Itse en ole jaksanut pitää listaa omista juoksuistani, mutta ei se ole tarpeenkaan kun Deutsche Ultramarathon Vereinigung hoitaa tilastoinnin saksalaisella täsmällisyydellä. Linkin takana olevasta D-U-V:n listasta löytyy koko ultrajuoksuhistoriani, sieltä puuttuu vain kaksi Spartathlon keskeytystäni sekä viime viikonlopun tulos.
Mikä meni Esport Arenalla pieleen? Perimmäinen syy on tietysti huono kunto, jalat eivät kestäneet kaarrejuoksua. Olisi pitänyt ehtiä juoksemaan enemmän ja olisi pitänyt ehtiä treenaamaan myös 400 metrin radalla. Tällainen kevyt "soitellen sotaan" -valmistautuminen on riittänyt minulla pari kertaa yllättävän hyvään suoritukseen (Nove Colli 2008 ja Nemea-Olympia 2010), mutta tällä kertaa homma ei toiminut.
Suunnitelmani oli lähteä liikkeelle normaalia ~5.40 min/km lenkkivauhtiani, joka puolen tunnin välein tapahtuvien ruokailu/juomailu -kävelyjen kanssa tasoittuisi noin 6.00 min/km menoksi. Tämän vauhdin ylläpitäminen johtaisi 240 km lopputulokseen, mutta minulle paremmin sopiva tasaisesti hiipuva vauhdinjako olisi voinut riittää neljänneksittäin jaettuna 58 + 53 + 48 + 41 = 200 km tulokseen. Tällä systeemillä olisi lopussa saanut jo kävellä aika paljon, mutta kuten ultrajuoksussa usein tapahtuu, teorian soveltaminen käytäntöön ei ole aina helppoa! Varasuunnitelma oli keventää neljännekset 55 + 50 + 40 + 35 = 180 km aikatauluksi, mutta sekin oli minulle liian kova tavoite.
Juoksu lähti liikkeelle oikein mukavasti, ja ensimmäiset pienet ongelmat tulivat noin 5 tunnin juoksun jälkeen. Oikean jalan keskivarpaaseen tullut rakkula vaati hoitoa, mutta puhkaisun, puhdistamisen ja paketoinnin jälkeen siitä ei ollut enää juoksun aikana mitään vaivaa. Thank you, Dr Stanley! Myös oikea lonkka oireili lievästi, mutta pikainen hieronta sekä heti sen jälkeen tehty suunnan muutos auttoivat tässä asiassa.
Tässä vaiheessa juoksuvauhti alkoi tietenkin hidastua, mutta merkittäviä ongelmia ei kuitenkaan ollut. Eniten päänvaivaa aiheutti tässä vaiheessa yllättäen elektroniikka. Kuuden jälkeen yritin kuunnella SaiPa - Tappara -ottelun selostusta nettiradion kautta, mutta käveltyäni pari kierrosta nettiyhteyksiä säätäen päädyin lopulta kuuntelemaan jääkiekkoasiat YLEn FM-kanavan kautta. Ja ihan hyvinhän SaiPalle kävikin.
Seuraavaksi oli vuorossa mp3-soittimen käyttöönotto. Olin hakenut edellisellä viikolla Clas Ohlsonilta halvan soittimen johon olin ladannut Procol Harumin tuotannon hyvässä järjestyksessä.Soittimen käyttäminen oli kaikkea muuta kuin helppoa, ja kun lopulta sain musiikin soimaan, soitin päätti pistää kappaleet mielivaltaiseen järjestykseen. No, hyviä biisejähän ne oli myös sikin sokin kuunneltuna. Mainittakoon että tohtori Toh Tampereelta epäili, että myöhemmin iskeneet vatsavaivat olisivat olleet seurausta nimenomaan sekaisin nautitusta Procol Harumista. Mielenkiintoinen teoria!
Ongelmat iskivät noin 10 tunnin kohdalla. Oikean etureiden yläosa ja lonkka alkoivat taas vaivata, ja edessä häämöttänyt suunnanvaihdos alkoi hiukan huolestuttaa. Vastapäivään juokseminen eli vasemmalle kurvaaminen oli lonkkavaivan kanssa helpompaa kuin oikealle kurvaaminen, ja kävinkin ennen puolta yötä kaksi kertaa hieronnassa. Jälkimmäisen hieronnan aikoihin vatsavaivat alkoivat pahentua, vatsan sisältö tuli ulos melkoisen vauhdikkaasti joko ylä tai alakautta. Jopa yleensä vatsan rauhoittamiseen sopiva Elovena-kaurapuuro hujahti elimistön läpi kahden kierroksen aikana, ja tällaisten tyhjennysten jälkeen oli vähän pidempi lepotauko paikallaan.
Puolen yön suunnanvaihdoksen aikaan kampesin itseni taas radalle, ja silloin oli vitsit vähissä. Olin ottanut kaksi ibuprofeenia, mutta siitä huolimatta kipu oli melkoinen. Lepäilyn jäykistämin jaloin kävelykin oli yhtä tuskaa, eikä tyhjän vatsan aiheuttama energiavaje auttanut asiassa. Suunnanmuutoksen jälkeen lähdettiin etenemään myötäpäivään, ja tilanne muuttui entistä hankalammaksi, kaarteessa kävely oikealle kurvaten oli niin vaikeaa että jouduin pitämään kesken kävelyn pari lepuutustaukoa per kaarre. Siinä vaiheessa totesin, että eiköhän tämä ollut tässä.
Nyt on ollut viikko aikaa kypsytellä asioita, ja tällaisia johtopäätöksiän ja huomioita olen tehnyt:
- Ennen juoksua vaivannut plantaari faskiitti ei ollut suuri ongelma. Ensimmäisten tuntien aikana se kyllä tuntui ajoittain, mutta ei edes hidastanut juoksua missään vaiheessa. Kuuden tunnin jälkeen en enää muistanut koko vaivaa.
- Jalkaterät selvisivät muutenkin hyvin, ainoastaan oikean jalan keskimmäisten varpaiden kynnet lähtevät taas kerran. Mutta tämä on minulle tuttua, juoksun lopputulokseen asialla ei ollut vaikutusta.
- Polvet ja nilkat kestivät hyvin Arenan kovan alustan vähäisistä harjoituskilometreistä huolimatta. Tietysti tilanne olisi ollut toinen jos olisin pystynyt jatkamaan täyden ajan.
- Oikea etureisi ja lonkka jumittuivat niin pahasti että vastaavasta minulla ei ole aiempaa kokemusta. Kyllä reidet ovat olleet lujilla esim. Lohjan Citymarketin parkkihallin 12h juoksuissa, mutta siellä tilanne on ollut pahimmillaankin vain sellainen että juokseminen on ollut vaikeaa mutta käveleminen on sentään onnistunut. Hierojatkin ihmettelivät, että kuinka voi oikean puolen ulkoreisi olla kireä kuin viulunkieli, kun vasen puoli oli samaan aikaan ihan ok. No, kaarrejuoksuhan tämän takana tietysti oli, yhdistettynä vähäisiin harjoituskilometreihin ja huonoon lihaskuntoon.
- Vatsa meni sekaisin. Näiltä vaivoilta olen viime vuosina välttynyt, mutta nyt meni joku pieleen. Olin ehkä luottanut liikaa Kreikan ja Italian juoksuissa hyvin toimivaan sekakäyttöön, siellä on kaikilla huoltopisteillä omanlaisensa eväät, ja siitä sitten valitsen parhaalta näyttävät vaihtoehdot. Kyllä E24:nkin huoltopöytä oli hyvin varustettu, mutta yllättäen valikoima pysyi joka kierroksella lähes samana! Join ehkä hiukan liikaa mustikakeittoa ja Gainomaxia, ja mahdollisesti (harjoituslenkeillä hyvin toimineet) Sponserin geelit eivät sittenkään sovi vatsalleni näin pitkissä suorituksissa.
- Päätin keskeyttää vaikka jalat vielä liikkuivat, siis pää petti? Jälkiviisaana olen sitä mieltä, että keskeytys oli tällä kertaa perusteltu. Lonkka oli siinä kunnossa, että muutaman tunnin raahustamisella olisi ehkä saanut kilometrejä kertymään lisää mutta kisan jälkeinen juoksukuntoon palautuminen olisi voinut olla pitkällisempikin prosessi, varsinkin kun olin jo tässä vaiheessa ottanut kaksi ibuprofeeniakin. Jos jotain pitää kyseenalaistaa, niin koko kisaan lähteminen noin vähällä treenillä ei ehkä ollut fiksuin päätös. Tai ehkä kisaa edeltäävä 12 viikon treeniä olisi vielä saattanut olla riittävästi, mutta kesä-lokakuun kestänyt lähes täydellinen juoksutauko söi pohjakuntoa liikaa.
Kevään, kesän ja syksyn juoksusuunnitelmat ovat vielä auki. Luusalon Mikon järjestämään Bodom-järven ultra-intervalliin olen ilmoittautunut, mutta Kreikkaankaan en ole vielä lähettänyt postia. Katsellaan nyt.
