maanantai 29. kesäkuuta 2009

Äijyys

Juoksurintamalta ei ole juuri nyt mitään uutta kerrottavaa, joten loikkaan suosiolla asian viereen. Viime viikolla kuuntelin lenkillä radiota, ja juontajien jutut sivusivat usein ÄIJÄ-asioita. Tämähän on trendikäs teema, ja saman päivän iltana katselin pienen pätkän Hynysen&Nikulan Äijä-ohjelmaa. Jonet ajelivat monster-truckilla ja olivat oikein äijämäisiä siemaillessaan olutta tölkistä.

Mopojen ja autojen rassaaminen on hyvä harrastus, ei siinä mitään. Kyllä minäkin katselen (enimmäkseen tylsiä) F1-kisoja ja (usein kiinnostavampia) Moto GP –kisoja, vaikka en ole itse koskaan tuntenut viehtymystä moottorien raplaamiseen tai kaahailemiseen. En ole edes ajanut kertaakaan elämäni aikana mopolla tai moottoripyörällä, vaikka asuin vuodet 1960-70 Imatrankoskella ja seurasin Giacomo Agostinin, Phil Readin ja Jarno Saarisen menoa Imatran ajoissa kotipihalta tai keittiön ikkunasta.

Mutta asiaan. Nokkelimmat ovat jo arvanneet, että cornerin mielestä autojen ja mopojen rassaaminen ei ole niin äijä-meininkiä kuin jotkut tuntuvat uskovan. Näin on, mutta yllätys yllätys, en väitä että ultrajuoksu olisi äijämäisempää. Se ei nimittäin ole. Jos ultrajuoksuun sekoittuu liikaa testosteronia, tuloksena on usein huono kisa tai jopa DNF. Evidenssiä löytyy vaikkapa Endurancen järjestämän 100 km Suomi-juoksun tulosluettelosta: sataselle lähtevät naiset melkeinpä poikkeuksetta myös juoksevat satasen loppuun, sen sijaan ainakin 10-20% miehistä keskeyttää kisan lähes aina. Keskeytysten syy ei välttämättä ole miesten huonompi kunto, vaan todennäköisemmin sen hetkiseen kuntoon nähden liian kova aloitusvauhti, joka taas johtuu ties mistä.

Mikä sitten mättää? Jos vielä isompien pyörien laittaminen auton alle tekee automiehestä enemmän äijän, niin mikä olisi oikea sana kuvamaan Wernher von Braunia? Über-äijäkin olisi törkeää vähättelyä miehelle, joka alla olevassa kuvassa poseeraa suunnittelmansa Saturn 5 –raketin moottoreiden edessä. Jos mittasuhteet jäävät epäselviksi, klikkaa kuva suuremmaksi!



Saturn 5 tunnetaan myös kuurakettina, sillä lennätettiin astronautit kuuhun 40 vuotta sitten. Näitä raketteja käytettiin kaikkiaan 13 kertaa, ja kaikki laukaisut olivat onnistuneita. Vaikka Saturn 5:n luotettavuus oli siis samaa luokkaa testosteroni-rajoitteisten ultrajuoksijattarien suoritusten kanssa, en silti kyseenalaista tämän raketin tai varsinkaan sen suunnittelijan äijyyttä pätkän vertaa. Wernher von Braun oli enemmän äijä kuin kaikki auton moottoreita ropeloivat pikkuäijät yhteensä.

Ei kommentteja:

 

website traffic statistics
Find a Date