Volatiili kevätpäivitys

Paljoa ei ole juoksurintamalla raportoitavaa. Varovaisesti ja ylilyöntejä vältellen olen alkuvuoden juoksennellut, kilometrejä kertyi tammikuussa 150 km ja helmikuussa 222 km. Kovat jätkät juoksevat tällaisia määriä viikossa. Minulla viikkosaldot ovat olleet 50-60 km luokkaa, ja kevään mittaan pyrin nostamaan niitä pikku hiljaa lähemmäksi 100 kilometriä.

Joulukuussa katkennut solisluu ei haittaa enää juoksemista, ainoa pieni ongelma on silloin tällöin juoksulenkeillä jumittuva hartian/lapaluun seudun lihas. Mutta eiköhän tämäkin vaiva helpota kun lumet sulaa pois, pitävällä alustalla juostessa on helpompi pitää lihakset rentoina. Vasemman pakaran ja takareiden kireyskään ei enää juuri häiritse, entistä ahkerampi ja tunnollisempi venyttely on ollut tepsivä lääke.

Tämän vuoden juoksullinen päätavoite on edelleen elokuussa juostava Oxroad Ultra, jonne on ilmoittautunut jo 39 juoksijaa. Jos kevään treenit menevät hyvin ja jos allergiaoireet pysyvät kurissa (Aerius-kuurin aloitin maaliskuun alussa), niin keväälläkin varmaan voisin käydä juoksemassa jonkin lyhyemmän kisa. Huhtikuun lopulla olisi Tuusulanjärven puolimaraton tai Rantatien kymppi, ja toukokuussa valinnanvaraa on vaikka kuinka paljon. Endurancen järjestämää Suomi-juoksua en ole koskaan juossut, sitäkin olen mietiskellyt.

Lopuksi vähän filosofiaa. Wikipedian mukaan volatiliteetti on rahoitusinstrumentin tuoton keskihajonta annetulla, yleensä vuoden, aikahorisontilla. Tämä määritelmä on tietysti täydellisen korrekti, mutta sanalla volatiliteetti voidaan hyvin kuvata myös muuta kuin rahoitusinstrumenttien hinnan väpätystä. Mustista joutsenista kirjoittanut Nassim Taleb käsittelee uusimmassa kirjassaan Antifragile volatiliteettia laajemmin. 

Wall Street Journaliin kirjoittamassaan artikkelissa Taleb kirjoittaa näin:

We all know that the stressors of exercise are necessary for good health, but people don't translate this insight into other domains of physical and mental well-being. We also benefit, it turns out, from occasional and intermittent hunger, short-term protein deprivation, physical discomfort and exposure to extreme cold or heat. Newspapers discuss post-traumatic stress disorder, but nobody seems to account for post-traumatic growth. Walking on smooth surfaces with "comfortable" shoes injures our feet and back musculature: We need variations in terrain.

Modernity has been obsessed with comfort and cosmetic stability, but by making ourselves too comfortable and eliminating all volatility from our lives, we do to our bodies and souls what Mr. Greenspan did to the U.S. economy: We make them fragile. We must instead learn to gain from disorder.

Talebin talouskommentteihin en tässä foorumissa puutu sen enempää, enkä ole ihan vakuuttunut edes siitä että "occasional and intermittent hunger, short-term protein deprivation" olisivat erityisen siunauksellisia asioita. Mutta yleisellä tasolla olen Talebin kanssa yhtä mieltä siitä, että pyrkimys volatiliteetin ja  (erityisesti ikävien) yllätysten ennaltaehkäisystä ihmiselämässä on turmiollista.

Jos ihminen ei opi siihen että mukavien asioiden saavuttamiseksi on välillä tehtävä töitä ja koettava myös takaiskuja, niin totta helvetissä elämästä tulee ajan mittaan tylsää ja ahdistavaa. Mikään ei enää tunnu miltään, kun positiiviset asiat eivät erotu riittävästi harmaasta arjesta. No, minun lääkkeeni tähän vaivaan varmasti arvaattekin. Yhden ultrajuoksukisan aikana on mahdollista kokea totalitääristä vitutusta ja usein myös sen täydellistä vastakohtaa, ja näin menetellen saadaan tunne-elämän asteikko kalibroitua sellaiseksi mitä onnellinen ihmiselämä edellyttää. Muitakin hyviä menetelmiä tähän tavoitteseen pyrkiseksi varmasti löytyy,mutta tässä blogissa keskitymme edelleen ultrajuoksuun.

Taas juostaan

Solisluu on kunnossa, ja vuodenvaihteen jälkeen aloitin taas lenkkeilyn. Ihan vaan kympin lenkkejä olen varovaisesti juoksennellut. Juoksutaukoa pidin varman päälle neljä viikkoa, koska en halunnut otta pienintäkään riskiä vaivan uusiutumisesta. Kunnollisen luutumisen sijasta solisluuhun saattaa nimittäin muodostua myös ns. valenivel, ja sen korjaaminen on niin pitkäkestoinen ja hankala urakka että sen haluan välttää ehdottomasti.

Solisluussa ei enää ole kipuja, tosin jonkinmoinen pahkura siihen on jäänyt muistoksi. Pientä ongelmaa (tai epämukavuutta) ensimmäisillä lenkeillä on aiheuttanut hartian/lapaluun tietämillä oleva lihas, joka jumittuu ajoittain. Ilmeisesti olen jäpitänyt kyseistä lihasta käden ollessa kantositeessä, ja varsinkin silloin kun käden olisi pitänyt olla kantositeessä. Solisluun varominen rajoittaa edelleen vasemman käden liikeratoja, mutta joka päivä mennään parempaan suuntaan. Vasemmalla kyljellä nukkuminenkin onnistuu nykyään.

Juoksuvuosi 2012 oli osaltani kohtuullisen surkea. Kaksi kertaa starttasin numerolappu rinnassa, eikä suorituksissa ole kehumista. Toukokuussa Leinosen Sepon synttäreillä ei toki voinut odottaakaan juuri mitään kun kevään treenit olivat niin olemattomat, ja syksyn Kreikan reissu meni enempi bussimatkailun merkeissä. Koko vuoden 2012 aikana juoksin alle 2000 kilometriä, ja eihän tällaisella treenimäärällä voi mitään odottaakaan.

Vuoden 2013 olen aloittanut varovaisesti, solisluuvaiva ja liukas keli ovat vaarallinen yhdistelmä. Ensimmäisellä viikolla juoksin 20 km ja toisella 40 km. Ensi viikolla juoksen enemmän, mutta pidemmälle meneviä trendiennusteita ei kahden ekan viikon suoritemäärien kehityksestä kannata tehdä.

Kuten joulukuussa kirjoitin, vuoden tavoitteeni on elokuussa juostavan OxroadUltran selvittäminen kunnialla. Keväällä saatan käydä jonkun pienemmän kisan juoksemassa, mutta siitä teen päätökset vasta viime tingassa. Jos siitepölysesonki on yhtä hankala kuin viime keväänä, niin touko-kesäkuun tavoitteeksi riittää ettei kunto kovin paljoa huononisi.

Spartahlon on suunnitelmissa, ja vuosi on 2014. Silloinkin lähdön edellytyksenä on että treeniä on alla riittäävästi. Pitää olla juostuja kilometrejä, lihaskuntoa ja elopainoa alle 80 kg. Punnitsen itseni kerran viikossa sunnuntai-iltaisin, ja joulukuun juoksemattomuus ja lievä mässäily nostivat painoni lukemaan 80,6 kg. Tämä oli kuitenkin vain kertaluontoinen ilmiö, eilisiltana vaaka näytti 78,6 kg ja tältä osin valmistautumisen OxroadUltraan on hyvässä vauhdissa. 

Vuosi 2013 ja Oxroad Ultra

Ensi vuoden juoksusuunnitelmani rakentuvat elokuussa juostavan Oxroad Ultran ympärille. Minä juoksen mieluiten yhdellä pitkällä lenkillä tai reitillä juostavia kisoja, ja nyt kun Penttilän Mika järjestää Turusta Hämeenlinnan juostavan kisan niin siihen osallistuminen on itsestäänselvyys. Saatan osallistua johonkin juoksuun myös kevällä ja ehkä syksylläkin, mutta näistä asioista teen päätökset myöhemmin.

Syyskuun lopun Kreikan reissun jälkeen yritin saada itseni riittävän hyvään kuntoon Wihan kilometrien 100 km juoksua varten, mutta kunto lähti kehittymään väärään suuntaan. Niinpä peruutin Tampereen reissun, ja siirsin fokuksen vuoteen 2013. Tällä kertaa yritän saada pohjalle ehjän peruskuntokauden, ja sitä olenkin työstänyt ihan vaan tasaisen varovaisilla 50-60 km treeniviikoilla. Lisäilen määriä sitten kun siltä tuntuu, joskus ensi vuoden puolella.

Joulukuun tärkein tavoite on pitää paino alle 80 kg:n. Tässä onnistuminen edellyttäisi erittän kovaa kuria ruokavalion kanssa, koska loppuvuoden aikana en tule ottamaan ensimmäistäkään juoksuaskelta. Juoksemattomuus johtuu solisluusta, joka paukahti poikki keskiviikkona. Eipä ollut kaatumistekniikka hallussa, kun jalat lähti alta. Yleensähän tällaiset solisluuvammat parannetaan vaan levolla, mutta yleislääkäri katseli että kohollaan oleva luun kärki on niin terävän näköinen että ortopedi saattaisi haluta leikatakin sen.

Laitanpa tähän loppuun kuvan solisluustani. Jos lukijoilla on kokemuksia tällaisesta vaivasta, niin mielellään saa kirjailla kommentteja. Kuinka kauan toipuminen täyteen juoksukuntoon kestää, ja kuinka mahdollinen leikkaus vaikuttaisi toipumisaikaan? Yritän saada maanantaina ajan luulääkärille, itse olen tällä hetkellä sillä kannalla että ehkä tuon olisi parempi antaa luutua ihan vaan itsekseen. 

Lakonia opetti, osa 4

Neljäs Spartathlon-reissu on nyt takana, ja onnistumis-prosenttini on enää 25%. Aiemmilla yrityksillä olen päässyt kerran maaliin ja kahdesti yli Sangas-vuoren (160 km), mutta tällä kertaa reissu loppui jo 61 km kohdalla. Kuvittelin olevani suurin piirten samassa kunnossa kuin aiemmilla kerroilla, mutta juoksuvauhtini suli täydellisesti perjantai-päivän 35 asteen helteessä. Pieni lohtu (mutta huono selitys) on se, että ei ollut muillakaan helppoa. Maaliin asti jaksoi vain reilut 20 prosenttia kisaan lähteneistä, keskeyttämis-prosentti oli Spartathlonin 30-vuotisen historian kaikkien aikojen suurin.

Omasta suorituksestani ei ole paljoa kerrottavaa. Treeniä oli määrällisesti aika vähän (eli liian vähän), mutta kuvittelin että suunnitelman mukaisesti toteutettu 12 viikon treeniputki ja alle 80 kg:n rutistettu elopaino olisivat kompensoineet määrän puolesta puutteellista harjoituspohjaa. En ollut ollenkaan varautunut siihen että juoksu voisi loppua jo ennen Korintin kanavaa. Aiempina vuosina minulla ei ole ollut mitään suurempia vaikeuksia alkumatkasta, vaikka hellettä on ollut reilusti ja läskiä vyötäröllä pahimmillaan 6-7 kg enemmän kuin tällä kertaa.

Juoksu lähti liikkeelle mukavasti, 15 km kohdalla olin saanut karistettua raatobussin noin 15 minuutin päähän. Tässä vaiheessa päättelin että sään kuumuuden takia juoksen vain mukavalta tuntuvaa vauhtia, enkä yritä väkisin kasvattaa eroa raatobussiin. Viidennellä Check Pointilla Elefsinassa (22,7 km) tein pienen varikkopysäyksen kun edellisillan pasta-ateria oli jalostunut pashaksi, mutta autokorjaamon perältä löytyneessä WC:ssä pidetyn istunnon jälkeen matka jatkui vanhaan malliin.

Kuuma ilma saattaa aiheuttaa kramppeja, vatsavaivoja, päänsärkyä, yleistä pahoivointia, huimausta ja muita vaivoja, mutta minulla ei ollut kuin yksi ongelma: juoksuvauhdin hyytyminen. Maratonin kohdalla Mecarassa ero bussiin oli edelleen 15 minuuttia, ja tilanne olisi ollut hyvä jos juoksu olisi kulkenut. Valitettavasti jo ennen Mecaraa olin pikku hiljaa joutunut siirtymään kevyestä hölkästä puolikovan raaston puolelle. Maratonin täyttymisen jälkeen kävelytauot pitenivät, ja joka huoltopisteellä huomasin käyttäneeni aikaa enemmän kuin raatobussin aikataulu.

Se tässä tuli opittua, että 30 asteen helle ja 35 asteen helle ovat eri asioita. Kun ilman lämpötila on noin lähellä kehon lämpötilaa, niin mukavasti puhallellut tuulikaan ei juuri jäähdyttänyt. Käytin litratolkulla nestettä sekä sisäiseen että ulkoiseen jäähdyttämiseen, enkä tiedä mitä olisin voinut tehdä paremmin. Maaliin pääsemiseksi minun olisi vaan pitänyt olla paremmassa kunnossa, eli harjoituskilometrejä olisi tarvittu paljon enemmän. Myös parempi sopeutuminen yli 30 asteen lämpötilaan olisi voinut olla eduksi, mutta kisaa edeltäviin kuuman paikan leireihin ei ollut mahdollisuutta.

Olin päättänyt että en keskeytä vapaaehtoisesti. Jos joku toimitsija tulisi vaatimaan numerolappuani, toteaisin vain lakonisesti Molon Labe, ja jatkaisin matkaa. No eihän se ihan näin mennyt, mutta ei minulle jäänyt mitään jossiteltavaakaan. Hotelli Siagasin kohdalla (61 km) olin jo 15 minuuttia jäljessä aikataulusta, ja olisin ehkä päässyt jatkamaan matkaa seuraavalle huoltopisteelle, mutta en vaan enää jaksanut lähteä eteen päin. Tiesin että olin jäänyt joka huoltopisteiden välillä noin 5 minuuttia aikataulusta, ja vauhtini oli edelleen hidastumaan päin. Tämä Spartathlon-reissu sisälsi minun kohdallani paljon enemmän bussimatkailua kuin juoksemista, ja pakko on myöntää että kyllä tämä syö miestä. Perkele.

Kymmenestä matkaan lähteneestä suomalaisesta urakan hoitivat loppuun asti Sakari ja Petri. Helppoa ei ollut kummallakaan, mutta kun fyysinen kunto on kohdallaan ja korvien välissä vääntöä riittävästi, niin tällaisistakin haasteista voi selvitä. Vielä kerran onnittelut herroille! Ja kiitokset mainiosta seurasta myös kaikille muille reissussa olleille suomalaisille, ja muidenkin kansallisuuksien edustajille.

En tiedä lähdenkö juoksemaan Spartathlonia ensi vuonna. Jos en, niin 2014 viimeistään. Ei tätä urakkaa näin voi kesken jättää.

Spartathlon 2012: juoksemista vaille valmis

Nyt on treenattu 12 viikkoa. Seuraavan juoksulenkin starttipaikkana on Akropolis-kukkula ja ajankohta ensi perjantaiaamu klo 7. Alkuperäiseen suunnitelmaani verrattuna kevensin kahden viimeisen viikon juoksumääriä 70 ja 40 kilometriin. Enemmänkin olisin voinut juosta mutta tämä oli vain varotoimenpide kun aavistuksenomaisia ylirasituksen oireita olin havaitsevinani. En usko että määrien pienentäminen turmelee kuntoani, vuoden 2008 Nove Colli ja vuoden 2010 Nemea-Olympia -juoksu menivät hyvin vaikka starttia edeltävien viikkojen aikana jouduin pitämään pari-kolme viikkoa totaalista juoksutaukoa.

Yhteensä ehdin juoksemaan 12 viikon aikana 760 kilometriä ja siihen päälle 24 tuntia cross traineria. Tämä vastaa minulla 1000 km juoksua, jonka määrän jotkut treenaavat yhdessä kuukaudessa, mutta minulle tämä oli alkuvuoden treenien vähäisyys ja muut kiireet huomioon ottaen maksimaalinen annostus.

Pyöreät 1000 km on kaunis luku, ja vielä hienompaa numerologiaa löytyy Spartathlon-starttia edeltäneiden 12 kuukauden treeneistä. Edeltäneen vuoden aikana juoksemieni kilometrien määrä on sama kuin henkilötunnukseni loppuosa! Jos ei tällaisella numerologisella hienosäätämisellä saada aikaiseksi pangalaktista hyperkompensaatio, niin millä sitten? Tässä vielä 12 viikon suoritteet graafisena esityksenä:

Spartathlon on aina arvoituksellinen. Hyväkään kunto ei takaa maaliin pääsyä, mutta kyllä minulla on kohtuullisen luottavainen olo. Treenin määrä on tietysti aika vaatimaton, mutta olen mielestäni onnistunut toteuttamaan sen fiksusti. Tässä arvio maaliin pääsyn mahdollisuuksiinni vaikuttavista tekijöistä, ylhäältä alas eli from tip to toe:

• Motivaatio on vahva, ja vuoden 2009 keskeytyksen tyylistä nössöilyä ei tulla näkemään. Itse olen tietysti eniten vastuussa tästä asiasta, mutta minulla on kova luottamus myös suomalaisten huoltoauton miehitykseen. Alatyylistä vittuilua ja armotonta ruoskanheilutusta on luvattu tarjota, jos olen jättämäässä kisaa kesken ilman hyväksyttävää syytä.
• Aerobinen kunto tuntuisi olevan hyvällä mallilla. Syke on asiallisella tasolla ja reagoi rasituksen muutoksiin niin kuin pitää. Hengitykseni on normaalisti pitkän lenkin vauhtia juostessani 4/4 eli sisäänhengitykseen menee neljä askelta ja uloshengitykseen saman verran. Viimeisillä pitkillä lenkeilläni hengitys tuntui olevan lähempänä normaalia hengittämistä ilman mitään fyysistä rasitusta, tahti oli jotain 5/5 tai 6/6 askelta per henkäys tai jotain sinne päin.
• Lihaskunto ei ole sen huonompi kuin ennenkään. Olen satunnaisesti koettanut treenata keskivartalon lihaksia, mutta tällä saralla olisi pitänyt tehdä paljon enemmän töitä. Läskiä minussa on nyt muutama kilo vähemmän kuin ennen, tästä on varmasti pitkässä juoksussa hyötyä.
• Jalat ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa. Oikea polvi vihoittelee juoksemaan lähtiessä vanhaan malliin, mutta lihasten lämmettyä tämä ongelma katoaa. Kiropraktikko Anders Å. totesi kisaa edeltävän viikon tsekkauksessa että vasemman puolen lonkankoukistaja ja keskimmäinen pakaralihas eivät toimineet kunnolla, mutta Andersin käsittelyllä tilannetta saatiin korjattua. However,vasemman lonkan/pakaran alue on etukäteen ajatellen merkittävin Spartaan asti selviämistä varjostava riski.
• Jalkapohjat ja varpaat ovat aika hyvällä mallilla. Varpaani ovat niin käppyräiset että ne tarvitsevat korkeussuunnassa reilusti tilaa, ja sitä järjestyi kun puukotin pohjallisista pienempien varpaiden alta siivun pois.

Itse kisan varalta suunnitelmani on selkeä. Lähden liikkeelle sopivan reipasta vauhtia, en liian hitaasti kuten vuonna 2009. Hellas Canissa voisin olla mieluusti tuntia ennen raatobussia (kuten vuonna 2008), mutta pienempikin marginaali riittää jos kone käynnistyy hitaasti.

Antiikin Korintin jälkeen alkaa minun mielessäni se osuus, jolla raatobussi pitäisi saada karistettua kahden tunnin päähän. Tämä onnistuu kun kävelee vain suunnitelman mukaisesti muutaman minuutin pätkän kerran puolessa tunnissa, ja pitää juoksuvauhdin reippaana hölkkänä. Jyrkemmät ylämäet tietysti kävellään, mutta loivemmat juostaan. Tärkeintä on pitää huolta siitä että jalat liikkuvat, mutta Mrs. Screechin kissoja (97 km) pitää kuitenkin ehtiä morjestamaan ja Nemean punaviiniä maistamaan jos sellaista huoltopisteellä tarjotaan.

Sangas-vuoren ylityksen jälkeen kyse on sitten vain siitä että pitää pysyä liikkeellä ja mielellään juosta enemmän kuin kävellä. Näillä mennään.

Lento Ateenaan lähtee keskiviikkona (ei perjantaina, kuten alunperin kirjoitin). Majoitus on perinteiseen tapaan Hotel Londonissa tai jossain muussa Glyfadan hotellissa, ja meillä on Juoksufoorumista tuttujen Jolkun, Timin ja Uberlehrerin kanssa tilauksessa viihtyisä neljän hengen sviitti. Nämä Spartathlon-sviitit ovat todellisia tilaihmeitä, kompaktin kokoiseen kahden hengen hotellihuoneeseen ahdetaan neljä sänkyä jolloin vapaata lattiatilaa jää vain pieni kaistale sängyn päätyjen ja seinän väliin. Mutta hyvin sinne on aina mahduttu.

Laitan tähän loppuun pienen Youtube-videon, jossa on heti alussa esitelty Hotel Londonin vastaus kysymykseen "Kuinka majoitetaan neljä ultrajuoksijaa kahden hengen huoneeseen?".

Keventelyä

Viime viikkoon päättyi nousujohteinen treeni, ja siirryin suunnitelman mukaisesti keventelyyn. Treenit ovat menneet edelleen ilman suurempia ongelmia, ja viime viikolle kaavailemani 120 km juoksua + 3 tuntia cross traineria toteutui niin kuin pitikin. Sunnuntai-iltana oli toki sen verran ryytynyt olo, että treeniohjelman keventämistä ei tarvinut sen enempää puntaroida.

Juoksukunto tuntuu tällä hetkellä asialliselta, tosin syketasojen nopea lasku vähän säikäytti. Minulla on joskus ollut ylirasituksen oireena sykejumia, jolloin syke ei oikein nouse eikä kerran noustuaan laske, mutta nyt syke reagoi rasituksen vähenemiseen asiallisesti. Sunnuntai-illan 20 km lenkillä (vauhti 5.51 min/km, mukana kolme parin minuutin kävelytaukoa) keskisyke oli 115, eli aika matalilla kierroksilla juoksu kulkee. Tosin viileä keli auttaa tässä asiassa, Kreikassa lämpömittarin lukemat ovat toisenlaiset.

Tässä Excelin näkemys viimeisten 10 viikon liikunnallisista aktiviteeteistani:

      
Elokuun alun jälkeen olen juossut 7 kertaa työmatkani Aleksanterinkadulta Hyrylään, lentokentän länsipuolelta koukaten matkaa kertyy noin 35 kilometriä. Nyt saa pitkien lenkkien juoksu jäädä, ja tulevien kahden viikon aikana aion tyytyä 10-15 km pyrähdyksiin. Jos meno maistuu niin lisäilen hiukan vauhtia juoksenteluun, Kreikassa olisi hyvä saada jalat liikkumaan riittävän rivakasti heti kun Akropolikselta lähdetään liikkeelle.
  

Matka kohti Spartaa jatkuu

Nyt on 12 viikon treenijaksosta takana 8 viikkoa, ja edessä on enää 4 viikkoa treeniä ja sen päälle kisaviikko. Toistaiseksi kaikki on mennyt mukavasti, olen pystynyt toteuttamaan etukäteissuunnitelmaani ennennäkemättömän hyvin. Alla olevassa Excelissä näkyy menneiden kahdeksan viikon suoritteet, juoksut sinisellä ja cross trainerin polkemiset punaisella (1 tunti vastaa 10 km juoksua). Tulevien neljän viikon hahmotelmatkin laitoin näkyviin.

Kuten kuvasta näkyy, ohjelmassa on ollut kolme nousujohteista viikkoa ja yksi kevyt viikko siihen päälle. Tämä ohjelma alkoi 2.heinäkuuta ja alussa määrät olivat hyvin varovaisia, mutta näin oli pakko tehdä koska peruskuntokautta ei ollut alla käytännössä ollenkaan. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana harjoituspäiväkirjaan kertyi yhteensä hiukan alle 500 km juoksua, joten niin huteralta pohjalta oli pakko lähteä liikkeelle varovaisesti. Syyskuun lopulla nähdään mihin näin lyhyt valmistautuminen riittää Spartathlonissa.

Heinäkuun totutteluvaiheessa juoksentelin lähinnä 10-15 km lenkkejä, mutta viidennellä viikolla otin ohjelmaan myös viikottaisen pitkän lenkin. Käytännön syistä tämä pitkä lenkki on ollut töistäpaluulenkki Helsingistä Tuusulaan, jolle kertyy pituutta noin 35 km. Upotin tuohon alla Sports Tracker linkin tämän viikon pitkästä lenkistä, juoksu kulki mukavasti ja sykkeet pysyivät asiallisen matalalla tasolla.




Tulevat kaksi viikkoa yritän saada edelleen lisättyä treenin määriä, ja sen jälkeen (viikolla 11) määrät vähenevät. Tarkan ajankohdan keventelyn aloittamiselle päätän päivittäisten tuntemusten mukaan, mahdollisimman lähelle umpijumiylikuntoa pitäisi päästä, mutta ei kuitenkaan niin pitkälle ettei kroppa ehtisi palautua. On nimittäin tarkkaa puuhaa tämä pangalaktisen hyperkompensaation ajoittaminen.