Matkalla Espooseen

Valmistautumiseni Espoon 24 tunnin juoksuun alkoi marraskuun alussa, ja toistaiseksi kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Harjoittelun määrät ovat edelleen maltillisia eikä alle 5 minuutin km-vauhdeilla ole juostu ollenkaan, mutta kesän ja syksyn ongelmien jälkeen onkin syytä aloittaa varovaisesti.

Toukokuun lopun Olympia-juoksun jälkeen yritin saada itseäni Spartathlon-kuntoon, mutta eihän siitä mitään tullut. Juoksuharjoittelu jäi vähiin, ja lopulta piti korvikeharjoituksienkin suhteen antaa periksi. Olympia-juoksun jälkeen harjoitteluni meni näin:

• kesäkuu 40 km juoksua + 9 h cross traineria
• heinäkuu 50 km juoksua + 18 h cross traineria + 14 h vesijuoksua
• elokuu 0 km juoksua + 35 h cross traineria + 2 h vesijuoksua
• syyskuu 5 km juoksua + 7 h cross traineria
• lokakuu 20 km juoksua + 9 h cross traineria

Lokakuun aikana sain kuitenkin pahimmat selkä-perse-jalka -vaivat hoidettua fysiatri Timgrenin suosiollisella avustuksella, ja marraskuun alussa aloitin varovaisen juoksumäärien lisäämisen. Ei tässä kuitenkaan määrillä mässäillä vielä, marraskuulle kertyi 175 km juoksua ja 7 tuntia cross traineria. Joulukuulle yritän saada kasattua 35-40 tuntia juoksupainotteista treeniä, saa nähdä miten kroppa kestää.

Espoon kisaan on aikaa 7 viikkoa ja jalat ovat vielä kaukana 24 tunnin juoksun vaatimasta kunnosta. Jos pystyn treenaamaan suunnitelmieni mukaan ja vältyn pahemmilta takaiskuilta, niin tulos voisi olla jossain 160 ja 180 km tietämissä. Enemmänkin voisi ehkä mennä jos jalat kestäisivät juosta vielä sunnuntai-aamupäivänä, mutta sen varaan en uskalla laskea. Esport Arenan alusta ei ole pehmeimmästä päästä, ja näillä harjoituskilometreillä ei jalkoihin ehdi kehittämään kovin kummoista iskunkestävyyttä.

Olen katsellut viime kevään harjoitteluani, silloinhan onnistuin saamaan itseni kohtuulliseen kuntoon aika vähäisellä harjoittelulla. Laitan tähän näkyviin 12+1 viikon valmistautumiseni Olympia-juoksuun sekä 12+1 viikon suunnitelmani E24 valmistautumiseen. Kokemukseni mukaan 12 viikkoa on sopiva aika valmistautumiselle, ja se kolmastoista eli kisaviikko menee ilman juoksutreenejä.

Tällaisia kaavailuja on mukava tehdä, en tosin koskaan ole pystynyt toteuttamaan suunnitelmiani kovin tarkasti koska aina on tullut esteitä. Viime keväänä suunnitelmat menivät uusiksi treenijaksolle ajoittuneiden selkävaivojen ja ylirasituksen takia, ja Espoon juoksuun valmistautumista sotkevat ainakin työkiireet.

Syyskuntoutushorrokseen

Tämän vuoden Spartathlon on nyt juostu, ja olihan tämä vaihteeksi "erilainen" Spartathlon kun olin itse kisan ajan Suomessa. Akropolikselta starttasi 13 suomalaista joista yli puolet eli 7 pääsi maaliin, tämä on mainio onnistumisprosentti kisassa jossa kaikista matkaan lähteneistä yli 60 % keskeytti.

Suomalaisista ensikertalaiset Hannu Anttila, Eka Partanen ja Petri Welling juoksivat hienosti Spartaan asti, samoin kuin kaksi kertaa Spartathlonia aiemmin yrittänyt Petri Perttilä. Kokeneemmasta kaartista Ari Mustala, Tuula Ahlholm ja Pertti Eho juoksivat maaliin asti, erityisonnittelut Pertsalle 35 tunnin alituksesta ja ultra-arvostetun "Paijalan toiseksi hitain spartathlonisti" -arvonimen saavuttamisesta. Osa startanneista hyytyi reitin varrelle erilaisten vastoinkäymisten jälkeen, mutta Spartathlonin viehätys piilee siinä että siellä mikään ei ole varmaa ennen kuin Leonidaksen patsas on kädenojennuksen päässä. Ensi vuonna on mahdollisuus yrittää uudestaan.


Vennikaksen perheen suoritusta seurattiin myös suurella mielenkiinnolla. Isä Peeter on monessa liemessä marinoitu ultrakonkari, joka otti tällä kertaa Spartathloniin mukaan myös perheen naisväen eli Pillen ja Heleenin. Pille joutui keskeyttämään kisan puolimatkassa, mutta Peeter ja tyttärensä Heleen juoksivat huoltopisteiden aikarajoja uhmaten Spartaan asti. 22 vuoden ikäinen Heleen on muuten kaikkien aikojen nuorin Spartathlonin maaliin juossut nainen. Netistä löydettyjä kuvia ei tietenkään saisi kopioida luvatta, mutta tässä tapauksessa uhmaan lakeja ja netikettiä, ja laitan tänne omin lupineni kreikkalaisen Dimitris Han -nimisen (?) miekkosen ottaman kuvan Peeterin ja Heleenin maaliintulosta. Kuvassa näkyy myös Leonidaksen vasemman jalan pikkuvarvas, jota moni ultrajuoksija on hipelöinyt ja jotkut jopa pussanneet. Heleenin ja Peeterin kuva löytyy myös täältä, ja linkin löysi netin syövereistä alunperin Jardaani Joensuusta.

Heleenin suorituksen arvoa nostaa se, että aikaisempien meriittien perusteella hänen maaliin pääsynsä Spartathlonissa ei näyttänyt kovin todennäköiseltä. Yleinen käsitys on että Spartathloniin on turha lähteä jos 24 tunnin juoksun tulos jää kovin paljon alle 200 kilometrin. Heleenin 24 tunnin juoksun ennätys oli alle 170 km, ja Spartathlonin osallistumisoikeuden Heleen hankki kesällä 2009 juoksemalla Balaton-järven 212 km juoksun aikaan 30:47. Myös tässä juoksussa Heleenin tasaisen vauhdin mukainen 24 tunnin tulos oli alle 170 km. Mutta mitäpä näistä laskelmista, Heleen oli Spartathlonissakin 24 tunnin kohdalla lähellä Nestania eli noin 170 kilometrin kohdalla, ja hoiti siinä vaiheessa jäljellä olleen 76 kilometrin urakan säädetyssä ajassa!

Spartathlonin lisäksi viime viikonloppuna juostiin myös Paavo 250 -juoksu eli Paavothlon. Shamaani Lindholm ja Maria Tähkävuori juoksivat Helsingistä Hämeenlinnan kautta Turkuun vajaassa 37 tunnissa. Lainaan tähän (luvatta tietenkin) Eskon ottaman maaliintulopotretin, tyytyväisiä ilmeitä näkyi myös Aurajoen rannalla! Lisää Eskon ottamia kuvia löytyy täältä.

Lopuksi katsaus omiin juoksuihini. Tämän vuoden Spartathlon jäi väliin, ja ensimmäinen varasuunnitelma eli plan B oli Wihan kilometrit 100 km kisa Tampereella lokakuun lopulla. Siitä suunnitelmasta luovuin jo syyskuun alussa, ja siirryin plan C:hen ja ilmoittauduin Espoon 24 tunnin juoksuun tammikuun lopulla. Tällä hetkellä oikea jalkani on edelleen juoksukelvottomassa kunnossa, joten voi olla että seuraavaksi otetaan tähtäimeen plan D eli Hiekkaharjun 6 tunnin juoksu.

Vaan mitäpä näitä etukäteen murehtimaan, juostaan sitten kun jalat sen taas kestävät. Jos alkuvuoden suunnitelmat eivät toteudu, niin ensi syksylle minulla on kuitenkin suunniteltuna toistaiseksi vielä huippusalainen projekti, joka kulkee tässä vaiheessa nimellä plan S.

Palaan blogsennusasioihin sitten kun on jotain kirjoiteltavaa, muutaman viikon tai kuukauden päästä.

9 tuntia starttiin

Jos olisin huomisaamuna lähdössä juoksemaan Spartathlonia, olisin tällä hetkellä siemaisemassa yhtä iltaolutta joko Hotelli Londonin aulabaarissa tai Glyfadan hiekkarannalla. Mutta koska olen kotona tietokoneen ääressä, tyydyn lasilliseen punaviiniä.

Spartathlonia seurataan huomenna ja launataina luonnollisesti Juoksufoorumin kisastudiossa ja samaan aikaan starttaavaa Paavo 250 juoksua seurataan täällä. Hyvää matkaa kaikille juoksukuntoisille!

Kuntoutusta

Kolme viikkoa sitten kirjailin tänne blogiin, että cross trainerin polkeminen onnistui mutta juokseminen ei. Sen jälkeen kehitys kehittyi huonompaan suuntaan, ja kaksi viikkoa sitten oikean jalan kivut olivat (Sirdaludeista ja Voltareneista huolimatta) jo niin pahat että nukkuminenkin oli hankalaa. Pahimmat kivut olivat oikean jalan reiden ulkosyrjälla ja säären ulkosyrjalla sekä nilkassa. Iskias-hermon säteilystä oli siis kyse.

Heinä-elokuun aikana sijoitin urheilulääkereiden palkkioihin, magneettikuvaukseen sekä hierontaan ja fysioterapiaan hyvinkin Spartathlon-reissun kokonais-budejttia suuremman summan rahaa, ja mitään parannusta ei vaivaan saatu. Toki magneettikuvista näkyi selkeästi välilevyjen tilanne, mutta se ei ollut kovin suuri yllätys, tällaisia vaivoja istumatyötä tekevillä ihmisillä on usein.  Myös autoilu tuntuu olevan minulle selän kannalta huono homma.

Vaikka vaivojeni alkusyy on ilmeisesti ollut iskias-hermoa painava L4/5 välilevyn pulistuma, varsinaisia selkäkipuja minulla ei ole ollut vaan olemisen on tehnyt tukalaksi lihasten jumittuminen. Ilmeisesti nämä lihasjumit ovat ruokkineet toinen toisiaan, ja hieronnalla tai fysioterapialla ei tilannetta saatu ratkaistua.

Toissa viikon keskiviikkona menin fysiatri Timgrenin vastaanotolle Järvenpäähän. Ensin väänneltiin lonkka suoraan, se oli tietenkin vinossa koska lihakset oivat krampissa. Uskon että minun tapauksessani lonkan vinous oli kuitenkin vain muiden ongelmien seuraus, eikä alkuperäinen ongelma. Seuraavaksi Timgren tsekkasi lihasten tilanteen ja löysi useita trigger-kyhmyjä, ja näihin tökättiin neula. Merkittävimmät tuntemukset irtosivat Gluteus maximuksen ja Gluteus minimuksen käsittelystä, niissä olleet jumit tuntuivat selvästi reagoivan neulalla rassaamiseen. Käsittelyn jälkeen kivut alempana jalassa alkoivat helpottaa, ja kipulääkkeiden syömistä pystyin vähentämään jo seuraavana päivänä.

Juoksukunnossa en ole vieläkään, mutta korviketreenejä voin taas tehdä. Oikeassa lonkassa on edelleen ajoittaisia tuntemuksia, ja oikea nilkka on vasempaan verrattuna voimaton. Kuntoutan nämä vaivat kaikessa rauhassa ennen juoksutreeniin palaamista, nyt ei kannata aiheuttaa juoksuelimiin uusia vaurioita hätäilemällä treenien kanssa.

Trigger-pisteiden käsittely tuntui tehoavan vaivoihini hyvin. Olen kietämättä miettinyt, että jos olisin mennyt kesäkuun lopussa ortopedin sijasta fysiatri Timgrenille, olisinko nyt pakkaamassa Spartathlon -kamoja matkalaukkuun. Toisaalta on myös mahdollista, että vaivani olisivat helpottaneet syyskuun aikana ilman Timgrenin käsittelyäkin, yhden käsittelyn perusteella ei voi tehdä 100 % varmoja johtopäätöksiä. However, tällä hetkellä todennäköisin selitys kesän ja syksyn tapahtumille on että lihasjumini olivat niin tiukassa että vain Timgrenin neulat tehosivat niihin. Hierojat, kiropraktikot ja fysioterapeutit eivät saaneet aikaiseksi muita kuin hetkellisiä muutoksia, eivätkä kipulääkkeet ja lihasrelaksantitkaan tehonneet.

Spartathlon 2010: WNS (Will Not Start)

Alkuperäinen suunnitelmani oli juosta tämän vuoden juhla-Spartathlon maaliin ja tehdä ensi syksynä jotain muuta, mutta täytyy miettiä syksyn 2011 suunnitelmia uudestaan. Voi olla että Spartathlon 2011 on minulla ensi keväänä sittenkin vakavasti harkinnassa. Kävin tänään yrittämässä juoksemista, ja niin vaivaista oli meno että päätin jättää tämän syksyn Kreikan reissun suosiolla väliin. Cross trainerin polkeminen onnistuu kyllä vaivatta ja sillä konstilla aerobisen kunnon saisi kohdalleen, mutta 246,8 km juoksussa tarvitaan myös iskunkestäviä jalkoja, ja sellaisia ei minulla tällä hetkellä ole.

Kauden päätavoitteen peruuntuminen on ikävää, mutta eihän tästä ketään muutakaan voi syyttää. Olisin voinut aloittaa keskivartalon lihasten vahvistamisen jo vuosia sitten, ja viime pääsiäisenä olisin voinut nostaa tyttäreni polkupyörän satulan muuten kuin "raakaa voimaa" käyttämällä. Olympia-juoksun jälkeenkin olisin varmaan voinut hoitaa selän ja lonkan kuntouttamisen fiksummin, en tosin tiedä mitä minun olisi silloin pitänyt tehdä.

Mutta pientä on minun potutukseni verrattuna siihen kollektiiviseen ...tutukseen, jonka varmaan kokivat 2300 UTMB:n starttaajaa viime viikonloppuna. Kisa jouduttiin keskeyttämään huonojen sääolosuhteiden takia. Tosin seuraavana päivänä juostiin lyhennetty versio UTMB:stä, mutta eihän se ole sama asia.

Jos lähden Spartathloniin ensi vuonna, niin aion juhlia silloin Feidippideksen alkuperäisen juoksun 50² -vuotisjuhlaa. Kisaorganisaatiohan juhlii niitä jo nyt, mutta olen edelleen sitä mieltä että tänä vuonna on kulunut vasta 2499 vuotta. Ajanlaskussahan ei ole vietetty erikseen vuotta nolla, vaan vuotta yksi edelsi vuosi yksi EAA.

Ensi kevään ja alkukesän suunnitelmat ovat vielä auki. Jos ja kun saan itseni syksyn aikana juoksukuntoon, täytyy valikoida joku sopiva tavoite. Sakura-Michi houkuttaisi eniten, mutta Grand Union Canal Race Englannissa tai Balaton-järven kierto Unkarissa olisivat helpompia toteuttaa. Myös Suomessa voisi juosta jotain enemmän tai vähemmän virallisia lenkkejä.

Seuraava ultrajuoksullinen tavoitteeni on kuitenkin Paavo Juoksijoiden Kuningas 250k -juoksun alkumatkan huoltaminen perjantaina 24.9.2010 klo 07.00 alkaen.

Ei piriformis vaan prolapsi

Nyt on syytä pyytää rehdisti anteeksi piriformikselta, jota olen aiheetta epäillyt ongelmien aiheuttajaksi. Todisteet piriformiksen osallisuudesta alkoivat muutenkin käydä vähiin, ja magneettikuvauksessa asia varmistui. En alun perin osannut epäillä selkää ongelmien aiheuttajaksi koska selässä ei ole ollut kipua, ainoa selkäoire on ollut selän puutuminen istuessa. Sieltä nämä ongelmat ovat kuitenkin peräisin, tällaisia kommentteja radiologi kirjasi masgneettikuvauksen perusteella:

Lannerangan L2/3 väli on madaltunut ja diskuksessa on kuivumaa, 2 alimmassa diskuksessa myös kuivumaa ja diskuspullistumat... 

L4/5 diskuksessa on laakea oikeavoittoinen prolapsi, joka kaventaa molempia lateraalirecessejä, enemmän oikealla. Oikean L5-hermojuuren pinnetila on mahdollinen...


Presakraalivälissä on myös oikeavoittoinen laakea discusprolapsi, joka sivuaa oikeaa S1-juurta rekessitasolla.

Ensikuulemalta & näkemältä aika huolestuttavaa tekstiä, mutta ei syytä paniikkiin. Diagnoosissa oli myös pitkä litania kunnossa olevia osia, esimerkiksi conus ja SI-nivelet ovat kunnossa eikä rasitusosteopatian merkkejä näy. Suurin piirtein tällaiselta keskimääräisen 5-kymppisen äijän selkä käsittääkseni usein näyttää. Olen todennäköisesti jo juossut monia onnistuneita ultrakisoja näiden prolapsien ja pullistumien kanssa, ei tällaisia vaivoja nimittäin yhdessä yössä hankita. Myös se "hyvä" puoli näissä pullistumissa on, että vanhemmiten diskukset kuivuu ja madaltuu kaikilla, ja silloin siellä nikamien välissä on vähemmän kamaa joka voi tursuta ulos hermoa painamaan.

Lääke tähän vaivaan on keskikropan lihasten vahvistaminen. Olen sitä jonkin verran tehnytkin viimeisten parin vuoden aikana mm. kuntopallon kanssa, mutta nyt täytyy aloittaa tehokkaampi ja täsmällisempi treeni. Uskon että (huonon lihaskunnon lisäksi) suurin syy selkävaivoihini on istumatyö. Juoksuharrastuksen aloittamisen jälkeen satunnaisesti esiintyneet selkävaivat ovat yleensä jääneet lenkkipolulle, juostessa selkälihasten saama diagonaaliliike on ollut hyvä hoito. Valitettavasti tällä kertaa ongelma on astetta vakavampi, ja "juoksuterapiaa" ei voi vielä soveltaa.

Viimeiset pari viikkoa olen keskittynyt cross trainerin polkemiseen ja muuhun kuntoutukseen. Olen saanut nyt 8 viikossa kasaan reilut 70 tuntia treeniä, eli lähes saman verran kuin Olympia-juoksua edeltäneiden 12 viikon aikana. Cross trainerin polkeminen alkaa hiukan tympiä kun ulkona olisi loistava juoksukeli, mutta minkäs teet. Tänään muuten aloitin Housen kolmannen tuotantokauden katselun, sen jonka alussa Dr. House nakkaa kävelykepin menemään ja juoksee lenkkejä kuin Spartathloniin valmistautuva ultrajuoksija. Ei tosin kovin pitkään.

Spartathlonin suhteen en ole vielä tehnyt lopullista päätöstä, mutta olen kyllä alkanut varautua siihen vaihtoehtoon että se reissu jää minulta tällä kertaa väliin. Juoksukunnon palautuminen parissa viikossa olisi melkoinen ihme, mutta ei se ihan mahdotontakaan ole. Lentolippu on edelleen ostamatta, mutta 250 euron osallistumismaksu on maksettu ja sitähän ei Kreikasta takaisin saa eikä myöskään seuraavalle vuodelle siirtäminen ole mahdollista. Mutta olen varma että kreikkalaisilla on sille rahalle ainakin yhtä hyviä käyttökohteita kuin minulla.

Lopuksi suuret kiirokset Porkkalankadun Diacorin magneettikuvaajille. Lähetteessä tilattiin lantion ja lonkan magneettikuvaus, mutta kun kun viimeisimpiin aihetodisteisiin vedoten pyysin kuvaamaan selkärankaa vähän ylemmäs, sain samaan hintaan kuvauksen ylös asti. Taisin olla kuvattavana toista tuntia, mutta aika meni mukavasti Radio Helsinkiä kuunnellessa.

Päätöksiä perseestä - lähteäkö Spartathloniin vaiko ei lähteä?

Nyt alkaa olla puolet juhannukselta alkaneesta 12 viikon treenijaksosta takana, mutta lentolippu Ateenaan on ostamatta. Lopullinen päätös on siis tekemättä, tutkailen juoksukunnon kehittymistä vielä elokuun ajan. Jos juoksu ei onnistu, niin Kreikkaan voisi tietysti lähteä ihan vaan nauttimaan tunnelmasta ja huoltamaan muita suomalaisia, mutta ei taida minusta olla siihen. Juoksemaanhan siellä pitäisi päästä, pelkkä autolla matkustaminen vain söisi miestä. Vaan eipä taitaisi kotiin jääminenkään olla helppoa, jos ei edes Akun ja numeroukon korvike-Spartathlonille pystyisi osallistumaan.

Kuten johdannosta voi päätellä, treenit eivät ole menneet suunnitelmien mukaan. Määrän suhteen ei ole mitään valittamista. Kuuden viikon jälkeen kasassa on reilut 50 tuntia harjoittelua, ja nousujohteisesti määriä lisäämällä olisi hyvinkin mahdollista päästä lähelle tavoitteena olevaa 120 tuntia 12 viikon jaksolle. Ongelman muodostaa lajivalikoima: kuuden viikon aikana olen juossut 50 kilometriä, polkenut cross traineria 30 tuntia ja vesijuossut 18 tuntia.

Viimeisimmästä juoksulenkistä on yli 2 viikkoa, ja tällä hetkellä juoksuaskelten ottaminen on mahdotonta. Onneksi sää on suosinut vesijuoksua, sitä lajia on tullut loman aikana harrastettua monissa lammissa ja järvissä. Cross trainer -harjoittelussakin puhaltaa uudet tuulet, Jack Bauerit on nyt katsottu 7. tuotantokauden loppuun asti, ja olen jälkikasvun suosituksesta siirtynyt treenaamaan Dr Housen tahdissa. Erittäin viihdyttäviä juttujahan ne ovat, toinen tuotantokausi alkaa olla jo puolivälissä. Ainoa miinus tulee siitä, että siirryttyäni Jack Bauerista Houseen myös liikkumiseni on alkanut muistuttaa Dr. Housen etenemistä, tosin ilman keppiä ainakin toistaiseksi.

Pystyn siis treenaamaan tärähdyksettömiä lajeja ilman oireita, mutta juokseminen ei onnistu. Aerobinen kunto on ok, mutta jalkojen asfaltinkestävyys ei varmasti ole 246,8 km kunnossa tällä hetkellä. Ongelma on tällä kertaa oikealle puolelle iskenyt piriformis/iskias -vaiva, tulkintani mukaan iskias -hermo jumittaa jossain piriformiksen tietämillä niin, että kipu säteilee ajoittain reiden ja säären ulkosyrjään ja nilkkaan asti. Lihaksen venyttäminen eteenpäin kumartumalla ei vaikuta asiaan, vaan kipu tuntuu silloin kun lihas supistuu, ja ymmärrykseni mukaan paksunee. Vahvoja sähköiskun kaltaisia kipuja saan syntymään esim. makaamalla vatsallani ja nostamalla oikeaa jalkaa taakse/ylös päin. Muutama sentti nousee helposti, mutta jossain 5-10 sentin välillä lonkasta nilkkaan ulottuva salamanisku romauttaa jalan alas.

Olen käynyt useammallakin hierojalla/fysioterapeutilla, mutta merkittävää tai pitkäkestoista muutosta ei perseen tuntemuksiin ole saatu aiheutettua. Ensi viikolla menen urheilulääkärille.

Laitan tähän loppuun mainion Wordle-ohjelman tekemän version "75 askelta Ateenasta Spartaan" -tekstistä, tämän ohjeen avulla Spartathlon-debytanttikin osaa varmasti suunnistaa Ateenasta Spartaan asti: