkaa oli kerääntynyt kyliin odottamaan kuljetusta pelloille.

Zevgolation ja sitä seuraavan huoltopisteen ohitin vauhdilla, edellisenä vuonna matkani loppui täällä ja nyt halusin päästä mahdollisimman nopeasti ohi näistä maisemista. Alea Tegean lähestyessä askel alkoi painaa, mutta pidin edelleen kävelytauot minimissä, sillä tiesin että ilman lämpeneminen tulee hidastamaan vauhtiani joka tapauksessa.


Alea Tegea – Monumentti (195 – 223 km)
Alea Tegeassa oli edelleen viileää, mutta jätin kuitenkin pitkähihaisen paidan pois ja jatkoin pelkällä T-paidalla. Ero raatobussiin oli edelleen reilut pari tuntia, ja jatkoin kohti Spartan Valtatietä. Tapasin Suomen hitaimman ja Eiolf Eivindsenin Manthyrean mäen alussa, ja lähdin hölköttelemään mäkeä ylös. Jaloissa oli vielä hiukan voimaa jäljellä, mutta päkiöiden alle kehittyneet rakkulat ja ilman lämpeneminen alkoivat pikku hiljaa lyhentää juoksupätkiä ja lisätä kävelyosuuksia.

Suomen hitain sai minut kiinni noin 210 km kohdalla, laskimme että jäljellä oleviin 35 kilometriin oli käytettävissä 7 tuntia. 5 km tunnissa ei kuulostanut pahalta, mutta päätin vielä rutistaa muutaman juoksupätkän ennen Monumenttia. Juoksu oli onnetonta raahustamista, mutta Monumentilla ero raatobussiin oli edelleen lähes 2 tuntia. Matkaa oli jäljellä 23 km ja aikaa käytettävissä 5 tuntia 25 minuuttia.


Monumentti – Sparta (223 – 247 km)
Monumentin huoltopisteeltä alkaa monumentaalinen Monumentin mäki, jonka jälkeen loppumatka onkin enimmäkseen alamäkeä. Monumentin mäen kallioleikkausten kohdalla sain nauttia tämän reissun hassuimmista hallusinaatioista. Tien molemmin puolen olevat punaiseen peruskallioon tehdyt kallioleikkaukset näyttivät olevan täynnä ihmisten kasvoja esittäviä veistoksia. Niitä oli vieri vieressä tien molemmin puolin, osa oli ”tavallisia” veistoksia, osa karikatyyreja ja osa niin erikoisia hirviönnaamoja että jouduin vähän ponnistelemaan ennen kuin sain hahmotettua silmät, nenän ja suun. Jostain syystä nämä veistokset näkyivät vain Spartaan päin mennessä, koetin tähyillä niitä myös paluumatkalla bussin ikkunasta mutta Ateenaan päin mennessä siellä näkyi vain tavallista kiviseinämää.

Monumentin mäen käännyttyä laskuksi yritin vielä ottaa muutaman juoksuaskelen, mutta vasemman polven retkahtelu teki etenemisestä niin hankalaa että päätin kävellä loppumatkan. Polven notkahteluni on ilmeisesti alun perin piriformis-vaivaan liittyvä suojamekanismi, jonka päkiöiden alla olevien rakkuloiden varomisesta aiheutunut juoksutyylin muutos manasi esiin. Normaalilla juoksulenkillä yksittäinen polven notkahdus ei haittaa kun toinen jalka ottaa sujuvasti painon vastaan, mutta Spartan valtatiellä oikeakin jalka oli niin loppuun ajettu että se ei ihan heti ehtinytkään uuteen tilanteeseen mukaan. Tästä seurasi pari hervotonta retkahdusta ja horjahdusta, ja kun jälkimmäisen aikana iso rekka jyräsi vieressä kosketusetäisyydellä niin päätin tyytyä loppumatkasta apostolinkyytiin.

Monumentin jälkeen porukkaa lappoi ohitseni tasaiseen tahtiin, sijoitukseni huononi tällä osuudella 19 pykälää. Spartan valtatien julkisena kusitolppana pönöttäminen ei kuitenkaan häirinnyt ollenkaan, koska ainoa tavoite oli selvitä Spartaan aikarajan puitteissa. Monet kanssakilpailijat taputtelivat minua olkapäälle ohi juostessaan ja koettivat tsempata juoksemaan, mutta ei se juoksu vaan irronnut.

Noin 4 km ennen maalia soitin vaimolleni ja ilmoitin että maaliin tullaan mutta aikaa menee vielä lähemmäs tunti. Tarkoitukseni oli kävellä kaikessa rauhassa, mutta takaa tulleet Tuula ja Jari pitivät vähän reippaampaa vauhtia ja niinpä minäkin sitten vääntäydyin vielä juoksemaan. Eihän se etenemisvauhti juuri muuttunut, olin kuulemma aika reilusti kallellaan vasemmalle (EDIT: itse asiassa olin kallellaan oikealle kuten maaliintulovideostakin näkyy, aivojen tallennuskapasiteetti ei siinä vaiheessa oikein riittänyt noin maallisten asioiden rekisteröimiseen) päin kun vasen jalkani taisi olla enemmän koukussa kuin oikea.


Leonidas
Maalisuoralla suunnittelimme Leonidas-strategiaa, patsaalle tultaisiin yhdessä ja Tuula sijoitettiin keskelle. Jotain juoksuntapaistakin siinä yritettiin, muistan että päkiät eivät vaivanneet ollenkaan kun vasempaan nilkkaan sattui paljon enemmän. Patsaalle johtavat portaat pelottivat etukäteen, mutta tänä vuonna portaiden päälle viritetty luiska helpotti viimeisien metrien menoa huomattavasti.

Patsaalle tulemisesta en muista juuri mitään. Saimme hörpyt vettä, seppeleet ja muuta kamaa, ja pikaisten poseerausten jälkeen meidät talutettiin jalkojen hoitoon ensiaputeltan luokse. Tiesin että minulla on usein tässä vaiheessa mennyt ”vintti pimeäksi”, ilmeisesti sykkeen laskiessa verenpainekin tulee alas ja silloin on syytä mennä pitkäkseen ja nostaa jalat ylös. Nyt ei siihen ollut mahdollisuutta, ja vointikin tuntui hyvältä.

Hetken päästä maisema alkoi yhtäkkiä pimentyä, ja ehdin varoittaa jalkojani siivonnutta hoitajaa että ”I´m about to pass out”. Siihen tulikin pari muuta tyyppiä varmistamaan että homma on hallinnassa, ja sitten pyörryin. Seuraava muistikuvani on parrakkaasta lääkäristä, joka hoki minulle ”You’re not going to pass out, you’re not going to pass out”. Se oli vähän myöhäistä siinä vaiheessa, niinpä minut kannettiin sisään sairaalatelttaan.


Telttailua
Teltassa otettiin ensin verikokeita, ja sitten laitettiin tippaletku oikeaan käteen. Tai ensin yritettiin vasempaan, mutta sieltä ei ilmeisesti löydetty sopivaa suonta. Jalkojen putsaaminen hoidettiin myös loppuun teltassa, injektioruiskulla imettiin nestettä pois isoimmista rakkuloista. Vointi oli edelleen aika hutera, lisäksi vasemman nilkan ja myöhemmin myös polven kivut kävivät tosi koviksi. Tippaletkuun laitettiin jotain lääkettä myös nilkan rauhoittamiseksi, ja jonkin ajan päästä kivut katosivatkin. Teltassa pistäytyivät hoidettavina myös Yuki ja numeroukko, mutta he lähtivät hotellille ennen minua.

Sparta
Pääsin lähtemään sairaalateltasta Sparta Inniin joskus klo 19 jälkeen. Oloni oli edelleen aika heikko, mutta Sparta Innin henkilökunta talutti minut ystävällisesti hotelliin aulaa. Siitä hotellihuoneeseen selvisin Pasin ja Mikaelin organisoiman avun ansiosta, kiitokset siitä! Hampaiden pesemisen ja suihkun jälkeen kävin nukkumaan, uni oli syvää mutta levotonta, ja parin tunnin välein piti käydä kusella.

Aamulla vointi oli olosuhteet huomioon ottaen hyvä. Persettä ei sittenkään tervattu Spartassa, mutta Bepanthenille oli käyttöä. Viereisessä huoneessa majaillut numero-ukko haki ystävällisesti noutamattomat drop-bagini säilytyspaikasta, ja ne saatuani pakkasin kamat reppuun ja lähdin aamupalalle. Hississä onnittelin Scott Jurekia hienosta suorituksesta. Aamupalan jälkeen palloilimme aikamme hotellin aulassa, kunnes päätimme lähteä oluelle läheiseen baariin. Parin huurteisen jälkeen oli aika siirtyä bussiin, joka kuljetti meidät lounaspaikkaan Spartan keskustan ulkopuolelle. Bussikuski oli tietysti eksyksissä, noin 10 minuutin kruisailun jälkeen huomasimme olevamme edelleen noin 100 metrin päässä Sparta Innistä, mutta löytyihän se ruokapaikka lopulta.

Ruoka ja juoma olivat maukkaita, ruokailun lomassa saimme kuulla lukuisia puheita. Kaikissa ylistettiin tietysti hienoja juoksusuorituksiamme, puheita pitivät lukuisat kunnallispamput, urheilujohtajat ja muut merkkihenkilöt. Miehitetyn Kyproksen (siis turkkilaisten valtaaman Pohjois-Kyproksen) edustaja mainitsi erikseen että vaikka hän tulee miehitetyltä Kyproksen alueelta, hänen puheensa ei ole poliittinen. En muista käsittelikö hän puheessaan kuinka paljon Xerxeksen joukkoja, siis niitä 2500 vuotta sitten idästä tulleita barbaareja joita vastaan Leonidas ja muut hyvät jätkät taistelivat.

Ateena
Ruokailun jälkeen bussi jatkoi matkaa kohti Ateenaa, ikkunasta bongailimme tuttuja maisemia joissa olimme perjantaina ja lauantaina juosseet. Matkan ratoksi tilastomies Hietsu arvuutteli meiltä, kuka 800 metrin olympiaedustaja on myös juossut Spartathlonin maaliin. Emme keksineet ratkaisua, ja Hietsu lupasi paljastaa oikean vastauksen vuoden kuluttua, jos emme siihen mennessä keksisi oikeaa ratkaisua. Ihan kevyellä googlettamisella tämä ongelma ei ratkennut.

Maanantaina kävimme Ateenan keskustassa ostoksilla ja syömässä, paragalloja väistellen löysimme erittäin hyvän ruokapaikan jossa eväs oli ensiluokkaisen hyvää. Iltapäiväkahvit/limpparit/oluet nautittiin Marios Fournariksen johdolla rauhallisella kattoterassilla, josta oli hienot näkymät Akropolikselle. Hotellille palailimme omia aikojamme, ja paluumatkaan antoi oman lisävärinsä iltapäivällä alkanut raideliikenteen lakko, jonka ansiosta saimme opiskella bussimatkustamistakin.

Tiedoksi tuleville spartathlonisteille: Hotelli Londonista keskustaan pääsee bussilla A2 tai junalla (vai onko se raitiovaunu) jonka päätepysäkki on Syntagma, lipun hinta on €0.80. Tämä Syntagma on siis keskellä Ateenan keskustaa, siinä missä paikalliset jamespotkukelkat vaihtavat vartiovuorojaan. Lentoasemalta Hotelli Londoniin (ja takaisin) pääsee lentokenttäbussilla X96, lipun hinta on €3.20.

Iltajuhla
Maanantai-iltana ajoimme bussilla iltajuhlaan Ateenan keskustaan, taas kerran bussikuskilla oli melkoista epävarmuutta siitä mihin piti mennä. Juhlassa pidettiin pari puhetta, ja sitten jaettiin mitalit kaikille maaliin päässeille. Spartathlon säätiön edustajan mukaan ensi vuonna osanottajien määrä rajataan ihan oikeasti 300 juoksijaan, seuraavassa lauseessa tosin jo tarkennettiin että ainakin 330 on varmasti se ehdoton katto. Sitten syötiin ja juotiin hyvin, sitkeimmät jatkoivat jälkipelejä hotelli Londonin aulassa aamu kuuteen asti.

Suomeen
Paluumatka Suomeen sujui mukavasti, Malevin lennot kulkivat ajallaan ja palvelu oli asiallista. Minulla olivat molemmat nilkat niin turvoksissa, että makailin sekä Ateenan että Budapestin lentoasemilla enimmäkseen selälläni jalat ylhäällä. Lievästä elefanttitaudista huolimatta lennot sujuivat mukavasti, ja Helsingissä matkalaukkuja jonottaessamme tuumittiin että eiköhän sitä taas joskus jossain juoksutapahtumassa nähdä.

Mitä Laconia opetti
Syömisstrategiat menivät kisan aikana kokonaan uusiksi. Elovena-patukat sekä Gutzyn ja Gatoraden energiapatukat eivät maistuneet ensimmäisen satasen jälkeen ollenkaan, niinpä jätin siitä eteenpäin drop bageihin varaamani patukat check pointin pöydälle muiden syötäviksi. Geelejä olin myös varannut mukaan heikon hetken varalle, mutta sellaista heikotusta ei tullut missään vaiheessa että rakettipolttoaineelle olisi ollut tarvetta. Niinpä geelitkin jäivät kaikki käyttämättä.

Drop bagien eväistä mustikkakeitto upposi hyvin ja vaniljan makuinen Gainomax toimi erittäin hyvin, maku oli miellyttävä ja energiaakin tuntui irtoavan mukavasti. Huoltopisteiden tarjonnasta parhaiten maistui riisivanukas, ja yöllä join kupillisen kuumaa keittoa aina kun sellaista oli tarjolla. Juomana suosin vettä ja kokista, myös teetä tuli juotua yöllä aika paljon. Nove Collissa oli jatkuvasti tarjolla kivennäisvettä, ja sellaista alkoi nytkin tehdä mieli illalla. Huoltopisteiltä sitä ei löytynyt, mutta varmaan jostain baarista olisi saanut jos olisi ymmärtänyt käydä ostoksilla.

Vaatteet ja muut varusteet toimivat hyvin nilkoista ylöspäin, mutta päkiöiden rakkulat olivat ikävä yllätys. Eiväthän ne juoksemista/kävelemistä estäneet, mutta matkanteon nautinnollisuus aleni loppumatkasta ja päkiöiden varominen varmaan muutti jalkaterän asentoa joka aiheutti muuta ongelmaa. Nove Collissa päkiäni kestivät paljon paremmin, tämänkertaiseen lievään ongelmaan olen keksinyt ainakin neljä mahdollista selitystä:
1) Spartathlonissa on matkaa reilun maratonin verran enemmän, jalkani olisivat varmasti olleet huonommassa kunnossa Nove Collissakin jos olisin tempaissut jälkiverryttelyksi yhden maratonin
2) Muutin kengän nauhoitusta Nove Collin jälkeen sellaiseksi että jalalla oli nyt ehkä hiukan enemmän liikkumavaraa sivusuunnassa, näin ei tietenkään olisi pitänyt tehdä
3) Kiristin kengännauhat Akropoliksella aika kiireisesti, voi olla että jätin nauhat hiukan liian löysälle jolloin jalkaterä saattoi päästä liikkumaan kengän sisällä pituussuunnassa
4) Jorma Karpin suositteleman päkiöiden teippaamisen testauksen lopetin kun teipit eivät pysyneet pitkillä harjoituslenkeillä paikallaan, jatkossa täytyy kokeilla laittaa teippi koko jalkaterän ympäri

Spartathlonini numeroina
Kisan pituus oli 246,8 km, käytetty aika 35 tuntia 1 minuutti ja 4 sekuntia, keskivauhti 8.31 min/km, keskisyke 119, maksimisyke 158, kulutetut kalorit 16 400 KCal.

Henkilöhahmot
Jos joku tämän tarinan lukija ihmettelee että mikä ihmeen numero-ukko tai Suomen hitain, niin www.juoksufoorumi.fi on paikka jossa kysymyksiisi saattaa löytyä vastaus.

Kiitokset
Kiitokset kaikille mukana juosseille, huoltaneille ja kannustaneille, niin paikanpäällä olleille kuin virtuaalisesti urakkaan osallistuneille.

11 kommenttia:

market stock strategy kirjoitti...

im your favorite reader here!

ForrestG kirjoitti...

Hieno juttu. Onnea loistookkaasta juoksusta!!

mikasa kirjoitti...

Hieno raportti, onnea upeasta suorituksesta!

kaius kirjoitti...

Äijä perkele! Hieno juoksu, hieno raportti.

- rr - kirjoitti...

Hyvä raportti, tuttua Corneria !

Oli varmaan mahtava fiilis kun tajusit pääseväsi maaliin !
Hieno paikko viimekertaiselle suoritukselle joka sekin oli mielestäni jo hyvä suoritus, entäs tämä sitten !

Respectit ja hattu päästä !!!

Anonyymi kirjoitti...

Upean analyyttinen raportti. Isot onnittelut suorituksesta. Syvä kumarrus!

T. Herra47

Anonyymi kirjoitti...

Perusteellisen upee raportti! Kiitokset ja onnea vielä kerran!
Jäi mietityttämään tuo Hietsun kysymys - eiköhän se ratkea ja vastaus löydy jo ennen ensi vuoden Kreikan matkaa...

-Edwin

Joukor kirjoitti...

Onnea upeasta juoksustasi !


Olihan muuten hyvä kirjoitus. :-)

corner kirjoitti...

Kiitokset kehuista ja kommenteista. Tämä projekti alkaa olla valmis, yhden tai pari kommenttia vielä kirjoittelen, ja sitten spartathlonitis vetäytyy vähintäinkin talvilevolle.

t. esa

Apo kirjoitti...

YLIVOIMAISESTI PARAS Spartathlon raportti :))

Ja onnittelut kovasta savutuksesta !

Hietsu kirjoitti...

Kiitos hienosta juoksukertomuksesta!

 

website traffic statistics
Find a Date