=160=

Otsikossa näkyy Spartathlonin lähtönumeroni, viime viikolla sain Ateenasta kuittauksen että ilmoittautumispaperini ovat tulleet perille. Aikomukseni on siis olla Akropoliksella perjantaina 30.9. klo 7.00 valmiina starttaamaan kohti Spartaa. Muitakin kisoja oli harkinnassa, mutta pähkäilyn jälkeen päätin että Spartathlonin maaliin juokseminen on tämän vuoden ainoa tavoite ja muut mahdolliset kisastartit ovat vain osa Spartathlon-treeniä.

Spartathlonin lisäksi kalenteriini on merkattu myös Luusalon Mikon järjestämä Bodominjärven 8 x 13 km ultraintervalli heinäkuun alussa. Se on varmasti hyvää valmistautumista Kreikan reissua varten, ja muutenkin mielenkiintoinen kokeilu. Lisäksi juoksen luultavasti joitain lyhyempiä kisoja, mutta niistä teen päätöksiä päivän kunnon ja fiiliksen mukaan.

Koska Spartathlon on niin pitkä ja rasittava kisa, siihen on valmistauduttava huolellisesti ja perusteellisesti. Tällä kertaa päätin jaksottaa valmistautumiseni 2 x 12 viikon jaksoon. Huhti-touko-kesäkuussa yritän treenata pohjakuntoni sellaiseksi, että juhannuksen jälkeen kunto olisi kohtuullisen kova. Siitä olisi sitten hyvä aloittaa nousujohteisen kolmen kuukauden harjoitusputki jossa treenin määrä nousisi vähintään 120 tuntiin.

Helmi-maaliskuun juoksut ovat jääneet minulla aika vähälle. Helmikuun flunssaputken helpotettua on kiusana ollut työkiireistä johtuva ajanpuute, mutta eiköhän tässä pikku hiljaa päästä treenaamisen makuun. Tällä hetkellä ei mainittavia vaivoja ole, mutta viime kesän ja syksyn (sekä Espoon 24h juoksun) pilanneet lonkka-persevaivat tuntuvat taustalla sen verran että venyttelyyn ja lihashuoltoon on syytä panostaa.

Pientä ongelmaa on ollut myös vasemman jalan etuvarpaan kanssa, sillä on nyt taipumusta taittua juostessa alas päin ja sen seurauksena kynsi ei siinä kauaa viihdy. Tämä varvasongelma on ilmeisesti plantaari-faskiitin hoidossa käytetyn yötuen sivuvaikutus, faskiitti kyllä parani mutta varpaiden venytys "ylös päin" taisi lisätä etuvarpaan nivelten liikuvuutta juoksemisen kannalta ei-toivotulla tavalla. Onneksi tästä ei ole kovin suurta haittaa juoksemiselle, ja eiköhän se varvas asetu aloilleen kun tarjotaan hoidoksi riittoisasti annosteltuja kilometrejä.

E24 - Soitellen sotaan

Eipä mennyt putkeen Espoon 24 tunnin juoksu. Ajatus oli päästä jonnekin 160 - 180 - 200 kilometrin lukemille, mutta lopputulokseksi jäi vaatimaton 102,851 kilometriä. Jos tästä jotain positiivista yrittää löytää, niin tämä oli elämäni neljästoista ultrajuoksukisa ja kaikissa (pieleen menneissäkin) yrityksissä on matkaa kertynyt vähintään 100 kilometriä. Plussan puolelle on laskettava myös Esport Arenalla ollut hieno tunnelma ja erinomainen tulostaso, Suomen ultrajuoksun taso nousee kohisten!  

Itse en ole jaksanut pitää listaa omista juoksuistani, mutta ei se ole tarpeenkaan kun Deutsche Ultramarathon Vereinigung hoitaa tilastoinnin saksalaisella täsmällisyydellä. Linkin takana olevasta D-U-V:n listasta löytyy koko ultrajuoksuhistoriani, sieltä puuttuu vain kaksi Spartathlon keskeytystäni sekä viime viikonlopun tulos.

Mikä meni Esport Arenalla pieleen? Perimmäinen syy on tietysti huono kunto, jalat eivät kestäneet kaarrejuoksua. Olisi pitänyt ehtiä juoksemaan enemmän ja olisi pitänyt ehtiä treenaamaan myös 400 metrin radalla. Tällainen kevyt "soitellen sotaan" -valmistautuminen on riittänyt minulla pari kertaa yllättävän hyvään suoritukseen (Nove Colli 2008 ja Nemea-Olympia 2010), mutta tällä kertaa homma ei toiminut.

Suunnitelmani oli lähteä liikkeelle normaalia ~5.40 min/km lenkkivauhtiani, joka puolen tunnin välein tapahtuvien ruokailu/juomailu -kävelyjen kanssa tasoittuisi noin 6.00 min/km menoksi. Tämän vauhdin ylläpitäminen johtaisi 240 km lopputulokseen, mutta minulle paremmin sopiva tasaisesti hiipuva vauhdinjako olisi voinut riittää neljänneksittäin jaettuna 58 + 53 + 48 + 41 = 200 km tulokseen. Tällä systeemillä olisi lopussa saanut jo kävellä aika paljon, mutta kuten ultrajuoksussa usein tapahtuu, teorian soveltaminen käytäntöön ei ole aina helppoa! Varasuunnitelma oli keventää neljännekset 55 + 50 + 40 + 35 = 180 km aikatauluksi, mutta sekin oli minulle liian kova tavoite.

Juoksu lähti liikkeelle oikein mukavasti, ja ensimmäiset pienet ongelmat tulivat noin 5 tunnin juoksun jälkeen. Oikean jalan keskivarpaaseen tullut rakkula vaati hoitoa, mutta puhkaisun, puhdistamisen ja paketoinnin jälkeen siitä ei ollut enää juoksun aikana mitään vaivaa. Thank you, Dr Stanley! Myös oikea lonkka oireili lievästi, mutta pikainen hieronta sekä heti sen jälkeen tehty suunnan muutos auttoivat tässä asiassa.

Tässä vaiheessa juoksuvauhti alkoi tietenkin hidastua, mutta merkittäviä ongelmia ei kuitenkaan ollut. Eniten päänvaivaa aiheutti tässä vaiheessa yllättäen elektroniikka. Kuuden jälkeen yritin kuunnella SaiPa - Tappara -ottelun selostusta nettiradion kautta, mutta käveltyäni pari kierrosta nettiyhteyksiä säätäen päädyin lopulta kuuntelemaan jääkiekkoasiat YLEn FM-kanavan kautta. Ja ihan hyvinhän SaiPalle kävikin.

Seuraavaksi oli vuorossa mp3-soittimen käyttöönotto. Olin hakenut edellisellä viikolla Clas Ohlsonilta halvan soittimen johon olin ladannut Procol Harumin tuotannon hyvässä järjestyksessä.Soittimen käyttäminen oli kaikkea muuta kuin helppoa, ja kun lopulta sain musiikin soimaan, soitin päätti pistää kappaleet mielivaltaiseen järjestykseen. No, hyviä biisejähän ne oli myös sikin sokin kuunneltuna. Mainittakoon että tohtori Toh Tampereelta epäili, että myöhemmin iskeneet vatsavaivat olisivat olleet seurausta nimenomaan sekaisin nautitusta Procol Harumista. Mielenkiintoinen teoria!

Ongelmat iskivät noin 10 tunnin kohdalla. Oikean etureiden yläosa ja lonkka alkoivat taas vaivata, ja edessä häämöttänyt suunnanvaihdos alkoi hiukan huolestuttaa. Vastapäivään juokseminen eli vasemmalle kurvaaminen oli lonkkavaivan kanssa helpompaa kuin oikealle kurvaaminen, ja kävinkin ennen puolta yötä kaksi kertaa hieronnassa. Jälkimmäisen hieronnan aikoihin vatsavaivat alkoivat pahentua, vatsan sisältö tuli ulos melkoisen vauhdikkaasti joko ylä tai alakautta. Jopa yleensä vatsan rauhoittamiseen sopiva Elovena-kaurapuuro hujahti elimistön läpi kahden kierroksen aikana, ja tällaisten tyhjennysten jälkeen oli vähän pidempi lepotauko paikallaan.

Puolen yön suunnanvaihdoksen aikaan kampesin itseni taas radalle, ja silloin oli vitsit vähissä. Olin ottanut kaksi ibuprofeenia, mutta siitä huolimatta kipu oli melkoinen. Lepäilyn jäykistämin jaloin kävelykin oli yhtä tuskaa, eikä tyhjän vatsan aiheuttama energiavaje auttanut asiassa. Suunnanmuutoksen jälkeen lähdettiin etenemään myötäpäivään, ja tilanne muuttui entistä hankalammaksi, kaarteessa kävely oikealle kurvaten oli niin vaikeaa että jouduin pitämään kesken kävelyn pari lepuutustaukoa per kaarre. Siinä vaiheessa totesin, että eiköhän tämä ollut tässä.

Nyt on ollut viikko aikaa kypsytellä asioita, ja tällaisia johtopäätöksiän ja huomioita olen tehnyt:

• Ennen juoksua vaivannut plantaari faskiitti ei ollut suuri ongelma. Ensimmäisten tuntien aikana se kyllä tuntui ajoittain, mutta ei edes hidastanut juoksua missään vaiheessa. Kuuden tunnin jälkeen en enää muistanut koko vaivaa. 
• Jalkaterät selvisivät muutenkin hyvin, ainoastaan oikean jalan keskimmäisten varpaiden kynnet lähtevät taas kerran. Mutta tämä on minulle tuttua, juoksun lopputulokseen asialla ei ollut vaikutusta.
• Polvet ja nilkat kestivät hyvin Arenan kovan alustan vähäisistä harjoituskilometreistä huolimatta. Tietysti tilanne olisi ollut toinen jos olisin pystynyt jatkamaan täyden ajan.
• Oikea etureisi ja lonkka jumittuivat niin pahasti että vastaavasta minulla ei ole aiempaa kokemusta. Kyllä reidet ovat olleet lujilla esim. Lohjan Citymarketin parkkihallin 12h juoksuissa, mutta siellä tilanne on ollut pahimmillaankin vain sellainen että juokseminen on ollut vaikeaa mutta käveleminen on sentään onnistunut. Hierojatkin ihmettelivät, että kuinka voi oikean puolen ulkoreisi olla kireä kuin viulunkieli, kun vasen puoli oli samaan aikaan ihan ok. No, kaarrejuoksuhan tämän takana tietysti oli, yhdistettynä vähäisiin harjoituskilometreihin ja huonoon lihaskuntoon.
• Vatsa meni sekaisin. Näiltä vaivoilta olen viime vuosina välttynyt, mutta nyt meni joku pieleen. Olin ehkä luottanut liikaa Kreikan ja Italian juoksuissa hyvin toimivaan sekakäyttöön, siellä on kaikilla huoltopisteillä omanlaisensa eväät, ja siitä sitten valitsen parhaalta näyttävät vaihtoehdot. Kyllä E24:nkin huoltopöytä oli hyvin varustettu, mutta yllättäen valikoima pysyi joka kierroksella lähes samana! Join ehkä hiukan liikaa mustikakeittoa ja Gainomaxia, ja mahdollisesti (harjoituslenkeillä hyvin toimineet) Sponserin geelit eivät sittenkään sovi vatsalleni näin pitkissä suorituksissa.
• Päätin keskeyttää vaikka jalat vielä liikkuivat, siis pää petti? Jälkiviisaana olen sitä mieltä, että keskeytys oli tällä kertaa perusteltu. Lonkka oli siinä kunnossa, että muutaman tunnin raahustamisella olisi ehkä saanut kilometrejä kertymään lisää mutta kisan jälkeinen juoksukuntoon palautuminen olisi voinut olla pitkällisempikin prosessi, varsinkin kun olin jo tässä vaiheessa ottanut kaksi ibuprofeeniakin. Jos jotain pitää kyseenalaistaa, niin koko kisaan lähteminen noin vähällä treenillä ei ehkä ollut fiksuin päätös. Tai ehkä kisaa edeltäävä 12 viikon treeniä olisi vielä saattanut olla riittävästi, mutta kesä-lokakuun kestänyt lähes täydellinen juoksutauko söi pohjakuntoa liikaa.

Jalat ovat palautuneet kisasta yllättävän nopeasti, tiistaina normaalia kävelemistä rajoitti eniten yksi tulehtunut kynsivalli oikeassa jalassa. Lenkille ei kuitenkaan vielä ole kiire, alkuviikosta iski nimittäin kiusallinen flunssa. Tällaisen pitkäkestoisen liikuntasuorituksen jälkeen vastuskyky on hetkellisesti alhaalla, kun elimistön omat korjaussarjat keskittyvät juoksussa tulleiden rasitusten korjaamiseen, ja liikkellä olevat flunssabakteerit ja -virukset osaavat hyödyntää tämän window of opportunityn erinomaisesti.

Kevään, kesän ja syksyn juoksusuunnitelmat ovat vielä auki. Luusalon Mikon järjestämään Bodom-järven ultra-intervalliin olen ilmoittautunut, mutta Kreikkaankaan en ole vielä lähettänyt postia. Katsellaan nyt.

Faskiitti-paskiiitti

Nyt on treenit treenattu, tämä viimeinen viikko vaan lepäillään eli käytännössä panostetaan työasioihin. Viimeiset kaksi viikkoa menivät harjoittelun osalta hiukan pieleen, koska vasempaan kantapäähän/jalkapohjaan iski plantaarifaskiitti eli jalkapohjan kalvojänteen tulehdus. Jouduin vähentämään treenin määrää suunnitellusta ja korvaamaan juoksua cross trainerin polkemisella. Tällä hetkellä kantapää tuntuu kuitenkin sen verran hyvältä että juoksemiselle ei pitäisi olla estettä ensi viikonloppuna.

Plantaarifaskiitti ei ole minua aiemmin vaivannut, mutta sehän on vaan mielenkiintoista kun 50 vuotta vanhasta kropasta löytyy uusia ilmiöitä. Juoksufoorumista sain paljon hyviä vinkkejä vaivan parantamiseksi, "parasta" tässä vaivassa taitaa olla se että pienen PF-kivuin kanssa juokseminen ei taida olla kovin vaarallista. Faskiitti tulee ja menee omia aikojaan, ja onpa sellaisiakin kokemuksia ollut joillain ultrajuoksu-kollegoilla, että lievästi vaivannut faskiitti on parantunut täysin 100 km juoksun aikana.

Tuossa alempana näkyvässä taulukossa näkyy harjoitteluni viikkosaldot viimeiseltä 12 viikolta, juoksut kilometreinä ja cross trainer -treenit kilometreiksi muunnettuna periaatteella 1 tunti = 10 km. Määrien puolesta tuo näyttää enemmän maratoonarin kuin ultrajuoksijan harjoittelulta, mutta Espoossa nähdään mihin se riittää.

Harjoituspäiväkirjoistani löytyy tällä hetkellä 19 933 km juoksutreeniä viimeisten 8 vuoden ajalta. Toivottavasti matkamittari pyörähtää ensi lauantai-iltana 2:lla alkavaan lukemaan!

Pari viikkoa vielä

Nyt on 10 viikkoa treeniä takana, ja edessä on vielä pari kevyempää viikkoa sekä kisaviikko. Ihan suunnitelmien mukaan ei ole harjoittelut menneet, joulun ja uudenvuoden pyhinä piti juosta enemmänkin mutta outo heikotus laittoi suunnitelmat uusiksi. Olisikohan ollut jotain orastavaa flunssaa tai muuta vastaavaa, olo oli niin heikko että vaihdoin suunnitellun kahden lenkin päivän pariinkin otteeseen totaalilepäilyksi.

Uuden vuoden jälkeen tilanne onneksi normalisoitui, ja ehdin juoksemaan loppiaisviikolla 115 km. Juoksuvauhdit olivat 5.40 - 5.57 min/km ja ohjelmisto oli tällainen:

ma: lepo
ti: 10 + 15 km
ke: lepo
to: 10 + 15 km
pe: lepo
la: 15 + 20 km
su: 20 + 10 km

Juoksu kulki mukavasti ja enemmänkin olisi mennyt jos olisi ollut aikaa käytettävissä, mutta eiköhän tämä 115 km ollut pohjien huteruus huomioon ottaen sopiva määrämaksimi tällä kertaa. Seuraaville 2 viikolle olen ankaran matemaattisen mallinnuksen jälkeen päättänyt annostella yhteensä 119 kilometriä treeniä (harmaat palkit yllä olevassa kuvassa), sitten vaan lepuutetaan muutama päivä ennen E24:ää.

Matkalla Espooseen

Valmistautumiseni Espoon 24 tunnin juoksuun alkoi marraskuun alussa, ja toistaiseksi kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Harjoittelun määrät ovat edelleen maltillisia eikä alle 5 minuutin km-vauhdeilla ole juostu ollenkaan, mutta kesän ja syksyn ongelmien jälkeen onkin syytä aloittaa varovaisesti.

Toukokuun lopun Olympia-juoksun jälkeen yritin saada itseäni Spartathlon-kuntoon, mutta eihän siitä mitään tullut. Juoksuharjoittelu jäi vähiin, ja lopulta piti korvikeharjoituksienkin suhteen antaa periksi. Olympia-juoksun jälkeen harjoitteluni meni näin:

• kesäkuu 40 km juoksua + 9 h cross traineria
• heinäkuu 50 km juoksua + 18 h cross traineria + 14 h vesijuoksua
• elokuu 0 km juoksua + 35 h cross traineria + 2 h vesijuoksua
• syyskuu 5 km juoksua + 7 h cross traineria
• lokakuu 20 km juoksua + 9 h cross traineria

Lokakuun aikana sain kuitenkin pahimmat selkä-perse-jalka -vaivat hoidettua fysiatri Timgrenin suosiollisella avustuksella, ja marraskuun alussa aloitin varovaisen juoksumäärien lisäämisen. Ei tässä kuitenkaan määrillä mässäillä vielä, marraskuulle kertyi 175 km juoksua ja 7 tuntia cross traineria. Joulukuulle yritän saada kasattua 35-40 tuntia juoksupainotteista treeniä, saa nähdä miten kroppa kestää.

Espoon kisaan on aikaa 7 viikkoa ja jalat ovat vielä kaukana 24 tunnin juoksun vaatimasta kunnosta. Jos pystyn treenaamaan suunnitelmieni mukaan ja vältyn pahemmilta takaiskuilta, niin tulos voisi olla jossain 160 ja 180 km tietämissä. Enemmänkin voisi ehkä mennä jos jalat kestäisivät juosta vielä sunnuntai-aamupäivänä, mutta sen varaan en uskalla laskea. Esport Arenan alusta ei ole pehmeimmästä päästä, ja näillä harjoituskilometreillä ei jalkoihin ehdi kehittämään kovin kummoista iskunkestävyyttä.

Olen katsellut viime kevään harjoitteluani, silloinhan onnistuin saamaan itseni kohtuulliseen kuntoon aika vähäisellä harjoittelulla. Laitan tähän näkyviin 12+1 viikon valmistautumiseni Olympia-juoksuun sekä 12+1 viikon suunnitelmani E24 valmistautumiseen. Kokemukseni mukaan 12 viikkoa on sopiva aika valmistautumiselle, ja se kolmastoista eli kisaviikko menee ilman juoksutreenejä.

Tällaisia kaavailuja on mukava tehdä, en tosin koskaan ole pystynyt toteuttamaan suunnitelmiani kovin tarkasti koska aina on tullut esteitä. Viime keväänä suunnitelmat menivät uusiksi treenijaksolle ajoittuneiden selkävaivojen ja ylirasituksen takia, ja Espoon juoksuun valmistautumista sotkevat ainakin työkiireet.

Syyskuntoutushorrokseen

Tämän vuoden Spartathlon on nyt juostu, ja olihan tämä vaihteeksi "erilainen" Spartathlon kun olin itse kisan ajan Suomessa. Akropolikselta starttasi 13 suomalaista joista yli puolet eli 7 pääsi maaliin, tämä on mainio onnistumisprosentti kisassa jossa kaikista matkaan lähteneistä yli 60 % keskeytti.

Suomalaisista ensikertalaiset Hannu Anttila, Eka Partanen ja Petri Welling juoksivat hienosti Spartaan asti, samoin kuin kaksi kertaa Spartathlonia aiemmin yrittänyt Petri Perttilä. Kokeneemmasta kaartista Ari Mustala, Tuula Ahlholm ja Pertti Eho juoksivat maaliin asti, erityisonnittelut Pertsalle 35 tunnin alituksesta ja ultra-arvostetun "Paijalan toiseksi hitain spartathlonisti" -arvonimen saavuttamisesta. Osa startanneista hyytyi reitin varrelle erilaisten vastoinkäymisten jälkeen, mutta Spartathlonin viehätys piilee siinä että siellä mikään ei ole varmaa ennen kuin Leonidaksen patsas on kädenojennuksen päässä. Ensi vuonna on mahdollisuus yrittää uudestaan.


Vennikaksen perheen suoritusta seurattiin myös suurella mielenkiinnolla. Isä Peeter on monessa liemessä marinoitu ultrakonkari, joka otti tällä kertaa Spartathloniin mukaan myös perheen naisväen eli Pillen ja Heleenin. Pille joutui keskeyttämään kisan puolimatkassa, mutta Peeter ja tyttärensä Heleen juoksivat huoltopisteiden aikarajoja uhmaten Spartaan asti. 22 vuoden ikäinen Heleen on muuten kaikkien aikojen nuorin Spartathlonin maaliin juossut nainen. Netistä löydettyjä kuvia ei tietenkään saisi kopioida luvatta, mutta tässä tapauksessa uhmaan lakeja ja netikettiä, ja laitan tänne omin lupineni kreikkalaisen Dimitris Han -nimisen (?) miekkosen ottaman kuvan Peeterin ja Heleenin maaliintulosta. Kuvassa näkyy myös Leonidaksen vasemman jalan pikkuvarvas, jota moni ultrajuoksija on hipelöinyt ja jotkut jopa pussanneet. Heleenin ja Peeterin kuva löytyy myös täältä, ja linkin löysi netin syövereistä alunperin Jardaani Joensuusta.

Heleenin suorituksen arvoa nostaa se, että aikaisempien meriittien perusteella hänen maaliin pääsynsä Spartathlonissa ei näyttänyt kovin todennäköiseltä. Yleinen käsitys on että Spartathloniin on turha lähteä jos 24 tunnin juoksun tulos jää kovin paljon alle 200 kilometrin. Heleenin 24 tunnin juoksun ennätys oli alle 170 km, ja Spartathlonin osallistumisoikeuden Heleen hankki kesällä 2009 juoksemalla Balaton-järven 212 km juoksun aikaan 30:47. Myös tässä juoksussa Heleenin tasaisen vauhdin mukainen 24 tunnin tulos oli alle 170 km. Mutta mitäpä näistä laskelmista, Heleen oli Spartathlonissakin 24 tunnin kohdalla lähellä Nestania eli noin 170 kilometrin kohdalla, ja hoiti siinä vaiheessa jäljellä olleen 76 kilometrin urakan säädetyssä ajassa!

Spartathlonin lisäksi viime viikonloppuna juostiin myös Paavo 250 -juoksu eli Paavothlon. Shamaani Lindholm ja Maria Tähkävuori juoksivat Helsingistä Hämeenlinnan kautta Turkuun vajaassa 37 tunnissa. Lainaan tähän (luvatta tietenkin) Eskon ottaman maaliintulopotretin, tyytyväisiä ilmeitä näkyi myös Aurajoen rannalla! Lisää Eskon ottamia kuvia löytyy täältä.

Lopuksi katsaus omiin juoksuihini. Tämän vuoden Spartathlon jäi väliin, ja ensimmäinen varasuunnitelma eli plan B oli Wihan kilometrit 100 km kisa Tampereella lokakuun lopulla. Siitä suunnitelmasta luovuin jo syyskuun alussa, ja siirryin plan C:hen ja ilmoittauduin Espoon 24 tunnin juoksuun tammikuun lopulla. Tällä hetkellä oikea jalkani on edelleen juoksukelvottomassa kunnossa, joten voi olla että seuraavaksi otetaan tähtäimeen plan D eli Hiekkaharjun 6 tunnin juoksu.

Vaan mitäpä näitä etukäteen murehtimaan, juostaan sitten kun jalat sen taas kestävät. Jos alkuvuoden suunnitelmat eivät toteudu, niin ensi syksylle minulla on kuitenkin suunniteltuna toistaiseksi vielä huippusalainen projekti, joka kulkee tässä vaiheessa nimellä plan S.

Palaan blogsennusasioihin sitten kun on jotain kirjoiteltavaa, muutaman viikon tai kuukauden päästä.

9 tuntia starttiin

Jos olisin huomisaamuna lähdössä juoksemaan Spartathlonia, olisin tällä hetkellä siemaisemassa yhtä iltaolutta joko Hotelli Londonin aulabaarissa tai Glyfadan hiekkarannalla. Mutta koska olen kotona tietokoneen ääressä, tyydyn lasilliseen punaviiniä.

Spartathlonia seurataan huomenna ja launataina luonnollisesti Juoksufoorumin kisastudiossa ja samaan aikaan starttaavaa Paavo 250 juoksua seurataan täällä. Hyvää matkaa kaikille juoksukuntoisille!