75 askelta Ateenasta Spartaan, osa 3

47. Mountain Base - 48. Mountain Top (161,8 km)

Jyrkkää louhikkoa ylös valotikuilla ja tuikuilla valaistua serpentiinireittiä pitkin kohti Sangas-vuoren huippua.



Useimmat meistä kiipeävät tämän rinteen pimeän aikaan, jalansijat on syytä valita huolella.





48. Mountain Top - 49. Sangas 2,7 km (164,5 km)

Alamäki on paikoitellen hyvinkin jyrkkä serpentiinitie, jonka sepelilouhikko voi olla koettelemus jalkapohjille. Tie on kuitenkin ajettavissa maastoautolla, ja taitavimmat maastojuoksijat tulevat vuorelta alas hyvinkin vauhdikkaasti.



Ennen huoltopistettä juostaan vielä kilometrin verran Sangaksen kylän asfaltoiduilla kaduilla. Kylä on pieni mutta sielläkin voi eksyä, seuraa asfalttiin merkittyjä nuolia!





49. Sangas - 50. Gas Depot 2,5 km (167,0 km)



50. Gas Depot - 51. Bridge over Road 2,8 km (169,8 km)

Suoraa tietä kohti huoltopistettä, jolla on usein öisin iso nuotio.



51. Bridge over Road - 52. Nestani 1,7 km (171,5 km)

Huoltopisteen jälkeen vasemmalle moottoritien ylittävälle sillalle, ja sen jälkeen pikkutietä pitkin ylämäkeen kohti Nestanin kylää.



Oikealle jäävän hautausmaan ohittamisen jälkeen saavumme Nestaniin.



Nestani on neljäs virallinen aikatarkastusasema, ensimmäiset 172 km täytyy selvittää 24 tunnissa 30 minuutissa. Nestanin kylässä kannattaa seurata reittimerkintöjä huolellisesti, huoltopisteelle mennään muutaman mutkan kautta.



52. Nestani - 53. X-roads 4,0 km (175,5 km)

Nestanin kylän jälkeen on edessä suoraa asfalttitietä koko matka.





53. X-roads - 54. I Ghiosa Tavern 2,0 km (177,5 km)

Risteyksessä sijaitsevan huoltopisteen jälkeen jatketaan suoraan risteyksen yli samaa tietä eteenpäin kohti alla näkyvässä kuvassa olevaa I Ghiosa tavernaa.



54. I Ghiosa Tavern - 55. Underground passage 1,3 km (178,8 km)

Tavernan edessä olevalta huoltopisteeltä jatketaan vasemmalle, ja ohitetaan tien vasemmalla puolella raivokkaasti haukkuva koira. Seuraava huoltopiste tulee pian vastaan yhden mutkan ja pikatien alituksen jälkeen, huoltopiste on heti oikealle kääntyvän risteyksen jälkeen. Muista kääntyä alla näkyvästä risteyksestä oikealle!



55. Underground passage - 56. Road Sign Pelagos 4,7 km (183,5 km)

Huoltopisteen kohdalla oikealle, pitkä tie kulkee viiniviljelmien keskellä.



Tämän rakennuksen seinään oli muurattu pääkallo, tai ehkä se oli sittenkin vain kivi joka näytti pääkallolta. Kukahan kävisi tarkistamassa?



56. Road Sign Pelagos - 57. Zevgolatio Arcadia 2,6 km (186,1 km)





57. Zevgolatio Arcadia - 58. T-junction 3,2 km (189,3 km)

Jos jatkat tästä risteyksestä suoraan, löydät muutaman kilometrin päästä kauniin luostarin. Spartaan menijöiden on syytä kääntyä nuolen opastuksen mukaisesti oikealle.



Huoltopiste on tässä risteyksessä.



58. T-junction - 59. Small House 2,5 km (191,8 km)

Huoltopisteen jälkeen käännytään oikealle, ja noin 200 metrin päästä risteyksestä vasemmalle.



Pian tämän jälkeen ylitetään Tripoliin vievä rautatie.

59. Small House - 60. Alea Tegea 3,5 km (195,3 km)

Osuuden aikana ylitetään yksi isompi tie. Alea Tegean tori on viides aikatarkastusasema, jossa tulee olla 28 tunnin kuluessa startista.





60. Alea Tegea - 60a. Kamari Square 1,8 km (197,1 km)



60a. Kamari Square - 61. BP station 1,5 km (198,6 km)

Huoltopisteen jälkeen jatketaan loivaan alamäkeen, jonka jälkeen käännytään alla näkyvästä risteyksestä vasemmalle Spartan valtatielle. Muutaman sadan metrin loivan laskun jälkeen tullaan huoltopisteelle, jonka jälkeen tie kaartaa oikealle (klikkaa alla oleva kuva suuremmaksi niin näet tien!) ja legendaarinen Manthyrean mäki alkaa.



Tätä tietä jatketaan noin 47 kilometrin verran Spartan keskustaan, seuraava aktiivista reitinvalintaa vaativa paikka (eli risteys jossa käännytään pois valtatieltä) on Spartan keskustassa noin 1 kilometri ennen maalia.

61. BP station - 62. Manthyrea 3,7 km (202,3 km)







62. Manthyrea - 63. Papandonis 4,1 km (206,4 km)









63. Papandonis - 64. St Nicolaos 3,5 km (209,9 km)





64. St Nicolaos - 65. Ardamis Restaurant 2,4 km (212,3 km)



65. Ardamis Restaurant - 66. Open Space 3,4 km (215,7 km)



66. Open Space - 67. Bus Stop 4,5 km (220,2 km)



67. Bus Stop - 68. Monument 3,2 km (223,4 km)

Tämän osuuden päätteeksi tien vasemmalla puolella on kuvassa näkyvä monumentti, tien vastakkaisella eli oikealla puolella on huoltopiste. Täällä pitää olla lauantai-iltapäivänä klo 15.30 eli viimeistään 31 tuntia 30 minuuttia lähdön jälkeen.



68. Monument - 69. Modern house 3,3 km (226,7 km)

Monumentin huoltopisteen jälkeen on viimeinen suuri ylämäki. Auringon pehmentämät aivot saattavat nähdä kallioleikkauksissa mielenkiintoisia figuureja, sellaisia joita ei tietokoneen ruudulta valokuvaa katsoessa erota.





Tästä alkaa yli 20 km alamäki kohta Spartaa. Hätäisimmät selvittävät sen alle kahdessa tunnissa mutta monet nauttivat näistä kilometreistä koko rahan edestä, jotkut jopa yli neljän tunnin ajan.





69. Modern house - 70. Road Sign Skopeftirio 4,7 km (231,4 km)





70. Road Sign Skopeftirio - 71. Mustard house 2,1 km (233,5 km)


71. Mustard house - 72. Voutianoi Shell 3,1 km (236,6 km)





72. Voutianoi Shell - 73. Kladas 4,7 km (241,3 km)

Pitkä lasku laakson pohjalle.



73. Kladas - 74. Evrotas River 3,1 km (244,4 km)

Lähestytään Spartan keskustaa, viimeinen huoltopiste on Evrotas-joen (puron) ylittävän sillan jälkeen.



74. Evrotas River - 75. Leonidas 2,4 km (246,8 km)
Reilu kilometri suoraan eteen päin Spartan keskustassa, sitten käännös oikeaan ja muutaman sadan metrin päästä toinen käännös oikealle Spartan pääkadulle. Viimeisillä sadoilla metreillä saat seuraksesi paikallisten pikkupoikien polkupyöräsaattueen.



Kadun päässä odottaa Leonidas.

Spartathlon 2009 ja AUA €137

Taas on sankka joukko suomalaisia lähdössä Spartathlonia valloittamaan. Aikaa kisaan ilmoittautumiseen on toukokuun loppuun asti, mutta halvimmat lentomatkat myydään nyt. Austrian Airlines myy meno-paluu lentoja Wienin kautta Ateenaan halvimmillaan 137 euron hinnalla, tässä lipun hinnassa verojen osuus on reilut sata euroa eli itse matkat saa 32 eurolla. Aikaisempina vuosina lentojen hinnat ovat olleet alimmillaankin päälle 300 euroa. Eri yhtiöiden lippujen hintoja voi vertailla täällä, ja myös Austrian Airlinesin kotisivulta voi katsella hintoja. Näillä hinnoilla kannattaa harkita vakavasti myös kisaturistiksi lähtemistä, pitkä elämyksellinen viikonloppu Kreikassa irtoaa kotimaista kylpylälomaa halvemmalla!

Lentolippujen hinnoittelu on tunnetusti korkeampaa matematiikkaa, ja näitä asioita on kai turha yrittää järkeillä sen suuremmin. Mutta kovasti tämä mietityttää... Jos lennän syyskuun lopulla Helsingistä Wienin kautta Ateenaan ja takaisin, Austrian Airlines haluaa minulta 32 euroa korvaukseksi tästä matkustelusta. Jos haluan matkustaa samoilla lennoille Wieniin ja takaisin, ja jättäisin Ateenan keikan tekemättä, Austrian Airlines veloittaa minulta Helsinki-Wien-Helsinki -lennoista €125, ja verot päälle. Kun Herr Doktor Marcus Thalman varaa lennot Wienistä Ateenaan omalle Spartathlon-reissulleen, hän luonnollisesti haluaa päästä samaan koneeseen iloisen suomalaisseurueen kanssa. Nämä Wien-Ateena-Wien lennot maksavat hänelle €124 plus verot.

Tätä ei lukion lyhyellä matematiikalla eikä Kauppakorkean markkinoinnin opinnoilla voi ymmärtää. Itävaltalaisten mielestä 1 + 1 = 0,128514, siinä on mittakaavaetua kerrakseen. Pitäisi ehkä perehtyä Itävaltalaiseen taloustieteeseen, tämän wieniläisen koulukunnan edustajat eivät ole olleet täysin väärässä ennustaessaan finanssikriisiä.

Onneksi lentolippujen hinnoittelun ymmärtäminen ei ole vaatimus lentolippujen ostamiselle tai lentämiselle.

EDIT: Otsikossa oli alun perin vuosiluku 2010 jonka korjasin 2009:ksi, lisäsin myös selventävän (tai hämmentävän) taulukon lentojen hinnoista.

Törmäilyä

Mikä mahtaa (tai mahtoi) olla kahden satellittin välisen yhteentörmäyksen todennäköisyys? Käytöstä poistetettu venäläinen sotilastiedustelusatelliitti ja toiminnassa ollut matkapuheluja välittävä Iridium-satelliitti törmäsivät avaruudessa 800 kilometriä Siperian yläpuolella. Satellitit olivat kooltaan henkilöauton luokkaa ja niiden nopeus on noin 25 000 km/h, joten törmäystä ei voi edes verrata vaikkapa moottoritienopeudella ajattuun kahden auton nokkakolariin. Tällin tuloksena syntyi hirvittävä määrä avaruusromua.



Tämä romu jatkaa maapallon kiertämistä huimalla vauhdilla, joten esimerkiksi jäljellä olevilla 65:lla Iridium-satelliitilla on nyt paljon suurempi todennäköisyys päätyä kosmisen kolarin osapuoleksi. Luulen että satelliiteille ei myönnetä Kasko-vakuutuksia tällaisten onnettomuuksien varalle, ja jokainen uusi romua synnyttävä kolari lisää seuraavan todennäköisyyttä suuresti. Ei noilla Iridiumeilla ole niin väliä, mutta samoilla seuduilla kiertää valtava määrä muitakin satelliitteja, joiden tuhoutumisesta voi olla monenlaisia seuraamuksia. Hiukan alemmalla radalla kiertävä Hubble on myös vaaravyöhykkeessä.

Maata kiertäviä satelliitteja ja muita ihmisen sinne toimittamia kappaleita on Nasan seurannassa noin 18 000 kappaletta ja Douglas Adams on määrittänyt avaruuden koon näin: Space is big. You just won't believe how vastly, hugely, mind- bogglingly big it is. I mean, you may think it's a long way down the road to the chemist's, but that's just peanuts to space. Näistä lähtökohdista ajatellen satelliittien törmäys tuntuisi varsin epätodennäköiseltä tapahtumalta, yhtä täysosumaa kohden on varmaan ollut jo lukuisia läheltä piti -tilanteita. Voisi kuvitella että kahden kiväärin luodin kohtaaminen olisi paljon todennäköisempää. Mutta kyllä juoksijatkin törmäilevät, vaikka kohtaamisnopeudet on parhaimillaankin vain promillen luokkaa satellittien vauhdista.

Lähdenpä lenkille, ja koetan olla törmäilemättä.

24 tunnin juoksu ja muut pitkät ultrat

Esport Arenalla juoksijoita katsellessani mietiskelin, että pitäisikö vielä joskus osallistua Endurance 24h juoksuun tai johonkin muuhun 24 tunnin kisaan. Joskus aamuyöstä olin tosi tyytyväinen että en ollut itse radalla juoksemassa, ja viimeisen tunnin aikana fiilis oli tietysti ihan päinvastainen, kateeksi kävi kun katselin urakkaansa viimeistelevien menoa. Nyt tunnelma on jotain siltä väliltä.

Kokemukseni mukaan aikarajoitteiset kisat ja muut lyhyehköllä lenkillä kierrettävät kisat eroavat suuresti yhtenä lenkkinä tai pätkänä juostavista kisoista. Minulle lyhyen reitin kiertäminen on yleensä ollut hankalaa. Vaikka hyvässä seurassa hölkytteleminen on aina mukavaa, niin tärkein motivaatio näihin kisoihin osallistumisessa ja radalla pysymisessä on minulle ollut kokemuksen hankkiminen "suurempia" tavoitteita varten. Voisi sanoa että vuosina 2004-2007 Suomessa ja Tanskassa juoksemani 100 km – 24 tunnin kisat ovat olleet minulle henkisesti rankimpia ultrakisoja, niissä radalla pysyminen (tai edes radalla pysymisen yrittäminen) ovat ajoittain vaatinet sisua.

Heikot hetket kuuluvat ultrajuoksuun, ja on kieltämättä hienoa ja opettavaista huomata kuinka syvästäkin aallonpohjasta voi nousta nautinnolliseen juoksuun lyhyessä ajassa. Osallistuin kaksi kertaa Lohjalla K-Citymarketin parkkihallissa 12h juoksuun, ja molemmilla kerroilla olin jossain vaiheessa niin masentunut että mietiskelin keskeyttämistäkin. Leinosen Sepon järjestämässä kisassa ilman hyvää syytä keskeyttäminen olisi kuitenkin ollut niin noloa, että roikuin radalla loppuun asti ja sain sentään päälle 100 km tulokset aikaiseksi molemmilla kerroilla. Ihan arvokkaita oppitunteja olivat.

Neljän vuoden ultravalmistautumisen jälkeen lähdin 2007 yrittämään Spartathlonia, ja ihan vaan huonosta kunnosta johtuneesta keskeyttämisestä huolimatta minulle tuli kerralla selväksi että juoksen mieluummin yhtenä lenkkinä tai pätkänä juostavia kisoja. Minulla ei Spartathlonissa tai Nove Collissa tullut kertaakaan sellaisia juoksun aikaisia masennuksia ja turhautuneisuuksia, joita lyhyen lenkin kiertäminen on aina aiheuttanut. Jatkuvasti muuttuvat maisemat pitävät mielen virkeänä, eikä mitään mystisiä henkisiä voimavaroja tarvitse kaivaa esiin, kun juoksu on enimmäkseen yhtä juhlaa. Toki jalkoihin on sattunut loppumatkasta ja väsymyskin on painanut, mutta kun kisasta on unelmoinut kuukausien ajan, niin sitä kautta syntynyt motivaatio toimii parhaana kipulääkkeenä.

Minun tapauksessani viime vuoden Nove Collin ja Spartathlonin helppous johtui monesta seikasta: kunto on ollut kohdallaan, jalat ovat olleet riittävän hyvässä kunnossa, olosuhteet ovat olleet suotuisat ja tavoitteet ovat olleet kuntoon nähden sopivia. Spartathlonin tyyppisissä kisoissahan minulle riittää maaliin pääsy eikä loppuajalla ole käytännössä mitään merkitystä, niinpä matkanteosta ja maisemista voi nauttia ja kioskilta voi ostaa jätskin jos siltä tuntuu. Enemmän hetkessä elämistä ja vähemmän tuloshakuista suorittamista.

Joku voi tietysti kysyä että miksi tuota kokemusta varten pitää sitten matkustaa ulkomaille ja osallistua juoksukilpailuun numerolappu rinnassa. Mutta kysyköön.

Juoksufoorumissa on keskustelua ja pohdiskelua ultrajuoksusta korvien välisellä pururadalla.

Kotirataultra, Jesper Olsen World Run ja Endurance 24h

Tammikuussa ei perinteisesti ole paljoa aktiviteettia kestävyysjuoksurintamalla, mutta ultrajuoksussa tapahtuu. Itse kuntoutan vielä jalkaani, mutta ensi viikolla varmaan aloitan kevyen juoksentelun. Onneksi monet muut juoksevat minunkin edestäni.

Tammikuun kotirataultra juostiin sunnuntaina 25.1.2009, ja helmikuussa juostaan sunnuntaina 22.2.2009. Kotirataultran idea on juosta vapaamuotoinen 50 km tai 25 km lenkki tammikuun ja/tai helmikuun viimeisenä sunnuntaina, ja ilmoittaa tulokset sekä muut kuulumiset Moilasen Sepon ylläpitämälle www-sivulle. Kotirataultran (eli Yours Truly 50k) idea on lähtöisin Kanadasta, ja osallistujia on ympäri maailman. Töyrylän Tero toi sen Suomeen, ja Moilasen Seppo on ylläpitänyt tulospalvelua vuodesta 2001 lähtien. Itse juoksin ensimmäisen kotirataultrani tammikuussa 2004, ja seuraavan toivottavasti ensi helmikuussa.

Jesper Olsen World Run oli viime kesänä Suomessa, ja nyt Jesper on jo ehtinyt Egyptiin. Osuudella Suezilta etelään kohti Hurghadaa Jesperillä oli suuria vaikeuksia rynnäkkökiväärillä osoitelleiden nuorien sotilaiden kanssa, mutta onneksi matka ei katkennut. Eilen Jesperillä oli koko 55 km matkalla Hurghadasta Nur Safagaan poliisiautosaattue, ja välikohtauksilta vältyttiin.

Tänään Jesper kääntyi Punaisen meren rannalta länteen, edessä on noin 160 km osuus autiomaassa ilman majoitusta tai huoltoa. Tavoitteena on Qinan kaupunki Niilin laaksossa. Jesperin kärryillä on nyt painoa noin 50 kg, koska juotavaa täytyy olla riittävästi. Tämän noin neljän päivän osuuden aikana Jesperillä ei ole myöskään matkapuhelinverkkoa käytettävissään, joten seuraavat raportit saamme ilmeisesti vasta ensi viikonlopun aikana. Jesperin eilisen raportin hirtehinen loppukommentti oli tällainen: If no news by 7days.. you can inherit the shoes ;-)

Endurancen 24 tunnin juoksu juostaan ensi viikonloppuna Esport Arenalla Espoossa. En ole itse juoksemassa, mutta osallistun järjestelyihin ja olen paikalla koko kisan ajan. Kisaa on mahdollista seurata sekä Esport Arenalla paikan päällä että internetin kautta, linkit kisan aikaiseen tulosseurantaan, valokuviin ja muuhun materiaaliin tulevat löytymään täältä.

Sparta 27.09.2008 klo 17.59.50 - 18.02.31

Videon kuvasi Voitto Ahlholm, loppuposeerauksen Leonidaksen jalkojen juuressa valokuvasi Spartathlon Association ja matkaseurana Spartan keskustan viimeisissä kurveissa olivat Tuula ja Jari. Kiitokset kaikille!

Pronaatio, piriformis ja peroneus

Spartathlonin jälkeen pidin ensin kaksi täydellistä lepoviikkoa, ja sen jälkeen ehdin juosta 10-40 km viikkoannoksia joulukuun alkuun asti. Marraskuussa vasen jalka alkoi läpsyä sekä juostessa että kävellessä, ja lopulta päätin varovaisuussyistä siirtyä pelkästään cross trainerin polkemiseen ja vesijuoksuun. Vuoden viimeisen kvartaalin aikana ehdin juoksemaan vaatimattomat 160 km ja sen lisäksi kertyi vesijuoksua ja cross traineria 30 tunnin verran.

Jalkavaiva oli niin erikoinen että marraskuun lopulla marssin terveyskeskukseen, josta sain lähetteen jatkotutkimuksiin Hyvinkään sairaalaan. Joulukuun alussa tehdyn ElektroNeuroMyoGrafian eli ENMG-tutkimuksen jälkeen lääkäri kirjoitti tällaisen lausunnon:

Tutkituissa lihaksissa vasemmassa alaraajassa peroneuksen hermotusalueella polvitaipeessta alaspäin denervaatiota, ei denervaatiota polvitaipeesta proksimaalisesti. Peroneuksen motorinen johtumisnopeus hidastuu selkeästi fibulan pään yli mitaten, superficialiksen sensorinen vaste hyvä.

YHTEENVETO: poikkeava

Löydös sopii vasemmalla perifeerisen peroneushermon osittaiseen vaurioon fibulan pään kohdalla. Ilmeisesti juoksu tai hiukan väärä jalan asento venyttänyt peroneus-hermoa, kyseessä siis mansikanpoimijan pareesi -tyyppinen ongelma. Prognoosi vaikuttaa hyvältä, koska motorisia yksiköitä aktivoituu runsaasti.

ENMG-tutkimus
Elektroneuromyografiassa on kaksi osaa, neurografia ja myografia. Neurografiassa mitataan sensoristen ja motoristen hermojen johtumista stimuloitaessa yleensä pintaelektrodein tutkittavaa hermoa tietyn matkan päästä mittaavaan elektrodiin halutun hermon kohdalla; mitattavia suureita ovat mm. johtumisnopeus, amplitudi ja vasteen muoto. Myografiassa ohuilla elektrodineuloilla pistellään lihaksiin ja arvioidaan lihaksen sähköisen toiminnan luonnetta monitorikäyrältä ja ääniksi tulkittuna signaaleina. Mitattavia suureita ovat mm. insertioaktiviteetti, fibrillaatiot, amplitudin koon muutokset ja motoristen yksikkökokojen muutokset. EMG:llä saadaan tietoa lihaksen tilasta, hermolihasliitoksen tilasta ja lihaksen hermotuksesta.

Minun tapauksessani ongelmana on vasemman polven ulkosyrjällä olevan peroneus-hermon vaurioituminen, josta syystä säären etupuolella oleva Tibialis anterios –lihas ei toimi. Perinteisesti tällainen, myös Mansikanpoimijan halvauksen nimellä tunnettu vaiva seuraa pitkäaikaisesta kyykistelystä tai (mahdollisesti jalan asentoon vaikuttavista) lonkka- tai polvileikkauksesta. Luova ja idearikas yksilö voi kuitenkin löytää myös muita tapoja kyseisen vaivan hankkimiseen.

Hermovaurion takia jalkaterän liikkeet ovat vain pohjelihasten varassa. Jalkaterän ojentaminen ja varpaille nousu onnistuvat kyllä moitteettomasti pohjelihasta supistamalla, mutta jalkaterän koukistaminen (jossa tarvittaisiin säären etupuolella olevan Tibialis anterios –lihaksen supistamista) on vaisumpaa. Tästä syystä juostessa ja kävellessä askel läpsyy, kantapään osuttua ensin maahan askel ei rullaa eteenpäin vaan päkiä läpsähtää maahan iloisen holtittomasti.

Helposti havaittava oire Mansikanpoimijan halvauksesta on kantapäillä käveleminen, tai itse asiassa sen mahdottomuus. Kantapäällä ei voi seistä eikä varsinkaan kävellä, koska päkiä ei irtoa lattiasta vaikka miten koettaisi käskyttää. Pohjelihas on tässä tilassa myös herkkä kramppaamaan, esim. vesijuoksun aikana orastavaa kramppia on vaikea saada kuriin koska sääriluun vastakkaisella puolella oleva lihas ei hoida hommaansa. Lihastasapainon tärkeydestä puhutaan usein, mutta näin konkreettisesti itse koettuna asia saa uutta syvyyttä.

Wanha waiva
Ensimmäisen kerran minulla oli juoksemisen estäviä piriformis-ongelmia jo toukokuussa 2007. Silloin vaivat helpottivat parin viikon venyttelyn ja juoksutauon jälkeen. Sen jälkeen piriformis (tai muut sillä suunnalla olevat lihakset) ilmoittivat olemassaolostaan isommin vasta kesällä 2008, mutta pieniä nipistyksiä ja polven notkahduksia oli sitä ennenkin. Kuitenkin toukokuussa 2008 Nove Collin 202 kilometriä jyrkkine alamäkineen meni mukavasti loppuun asti, tässä kisassa jalkani olivatkin poikkeuksellisen hyvin levänneet kisaa edeltäneestä flunssa-putkesta johtuneen juoksutauon ansiosta. Toisaalta Nove Colliin verrattuna Spartathlonin 44 kilometriä pidempi reitti on paljon kuluttavampi. Jopa yksittäinen maraton voi aiheuttaa vaurioita juoksuelimissä, ja reilun 200 km lenkin päälle juostu maraton on tietysti vielä rankempi.

Kesällä 2008 laitoin harjoituspäiväkirjaani joitain merkintöjä lievistä piriformis-oireista, mutta missään vaiheessa ei polven alueella ollut kipuja. Piriformis-oireiden yhteydessä vasen polvi alkoi retkahdella satunnaisesti, ja erityisesti alamäkeen juokseminen ja samanaikainen vasemmalle kurvaaminen aiheutti usein polven notkahduksen. Syyskuussa viimeisiä Spartathlon-treenejä tehdessä piriformis ja koko vasen jalka olivat kuitenkin hyvässä kunnossa, eikä myöskään itse kisan aikana polvessa ollut mitään mainitsemisen arvoisia kipuja. Tosin loppumatkasta vasen polvi retkahteli niin että alamäkeen juokseminen oli mahdotonta, mutta kävelemisen kanssa ei onneksi ollut ongelmia.

Syyllinen esiin
En tiedä missä tämän ongelman perimmäinen syy on, mutta epäilykseni kohdistuvat tällä hetkellä tukipohjallisiin. Minulla on etenkin oikeassa jalassa vahva pronaatio, jalkaterä voi kääntyä varsinkin väsyneenä ja hitaasti juostessa askelen loppuvaiheessa lähes poikittain. Tukevan lenkkarin lisäksi myös tukipohjallinen on siis minun tapauksessani perusteltu ratkaisu. Vasen jalkani ei kuitenkaan pronatoi niin paljoa mutta silti molempien jalkojen tukipohjalliset ovat lähes samanlaiset, vaikka ilmeisesti vasemman jalan pohjallinen olisi voinut olla paljon kevyempi.

Hankin pohjalliset kesällä 2007, kun molempien polvien sisäsyrjien kipeytyminen esti juoksemisen täydellisesti. Polvet paranivat levolla, ja vaivojen uusiutuminen päätettiin estää tekemällä uudet tukipohjalliset. Polven sisäsyrjien kanssa ei ole sen jälkeen ollutkaan ongelmia, siltä osin pohjalliset toimivat hyvin. Mutta olisiko niin, että (vähemmän pronatoivan) vasemman jalan kantapään sisäsyrjän alla oleva extra tuki korjasi jalkaterän asentoa liikaa?

Lisää todistusaineistoa tälle teorialle löytyy Spartathlonin jälkeisistä varpaistani. Vahvasti pronatoivan oikean jalan kolmen pienimmän eli ulommaisen varpaan kynnet saivat kyytiä, jalkaterän kärki siis kampesi ulospäin pronaatiotuesta huolimatta. Sen sijaan vasemman jalan ulommaiset varpaat olivat moitteettomassa kunnossa mutta isonvarpaan kynsi lähti. Koska vasemman jalkaterän kärki vääntyi kengässä sisäänpäin, kantapään sisäsyrjän alla oleva tuki on ollut todennäköisesti liiallista.

Ultrajuoksun syventävät aineopinnot, opintokokonaisuus Jalkojen kestävyys
Siis mikä meni pieleen? Kesällä 2007 lisäsin treenin määrää saadakseni itseni Spartathlon-kuntoon, ja rasitusvammoilta välttyäkseni päätin käyttää vaihtelevasti erilaisia kenkiä ja lisätä treeniin myös maastojuoksua. Hyvä suunnitelma, mutta siitä huolimatta polvet kipeytyivät pahasti. Johtopäätökseni oli että vika oli jalkineissa, niinpä palasin aiemmin hyväksi havaittuihin ASICS 2120 kenkiin ja teetin uudet tukipohjalliset.

Jälkeenpäin mieleeni on noussut epäilys, että jalkojen kipeytyminen ei ehkä sittenkään ollut kenkien tai pohjallisten vika. Heinäkuussa 2007 työkiireiden helpotettua en malttanut pitää lepopäiviä juoksusta vaikka polvet jo lievästi oireilivat, ja niinpä kahden viikon jälkeen jouduin lopettamaan juoksemisen kokonaan polvien kipeytymisen takia. Voisiko tosiaan olla niin, että suurin syy polvien pettämiseen oli se että juoksin pari pitkää asfalttilenkkiä vaikka jalkoihin sattui joka askeleella?!

Kaksi kuukautta ennen polvien pettämistä olin Bornholmissa juoksemassa, ja sillä reissulla eräs ultrajuoksijakollega kommentoi suunnitelmaani aloittaa määräpainotteinen valmistautuminen kauden päätavoitteeseeni 2.7.2007 klo 9.00 muistaakseni näin ”Itse juoksin tuollaisessa tilanteessa jalat altani kahdessa viikossa, kannattaa aloittaa varovasti”. En kuitenkaan ole koskaan uskonut näin tärkeissä asioissa kuulopuheisiin tai kirjaviisauksiin, vaan suoritin nämäkin opintoviikot ihan itsenäisesti ja omin jaloin. Eihän tieteellisessä tutkimuksessakaan kannata nojata pelkästään olemassaolevien auktoriteettien tarinoihin, jos on mahdollisuus itse testata vallitsevan paradigman reliabiliteetti ja validiteetti.

Virheitä on siis tullut tehtyä, mutta eihän tämän homman liian helppoa pidäkään olla. En osaa myöskään olla pettynyt, ongelmista huolimatta pääsin molemmissa tämän vuotisissa kisoissani (Nove Colli ja Spartathlon) maaliin.

Myös tulevaisuus näyttää hienolta. Tulevien vuosien harjoittelussa ja kisoissa osaan välttää aiemmin tekemiäni virheitä, ja jotkut kisat saattavat tämän ansiosta mennä jopa hyvin. Toisaalta minulla on mahdollisuus tehdä ihan uusia opettavaisia virheitä ja typeryyksiä, sellaisia joiden olemassaolosta minulla ei vielä ole aavistustakaan. Voiko enempää harrastukseltaan toivoa?!

2009
Jalka on nyt paremmassa kunnossa kuin kuukausi sitten, pystyn jo nostamaan vasemman jalan päkiän irti lattiasta ja kantapäillä käveleminenkin melkein onnistuu. Vaurioitunut hermo paranee noin puoli millimetriä vuorokaudessa, ja aion jatkaa varovaista kuntouttamista vielä ainakin pari viikkoa. Juoksulenkit palaavat ohjelmaan vasta kun vasen jalka toimii yhtä hyvin (tai huonosti…) kuin oikea. Toivottavasti vielä tammikuun aikana.

Vuoden 2009 juoksusuunnitelmat ovat minulla vielä levällään. Sakura Michiin en lähde, ja luulen että jätän tänä vuonna myös Spartathlonin väliin. Luultavasti keskityn lyhyempiin matkoihin, ehkä voisin juosta satasen ja mahdollisesti jopa elämäni neljännen maratonin.

Toivotan mainiota vuotta 2009 kaikille maailman ihmisille. Erityisen ultrahyvää vuotta toivotan teille 3333 taudinkantajalle, jotka olette Spartathlonitis-viruksen riivaamina päätyneet tälle sivulle.