Viikon aikana tuli treenattua näin: 126 km juoksua, 7 h 30 min cross traineria, 2 h vesijuoksua ja yksi perusteellinen hieronta. Tunneissa laskettuna enemmän kuin kertaakaan aiemmin yhden treeniviikon aikana.
Juoksulenkejä oli 5 kpl, kaikki olivat juoksu/kävelyä suhteessa 90/10, eli noin 27 minuutin juoksun jälkeen kävelin 3 minuuttia. Yksi 20 km lenkki oli vauhdiltaan vähän reippaampi eli 5.18 min/km, loput neljä 26 km lenkkiä olivat vauhdiltaan 5.46 - 5.53 min/km. En säännöstellyt 26 km lenkkien vauhtia mitenkään tietoisesti, hölkyttelin vain sopivalta tuntuvaa kyytiä noin 120 sykkeellä, ja mukavan tasaisena näytti vauhti pysyvän. Näissä ultrahommissa on ei juuri tarvitse viritellä loppukirejä tai rytminvaihdoksia varten, luotettavasti toimiva vakionopeussäädin on tärkeämpi varuste.
Cross traineria poljin 5 x 1 h 30 min pätkät. Näiden treenien pituus määräytyy sen mukaaan, että katselin treenatessani TV-sarja 24:n toisen tuotantosarjan jaksoja, kaksi pätkää per treeni. Jack Bauerin kanssa on siis treenattu kohtuullisen ahkerasti, ja siinä sivussa pelastettiin Los Angeles ydinkatastrofilta.
Ensi viikolla tiputan treenin määrän noin 15 tuntiin, ja seuraavalla viikolla noin 7 tuntiin. Alun perin ensi viikosta piti tulla maksimiviikko, mutta eiköhän tässä ole jo hyvä kohta aloittaa asteettainen kevenns kohti Kreikkaa. Minulla ei ole koskaan ollut mitään kiveen hakattua harjoitusohjelmaa, vain jonkunlainen hahmotelma viikoojen treenimääristä ja niitä sitten säädellään tuntemusten mukaan. Joskus teen vain pientä hienosäätöä, jos joskus säädän niin isolla lekalla että missään valmennusohjeissa ei sellaista suositella.
Viikon treenit menivät siis oikein mukavasti, pieniä asiaankuuluvia ongelmia tietysti on aina mutta ei mitään oikeasti huolestuttavaa. Vasemman puolen piriformis edelleen oireilee ajoittain, mutta se ei käytännössä rajoita juoksemista. Vasemmassa jalkaterässä tuntuu joskus Morton-tyyppistä kipuilua cross traineria polkiessa, mutta juostessa sitä ei ole tuntunut ollenkaan. Pieni ongelma on myös vasemman jalan keskivarpaan kynsi joka saattaa lähteä irti vielä ennen Spartathlonia, mutta kynsien lähtemisestä on kertynyt sen verran kokemusta että paniikkiin ei ole syytä.
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
perjantai 5. syyskuuta 2008
Aamulla kun kävin lenkillä...
Päivän urheilullisesta annista ei ole mitään erityistä kerrottavaa, mutta keskitytään sitten lenkin aikana bongaamaani ilmiöön.Satuin hölkyttellessäni näkemään pienimuotoisen draaman erään talon pihalla, näytelmän aiheena oli mattojen ulos vieminen ja ilmeisesti myös muut sukupuolien väliset siivouspoliittiset näkemyserot.
Miehet suhtatuvat siivousasioihin yleensä pragmaattisesti; jos kämpässä on liian likaista niin lian poistaminen voi olla paikallaan. Sen sijaan monilla naisilla siivoamiseen liittyy ylevämpia tarkoitusperiä ja tavoitteita, joita keskiverto miehen putkiaivoilla ei voi ymmärtää. Toki mies voi oppia ennakoimaan ja ottamaan omissa toiminnoissaan huomioon naisen siivous-kommervenkit, mutta tuskin yksikään mies voi väittää niitä oikeasti ymmärtävänsä. Sigmund Freud oli ehkä oikeilla jäljillä, tai sitten ei ollut.
Matemaattisesti homma menee suunnilleen näin. Oletetaan että kämpän siisteydellä (eli likaisuuden vähäisyydellä) on saavuttamaton absoluuttinen nollapiste, jota kuva lukuarvo 0. Vastaavasti siivousoperaation aloittamisen triggeroivaa saastaisuuden astetta voidaan merkitä lukuarvolla 100. Saastaisuuden määrä kehittyy käsittääkseni ajan suhteen lineaarisesti. Eri ihmisillä ja sukupuolilla tämä satasen saavuttaminen edellyttää erilaista saastaisuuden astetta, mutta tämän ulottuvuuden jätän tarkastelun ulkopuolelle.
Kun kämppä on siinä kunnossa että se pitää siivota, mies käyttäisi siivoamiseen keskimäärin yhden yksikön verran aikaa tai efforttia, ja saavuttaisi siisteydessä tason noin 20. Naiselle tämä ei kuitenkaan riitä, vaan hän panostaa siivoamiseen täydet kaksi yksikköä, joista jälkimmäisellä siisteys saavuttaa ehkä tason 10-15. Toisen aikayksikön ahertamisen ansiosta ei varsinaisessa siisteyden asteessa enää siis tapahdu tilastollisesti kovin merkittävää muutosta, mutta naisten mielestä se on silti perusteltua. Siivouksen jälkeenkin naisella riittää vielä ainakin puoli yksikköä energiaa tämän ohimeneväksi hetkeksi saavutetun siisteyden varjelemiseen edes parin päivän ajaksi. Eli siivouksen jälkeen edes ulkoeteisen lattialle ei saa tuoda kenkien mukana hiekkaa, ja puoliksi luettua lehteä ei saa jättää huolettomasti pöydälle lojumaan.
Miehen logiikalla ajatellen miesten tyyli siivota on tehokkaampi, ehkä jopa optimaalinen, kämppä pysyy kohtuullisen siistinä kohtuullisen pienellä panostukselle. Naiset sen sijaan saattavat käyttää siivousoperaatioon 100-150% enemmän työpanosta, mutta lisäpanostuksen vaikutus keskimääräiseen siisteyteen on marginaalinen. Kämppä pysyy tosi siistinä vain pienen ohikiitävän hetken. Graafisella esityksellä asiaa voisi selventää paremminkin, mutta enpä jaksa nähdä vaivaa niin paljoa.
Mainittakoon vielä että omia kokemuksia näistä asioista minulle on kertynyt 1960-luvulta alkaen, tosin tämän vuosituhannen puolella tämän aihepiirin kokemukset ovat olleet miellyttävän harvalukuisia. En muuten väitä että tämä yleinen siivousteoria koskisi samalla tavalla kaikkia naisia (tai miehiä), yksilöllisiä eroja on aina.
No nyt runoratsu karahti laukalle, parempi lopettaa runoilu tähän. Huomenna palaan ultrajuoksu-asioihin.
Miehet suhtatuvat siivousasioihin yleensä pragmaattisesti; jos kämpässä on liian likaista niin lian poistaminen voi olla paikallaan. Sen sijaan monilla naisilla siivoamiseen liittyy ylevämpia tarkoitusperiä ja tavoitteita, joita keskiverto miehen putkiaivoilla ei voi ymmärtää. Toki mies voi oppia ennakoimaan ja ottamaan omissa toiminnoissaan huomioon naisen siivous-kommervenkit, mutta tuskin yksikään mies voi väittää niitä oikeasti ymmärtävänsä. Sigmund Freud oli ehkä oikeilla jäljillä, tai sitten ei ollut.
Matemaattisesti homma menee suunnilleen näin. Oletetaan että kämpän siisteydellä (eli likaisuuden vähäisyydellä) on saavuttamaton absoluuttinen nollapiste, jota kuva lukuarvo 0. Vastaavasti siivousoperaation aloittamisen triggeroivaa saastaisuuden astetta voidaan merkitä lukuarvolla 100. Saastaisuuden määrä kehittyy käsittääkseni ajan suhteen lineaarisesti. Eri ihmisillä ja sukupuolilla tämä satasen saavuttaminen edellyttää erilaista saastaisuuden astetta, mutta tämän ulottuvuuden jätän tarkastelun ulkopuolelle.
Kun kämppä on siinä kunnossa että se pitää siivota, mies käyttäisi siivoamiseen keskimäärin yhden yksikön verran aikaa tai efforttia, ja saavuttaisi siisteydessä tason noin 20. Naiselle tämä ei kuitenkaan riitä, vaan hän panostaa siivoamiseen täydet kaksi yksikköä, joista jälkimmäisellä siisteys saavuttaa ehkä tason 10-15. Toisen aikayksikön ahertamisen ansiosta ei varsinaisessa siisteyden asteessa enää siis tapahdu tilastollisesti kovin merkittävää muutosta, mutta naisten mielestä se on silti perusteltua. Siivouksen jälkeenkin naisella riittää vielä ainakin puoli yksikköä energiaa tämän ohimeneväksi hetkeksi saavutetun siisteyden varjelemiseen edes parin päivän ajaksi. Eli siivouksen jälkeen edes ulkoeteisen lattialle ei saa tuoda kenkien mukana hiekkaa, ja puoliksi luettua lehteä ei saa jättää huolettomasti pöydälle lojumaan.
Miehen logiikalla ajatellen miesten tyyli siivota on tehokkaampi, ehkä jopa optimaalinen, kämppä pysyy kohtuullisen siistinä kohtuullisen pienellä panostukselle. Naiset sen sijaan saattavat käyttää siivousoperaatioon 100-150% enemmän työpanosta, mutta lisäpanostuksen vaikutus keskimääräiseen siisteyteen on marginaalinen. Kämppä pysyy tosi siistinä vain pienen ohikiitävän hetken. Graafisella esityksellä asiaa voisi selventää paremminkin, mutta enpä jaksa nähdä vaivaa niin paljoa.
Mainittakoon vielä että omia kokemuksia näistä asioista minulle on kertynyt 1960-luvulta alkaen, tosin tämän vuosituhannen puolella tämän aihepiirin kokemukset ovat olleet miellyttävän harvalukuisia. En muuten väitä että tämä yleinen siivousteoria koskisi samalla tavalla kaikkia naisia (tai miehiä), yksilöllisiä eroja on aina.
No nyt runoratsu karahti laukalle, parempi lopettaa runoilu tähän. Huomenna palaan ultrajuoksu-asioihin.
Suomessa vai ulkomailla?
Olen kirjoitellut sekä ulkomaisista että kotimaisista ultrakisoista, ja jostain syystä minulla on tällä hetkellä kova hinku ulkomaisiin kisoihin. Juoksu-urani aikana ole osallistunut kymmeneen ultrakisaan, joista puolet Suomessa ja puolet ulkomailla:
2004 Masokistin Unelma 100 km: 10.58.03
2005 Bornholm 12h: 111,12 km
2005 Masokistin Unelmam 100 km: 10.54.55
2006 Lohja 12h: 105,78 km
2006 Bornholm 24 h: 124.662 km (=DNF)
2006 Masokistin Unelma 100 km: 10.24.00
2007 Lohja 12h: 110,60 km
2007 Bornholm 24h: 110,460 (=DNF)
2007 Spartathlon DNF (~190 km, ~28 h)
2008 Nove Colli 202 km: 27.51.53
Suuri syy ulkomailla kisailemiseeni on se, että pidän yhtenä lenkkinä tai pätkänä juostavista kisoista enemmän kuin yksittäisen lenkin kiertämisestä. Erityisen hienoa kahdessa viimeisimmässä kisassani (kesken jäänyt Spartathlon ja paremmin mennyt Nove Colli) on ollut yöllä juokseminen. Kun juoksu kulkee ja olet itsellesi oudossa ympäristössä aistimassa ympäröivää luontoa, niin siinä voi päästä aika lähelle nirvanaa. Väsymys ei ole minua vaivannut viileinä yön tunteina, outo ympäristö ja pieni eksymisen mahdollisuus pitävät mielen virkeänä.
Legendaarinen Suomi-juoksu juostiin muutaman kerran yhdellä 100 km lenkillä. Tällaisten kisojen järjestäminen on kuitenkin erittäin suuritöistä, niinpä Suomi-juoksukin juostaan nykyään 5 km lenkillä jossa huollon järjestäminen onnistuu vähemmillä resursseilla.
Yhtenä lenkkinä juostavien kisojen suosiminen liittyy varmasti luonteenlaatuun, mies miestä vastaan kisaileminen ja ennätysten murskaaminen ei ole minun alaani. Mukavuushakuiselle luonteelleni sopii paremmin että kisassa on vain viimeinen aikaraja johon mennessä pitää olla perillä. Siihenkin ehtiminen on riittävä urakka minulle ainakin Spartathlonissa. Ja jos juoksu jostain syystä sattuu kulkemaan paremmin niin saahan sitä sitten reippaamminkin mennä jos siltä tuntuu.
Mies miestä vastaan -taistelusta vielä pieni loppukevennys. Toukokuussa juostiin 100 km juoksun Tanskan mestaruudesta, ja mestaruuden voitti Ove Karlsen erinomaisella tuloksella 7.55.20. Mestari oli periaatteessa tyytyväinen tulokseensa, mutta harkitsi kuitenkin kisan jälkeen puolileikillään itsemurhaa tai ainakin juoksu-urheilun lopettamista. Maailmanympärijuoksija Jesper Olsen kertoi Suomessa ollessaan että Ovella kesti pari viikkoa toipua normaaliin mielentilaansa kisan jälkeen. Mikä siis meni pieleen? Ove voitti Tanskan mestaruuden, mutta jäi kuitenkin kisassa toiseksi. Ensimmäisenä ehti maaliin ensimmäistä 100 km kisaanssa juossut norjalainen 42-vuotias isoäiti Margrethe Løgavlen, jonka aika oli peräti 7.43.27. Mummeli oli aloittanut maraton-juoksun pari vuotta aiemmin, ja tuumi että kyllä sitä maratonia pidemmällekin voisi juosta.
2004 Masokistin Unelma 100 km: 10.58.03
2005 Bornholm 12h: 111,12 km
2005 Masokistin Unelmam 100 km: 10.54.55
2006 Lohja 12h: 105,78 km
2006 Bornholm 24 h: 124.662 km (=DNF)
2006 Masokistin Unelma 100 km: 10.24.00
2007 Lohja 12h: 110,60 km
2007 Bornholm 24h: 110,460 (=DNF)
2007 Spartathlon DNF (~190 km, ~28 h)
2008 Nove Colli 202 km: 27.51.53
Suuri syy ulkomailla kisailemiseeni on se, että pidän yhtenä lenkkinä tai pätkänä juostavista kisoista enemmän kuin yksittäisen lenkin kiertämisestä. Erityisen hienoa kahdessa viimeisimmässä kisassani (kesken jäänyt Spartathlon ja paremmin mennyt Nove Colli) on ollut yöllä juokseminen. Kun juoksu kulkee ja olet itsellesi oudossa ympäristössä aistimassa ympäröivää luontoa, niin siinä voi päästä aika lähelle nirvanaa. Väsymys ei ole minua vaivannut viileinä yön tunteina, outo ympäristö ja pieni eksymisen mahdollisuus pitävät mielen virkeänä.
Legendaarinen Suomi-juoksu juostiin muutaman kerran yhdellä 100 km lenkillä. Tällaisten kisojen järjestäminen on kuitenkin erittäin suuritöistä, niinpä Suomi-juoksukin juostaan nykyään 5 km lenkillä jossa huollon järjestäminen onnistuu vähemmillä resursseilla.
Yhtenä lenkkinä juostavien kisojen suosiminen liittyy varmasti luonteenlaatuun, mies miestä vastaan kisaileminen ja ennätysten murskaaminen ei ole minun alaani. Mukavuushakuiselle luonteelleni sopii paremmin että kisassa on vain viimeinen aikaraja johon mennessä pitää olla perillä. Siihenkin ehtiminen on riittävä urakka minulle ainakin Spartathlonissa. Ja jos juoksu jostain syystä sattuu kulkemaan paremmin niin saahan sitä sitten reippaamminkin mennä jos siltä tuntuu.
Mies miestä vastaan -taistelusta vielä pieni loppukevennys. Toukokuussa juostiin 100 km juoksun Tanskan mestaruudesta, ja mestaruuden voitti Ove Karlsen erinomaisella tuloksella 7.55.20. Mestari oli periaatteessa tyytyväinen tulokseensa, mutta harkitsi kuitenkin kisan jälkeen puolileikillään itsemurhaa tai ainakin juoksu-urheilun lopettamista. Maailmanympärijuoksija Jesper Olsen kertoi Suomessa ollessaan että Ovella kesti pari viikkoa toipua normaaliin mielentilaansa kisan jälkeen. Mikä siis meni pieleen? Ove voitti Tanskan mestaruuden, mutta jäi kuitenkin kisassa toiseksi. Ensimmäisenä ehti maaliin ensimmäistä 100 km kisaanssa juossut norjalainen 42-vuotias isoäiti Margrethe Løgavlen, jonka aika oli peräti 7.43.27. Mummeli oli aloittanut maraton-juoksun pari vuotta aiemmin, ja tuumi että kyllä sitä maratonia pidemmällekin voisi juosta.
torstai 4. syyskuuta 2008
Myös Suomessa on hienoja ultra-kisoja!
Eilen tuli listattua muutama ultra-matkailullinen haave, mutta ei ulkomaille lähteminen ole tietenkään pääasia. Suomessa juostaan vuosittain noin 10 ultrakisaa, ja kaikki ovat omalla tavallaan erinomaisia tapahtumia. Tässä listattuna kotimaiset tämän vuoden ultrat:
60 km Vaajakosken Maastoultra, lokakuussa
63 km Joensuun 1½-maraton, toukokuussa
84 km Vaarojen Maraton, Koli lokakuussa
6h Hiekkaharju, Vantaa toukokuussa
100 km Suomi-juoksu, Perniö kesäkuussa
100 km Masokistin Unelma, Helsinki elokuussa
100 km Wihan kilometrit, Tampere lokakuussa
12h Ossin Unelma, Nurmo elokuussa
24h Endurance E24, Espoo tammikuussa
24h Ponnenjärvi Non-stop, Töysä toukokuussa
Näiden lisäksi Peräkylän Ponnistus järjestää lokakuun lopulla Mammuttimarssin, joka sijoittuu lajityypiltään maastoultrailun ja seikkailu-urheilun välimaastoon. Lisäksi ensi vuonna järjestetään toukokuussa mahdollisesti Lohjalla 12 tunnin ratajuoksu.
Jos ultra-buumi jatkuu, saadaan tulevina vuosina varmasti lisää uusia ultra-tapahtumia Suomeen. Ainakin pari uutta maastoultraa on mietinnässä, ja myös maantiejuoksua Paavo Nurmen patsaalta Paavo Nurmen patsaalle (siis Helsinki-Turku tai päin vastoin) on ajateltu ääneen.
60 km Vaajakosken Maastoultra, lokakuussa
63 km Joensuun 1½-maraton, toukokuussa
84 km Vaarojen Maraton, Koli lokakuussa
6h Hiekkaharju, Vantaa toukokuussa
100 km Suomi-juoksu, Perniö kesäkuussa
100 km Masokistin Unelma, Helsinki elokuussa
100 km Wihan kilometrit, Tampere lokakuussa
12h Ossin Unelma, Nurmo elokuussa
24h Endurance E24, Espoo tammikuussa
24h Ponnenjärvi Non-stop, Töysä toukokuussa
Näiden lisäksi Peräkylän Ponnistus järjestää lokakuun lopulla Mammuttimarssin, joka sijoittuu lajityypiltään maastoultrailun ja seikkailu-urheilun välimaastoon. Lisäksi ensi vuonna järjestetään toukokuussa mahdollisesti Lohjalla 12 tunnin ratajuoksu.
Jos ultra-buumi jatkuu, saadaan tulevina vuosina varmasti lisää uusia ultra-tapahtumia Suomeen. Ainakin pari uutta maastoultraa on mietinnässä, ja myös maantiejuoksua Paavo Nurmen patsaalta Paavo Nurmen patsaalle (siis Helsinki-Turku tai päin vastoin) on ajateltu ääneen.
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
Muitakin hienoja ultrakisoja
Spartathlonin juokseminen on minulle pahemman laatuinen päähänpinttymä, mutta onneksi on tarjolla myös muita mielenkiintoisia kisoja. Jos pääsen tällä kertaa Leonidaksen patsaalle asti, en tiedä olisinko tulossa Spartathloniin uudestaan seuraavana syksynä. Voi olla että pois jääminen olisi mahdoton ajatus, mutta yhtä hyvin on mahdollista että yksi maaliinpääsy riittäisi minulle.
Vasemmassa laidassa olevassa listassa on linkki muutamiin kiinnostaviin kisoihin, joista tosin UTMB ei ole näillä näkymin minulle realistinen vaihtoehto, mutta muut ovat. Nove Collin kävin viime keväänä juoksemassa, ja vaikka tapahtuma oli kaikin puolin mainio, en ehkä ole lähdössä sinne uudestaan. Sen sijaan Sakura Michi, Balaton Ultra ja Olympia-juoksu kiinnostavat kovasti.
Sakura Michi on japanilaisten versio Spartathlonista, siinä juostaan 250 km reitti Tyynen Valtameren rannalta Nagoyasta Japanin Meren rannalla sijaitsevaan Kanazawaan. Sakura on suomeksi kirsikka, ja Sakura Michi juoksu onkin omistettu Nagoya-Kanazawa linjalla ajaneen bussin rahastaja Ryoji Satolle, joka istutti elämäntyönään yli 2000 kirsikkapuuta tien varrelle. Ryoji arveli, että reunustamalla koko Japanin saaren ylittävän tien kirsikkapuilla hän voisi tuoda ihmisille onnea ja rauhaa. Sakura Michi juostaan keväällä kirsikkapuiden kukinnan aikaan, ja en keksi ainoatakaan syytä sille miksi en ainakin yrittäisi juosta tuota reittiä jonain keväänä. Juoksufoorumin keskustelua kahdesta viimeisimmästä Sakura Michistä löytyy täältä ja täältä.
Balaton Ultra on 212 km pituinen lenkki Balaton-järven ympäri, kisa juostaan yleensä juhannus-viikonloppuna. Unkarilaiset ultrajuoksijat ovat mukavaa porukkaa, joten joskus voisi käydä viettämässä liikunnallisen juhannuksen Balaton-järven rannalla.
Nemea-Olympia -juoksu on pituudeltaan 180 kilometriä, ja se juostaan osittain samoissa maisemissa kuin Spartathlon. Kisa järjestetään joka toinen vuosi (seuraavan kerran vuonna 2010), ja se on mittakaavaltaan pienempi kuin Spartathlon. Pienemmästä osanottajamäärästä on se etu että siellä kuljetukset ja majoitukset toimivat jouhevammin kuin Spartathlonissa, ja juoksun maali Antiikin Kreikan tärkeimpien olympialaisten pitopaikassa on vähintäinkin yhtä sykähdyttävä kun Leonidaksen patsas Spartassa. Vuoden 2010 kilpailukalenterissani on toukokuun kohdalla kevyt lyijykynämerkintä jossa lukee Nemea-Olympia.
Vasemmassa laidassa olevassa listassa on linkki muutamiin kiinnostaviin kisoihin, joista tosin UTMB ei ole näillä näkymin minulle realistinen vaihtoehto, mutta muut ovat. Nove Collin kävin viime keväänä juoksemassa, ja vaikka tapahtuma oli kaikin puolin mainio, en ehkä ole lähdössä sinne uudestaan. Sen sijaan Sakura Michi, Balaton Ultra ja Olympia-juoksu kiinnostavat kovasti.
Sakura Michi on japanilaisten versio Spartathlonista, siinä juostaan 250 km reitti Tyynen Valtameren rannalta Nagoyasta Japanin Meren rannalla sijaitsevaan Kanazawaan. Sakura on suomeksi kirsikka, ja Sakura Michi juoksu onkin omistettu Nagoya-Kanazawa linjalla ajaneen bussin rahastaja Ryoji Satolle, joka istutti elämäntyönään yli 2000 kirsikkapuuta tien varrelle. Ryoji arveli, että reunustamalla koko Japanin saaren ylittävän tien kirsikkapuilla hän voisi tuoda ihmisille onnea ja rauhaa. Sakura Michi juostaan keväällä kirsikkapuiden kukinnan aikaan, ja en keksi ainoatakaan syytä sille miksi en ainakin yrittäisi juosta tuota reittiä jonain keväänä. Juoksufoorumin keskustelua kahdesta viimeisimmästä Sakura Michistä löytyy täältä ja täältä.
Balaton Ultra on 212 km pituinen lenkki Balaton-järven ympäri, kisa juostaan yleensä juhannus-viikonloppuna. Unkarilaiset ultrajuoksijat ovat mukavaa porukkaa, joten joskus voisi käydä viettämässä liikunnallisen juhannuksen Balaton-järven rannalla.
Nemea-Olympia -juoksu on pituudeltaan 180 kilometriä, ja se juostaan osittain samoissa maisemissa kuin Spartathlon. Kisa järjestetään joka toinen vuosi (seuraavan kerran vuonna 2010), ja se on mittakaavaltaan pienempi kuin Spartathlon. Pienemmästä osanottajamäärästä on se etu että siellä kuljetukset ja majoitukset toimivat jouhevammin kuin Spartathlonissa, ja juoksun maali Antiikin Kreikan tärkeimpien olympialaisten pitopaikassa on vähintäinkin yhtä sykähdyttävä kun Leonidaksen patsas Spartassa. Vuoden 2010 kilpailukalenterissani on toukokuun kohdalla kevyt lyijykynämerkintä jossa lukee Nemea-Olympia.
tiistai 2. syyskuuta 2008
Ultra-Trail du Mont Blanc eli UTMB
UTMB on Euroopan suurin maastoultra, kisan 166 km pitkä reitti kiertää Mont Blancin Ranskan, Sveitsin ja Italian alueilla. Reitillä on kokonaisnousua ja -laskua (ei siis korkeuseroa, kuten olin alun perin kirjoittanut) lähes 10 kilometriä, ja mäet ovat paikoitellen erittäin jyrkkiä. Polut ovat pahimmillaan niin kivikkoisia että niiden käveleminen päivänvalossa olisi tavalliselle ihmiselle melkein mahdotonta, silti kovimmat maastoultraajat juoksevat näitä polkuja pimeässä yössä!
Tämän vuoden UTMB juostiin viime viikonloppuna, ja voittajaksi selvisi 20-vuotias espanjalainen Kilian Jornet loistavalla alle 21 tunnin ajalla. Toisena tuli maaliin Nepalia edustava Dawa Sherpa noin tuntia hitaammalla ajalla. Endurancen jäsen Janne Marin juoksi hienosti sijalle 139, Jannen blogista löytyy ennen kisaa otettuja hienoja kuvia Mont Blancin maisemista, ja lähi päivinä sinne varmasti ilmestyy myös varsinainen kisaraportti. Onnittelut Jannelle hienosta juoksusta!
UTMB on erittäin mielenkiintoinen kisa, mutta luulen että minulta se jää juoksematta. Nuuksion kivikkojen ja juurakkojen seassa juokseminen on minulle niin haasteellista, että Mont Blancin kiertämisestä en varmasti selviäisi ilman katkenneita luita. Parempi keskittyä vain tasaisempiin alustoihin. Toisaalta, jos tämän vuoden UTMB:n voittaja olikin nuori, viime vuonna kisan voiton nappasi 59-vuotias Mario Olmo. Ikävuosien puoleta ei ole kiire.
Tämän vuoden UTMB juostiin viime viikonloppuna, ja voittajaksi selvisi 20-vuotias espanjalainen Kilian Jornet loistavalla alle 21 tunnin ajalla. Toisena tuli maaliin Nepalia edustava Dawa Sherpa noin tuntia hitaammalla ajalla. Endurancen jäsen Janne Marin juoksi hienosti sijalle 139, Jannen blogista löytyy ennen kisaa otettuja hienoja kuvia Mont Blancin maisemista, ja lähi päivinä sinne varmasti ilmestyy myös varsinainen kisaraportti. Onnittelut Jannelle hienosta juoksusta!
UTMB on erittäin mielenkiintoinen kisa, mutta luulen että minulta se jää juoksematta. Nuuksion kivikkojen ja juurakkojen seassa juokseminen on minulle niin haasteellista, että Mont Blancin kiertämisestä en varmasti selviäisi ilman katkenneita luita. Parempi keskittyä vain tasaisempiin alustoihin. Toisaalta, jos tämän vuoden UTMB:n voittaja olikin nuori, viime vuonna kisan voiton nappasi 59-vuotias Mario Olmo. Ikävuosien puoleta ei ole kiire.
maanantai 1. syyskuuta 2008
Piriformis
Piriformis on päärynänmuotoinen lihas (musculus piriformis), jonka tehtävänä on lonkkanivelen ojennus, ulkokierto sekä raajan loitontaminen. Se sijaitsee syvällä perseessä. Juoksua harrastavilla ihmisillä kyseinen lihas saattaa ärsyyntyä, jolloin juokseminen hankaloituu, ja seurannaisvaikutuksena vaivoja voi tulla myös muualle juoksuelimiin.
Minulla on viime toukokuisen Nove Colli -juoksun jälkeen ollut ajoittain lieviä kiristyksiä piriformiksen suunnalla, tosin ahkeralla takareisien venyttelyllä olen saanut oireet pysymään aisoissa. Vuoden urheilullinen päätavoite lähestyy vauhdilla, ja niinpä kävin tänään FysioFoxissa varmistamassa että piriformiksen kanssa ei tule ongelmia Kreikassa.
Kiropratikko Anders esitelmöi ensin lihasten, hermojen ja nivelien yhteistoiminnasta (tai niiden lievästä puutteesta minun tapauksessani), ja hoiti siinä sivussa muutamat lukkiutuneet selkänikamani ja SI-niveleni auki. Ihan kaikkia Andersin selityksiä en ymmärtänyt, mutta piriformis-vaivaan liittyen mulla oli myös vasemman polven toiminnassa häikkää, joka parani kertalaakista pienten manipulaatioiden jälkeen. Jälkiruoaksi oli Tuomaksen hieronta, jolla saatiin lihasjumit mukavasti auki.
Näin hyvin ei ole mennyt yhteenkään ultrakisaan valmistautuminen minulla koskaan, saa nähdä menevätkö viimeiset viikot yhtä suotuisissa merkeissä. Edessä on enää pari viikkoa määrällisesti runsaampaa treeniä, ja siihen päälle puolitoista viikkoa keventelyä.
Minulla on viime toukokuisen Nove Colli -juoksun jälkeen ollut ajoittain lieviä kiristyksiä piriformiksen suunnalla, tosin ahkeralla takareisien venyttelyllä olen saanut oireet pysymään aisoissa. Vuoden urheilullinen päätavoite lähestyy vauhdilla, ja niinpä kävin tänään FysioFoxissa varmistamassa että piriformiksen kanssa ei tule ongelmia Kreikassa.
Kiropratikko Anders esitelmöi ensin lihasten, hermojen ja nivelien yhteistoiminnasta (tai niiden lievästä puutteesta minun tapauksessani), ja hoiti siinä sivussa muutamat lukkiutuneet selkänikamani ja SI-niveleni auki. Ihan kaikkia Andersin selityksiä en ymmärtänyt, mutta piriformis-vaivaan liittyen mulla oli myös vasemman polven toiminnassa häikkää, joka parani kertalaakista pienten manipulaatioiden jälkeen. Jälkiruoaksi oli Tuomaksen hieronta, jolla saatiin lihasjumit mukavasti auki.
Näin hyvin ei ole mennyt yhteenkään ultrakisaan valmistautuminen minulla koskaan, saa nähdä menevätkö viimeiset viikot yhtä suotuisissa merkeissä. Edessä on enää pari viikkoa määrällisesti runsaampaa treeniä, ja siihen päälle puolitoista viikkoa keventelyä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
