Oxroad 2013 Revisited

Spartathlonia seuratessa mietiskelin Oxroad Ultran vauhdinjakoja, ja päätin tehdä pienen selvityksen asiasta. Tuloslistasta löytyy kaikkien juoksijoiden väliajat 82,2 km eli 51,0 mailin kohdalta, ja vaikka se ei ole ihan tarkalleen puolivälissä niin näillä numeroilla päästään totuutta lähellä oleviin lukuihin.

Kopioin datat Exceliin ja laskin alku- ja loppupuoliskoihin käytetyt ajat sekä niiden perusteella keskivauhdit. Viimeisessä sarakkeessa on juoksuvauhtien mukaan lasketut splitit, eli arvioitu ajankäyttö kisan ensimmäiselle ja jälkimmäiselle puoliskolle. Ei tämä ihan absoluuttinen totuus ole, mutta kohtuullisen lähellä sitä kuitenkin.

 

Ari Lindsten, Ailar Nirgi ja Harri Lehtimäki juoksivat negatiivisen splitin, eikä Mart Maasikrandkaan siitä kauaksi jäänyt. Omaan 46,9 / 53,1 -jakooni olen oikein tyytyväinen. Olen joskus (etenkin 2009 Spartathlonissa) yrittänyt lähteä liikkeelle rauhallisesti, mutta eihän siitä mitään hyvää seurannut. Minulle sopii parhaiten omaan kuntooni nähden reipas aloitus, ja loppumatka juostaan sen mukaan mitä jaksetaan.

Oxroadilla juoksu sujui minulla loppuun asti suhteellisen helposti, ja tarpeen vaatiessa olisi kiristämisen varaakin ollut. Ei kuitenkaan kovin paljoa, reilut puoli tuntia minua ennen maaliin ehtinyt Harri Lehtimäki ohitti minut jossain Rengon tietämillä, ja Harrin vauhti oli minulle ehdottomasti liikaa. Parin kilometrin verran toki juostiin yhdessä, mutta sitten todettiin että meillä oli vakionopeussäätimet jumittuneet eri vauhdeille. Harri kulki luontevasti ja helposti noin 6 min/km vauhtia joka olisi vaatinut minulta lievää raastoa, niinpä jatkoimme matkaa omia vauhtejamme. Minulla juoksuvauhti taisi hiipua lopussa lähelle 7 min/km hiippailua.

Tämän vuoden puolella en tule enää juoksemaan numerolappu rinnassa, ja ensi vuoden THE tavoite on tietysti Spartathlon. Keväälläkin olisi mukava juosta joku kisa, mutta en ota siitä asiasta vielä stressiä. Oxroadin kokemus antaa mukavasti uskoa siihen että Spartathonlin läpi juokseminen on vielä mahdollista. Harjoituskilometrejä pitää kuitenkin olla alla enemmän kuin Oxroadilla. Elokuun Oxroad-kuntoni riitti mukavasti viileässä kelissä juostuun 100 mailiin, mutta Spartathlonissa on armoton helle ja kaksi maratonia enemmän matkaa.

Lopuksi vielä onnittelut tämän vuoden Spartathlonisteille! Kisastudiossa oli mukava seurata menoanne, mutta vielä hienompaa olisi ollut olla itse juoksemassa.

Oxroad Ultran jälkimainingit - Lehdistökatsaus

Oxroad Ultra sai ansaittua näkyvyyttä lehdistössä. HelsinginSanomat julkaisi kolmen sivun artikkelin, ja Suomen Kuvalehti nokitti kymmenen sivun reportaasilla.

Ultrajuoksu ei ole Suomessa saanut aikoihin näin paljoa palstatilaa. Vuonna 2006 Jarmo Färdig raportoi Helsingin Sanomissa mittavasti suomalaisten ultrajuoksijoiden Spartathlon-reissusta, ja myös Ultrajuoksuseura Endurancen Espoon hallissa vuosittain järjestämä 24 tunnin juoksu sai kertaalleen reilusti näkyvyyttä Hesarissa. Näiden lisäksi palstatilaa ovat saaneet lähinnä Jukka Viljasen seikkailujuoksuprojektit, jotka ovat kuitenkin luonteeltaan erilaisia kuin kaikille avoimet ultrajuoksukisat.

Miksi lehdistö heräsi juuri nyt? Lähes kaikki Suomessa järjestettävät ultrajuoksukisat juostaan 400 metrin radalla tai muulla lyhyehköllä lenkillä. Tällaisista tapahtumista on vaikea ottaa eeppisiä maisemakuvia tai kirjoittaa kovin lennokkaita kuvauksia kaukana horisontissa häämöttävää maalia kohti taistelevasta juoksijasta. Hämeen Härkätien upeat historialliset maisemat ja helposti mentaalikartalle hahmottuva reitti Turusta Hämeenlinnaan tarjoavat paljon antoisamman lähtökohdan laajaan lehtiartikkeliin.

Sekä Helsingin Sanomien että Suomen Kuvalehden jutut olivat tasoltaan erinomaisia, mutta joitain asioita haluan kuitenkin kommentoida. Kopioin tuohon alle muutaman huomiotani kiinnittäneen lauseen, ja lisäsin perään omat kommenttini punaisella värillä.

Helsingin Sanomat 25.8.2013

Ultrajuoksut eivät ole juoksukilpailuja. Ne ovat syömiskilpailuja. ... Arkena syödään tarkasti, kisojen alla tankataan – ja itse kisoissa syödään mitä sattuu. Ultrajuoksemisesta ja syömisestä on monenlaisia versioita. Jotkut tankkaavat lujasti ennen kisaa ja nauttivat juostessaan vain etukäteen tarkkaan suunnitellun menún mukaisia eväitä. Rune Larssonin hengenheimolaiset lataavat vatsan täyteen ennen kisan starttia, ja varmistavat näin että energiaa riittää eikä alkumatkasta tule rynnättyä liian lujalla vauhdilla. Minun edustamani koulukunta ei tankkaa ennen kisaa ollenkaan, ja kisan aikana syödään mitä sattuu. Maltoa en juo ollenkaan, ja urheilujuomat jätän myös yleensä muille. Vatsapoliittiset asiat ovat yksilöllisiä, ja jokainen ultrajuoksija joutuu etsimään itselleen sopivat ruoka- ja juomavaliot kokeilujen kautta.

Maratonin jälkeen iskee alavire. Näin voi käydä, kun ennen kisaa täyteen tankatut lihasten ja maksan energiavarastot loppuvat. Maratonjuoksussa tätä ilmiötä kutsutaan maratonmuuriin törmäämiseksi. Muuriin törmättäessä pitää siirtyä suun kautta nautitun energian hyödyntämiseen ja läskin polttamiseen, ja se ei onnistu ihan nappia painamalla. Minun kokemukseni mukaan kisaa edeltävän tankkauksen minimoimisella ja koko kisan ajan jatkuvalla pienten annosten syömisellä ja juomisella voidaan ehkäistä muuriin törmääminen.

Suomen Kuvalehti 30.8.2013

Lyhyet varpaat, vahvat pakarat ja runsas hikoilu selittävät ihmisen juoksukykyä. Vahvoja pakaralihaksia tarvitaan kävelyssä ja luistelussa, mutta ei niinkään juoksussa.

Nyt hän pyrkii juoksemaan kuuden minuutin ”kuolettavan tylsää” kilometrivauhtia. Kuuden minuutin keskivauhtia tavoitelleiden olisi kannattanut peesata Hannu Anttilaa, jonka keskivauhti Oxroadin 100 mailin matkalla oli 5.59,9 min/km. Tämä vain kevyenä jälkiviisasteluna.

Aika olisi naisten uusi Suomen ennätys sadalla maililla. Kuten monessa paikassa on todettu, Härkätien reittiä ei ole (vielä) mitattu virallisesti, joten tänä vuonna Oxroadilla juostut ennätykset ovat vain kisaennätyksiä tai reittiennätyksiä.

Jos ultralla tankkaa vasta kun tuntee nälkää tai janoa, on jo myöhäistä. Asia voi olla näin, tai se voi olla myös päinvastoin. Nämä ovat yksilöllisiä asioita, ja esimerkiksi minulla juoksu sujuu paljon paremmin kun pidän vatsassa olevan evään määrän suhteellisen pienenä. Yritän syödä ja juoda jatkuvasti hyvin pieniä annoksia, ja jos energiavarastot yllättäen hupenevat, niin tilanteen saa usein korjattua esim. glukoosilla tai geelillä.

Teija poistaa kengän, ja repäisee vesikellon pois. Iholaastari tilalle ja sukka vaihtoon. Näinkin voi tehdä. Vaihtoehtoisesti voi myös antaa rakkulan puhjeta itsekseen, kipu helpottaa saman tien ja matka jatkuu. Vesikellon pois repäisemiselle on vaihtoehtona myös rakkulan puhkaiseminen ja tyhjäksi puristaminen. Näin irtonainen nahka jää hoitamaan iholaastarin virkaa.

Helsingin Sanomat ja Suomen Kuvalehti

Molempien lehtien valokuvaajat olivat tehneet hyvää työtä. Kuvat olivat hienoja ja lisäpisteitä ropisee kuvaajille siitä, että löysin itseni molempien lehtien kuvista. Myös toimittajille täytyy antaa täysi tunnustus, molemmat jutut olivat erinomaisen hyvin kirjoitettuja.

Pientä kritiikkiäkin täytyy esittää, etteivät journalistit liikaa ylpisty. Sekä Helsingin Sanomat että Suomen Kuvalehti olivat erehtyneet käyttämään kuvituksessaan juoksureittiä kuvaavaa karttaa, jossa reittiviiva kulki loppumatkasta viivasuoraa kymppitietä pitkin. Oikeasti Härkätien reitti kiemurtelee ihan muualla. Tämä virhe on kuitenkin ymmärrettävä, koska reittikartan malli on epäilemättä katsottu Oxroad Ultra kotisivulta, jossa tuo virhe varmasti korjataan ensi vuoteen mennessä.

Molemmat lehdet raportoivat kuinka Janne Klasila tuupertuu maaliin ja siirretään ambulanssiin. Hesarin yleisökommenteissa tätä ehdittiin paheksuakin, kommentoijat pelkäsivät että ambulanssit eivät ehtisi hoitamaan tärkeämpiä asioita hyysätessään urheilijoita. Tässä kohtaa olisi voitu painottaa, että Oxroad Ultran juoksijat ovat maksaneet osallistumismaksun, jolla myös ambulanssin vuokra on rahoitettu. Kyseinen ambulanssi ei siis laiminlyönyt velvollisuuttaan kuskata itsensä kännissä teloneita tai huonojen elintapojen seurauksena sydänkohtauksen saaneita, oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä sairaalaan. Myös sen olisi voinut mainita, että tipan laittamisella lähtökohtaisesti vain nopeutetaan palautumista ultrakisan rasituksista. Terve ihminen toipuu omaehtoisen liikunnan aiheuttamista rasituksista joka tapauksessa suhteellisen nopeasti.

Conclusion

Oxroad Ultra sai hienosti mediajulkisuutta Helsingin Sanomilta ja Suomen Kuvalehdeltä, ja Teemu Virtasen VO2-ohjelman tekemä videotallenne Oxroadista odottaa vielä julkaisuaan. Tältä pohjalta Mika Penttilän joukkoineen on hyvä tehdä päätös Oxroad Ultran juoksemisesta myös ensi vuonna.