Oma harjoitteluni

Aloitin itse juoksemisen syksyllä 2000. Täytin 40 vuotta, vaaka näytti reilut 100 kiloa ja jostain syystä vaimo ja tytär ostivat synttärilahjaksi lenkkeilyvarusteita. Lisää intoa lenkkeilyyn sain Matin kanssa lyömästäni vedosta, painoa piti pudottaa reilusti vuodenvaihteeseen mennessä. Tiukka ruokavalio ei synnynnäiselle suursyömärille sopinut, joten liikunnan lisääminen oli luonteva vaihtoehto. Vedonlyönnissä tosin kävi niin että yhteisellä päätöksellä maksoimme vedonlyöntisumman Punaiselle Ristille, kumpikaan meistä ei päässyt tavoitteeseen vuodenvaihteeseen mennessä. Lenkkeilyintonikin hiipui, en juossut talvella koska oli liukasta, enkä myöskään kesällä koska oli liian kuuma.

Seuraavan kerran aktivoiduin juoksurintamalla keväällä 2002, kun naapurini Tuomas esitti suorasukaisen mutta salakavalan haasteen tyyliin ”corner se taitaa olla niin läski ettei jaksaisi edes maratonia juosta!”. Luonnollisena seurauksena varattiin saman tien matkat Tukholman Maratonille, kevään lenkkeilyn jälkeen maraton meni mukavasti reilun neljän ja puolen tunnin aikaan. Kesällä ei sitten juostu metriäkään, koska varpaan kynnet menivät Tukholman reissun jälkeen kokonaan uusiksi.

Keväällä 2003 työmaalääkärini Taina piti minulle veretseisauttavan palopuheen, veriarvoni olivat kuulemma sellaiset että korkean verenpaineen lisäksi saisin väistämättä aikuisiän diabeteksen ja sata muuta tautia seuraavien kymmenen vuoden aikana. Kaikki tämä olisi kuitenkin vapaaehtoista, painoa pudottamalla ja liikuntaa lisäämällä välttyisin moisilta vaivoilta. Selkävaivat estivät välittömän lenkille lähtemisen, mutta heinäkuun 2003 alussa pystyin aloittamaan säännöllisen treenin, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Lisää aikaa ja intoa lenkkeilyyn järjestyi syksyllää 2003, kun sain potkut silloiselta työnantajaltani. Uudelleentyöllistymisen järjestämiseen meni muutama kuukausi ja syksyn viileydessä oli hyvä kerätä kilometrejä.

Harjoittelun määräni ovat kehittyneet näin:

2000: 100 km

2001: 350 km

2002: 400 km

2003: 700 km

2004: 2050 km

2005: 2635 km

2006: 3100 km

2007: 3180 km + 97 tuntia muuta treeniä (vesijuoksu ja cross trainer lähinnä)

2008 (-elokuun loppu): 2425 km + 66 tuntia muuta treeniä

Miten pääsee maaliin, tartteeko treenata?

Spartathloniin ei kannata lähteä jos ei ole kunnossa, ja hyväkään kunto ei takaa varmaa maaliin pääsyä. Toisaalta Spartathlonin läpäisemiseksi ei tarvitse olla huippu-urheilija, maaliin pääsy aikarajan puitteissa vaatii ”vain” 8 minuutin 45 sekunnin keskimääräistä kilometrivauhtia. Jos olet varma että pystyt pitämään yllä kevyttä 6 minuutin km-vauhtia (siis 2000 metriä Cooperin testissä, naurettavan hidasta laahustamista!) vuorokauden verran, kannattaa miettiä Spartathloniin osallistumista. Tuolla 6 minuutin keskivauhdilla olisit päätynyt podiumille kaikissa 25:ssä juostussa Spartathlonissa, voittajana yhdeksän kertaa, kakkosena yksitoista kertaa ja viisi kertaa pronssi-mitalistina.

Olin itse viime syksynä Kreikassa yrittämässä Spartathlonia, mutta 190 km kohdalla loppui kunto ja raatobussi ahmaisi väsyneen juoksijan sisuksiinsa. Lisää tarinaa viime vuoden kisasta sivun vasemmassa laidassa olevasta Spartathlon 2007 linkistä. Tänä vuonna olen valmistautunut kisaan paremmin, treenit ovat menneet hyvin ja viime vuoden pienistä virheistä on tullut oppia. Niinpä usko on kova, että tällä kertaa jaksan Leonidaksen patsaalle asti.

Maaliin pääsy ei tietysti ole koskaan varmaa, mutta itseään voi psyykata vaikka sillä että vanhin Spartathlonin maaliin juossut on ollut iältään 73-vuotias. Viime syksynä kuuden maaliin juosseen suomalaisen joukossa oli kaksi ensikertalaista, 58-vuotiaat Jorma ja Yukio, joten kyllä tällaisen 47-vuotiaan nuorukaisen pitäisi moisesta matkasta selvitä helposti!